Ei meillä pelätä

Ei meillä pelätä

Bismarck sanoi aikoinaan, etteivät saksalaiset pelkää mitään, paitsi nyt Jumalaa: Wir Deutsche fuürchten Gott, aber sonst nichts in der Welt! Tämä uho vain kasvoi kun edettiin Wilhelm II:een ja sitten Hitleriin, lopulta ei ollut enää mitään varauksia, vain pakkomielle: Deutschland muss en Weltmacht oder überhaupt nichts sein! möläytti Schicklgruber ja hankki koko maailman vihollisekseen. Kenekään ei vakavasti tarvinnut edes silloin epäillä, kuinka tuossa lopulta käy.

Historiahan sitten osoitti, että syytä olisi ollut hieman pelätä edes tyhmyyttä. Mutta yleensäkin ne, jotka jumalat haluavat tuhota, lyödään ensi sokeudella ja loppu hoituu ilman enempää yrittämistä.

Siperiaa nimitti joku herkkä runoilija säikkymättömien lintujen maaksi, viitaten mahdollisesti kuukkeliin. Neuvostoliittoa nimittivät sitten jotkut pilkkakirveet säikkymättömien idioottien maaksi. Kun oli eletty herran kukkarossa, maailman pahuutta tuntematta, uskottiin mitä tahansa hallitus viitsi kertoa. Ei pelätty yhtään mitään.

No nyt Venäjällä on taas viitsitty. Nikolai Patrušev, turvallisuusasiain ykkösmies hälyytteli karjalaisia siitä, että suomalaisten nationalistien ja revansistien toiminta on vilkastunut ja ulottuu sinne hamaille runonlaulumaille. Onko tässä siis Venäjällä syytä pelkoon? Patruševin  esiintymisestä ei voi muuta johtopäätöstä tehdä.

Tämä on hauskasti ristiriidassa sen kanssa, mitä Moskovassa eilen laulettiin tai muuten kiljuttiin: ”Antaapa tulla Puolaa ja Suomea!” Tämän äkkiä katsoen mielettömän huudon viesti on ilmeinen: ”Me emme pelkää mitään ja sanommekin ihan mitä tahansa”. Puola kuului Venäjään puolentoista vuosisataa ja maksoi sille valtavasti sekä sotilaallisesti, inhimillisesti että moraalisesti.

Puolan pitäminen Venäjän yhteydessä oli yksinkertaisesti sen historian suurin kansallisonnettomuus. Se teki Venäjästä väkivallan ja vääryyden maan, kansojen vankilan. Muiden kansojen kuuluminen imperiumiin ei ollut yhtä syvä haava, sillä nationalismi oli niissä vasta lapsenkengissään ja niitä osittain myös kohdeltiin hyvin, kuten Suomea aina 1800-luvun loppuun.

Mutta miksipä tämä Suomikin sitten oli huudossa mukana? Yksi syy lienee ollut, että huutajat halusivat korostaa, etteivät ole niin tyhmiä kuin näyttää, vaan tietävät historiastakin yhtä ja toista. Esimerkiksi sen, että Suomikin on kuulunut valtakuntaan. Lisäksi he todennäköisesti tietävät, ettei sen valloittaminen onnistunut Stalinille. Käänsitpä tuota miten tahansa, niin ei onnistunut. Kaiken todennäköisyyden mukaan Suomesta tulisi Venäjälle hirveä päänsärky, jos sen liittäminen oikeasti onnistuisi. Ja senkin he tietävät.

Niinpä koko tuon mölyämisen sisältö lienee lyhyesti tämä: ”Ja perkele, me emme pelkää mitään, antaa tulla vaikka koko maailma meitä vastaan, nälkä maahan ja rutto taloon, täältä pesee!”

No, ihan vakavalla naamalla ei kukaan tällaista julista eikä itselleen halua. Tšetšenia oli Venäjälle erittäin vakava ja myös tarpeellinen opetus siitä, mitä tapahtuu, kun kansaa yritetään hallita väkivalloin. Pikkukansaa ei osattu pelätä ja sinne lähetettiin oman maan nuorisoa, joka ei saanut aikaan mitään järjellistä. Huolimatta kuolemisesta hymy huulilla, kuten puolustusministeri muisti mainita, ei Venäjän armeija saanut tšetšeenejä kuriin ennen kuin heidät päästettiin itse hoitamaan asioitaan. Käytännössä Tšetšenia on nyt yhden paikallisen klaanin omistuksessa ja kuppaa Venäjän valtiota, joka ymmärtää, että suojelurahaa on viisainta maksaa.

Entäpä, jos samanlaisia alueita olisi vaikkapa kymmenkertainen tai viisikymmenkertainen määrä?  Venäjä olisi yhtä Maidania…? Entäpä jos siihen liittyisi myös täydellinen ulkomaailman boikotti ja nykyiseen verrattuna moninkertainen sotilasrasitus? Mitä jäisi tämän homman plussapuolelle? Hymyä varmaan?

Se, että päästään osoittamaan sankaruutta on kunnon nationalistin kannalta jo palkkio sinänsä, mutta muutapa ei tulisikaan. Sen sijaan kyllä yhä uudelleen tuhansia ja taas tuhansia kuolleita ja raajarikkoja, terroria, sabotaasia, salamurhia ja tuhopolttoja, kansan raaistumista, orpolapsia, leskiä, tauteja… no, jokainen tietää, mitä sodanjumala Mars voi antaa palvojilleen. Sehän vaati muistomerkin pystyttämistä itselleen mätänevistä ihmiskalloista.

Mutta eiväthän nämä huligaanit itse asiassa muuta tehneet, kuin pitivät hieman hauskaa. Missäpä ei olisi nuoria miehiä, jotka nauttivat säädyllisyyden ja kohtuuden rajojen ylittämisestä. Tuskin sen vuoksi kannattaa keneltäkään vaatia selityksiä, eivät nämä tällaiset huutoonsa vastaa eivätkä edes oikein ymmärrä mitä huusivat. Patruševiltakaan tuskin kannattaa mitään kysellä, hän lyö pöytään Karjalan kuvalehden, jossa kaiken maailman win-win –pässinpäät masturboivat Karjalan palautuksella.

Asiaa siis löytyy juuri sen verran kuin sitä on aina tarvittukin. Sitä eivät hyödyttömät idiootit rajan kummallakaan puolella ymmärrä ennen kuin se heille selkänahan kautta viedään perille. Tällä kertaa kaikki kyllä pysynee virtuaalisella tasolla, sillä eivät päättäjät Venäjälläkään niin hulluja ole kuin teeskentelevät olevansa. Tässä juuri nyt halutaan provosoida suomalaiset ja puolalaiset tekemään jotakin sellaista, jota voitaisiin käyttää heitä vastaan ja heittää suu auki odottaville nationalisteille.