Mustasotnialainen uhka

Pseudototalitarismi ja mustasotnialainen tsunami

Vladimir Pastuhov, monen suomalaisenkin tuntema venäläinen politologi, joka nykyään asuu Lontoossa, on Polit.ru -sivustolla kirjoittanut kiinnostavan analyysin Venäjän nykytilasta.

Hän lähtee siitä, että kyseessä ei ole autoritaarinen järjestelmä, jollaisessa kansalaiset pitää kurissa pelko ja masennus, järjestelmä on muuttunut pseudototalitaariseksi, mikä tarkoittaa sitä, että ihmiset kuvittelevat itse olevansa vallassa ja aktiivisesi kannattavat johtajaansa.

Itse psykologinen reaktio on arkaainen ja muistuttaa alkukantaista yhteiskuntaa tai eläinlaumaa, jossa lampaat tai muute eläimet kerääntyvät tiukasti pässin ympärille. Ihmisyhteiskunnan muotona kyse on pahanlaatuisesta regressiosta, jota voi verrata normaalin organismin muuttumiseen syöpäkasvaimeksi.

Pastuhov katsoo, että koko rakennelman juuret löytyvät ”suvereenista demokratiasta”, tuosta jesuiittamaisesta systeemistä, jossa demokratian ulkokuori jätettiin paikalleen, vaikka sen sisältö tuhottiin. Sen jälkeen kun Ukrainaan saatiin sota, on organismi muuttunut pahanlaatuiseksi eikä parantamismahdollisuuksia ole juuri näkyvissä.

Sota on ollut laskelmoivalle Putinille mitä tarpeellisin, mutta se on viime kädessä hallitsematon asia, jonka lopettaminen ei ole mahdollista, mutta ei myöskään sen voittaminen. Umpikuja, joka on Venäjän edessä, on väistämätön, mutta pahempaa on, että tämän leikin lopettaminen aiheuttaa väistämättömän reaktion niissä mustasotnialaisissa aineksissa, joille Ukrainan sota ei ole peliä, vaan totisinta totta, henki ja elämä. Niin kauan kuin Putin näyttää Herakleelta, joka painii areenalla Amerikan leijonan kanssa, häntä kannustetaan, mutta silloin kun hän lyö hanskat tiskiin, syntyy yleisössä raivo, joka pyyhkäisee yli maan ja Kremlin kuin ”mustasotnialainen tsunami”.

Pastuhov osaa kirjoittaa hyvin ilmeikkäästi eikä yllä ole edes pyritty tavoittamaan koko hänen rikasta kuvakieltään, idea lienee kuitenkin suunnilleen tullut esitetyksi. Tavallaan Pastuhov rauhottelee lukijaa: eivät minkäänlaiset vallanpitäjät halua lapsilleen ydinsotaa, sen verran tervettä itsesuojeluvaistoa on hulluimmallakin raivopäällä.  Venäjän kansalaisyhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tilanne on kuitenkin synkkä. Se tukahdutettiin ”suvereenissa demokratiassa” jo alkuunsa ja Ukrainan sota löi sen tuhoamiseen viimeisen niitin. Pseudototalitaristinen yhteiskunta muistuttaa enemmän keskiajan yhteisöjä kuin kehittynyttä länsimaisen kulttuurin luomusta. Putin on luonut hirviön, jota hän ei pysty hallitsemaan ja onneton Venäjän kansa kaivaa riemumielin itselleen hautaa ymmärtämättä mitä on tekemässä.

Mihin Pastuhov analyysinsä nojaa? Nähdäkseni se on lähinnä muutamien perusolettamusten varassa. Venäjä ei voi voittaa sotaa eikä myöskään pärjätä sillä tiellä, jolle se on lähtenyt. Seinä tulee vastaan sekä taloudellisesti että geopoliittisesti (arvatenkin Kiinan suunnalla). Toinen tosiseikka on Putinin hallinnon valtava kannatus, joka perustuu nimenomaan käynnissä olevaan sotaan ja ”isänmaallisten” tuntojen herättelyyn. Tämä on kuitenkin väliaikainen tilanne ja totuuden hetki on tulossa: gladiaattori Putin joutuu antamaan periksi ennemmin tai myöhemmin, jolloin koko rakennelma luhistuu kuin korttitalo ja vaaran hetki on juuri siellä.

”Mustat sotniat” olivat niitä esifasistisia porukoita, jotka aikoinaan 1900-luvun alussa kerättiin puolustamaan tsaarinvaltaa esimerkiksi hyökkäämällä juutalaisia vastaan, joiden juuri kerrottiin organisoivan epäisänmaallista toimintaa. Tällaisia porukoita Venäjällä on taas ja vasta hiljattain ne juhlivat Punaisella torilla Krimin liittämistä ja samalla varmaan myös Nemtsovin kulemaa, murhapaikka kun sattui olemaan juuri siinä vieressä. Pastuhov henkilökohtaisesti on tehnyt oman ratkaisunsa ja lähtenyt perheineen ulkomaille.

Mutta eivät asiat ole niin huonosti, kuin monet kuvittelevat, ainakaan vielä. Tämäkin Pastuhovin juttu on kuitenkin julkaistu ja se on Venäjällä luettavissa, kuten muutkin polit.ru .sivuston jutut. Sen lisäksi maassa on aika lailla monilla sivustoilla ja lehdissä vastaavaa kriittistä ja terävää kirjoittelua, jota jokainen voi lukea. Toinen asia on, että virallinen propaganda on useimmille aivan riittävää ja kaivattua hengenravintoa, eivätkä he ole vaihtoehtoisesta informaatiosta kiinnostuneita eivätkä edes pysty sitä sulattamaan. Tässäpä juuri on pseudototalitarismin käsitteen voima ja mielekkyys.

Pastuhovin analyysissä Donbass ja mustasotnialaiset ovat suuri ja uhkaava voima. Jos Putin nyt yrittää kääntää kelkkaansa, tulee Kremlin portteja koputtelemaan vihaisia kaivosmiehiä ja taistelijoita ja hän tietää sen. Mutta entäpä jos sinne kuitenkin tulee pettynyttä kansaa, joka tajuaa, millaisin keinoin se huijattiin kansalliseen vimmaan?

Tässä lännen rooli lienee ratkaiseva. Miten kriisistä päästään kunnialla ulos? Mikäli nykyistä pakotepolitiikkaa vain kiristetään, tulee Putinille kyllä seinä vastaan, mutta kuka siitä katastrofista ja sen seurauksista hyötyy? Jos länsi kunniattomasti perääntyy, tulee Kremlille voittamaton kiusaus jatkaa samaan tyyliin toisaalla. Miten jännitys voitaisiin purkaa järkevästi ja sivistyneesti, on tämän pastuhovilaisen analyysin valossa se ydinkysymys. Siinä tarvittaisiin taitoa ja ennakkoluulottomuutta, sitä mitä ennen sanottiin diplomatiaksi.