Intelligenssi

Intelligenssi ja älykkyys

Kielet eivät ole veljeksiä, vaikka esimerkiksi indoeurooppalaiset kielet heti huomaa serkuksiksi. Myös pikkuserkukset ovat siinä joukossa mukana, eikä sukulaisuudesta voi erehtyä, vaikka esimerkiksi portugalin ja venäjän puhujien tiet ovat historiassa harvoin kohdanneet.

Kielten eroavaisuuden huomaa paradoksaalisesti havainnollisimmin, kun vertailee lähisukukieliä. Vaikka sanat ovat tuttuja, on niillä jokaisessa kielessä oma erityinen hajunsa, makunsa ja totutut konnotaationsa, jotka eivät kuulu toiseen kieleen. Tuttu sana irrotettuna elinympäristöstään muuttuu toiseksi. Tähän juuri perustuu se, että viro kuulostaa naiivista suomalaisesta hillittömän hauskalta, samoin kuin ukraina venäläisestä.

Älkäämme siis kuvitelko, että puhumme aina samasta asiasta, kun käytämme samaa sanaa. Eri kielissä se saattaa saada aivan toisen merkityksen. Nykyisenä englanninkielen ylivallan aikana etenkin kielitaidoton eli ainoastaan englantia vieraana kielenään osaava nuoriso erehtyy usein kuvittelemaan, että juuri tässä kielessä jostakin tuntemattomasta syystä olisi kaikki niin sanoakseni paikoillaan ja että muut kielet vain vajavaisesti pyrkivät sitä matkimaan ja lähentymään.

Johann Gottlieb Fichten muistelen puhuneen saksasta elävänä kielenä, organismina, joka omalta pohjaltaan pystyy luomaan yhä uusia sanoja ja käsitteitä. Englanti sitä vastoin oli hybridi, itse asiassa epäorgaaninen konglomeraatti, jossa eri elementit olivat sulamattomana sekaisin ja jossa uusien käsitteiden luomiseksi oli turvauduttava vieraisiin kieliin, kreikkaan ja latinaan. Tähän perustui myös se, ettei englantilainen itse asiassa kyennyt ymmärtämään omaa kieltään, vaan joutui opettelemaan sitä muistinvaraisesti, kuin vierasta kieltä, mitä se itse asiassa olikin.

No, en mene vannomaan, että Fichte juuri tätä tarkoitti, mutta minä kyllä tarkoitan. Kaikki kunnia englannille, mutta tunnustakaamme kuitenkin, että se pohjimmiltaan on melkoista sotkua ja osoittaa syvää kulttuurin rappiota, mikäli juuri se otetaan muiden kielten esikuvaksi.

Muuan kiinnostava käsite, jota olen hieman tutkinut venäläisessä ympäristössä, on intelligenssi, millä en tarkoita älykkyyttä, vaan sitä, mikä liittyy ns. intelligentsijaan. Kyseessä on siis интеллигентность, ominaisuus, joka kuuluu sellaiselle henkilölle, josta käytettiin ja yhäkin käytetään nimitystä интеллигент. Monien mielestä se tarkoittaa aivan samaa kuin länsieurooppalainen intellektuelli erikielisinä versioinaan, mutta toiset taas ovat asiasta jyrkästi eri mieltä.

Venäläisellä intelligentillä on siis ominaisuus, intelligentnost, älykkömäisyys, mitä ei pidä sekoittaa älykkyyteen. Sen merkitys ei myöskään ole ekvivalentti englanninkielen sanojen intellect tai intelligence kantaman merkityksen kanssa. Mitäpä on nyt esimerkiksi intelligence:

Intelligence has been defined in many different ways including one's capacity for logic, abstract thought, understanding, self-awareness, communication, learning, emotional knowledge, memory, planning, creativity and problem solving. It can be more generally described as the ability to perceive information, and retain it as knowledge to be applied towards adaptive behaviors within an environment. Tämä lainaus on peräisin siitä maailman kaiken tiedon sisältävästä aarreaitasta, jonka nimi alkaa W:llä.

Toisin kuin Intelligence, intelligentnost on sen sijaan ennen muuta moraalinen ominaisuus. Intelligentillä henkilöllä oletetaan venäjässä olevan korkea moraali, herkkä kansalaisen omatunto, hyvät käytöstavat ja tahdikkuus, kehittynyt maku sekä mahdollisesti, mutta ei välttämättä oppineisuutta. Äly ei ainakaan kaikkien mielestä ole välttämätön, mutta bonusta. Tämä ei ole mutua, vaan perustuu haastattelututkimuksiin (vrt. teos Communism and Consumerism, Leiden 2015, luku 6.).

Mitäpä sen sijaan on älykkömäisyys vaikkapa englanniksi? Siitähän riittää toki määritelmiä ja mielipiteitä, mutta minusta F. Scott Fitzgerald on tavoittanut jotakin oleellista sanoessaan:

The test of a first rate intelligence is the ability to hold two opposed ideas in the mind at the same time, and still retain the ability to function.

Äkkiä katsoen tämä kuulostaa härskiltä vinoilulta, josta läntiset intellektuellit ovat saaneet niin paljon kärsiä. Tarkemmin ajatellen se voi myös olla merkittävä tunnustus. Mikäli ihminen on niin sanotusti yksiniitinen, hän ei missään tapauksessa kykene ajattelemaan sitä mahdollisuutta, että hänen älylliset kykynsä olisivat jossakin määrin rajoittuneita. Niinpä hän kuvittelee omien, usein aivan heiveröisten johtopäätöstensä edustavan sitä absoluuttista totuutta, jota Jumalankin valistusajattelijoiden mielestä oli pakko noudattaa ja kunnioittaa.

Intellektuelli, ainakin sanan parhaassa merkityksessä, sen sijaan on valmis myöntämään, että ainakin periaatteessa hänen järkensä ja tietonsa ovat vajavaiset ja että se, mikä näennäisesti on ristiriitaista, pitää joissakin tapauksissa kyetä hyväksymään. Tämän johdosta hän esimerkiksi saattaa olla taipuvainen kunnioittamaan menneiden polvien näennäisesti mielettömiäkin traditioita ja hyväksyy niiden olemassaolon.

Huonoimmillaan tämä tietenkin tarkoittaa kaksoisstandardeja, kognitiivista dissonanssia ja informaation torjuntaa ja pimittämistä silloin, kun se puhuu omaa asiaa vastaan. Tätähän me olemme viime vuosina saaneet nähdä enemmän kuin tarpeeksi. Älymystön psykologialla, silloin kun tämä ryhmä elää militanttia vaihettaan, on taipumus rappeutua totalitaariseksi sodan psykologiaksi. Näin tapahtui aikoinaan myös Venäjällä. Juuri sen takia tämä ryhmä on ansainnut itselleen sen huonon maineen, joka siihen usein liitetään.

Mutta se ei ole koko tarina. Asialla on myös valoisa puolensa ja myönteiset mahdollisuutensa. Tekisi kovasti mieli nähdä tässä maailmassa enemmän intelligenttiä käytöstä ja asennoitumista sanan venäläisessä mielessä. Älykkyydellä, sanan englantilaisessa mielessä ei ole niin väliä. Jos sitä tarvitsemme, voimme kääntyä koneiden puoleen. Tällä alalla ne päihittävät meidät kuin kaivinkone bodarin.