Takuuturvaa tarjolla

Kaupunki-ilma ja valtion käsi

Keskiajalla tunnettiin sanonta ”kaupunki-ilma tekee vapaaksi”. Sillä tarkoitettiin, että maaorja, joka oli onnistunut livahtamaan kaupunkiin ja oleskelemaan siellä tietyn ajan, katsottiin vapautetuksi entisestä alistussuhteestaan. Kaupungeilla oli usein myös omat lakinsa ja oikeuskäsityksensä. kun entinen maalainen oli vaihtanut identiteettiä, ei hänen enää voitu soveltaa entisiä normeja.

Hyvien alamaistensa, kartanonherrojen parasta ajattelevat hallitsijat pystyivät kuitenkin Venäjällä julistamaan tämän säännön mitättömäksi, kaupungit olivat siellä vähävoimaisia ja karkaajat haettiin kaikkialta, mistä kiinni saatiin. Oli kuitenkin vielä mahdollisuus paeta villille arolle, kasakoiden joukkoon. Ennen pitkää valtion raskas käsi sai sitten otteen heistäkin.

Joka tapauksessa on kurja hallintoalamainen yleensä aina ja kaikkialla löytänyt jonkin, toki usein vain teoreettiseksi jäävän tavan paeta rankaisevaa ja verottavaa kruunua. Joskus maailmassa kruunun toimenkuvaa kokonaisuudessaan leimasikin juuri sen väkivaltamonopoli, jonka toiminta turvattiin veroryöstöllä. Vastasuorituksiakin kruunulla oli antaa, nimittäin turva ulkopuoliselta väkivallalta. Se taas tarkoitti, ettei siirtyminen naapurimaahan yleensä ollut erityisen helppoa.

Toisaalta aina joskus hallitsijat huomasivat tilaisuutensa, kun joku heistä alkoi kohtuuttomasti ahdistella alamaisiaan. Hugenotit pakenivat Ranskasta aurinkokuninkaan aikana mikä minnekin ja useimmiten myötävaikuttivat uuden isänmaansa taloudelliseen nousuun, kuten vaikkapa Berliinissä. Sama koski Espanjasta paenneita moriskoja, jotka katolisten kuninkaiden ajasta lähtien joutuivat kotimaassaan ahtaalle ja lopulta saivat yksinkertaisesti lähtöpassit ilman tutkintaa ja tuomiota.

Vastaanottajia lähtijöille riitti, sillä oli aikoja, jolloin suvaitsevaisuus kannatti. Amerikkahan muodostui kerran turvapaikaksi kaikille vainotuille ja pystyi myös tarjoamaan heille elämisen edellytykset. Sinnepä siis suunnistivat esimerkiksi asevelvollisuutta Venäjän armeijassa pelkäävät suomalaiset nuoret miehet siinä kuin pogromeja pakenevat Venäjän juutalaiset. Koko Pohjois-Amerikan asuttaminenkin oli alkanut vainottujen puritaanien joukkomuutosta.

Mutta ihmisillä voi olla kaikenlaisia syitä pakenemiseen. Yksi syy on rangaistuksen tai yleensä koston pelko. Kostajahan voi olla myös muu kuin valtio. Ne, jotka ovat ylläpitäneet maassaan hirmuhallintoa, tietävät joutuvansa siitä maksamaan niin pian kuin heidän valtansa päättyy. Silloin on parasta karistaa kotimaan pölyt jaloistaan ja siirtyä sellaiseen paikkaan, josta ei saada kiinni eikä palauteta. Viertolan isännän härkien henki omallatunnollaan Jukolan veljekset suunnittelivat kruunun leipiin siirtymistä, mutta kun tuo leipä oli aika niukkaa ja karua, jäi tämäkin aie toteutumatta.

Pikkurötökset unohdettiin kerran myös niiden miesten osalta, jotka liittyivät Ranskan muukalaislegioonaan. Taisipa siellä olla melkoinen määrä vanhoja natsejakin. Menneen maailman oloissa oli yleensä tai ainakin joskus mahdollista löytää turvapaikka myös lurjukselle, jonka jalkojen alla maa poltteli. Joku pystyi aina hänestäkin hyötymään. Niinpä saatiin uusi identiteetti ja voitiin aloittaa elämä alusta.

Ajat ovat tässäkin suhteessa luultavasti muuttuneet. Vanhan identiteetin hävittäminen ja uuden luominen ei nykytekniikan aikana liene erityisen helppo tehtävä. Luultavasti uuteen isäntämaahan ilman papereita saapuneissa on paljon niitä, jotka ovat toiminnallaan vanhassa kotimaassa ansainneet ankaran rangaistuksen. Ei ole mahdotonta, että nämä rikokset aina jossakin vaiheessa kyetään selvittämään ja vaatimaan tekijöitä tilille. Maailman lähihistoria on täynnä joukkomurhia. Suuri osa niistä keskittyy juuri samoille alueille, joista pakolaisvirrat nyt on hallitsemattomasti päästetty sisään Eurooppaan.

Nykyään tuskin erityisesti kaipaamme täällä pohjoisessa sitä työvoimaa, jota saapujat kykenevät tarjoamaan. Tästä seikasta asioita tuntevat näyttävät olevan varsin yksimielisiä eikä siitä sen enempää. Niin ne ajat muuttuvat. Kulttuuriset ongelmat ovat vielä luku sinänsä ja niihin liittyy myös käsitys yksilön arvosta ja ihmishengen hinnasta.

Suurimmassa osassa maailmaa näyttää yhä vallitsevan lex talionis eli oikeuskäsitys, jonka mukaan vahinkoa kärsineiden on saatava maksaa sen aiheuttajalle samalla mitalla. Siis esimerkiksi hengestä maksetaan hengellä. Monilla alueilla tämä tarkoittaa käytännössä verikostoa, jossa myös täysin syyttömät sukulaiset voivat joutua uhreiksi. Sellaisia käsityksiä meilläkin näyttää keskiajalla olleen.

Miniminä oikeustajun kannalta näköjään pidetään moniaalla sitä, että itse henkirikoksen tekijä saa samanlaisen kohtalon kuin hänen uhrinsa. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa tästä huolehtii valtiovallan kova käsi, joka ansaitsee kansan kunnioituksen juuri sillä, että se pitää yllä kuria ja järjestystä, sisäistä ja ulkoista. Ja eihän esivalta suotta miekkaansa kanna, kuten sanassa sanotaan.

Roistot haluavat tietenkin aina välttää ansaitsemansa kohtalon, tämä juuri kuuluu heidän toimenkuvaansa ja tekee heistä sen, mitä he ovat. Niinpä voimme suurella varmuudella odottaa, että juuri kaikkein pahimmat lurjukset valtaavat ensimmäiset paikat siirtolaislaivassa silloin, kun maa alkaa poltella jalkojen alla. Tätä ei tietenkään pidä käsittää niin, ettei väkivaltaa pakenevien joukossa olisi myös viattomia ja avuttomia todennäköisiä uhreja, joiden ainoa synti on kuuluminen väärään klaaniin tai uskontokuntaan.

Toki Suomeenkin tänä syksynä saapuneiden joukkoon kuuluu myös naisia, lapsia ja vanhuksia, jotka lähtökohtaisesti herättävät tiettyä luottamusta. Ei heitä juuri nyt kovin paljon ole ollut, mutta tämä kysymys ei kuulu tähän.

Olennainen kysymys turvapaikan hakijoiden kohdalla kuuluu: mihin perustuu se vaara, jolle hakija altistuu, mikäli hän palaa kotimaahansa? Onko uusilla vallanpitäjillä perusteltua aihetta vaatia hänen luovuttamistaan, voidakseen toteuttaa oikeudenmukaisuuden edellyttämät asiat?

Tämän kysymyksen äärellä törmäämme helposti kulttuuriseen muuriin. Mikäli joku, sanokaammeLähi-Idän kristitty on repinyt koraanin kotimaassaan tai mikäli esimerkiksi joukkoraiskauksen uhriksi joutunutta naista uhkaa kivitystuomio, olisi maamme arvoa alentavaa luovuttaa tällaiset henkilöt kotimaassaan tuomittaviksi. Tämä johtuu siitä, että pidämme tuon kaltaisia rangaistuksia barbaarisina ja perusteettomina. Meillä ei ole mitään velvollisuutta kunnioittaa islamilaista lakia, jonka ymmärrämme ilman muuta epäoikeudenmukaiseksi. Edellä mainitut ”rikokset” eivät meillä täytä mitään rikoksen tunnusmerkkejä.

Tilanne on kuitenkin toinen, kun puhutaan terrorista tai muusta harkitusta murhaamisesta. Saatamme joutua tilanteeseen, jossa meidän maahamme livahtanut henkilö on todistettavasti syyllistynyt joukkomurhaan. Kysymys kuuluu silloin, onko maamme velvollisuutena tarjota tällaiselle henkilölle turvapaikka rikoksistaan? Onko hänen kotimaassa tekemiään rikoksia arvosteltava tässä tapauksessa tekopaikan lakien mukaan vai meidän?

Jokainen muistanee ruandalaispastorin tapaukseen liittyneen farssin, joka maksoi maallemme tolkuttoman määrän rahaa ja jonka tuloksena syyllinen välttyi sellaiselta kohtalolta, jota hänen kotimaassaan pidettäisiin rangaistuksena. Pelkäänpä, että olemme vaarassa luisua tilanteeseen, jossa pahantekijät näkevät maassamme turvapaikan, jonne voi aina pujahtaa, mikäli on vaarassa saada kotimaassaan ansaitun rangaistuksen.

Maamme ei kuulemma voi luovuttaa rikoksentekijöitä sellaiseen maahan, jossa on voimassa kuolemanrangaistus. Näin olen kuullut kerrottavan, mutta ei oikein usko sitä. Onko todellakin niin, ettei meiltä esimerkiksi luovuteta Yhdysvaltoihin rikollista, joka kiistattomasti osoitetaan syylliseksi johonkin niistä lukuisista rikoksista, joista tuossa maassa on määrätty kuolemanrangaistus? Jos asia on näin, voimme odottaa meillekin rikosturistien tulvaa myös siltä suunnalta. Ulkopuolisena olen ymmärtänyt, että meidän vankiloissamme vallitsevat muutenkin upeat olosuhteet amerikkalaisiin verrattuna. Ovatkohan pakolaistilastoissa esiintyvät Yhdysvaltain kansalaiset juuri tätä kategoriaa?

Mutta ehkäpä maamme seuraamuslaitosta (rangaistuksista kai olemme luopuneet) uhkaava vaara, mikäli sellaista on, ei niinkään tule kaukaisesta lännestä kuin Lähi-idästä. Mikäli siellä alkaa levitä käsitys, jonka mukaan Suomen ilma ”tekee vapaaksi” ja että on yleensä olemassa tällainen säikkymättömien idioottien maa, joka soveltaa vakavimpiinkin rikoksiin omia, käsittämättömän helläkätisiä sääntöjään, voivat asianomaiset virastomme kaiken todennäköisyyden mukaan odottaa loputonta tulijoiden jonoa. Kyseessä ovat suurella todennäköisyydellä etenkin sellaiset henkilöt, joiden pitäisi omankin oikeuskäsityksensä mukaan saada aivan toisenlainen kohtelu, kuin mikä on täällä mahdollinen.

Kaiken tämän taustalla on tietenkin muuan suuri kysymys: voiko Eurooppa soveltaa itse ihailemiaan ”eurooppalaisia arvoja” myös muualla maailmassa ja erityisesti sellaisilla alueilla, joilla niitä ei ihailla, vaan halveksitaan?

Kysymys on siitä, että uskonsotien aika päättyi meillä jo satoja vuosia sitten, kun se taas noilla nykyisillä ongelma-alueilla näyttää vasta alkaneen. Meidän on kaikin mokomin syytä pysyä noista sodista syrjässä, mutta se edellyttää myös sitä, että emme tee maastamme turvasatamaa sellaisille henkilöille ja ryhmittymille, joiden arvot poikkeavat jyrkästi omistamme, mutta jotka tietenkin mielellään käyttävät hyväksi kaikkea sellaista, mitä maailma vastikkeetta tarjoaa.