Luetaan pieniä kirjoja

Luetaan pieniä kirjoja

Missäpä ei nykyään voisi nähdä ihmistä, joka on syventynyt tutkiskelemaan pikkuruista älypuhelintaan. Siihenhän on helppo ladata ilmaiseksi kaikki maailmankirjallisuuden klassikot alkaen project Gutenbergista ja Runebergista ja mitä niitä taas onkaan Ja maksulliset kirjat sitten lisäksi. Sitä paitsi netti on pullollaan esimerkiksi pornoa jokaista laatua ja löytyyhän sieltä muutakin kiinnostavaa, jokaiselle jotakin, jedem das Seine.

Nykyään huomaa yhä useammin ihmettelevänsä, mitä meillä oikein oli ja mitä me oikein teimme, ennen kuin saimme nämä nykyiset härpäkkeet. Kun me silloin kerran, milteipä vielä eilen, jouduimme enemmän tai vähemmän yllättäen istumaan tai seisomaan ilman erityistä tekemistä, oli turvauduttava vain omaan mielikuvitukseensa, ellei naapuriksi sitten sattunut jotakuta kontaktinhaluista lajitoveria, ja sellainenhan on harvinaista.

Meidän maassamme tuollaiset hetket olivat jo kauan olleet melko ennustettavia ja ovat yhä. Esimerkiksi säädyllisissä ravintoloissa kuluu aina hieman aikaa, ennen kuin kunnollista ruokaa ehditään valmistaa ja sitten toimittaa asiakkaalle. Pikaruokaloista en tässä halua puhua mitään. Jonoissa meilläkin saatetaan yhä joutua seisomaan myös vaikkapa lippujen saamiseksi johonkin ylisuosittuun tapahtumaan. Taitaapa tuollaisia ylikysynnän hetkiä yhä olla myös joidenkin alennusmyyntien aikaan. En tiedä, kun pysyttelen niistä aina loitolla.

Neuvostoliitossa sen sijaan jonot saneli talouden rautainen laki. Epärealistisilla hinnoilla ei voitu myydä kaikille kaikkea. Ne saivat, jotka onnistuivat olemaan paikalla. Niinpä suuri neuvostokansa kehitti omat innovaationsa, joista tunnetuin lienee avoska, joka voitaisiin kääntää vaikkapa onnenkassiksi tai toiveiden kukkaroksi. Se oli kätevästi taskuun mahtuva verkkokassi, jolle saattoi löytyä käyttöä koska tahansa. Jos jossakin oli jonoa, sinne yleensä kannatti mennä, koska siellä oli tavaraa, joka ennen pitkää loppuisi. Jos jono sattui olemaan lyhyt, oli kyseessä onnenpotku ja silloin tarvittiin avoskaa. Myyjällä ei taatusti ollut antaa mitään taaraa ostajalle. eikö muka riittänyt se, että hän sai harvinaista ja ylikysyttyä tavaraa?

Onnenkantamoiset olivat tietenkin harvinaisia ilonaiheita. Normaalia oli joutua seisomaan useassakin jonossa saadakseen päivän, tai mieluummin viikon ruoat hankittua. Silloin tarvittiin lukemista, sillä tunti- pari noihin pakollisiin rituaaleihin helposti kului, ainakin matkat huomioiden.

Ja koska neuvostoihmisen pitkät jonotustunnit kuluivat lukemisessa ja tarjolla oli marxismi-leninismin klassikkojen ohella yleensä vain hyvää klassista kirjallisuutta, tuli kansasta sangen sivistynyttä. Nythän jonot jo ovat historiaa ja liikennevälineet ovat Venäjälläkin täynnä kännyköitään räpläileviä ihmisiä. Toki silloin tällöin aina jokunen heistä lukee myös pikkuruista kirjaa, jollaiset kuuluivat jo neuvostoajan innovaatioihin ja joiden valikoima kirjakaupoissa on vain paisunut. Nyt sitä voi sanoa valtavaksi.

On lännessäkin aina ollut pikkuruisten kirjojen sarjoja. Reclam oli olemassa jo ennen sotia ja siinä julkaistiin muun muassa Vänrikki Stoolin tarinat saksaksi. On se vieläkin olemassa keltaisine, punaisine ja kirjavine sarjoineen ja sisältää erinomaisen valikoiman kirjallisuutta useammallakin kielellä, vaikka etupäässä saksaksi.

Reclamit mahtuvat hyvin taskuun ja poikkeavat siinä edukseen anglosaksisista pokkareista, jotka muistuttavat paljon normaaleja kirjoja. Venäläiset pikkukirjat sen sijaan ovat kooltaan useinkin vain noin 5x4 senttiä ja joskus pienempiäkin, 2,5-3 senttiä ei ole harvinaisuus. Toki lännessäkin on pieniä kirjoja painettu ja itsellänikin on kreikkalais-saksalainen sanakirja, jonka koko on noin 2x3 cm. Se on ilmeisesti tarkoitettu tarkkasilmäisille koululaisille, joiden opettajat kärsivät jo ikänäöstä, kaihista ja vastaavista ikäkaudelleen tyypillisistä vaivoista.

Mutta nämä pikkukirjat ovat mielestäni loistava keksintö. Olen pitänyt aina sellaisia mukanani eikä siihen tarvita salkkua, vaan pikku olkalaukku eli nesessääri riittää hyvin. Rupesin käyttämään sellaista pyöräillessäni, se oli mukava kantaa kaulassa ja vaikka sujauttaa satulalaukkuun jos sattui satamaan. Siihen myös mahtuvat kaikki välttämättömät tarvikkeet kuten nimikin sanoo. Monitoimityökalun, matka-apoteekin, muistikirjan, kännykän ja kynien ohella siellä voi kantaa vaikka viittä pikkukirjaa, eikä vähäinen tila lopu kesken. Toki yksikin yleensä riittää.

Pietarin Dom knigin alakerrassa on pikkukirjojen osasto, joka sijaitsee viekoittelevasti juuri kassan vieressä, kuten karkkihyllyt sekatavarakaupoissa. Sieltä jää melkeinpä väkisin jotakin mukaan. Kukapa voisi vastustaa kiusausta, jos tarjolla on kätevässä koossa esimerkiksi maailman runouden klassikkoja Omar Haijamista Aleksandr Tvardovskiin, arabialaisia ja itämaisia sananlaskuja, Venäjän hopeakauden kirjailijoiden aforismeja (usein aika konstikkaita!), Puškinin epigrammeja, Saša Tšornyin satiireja, Domostroi kaikessa lajomattomassa ylevyydessään, I. Gubermanin naljailevia viisauksia, Pietari Suuren lausahduksia, Napoleonin mietteitä St. Helenalla ja niin edespäin. Luettelo on loputon.

Toki paljon näiden kirjojen sisällöstä on mahdollista löytää netistä ja mahdollisesti nuo kännyköitään tähyvävät lajitoverini metrossa ja muuallakin ovat juuri tätä etsintätyötä tekemässä, elleivät sitten jo löytöjään lukemassa. Itselleni joka tapauksessa nuo pikkukirjat ovat uskomattoman kätevä pakotie tylsyydestä ja tuskastuttavasta joutenolosta, silloin kun se syystä tai toisesta uhkaa yllättää. Toki joutenolo, etenkin ehdoton ja pakollinen, tarjoaa myös omat etunsa, mutta kohtuus siinäkin.

Näitä pikkukirjoja alkaa olla jo meidänkin kaupoissamme, vaikka ei vielä kovin paljon. Sen sijaan esimerkiksi Lontoossa tarjonta on melko laaja. Tämä voi tuntua paradoksaaliselta, kun jokaisella on sentään tuo kännykkä, jonne kaiken maailman sisällöntuottajat suoltavat tavaraansa. Mutta ihminenhän on irrationaalinen, mistä tämäkin taitaa olla yhtenä osoituksena.

Kirjoilla on oma arvonsa ja oma omituinen asemansa enkä usko, että hyväkään kännykkä niitä koskaan korvaa edes jonottajan viihteenä. Ja kukaties onkin mahdollista, että jonot tulevaisuudessa lisääntyvät jonottajien myötä? Tarjottakoon siis jonottajille hyviä pikku kirjoja! Tarjottakoon niitä myös nuorisolle!