Quo vadis?

Mitä Suomessa on tapahtumassa?

Olen pitänyt Erkki Tuomiojaa yleensä viisaana miehenä ja pidän edelleenkin. Samalla ymmärrän, että hän on poliittinen taktikko, jonka puheita ja kirjoituksia ei kannata lulula naiiviudeksi. Ei niitä päästellä vahingossa tai hetken huumassa, vaan vakain tuumin.

Blogissaan Tuomioja nostaa nyt maamme suureksi ongelmaksi ”vihapuheen”, joka on viime aikoina kovasti lisääntynyt. Suurten pakolaismäärien esteettömällä vyöryllä maahamme on kukaties jotakin yhteyttä tähän, mutta tuskinpa se nyt mikään ongelma on. Kun Tuomioja kysyy ”Mitä Suomessa oikein on tapahtumassa”, hän tarkoittaa, että meillä on ongelma, eikä sen nimi ole hallitsematon maahanmuutto, vaan ”vihapuhe”.

Ilmiön syntyyn vaikuttaa näköjään kaksi asiaa, ensinnäkin uudet tekniset mahdollisuudet, joita ei ole ymmärretty kahlita, eli kansan syvien rivien uuden sananvapauden toteutuminen: ”Siihen että vihapuheet ja -teot ovat näkyvästi lisääntyneet on vaikuttanut se, että niiden esittäminen ja ymmärtäminen on sosiaalisessa mediassa tullut mahdolliseksi ilman, että edes selvästi rikoksen tunnusmerkit täyttävään solvaukseen ja kiihotukseen on puututtu.”

Epäkohta siis tämäkin, mutta ei vielä todellinen syy. Todellinen syy ei ole myöskään se, että laajat kansalaispiirit ovat erittäin tyytymättömiä hallituksen ja viranomaisten kyvyttömyyteen puolustaa Suomen etua, vaikka he näin yrittävät väittää. ”Ennen kaikkea on kyse siitä, että Suomessa mielipideilmastoa on koko ajan muokattu siihen suuntaan, että tällaisesta puheesta on nyt tullut salonkikelpoista. Väitän että suurin syy tähän on hallituspuolue Perussuomalaisten johto, joka ei ole heikkouttaan ja/tai opportunistisuuttaan uskaltanut ja/tai halunnut puuttua siihen, miten sen riveissä avoimesti osallistutaan erilaisen vihapuheen levittämiseen”.

Naiivia salaliittoteoriaa vai jotakin muuta? Ehkäpä sittenkin politiikasta kiinnostuneen intellektuellin vakava yritys analysoida sitä, mitä Suomessa on tapahtunut? Mene ja tiedä. Mikähän puolue säätelee sitä, mitä ”sen riveissä” tehdään” Missä maassa se on mahdollista? Pitäisikö sen olla mahdollista meillä?

Ainoa oikea tapa vastata siihen laajalle levinneeseen poliittiseen tyytymättömyyteen, jonka normaali tervejärkinen eli siis myös naiivi tarkkailija heti yhdistäisi niihin lähes uskomattomiin tapahtumiin, joita rajoillamme on nähty, on toimia, ikään kuin mitään kummallista ei olisi tapahtunut. Sen sijaan kai pitäisi hymy huulilla tyytyä budjetoimaan lisää määrärahoja kutsumattomien vieraiden hoitamiseen ja normaalien sosiaalietuuksien hankkimiseen heille ohi jonojen. Vihapuheelle tässä ei kai nyt ainakaan voi olla mitään tilausta?

Sosialidemokraattien kannattajat eivät nykyään kuulune kansakunnan vähäosaisiin, joten puolueen terävän pään tuskin kannattaa kantaa niistä huolta eikä se kannakaan. Sokea Reettakin näkee, kenen leipää kutsumattomat vieraat ensi sijassa syövät. Jonkun kai sentään tulee kaiken kohtuuden mukaan kantaa huolta myös siitä, mitä oma köyhälistömme tuntee nähdessään joutuvansa uusien vieraiden ohittamaksi jonoissa, jopa leipäjonoissa. Myös sellainen vähäpätöiseltä ehkä kuulostava asia, kuin maamme tulevaisuus on demokratiassa myös aina ollut legitiimi kiinnostuksen kohde, jopa niille. jotka suhtautuvat hallitsemattomaan maahanmuuttoon kriittisesti.

Kukapa ei tuomitsisi ääriliikkeitä? Kovin harvassa ovat ne, jotka kaipaavat tähän maahan väkivaltaa ja kuvittelevat voivansa sillä ratkaista jotakin. Mutta onko olemassa myös toinen ääripää? Eikö sellaisena voi pitää niitä vastuuttomia henkilöitä, jotka vaativat avoimia rajoja ja täysiä kansalaisoikeuksia jokaiselle, joka viitsii maahamme saapua? Ei kai sellaista voi lukea normaalin täysijärkisen käytöksen piiriin? Miksi pitäisi? Enemmistön mielestä se aivan ilmeisesti edustaa äärimmäisyyttä, jos nyt kyselytutkimusten perusteella rohkenee mitään johtopäätöksiä tehdä.

Näyttää siltä, ettei toista ääripäätä Tuomiojan mukaan ole lainkaan olemassa: ”Toinen tapa vastata kritiikkiin on puhua kaikkien ääripäiden turmiollisuudesta, johon halpaan osa mediastakin on sortunut. Tässä väistöliikkeessä toiseksi ääripääksi kelpaavat kaikki ne, jotka vaativat Suomen lakien noudattamista ja soveltamisesta samalla tavoin kaikkeen vihapuheen käyttöön ja ymmärtämiseen tai väkivaltaan siitä riippumatta onko sellaiseen syyllistynyt maahanmuuttaja, turvapaikanhakija vai kantasuomalainen”. 

Tämä passus on aika ovela, kuten poliitikolle sopii, mutta myös ilmeisen demagoginen. Kukapa olisi leimannut ”ääripääksi” niitä, jotka vaativat lain noudattamista? Kuka on paheksunut lakien noudattamista väkivaltaan syyllistyneiden kohdalla? Mitä sitä paitsi tarkoittaa lakien soveltaminen vihapuheen ymmärtäjiin?  Ilman lähdeviitteitä väite on täysin vailla uskottavuutta. Kyllä tässä on muusta kyse ja myös Tuomioja ymmärtää sen hyvin.

Mutta olkoon. Meillä on, paitsi unelmia, myös ongelmia. Miten me nyt, tässä tilanteessa pystyisimmekään niihin vastaamaan? Voisiko esimerkiksi maahanmuuttopolitiikan ryhdistäytyminen jotenkin vaikuttaa myös niiden mielialoihin, jotka nyt syytävät ”vihapuhetta” vai johtuuko heidän käytöksensä vain manipulaatiosta ja ehkä lisäksi tyhmyydestä? Oikeita, varteenotettavia mielipiteitä heillä ei voine olla?

Tuomiojan mielestä ryhdistäytymistä tarvitaan: ”Uskon palauttaminen suomalaiseen sivistys- ja oikeusvaltioon ja maamme sitoutumiseen ihmisoikeuksien kunnioittamiseen edellyttää meiltä kaikilta ryhdistäytymistä ja sitä että teemme lopun kaiken vihapuheen ja siitä kumpuavien vihatekojen julkisesta ymmärtämisestä ja vaadimme kaikkien näihin tekoihin syyllistyneiden saattamista oikeudelliseen vastuuseen.”

Tässä on kuulevinaan kaikuja sellaisista näkemyksistä, jotka ovat aina olleet taantumukselle ominaisia. Onko kansa tyytymätöntä? Julkeneeko se ilmaista sen? Pankaamme siis poliisit asialle! Jo riittää väärien mielipiteiden ymmärtäminen! Ongelmamme ei ole se, mitä teemme, vaan se, mitä sallimme ihmisten sanoa! Ei riitä, ettei asioita hyväksytä, niitä ei saa edes ymmärtää, sillä oikeasti mitään ongelmia ei ole, on vain laillisuutta ja laittomuutta. Repikää siitä.

Tämä sanoma näyttää löytäneen yleisönsä, sillä aplodeja mediassa riittää. Mutta miksi koko purkaus on kirjoitettu ja mihin sillä pyritään? Ehkäpä se on vain humanistin ja ihmisystävän cri de coeur tässä pimeiden voimien uhkaamassa ajassa? Ehkäpä se on ennen muuta intellektuellin ylevä ja rohkea puheenvuoro ajan mädännäisyyttä vastaan: j’accuse! Vai olisiko se sittenkin nähtävä ennen muuta poliittisena toimena, joka on suunnattu omille kannattajille? Tässä tapauksessa läpinäkyvyys, joka kyllä kuuluu blogin ansioihin, ei taida lisätä sen potentiaalia laajemman yleisön piirissä.