tiistai 24. lokakuuta 2017

Edistyksen kärrymiehet



Edistyksen kärrymiehet


Nietzsche, jonka pelkkää nimeäkin hölmöt syystä pelkäävät, oli myös etevä runoilija. Ajatelkaamme nyt vaikka sitä miten hän tiivisti aikansa eturientäjien psykologian muutamaan pirulliseen säkeeseen:
Heil euch, brave Karrenschieber,
stets: ”Je länger, desto lieber”!
Unbegeistert, ungespässig,
unverwüstlich-mittelmässig,
steifer stets um Kopf und Knie
sans génie et sans ésprit!

J.A. Hollo käänsi tuon pätkän aikanaan ihan hyvin, mutta jäin käännöksestä kaipaamaan aavistusta siitä, miten edistys johtaa joukkoa ja sen suunta on aina vain eteenpäin, vaikka koko asia on jo muuttunut ylevästä naurettavaksi ja sitten naurettavasta tylsäksi yhdentekevyydeksi. Kunhan nyt sitten jatketaan vain.
Tässä vaihtoehtoinen suomennos, jonka myönnän monessa suhteessa avuttomaksi. Ideaa tässä kuitenkin ajan takaa:

”Hei, kärryt, aina eteenpäin!
Edistyksen siellä näin!”
On hinku sinne miekkosten,
vaan syytä siihen löydä en.
On joukko harmaa, iloton,
ja vailla järkeä se on.
Nuo jäykkäjalat, jästipäät
ei voi ne neron kipinää
tai leikkiäkään ymmärtää.

Tämähän kuulostaa jo aika hävyttömältä, mikäli pidämme tasa-arvoa ylimpänä arvona, kuten meidän kai nykyään pitäisi. Onneksi vanhojen kirjojen lukeminen on kuitenkin yhä sallittua, vaikka monia niistä ollaan remontoimassa uuteen uskoon, kuten tiedämme.
Ehkä tässä kannattaa mainita, että vanhojen klassikoiden sensurointi osoittautui ylivoimaiseksi tehtäväksi myös Neuvostoliitossa, jossa sitä toki yritettiin.
Koska muutosten tekeminen klassikoihin olisi härskiydessään ylittänyt jo sikäläisenkin moraalin rajat, pyrittiin sensuuri hoitamaan ns. erikoisvarastoilla ja painosten lukumäärää säätelemällä.
Dostojevskin Riivaajat ja monet muutkin hänen teoksensa olivat hankalia hankkia eikä myöskään Puškin sopinut noin vain jokaisen luettavaksi joka kohdasta. Vähintäänkin sellaisia piti lukea oikeassa mielentilassa, ettei vaaraa väärän tietoisuuden tarttumisesta syntyisi.
Ehkä tässä on nykyäänkin jotakin tuttua? Kuvitelkaamme nyt ihminen, jonka ajatuksista kokonaan puuttuisi poliittisen korrektiuden suodatin. Jos me sellaisen laskisimme klassisen kirjallisuuden peltoon, mellastaisi se siellä kuin sika syksyllä ja kukaties pian viis veisaisi koko edistyksestä ja sen vaatimasta uudesta ajattelusta.
Paljon on edistyksen kärrejä vedetty ja työnnetty eteenpäin sitten Nietzschen päivien. Kauas on päästykin. Vain noin sata vuotta erottaa meidät siitä huipusta, jonka länsimaat saavuttivat maailmassa luotuaan ne ylivoimaiset työkalut, joilla luontoa saattoi alistaa ja muuta ihmiskuntaa hallita.
Oli varmaan väistämätöntä, että tähän liittyi hybris omasta poikkeuksellisesta erinomaisuudesta, korkeammasta rodusta ja niin edelleen.
Ehkä oli yhtä väistämätöntä, että edistys sitten, suurten sisällissotien jälkeen, jatkui aina mielettömyyksiin saakka ja sai masokistisia piirteitä. Syntyi kulttuurin flagellantismi eli itseruoskinta, kuten joku on asian mielestäni osuvasti esittänyt.
Suuri vapautumisen ja tasa-arvoistumisen projekti muuttui jossakin vaiheessa laadullisesti uudeksi halun palvonnan ja kulttuurisen entropian projektiksi.
Kun samaan suuntaan mentiin tarpeeksi kauas, menettivät tasa-arvoistumisen päämäärät mielekkyytensä, mutta kuin muitakaan ei enää ollut, jatkettiin yhä eteenpäin.
Freudin kuuluisa löytö, epäviihtymys kulttuurissa (Unbehagen im Kultur) synnytti taistelun koko kulttuuria vastaan ja pyrkimyksen palata takaisin villi-ihmisten leirinuotioille, joiden ääressä todellisen vapauden saattoi kuvitella vallinneen. Miksi ylpeä ihminen antaisi minkään hillitä halujaan?
Nämä vain tulivat mieleen, kun seurasi #metoo -pöhinää ja sen ympärille syntynyttä loiskiehuntaa. Mieleeni jäi erityisesti muuan kirjoitus, jossa nuori mies vetosi miehiin, joiden pitäisi kollektiivisesti ottaa vastuuta käytöksestään, ettei vain kukaan loukkaantuisi ihan vain miehisen seksuaalivietin olemassaolon takia.
Tuo hullunkurinen puheenvuoro toi tietenkin heti mieleen Stalinin, joka ainakin edes valehteli, ettei hänen säädyllisessä valtakunnassaan sentään lapsi vastannut isästään, joku tolkkuhan se oli sielläkin. Ja miten kertoikaan Runeberg maaherra Wibeliuksen sanoneen: ”Ei vastuuss’ ole isä lapsest’, poika isästään!”. Tai suunnilleen siihen tyyliin se meni.
Mutta nytpä otetaankin reipas askel eteenpäin! Ehkä perustetaan toverituomioistuimia, ehkä ei. Joka tapauksessa osoitetaan nyt oikein miehissä oikeaa asennetta, sellaista, jonka ansiosta hännystelyn kohteena oleva taho armeliaasti tarjoaa antimiaan joskus, kun sille sopii. Kohtuudella.
Toki tuon nuorten miesten orjailun taustat ymmärtää, vaikka moisen asenteen arvostaminen on sitten asia erikseen. Onhan maailmankirjallisuus täynnä nuorukaisten huokailuja ja vuodatuksia. Kovin vähäpätöisiksi ja vaatimattomiksi he aina käyvät valtiattariensa edessä ja ovat valmiita mihin tahansa suosiota saadakseen.
Siinä mielessä moisiin älyn välähdyksiin ei kannata liikaa huomiota kiinnittää. Ne ovat yhtä tyhjänpäiväisiä kuin luonnollisiakin. Kiinnostava on kuitenkin kysymys siitä, mikä on aikakauden kulttuurin kieli, missä sen valtavirta kulkee.
Pelkäänpä, että tilanne muistuttaa sitä, minkä Nietzsche jo omana aikanaan näki. Ei ole mitään innostavaa päämäärää, ei ole neroutta, älyä tai edes henkevyyttä, joka elähdyttäisi edistyksen vankkurien vetäjiä. Sieltä kuuluu vain älyttömien nautojen yninää ja nähdään lihavia akkoja särkemässä vaakoja, jotka ovat yrittäneet orjuuttaa heitä.  Muita esimerkkejä voi lisätä mielin määrin.
Joskus sieltä sentään kajahtaa sonnivasikan mölähdys, kuin kirkas, nostalginen tervehdys niiltä ajoilta, jolloin kärryt vielä valjastettiin raisujen hevosten eteen. Mutta sen jälkeen kaikki taas jatkuu ennallaan. Mihin vedätte noita rattaita? Eteenpäin, siis tarkoittaa minne? Ei vastausta. Eteenpäin vierivät rattaat ja ihmeissään katsovat normaalin järkensä säilyttäneet kansat tuota menoa…

6 kommenttia:

  1. "...kirjoitus, jossa nuori mies vetosi miehiin, joiden pitäisi kollektiivisesti ottaa vastuuta käytöksestään, ettei vain kukaan loukkaantuisi ihan vain miehisen seksuaalivietin olemassaolon takia."

    Huh & Huh!
    Nuorukaisia kuolee enemmän pienhiukkasiinkin
    kuin puillun puutteeseen.

    Sivistyksestä pois päästyäni en ole mokomalla
    enää ohutluista päätäni sen isommin vaivannut.

    Kollektiivinen mielisairaus ei tokene terapialla.
    Tulvikoot kuplatemppelit tomppelilaumoja.

    VastaaPoista
  2. Eikös Kekkonen 70-luvulla toverituomioistuinta esittänytkin ettei tarvitsisi käyttää "pitkää piiskaa". Kari teki siitä lystikkään pilapiirroksen hesariin. Ja mitä hesariin itseensä tulee nykyään niin siihen jos mihinkä tuo Nietzschen riimittely sopii.

    Kiitos kirjoituksestasi. Herätti paljon ajatuksia.

    VastaaPoista
  3. "Freudin kuuluisa löytö, epäviihtymys kulttuurissa (Unbehagen im Kultur) synnytti taistelun koko kulttuuria vastaan ja pyrkimyksen palata takaisin villi-ihmisten leirinuotioille, joiden ääressä todellisen vapauden saattoi kuvitella vallinneen. Miksi ylpeä ihminen antaisi minkään hillitä halujaan?"

    Ehkäpä tuota freudilaisuuden tulkintaa voisi luonnehtia myös jonkinlaiseksi uusrousseaulaisuudeksi? Kun työn näkee, niin tekijän tuntee, ja ainakin tässä tapauksessa alunperäinen oppi-isä on helppo arvata... Jalon Villin peräänhän siellä selvästi kaipaillaan. Vaikkei ainakaan vakavasti otettavien antropologien käsityksen mukaan sellaista ole koskaan mistään löydettykään.

    "Mieleeni jäi erityisesti muuan kirjoitus, jossa nuori mies vetosi miehiin, joiden pitäisi kollektiivisesti ottaa vastuuta käytöksestään, ettei vain kukaan loukkaantuisi ihan vain miehisen seksuaalivietin olemassaolon takia."

    Tuollaiselle tylsämielisyydelle ja selkärangattomuudelle on olemassa ihan käypäinen nimityskin; aisankannattaja. Termin merkitystä onkin viime aikoina näemmä laajennettu alkuperäisestä merkityksestään tarkoittamaan muunkinlaista miessukupuolen (tai, miesoletettujen) ämmämäistä käytöstä. Ja ihan aiheesta.

    VastaaPoista
  4. Nietzschehän sanoi, kristinusko antoi Erokselle myrkkyä, se ei tosin siitä kuollut, mutta muuttui paheeksi, pitää nyt muuttaa muotoon, feminismi antoi Erokselle myrkkyä, se ei tosin siitä kuollut, mutta muuttui seksuaaliseksi häiriöksi.

    VastaaPoista
  5. Aisankannattajuus on yleensä merkki joko tahdon lujuuden puutteesta tai perversiosta. Sen sijaan maamme näkyvimmät Cuck-feministit kuten Ville Niinistö, Touko Aalto ja edellä mainitsematta jäänyt kirjailija Riku Korhonen pitävät naisten mielistelyä pelkkänä opportunistisena keinona kalastella suosiota suurista naislaumoista. Ja tämän he tekevät toisten miesten kustannuksella. Toisin kuin betamiehet, he eivät häviä tällaisessa "ritarillisuudessa" mitään, vaan päivänvastoin lisäävät seksuaalista markkina-arvoaan painamalla alas omaa sukuopuoltaan. Betamies-tavikselle naisten mielistelystä ei ole mitään hyötyä, koska ilman sosiaalista statusta olevia pro-feministimiehiä pidetään vain kavereina eikä haluttavina partnereina.

    VastaaPoista
  6. Mediasta sitä edistystä ei nykyään pidä lähteä ensimmäisenä etsimään. Toimittajat eivät nykyään vaivaudu lähtemään mihinkään tai etsimään monipuolista tietoa, vaan lukevat pirun twitteriään ym. Sen johdosta olemme saaneet lukea esim. presidentti Trumpista hämmentävän paljon. Epäsosiaalisen median pöhinä on aiheena varsin moneen "uutiseen".

    Kiinasta kerrottiin, että siellä presidentti Xi on julkistanut puolueen suuntaviivoja, minkä johdosta hänen mukaansa nimettiin uusi linja. Nerokas mediamme vain ei suostu selittämään, mikä tuo linja on. Trumpin twiititys on tärkeämpää.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.