maanantai 1. lokakuuta 2018

Anteeksi



Anteeksi

Joskus tulee miettineeksi sitä, miten eri tavalla eri kielissä saatetaan vaikkapa kiittää tai pyytää anteeksi.
Ainakin etymologisesti terminologia on monissa maissa hyvin kirjavaa, vaikka eivät kai ihmiset normaalisti ajattele lainkaan, mitä heidän lausumansa sanat alun perin ovat merkinneet ja yhäkin itse asiassa merkitsevät.
Esimerkiksi vanha sakraalinen kerrostuma on taidettu jo kaikkialla unohtaa.
Ajattelen vaikkapa sitä, että kun venäläinen kiittää, hän itse asiassa pyytää Jumalaa pelastamaan sen, jota kiitetään: spasi (tebja)bo(g)!
Myös ranskan merci lienee tässä yhteydessä pakko ymmärtää Jumalalle osoitetuksi pyynnöksi armahtaa se henkilö, jota kiitetään. Myös grazia, gracias ovat armoa tarkoittavia sanoja, vaikka kiittäjä ei itselleen sitä rukoilekaan (sola gratia, propter Christum). Ehkä hän kiittää vain Jumalan armoa, kun on saanut kohdata näin mainion ihmisoletetun tai jonkin muun myönteisen asian.
Balkanilla käytetty hvala sen sijaan viitta kehumiseen, mitä kaiketi myös suomen kiitos tarkoittaa: oletpa hyvä ihminen, ylistän sinua sen takia! Entäs viron aitäh? Ettei vain tulisi auttamisesta? Tänu viittaa ansioihin, sitähän käytetään myös sellaisissa yhteyksissä, jotka suomessa hoidetaan sanalla ansio. Sama se lienee myös thanksin kohdalla ja samaa kantaa kai ruotsin tack myös on.
Hyvästellessä toivotaan yleisesti Jumalan varjelusta ja seuraa (jumalaga, adios, adieu jne.) Venäjässä sen sijaan pyydetään anteeksi niiltä, joista erotaan: proštšajte! Se on vain toinen muoto sanasta prostite, mutta mitäpä se oikeastaan mahtaa tarkoittaa?
Enpä tiedä, mutta nykyäänhän tuskin kukaan enää ajattelee sen alkuperäistä merkitystä. Sama, jos sanoisi englanniksi by-by, joka ei taida tarkoittaa mitään. Vai viittaisiko se siihen, että pikkuhiljaa (by and by)tässä vielä lähestyy uuden tapaamisen hetki?
Muuan tuttavani hauskuttaa usein seuruetta sanomalla izvinite za kompaniju! Anteeksi, että olin seurassanne ja tuo siis siinä näkyviin hyvästelyn vanhan merkityksen.
Mutta tuo anteeksipyyntöhän viittaa suomessa alkumuotoon anne, jotakin toivotaan itselle ystävällisesti annettavan eli uhrattavan ystävyyden, yleisen Jumalan rakkauden tai ties nyt minkä nimissä, ilman ansioita joka tapauksessa.
Venäjässä on myös mahdollista anteeksipyytää sanalla izvini(te)!, mikä tarkoittaa pyyntöä päästä vapaaksi syystä (vina) ja se siis on aivan sama kuin saksan entschuldigen!  tai viron vabandage! Mitäs ursäkta sitten tarkoittaa? Pois päästämistä kai sekin?
Englannissa ollaan murheellisia eli sorry, mikä siis merkitsee vilpittömyyden vakuuttamista. Voisihan teko ollakin tahallinen, jolloin surun asemasta siitä seuraisi vahingonilo.
 Suomessahan on nykyään ruvattu sanomaan valitan!, mikä on merkitykseltään sama kuin saksan tut mir Leid, sekin yksi sorry-vakuutuksen ilmaus.
Muuten, yhä useammin huomaa, ettei ihminen haluakaan sitoutua juuri henkilökohtaisesti valittelemaan, vaan toteaa vain, että asia on vain noin yleisesti ikävä ikävä: saksassa sanotaan toteavasti: Entschuldigung,. Venäjän izvinjajus on mielestäni sekin vähän vähemmän persoonallinen kuin izvini(te), vaikka onkin ensimmäisen persoonan verbi. Siinähän ei pyydetä toiselta mitään, vaan ainoastaan todetaan oma (ansiokkaasti kohtelias) käytös.
Muistelen jostakin lukeneeni, että moinen rappioilmiö tuli venäjään vasta ensimmäisen maailmansodan tienoilla. Jonkinlaista bolševismia sekin?
Romaaniset pardon, perdone ovat armonpyyntöjä ja venäjän vinovat toteaa, että minähän se syyllinen tässä olin. Norjassa sen sijaan julistetaan kopeasti, etten minä syyllinen ollut: unnskyld! Se lienee usein totta, mutta ainakin minusta siihen tuppaa tulemaan se sävy, että kyllä se toinen osapuoli on asiassa vähintäänkin juuri epäilyksenalainen. Näinhän asiat matoisessa maailmassa usein ovatkin.
Niin tai näin, mutta kiittäminen ja anteeksipyyntö vanhoilla, perinteisillä termeillä taitaa nykymaailmassa olla vähän passé. Niinpä käytetäänkin mielellään anglosaksisia termejä, jotka koetaan neutraalimmiksi tai sitten väännetään muuten sanoja, jotka koetaan turhan juhlallisiksi.
Mutta tämähän nyt on aivan epätieteellistä jahkailua, toivon, ettei kukaan sen takia ´nosta esimerkiksi oikeusjuttua, ryhmäkannetta tai vastaavaa. Anteeks vaan ja sori siitä.

28 kommenttia:

  1. Entäs sitten nämä julkiset anteeksipyynnöt tyylin "olen pahoillani jos sanani ovat loukanneet..."

    VastaaPoista
  2. Ihmisoletettu. Hihihii.

    VastaaPoista
  3. "Aitäh" tulee todellakin auttamisesta - eli se on lyhentynyt muoto pyynnöstä "aita jumal" (auta jumala).

    Huvittavaa (= viroksi "mielenkiintoista") on se, että tuo sama sanonta onkin suomessa muuttunut kirosanaksi "jumalauta" ( jumala auta).

    PS. Koulussa kauan sitten sain jälki-istuntoa, kun huudahdin rehtorin kuullen "jumalauta", eikä asiaa auttanut yhtään näsäviisas vetoamiseni siihen, ettei jumalan apuun huutaminen voi olla kiroilua. Kyllä se vaan voi.

    VastaaPoista
  4. Onko Professorilla tarkempaa tietoa tai näkemystä venäläisen sanonnan "Izvinite" etymologiasta? Kiinnostaisi tietää, miten naapuri mieltää sanoman noin niin kuin etymologian kautta. Sehän taitaa juontaa jotenkin verbistä "izvinii" ja oma mielikuva siitä on jotain tyyliin, "olkaa niin ystävällinen ja suokaatten anteeksi minulle". Kovin on kohteliasta, periaatteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tokihan siinä on se vina eli syyllisyys, josta pyydetään päästämään pois (iz).

      Poista
    2. Kiitoksia paljon etymologisesta näkemyksestänne. Izvinite lausahdusta käytetään myös käsittääkseni ruotsin kielen " ursäkta " tapaan esim jos osuu toiseen vahingossa. Venäläinen siis mieltää etymologisesti tapahtuman tyyliin "anteeksi, päästäkää minut tästä synnistä pois kun olkapääni hipaisi teitä". Sangen mielekäs katsantotapa tarkastella maailmaa!

      Poista
  5. Suuremmissa kielissä anteeksipyynnölle on useita sanoja eri yhteydessä käytettäväksi. Nopealla haulla löysin englannista kuusikin eri sanaa.

    Oletan rikkaassa Venäjän kielessä samoin olevan monia tasoja eri kontekseihin. Klassikkojen kieli lienee niin koristeltua, että käännöksissä osa kohteliaisuusfraaseista jätetään usein kääntämättä, ettei lopputulos suomeksi olisi koominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkälainen etymologinen perinne meidän kielessämme on, kun kohtelisuuteen viittaavissa sanonnoissa ne "helposti kääntyvät koomisiksi" ? Tätä olen usein pohtinut ja tulen jatkossakin pohtimaan.

      Suuremmissa kielissä on tosiaan paljon erilaisia vivahteita ja tylieroja paljon käytettäville arjen käyttösanoille kuten meillä erilaiselle lumen laatua kertovalle sanastolle. Mitä se kertoo Suomesta ja suomalaisista? Varmasti jotain sekin kertoo, mutta minusta siinä ei ole mitään koomista! Ehkä se on vaan huvittavaa?

      Poista
    2. Venäjässäkin toki on eri sävyt vaikkapa izvinit, prostit tai pardon -sanoilla, joihin voidaan lisätä pyyntö ja sitten on tämä tapa ilmoittaa, että anteeksipyyntö on tapahtunut, vaikka ei ole erityisen henkilökohtainen. Suomen oho! on itse asiassa ihan kelpo anteeksipyyntö, joka kertoo, ettei teko ollut tahallinen, vaan suuri yllätys tekijällekin. Tosin siitä puuttuu se persoonallinen ote.

      Poista
    3. Ohohan on suomalaisittan vielä suorastaan kohtelias tapa "pahoitella tapahtunutta". Käytännössä täällä paiskotaan vaikkapa aamubussissa kyynärpäät ladon ovena pitkin bussin käytävää toisia kolhien ilman minkäänlaista pahoittelua tai noteerausta. Nämä voivat johtaa loukatun mielessä ainakin aikamoiseen tunteiden eskalaatioon vaikkapa maanantai-aamuna kello 7.00.

      Ehkä otamme joskus vielä vieraitten kielten sanastoa paremman puutteessa käyttöömme tässä maassa. Oho!

      Poista
  6. Tässähän pitää vielä muistaa, miten klassikkojen aikaan eli lähinnä 19. vuosisadalla käyttäydyttiin. Teitittelykin oli jo aikamoista intiimiyttä monissa yhteyksissä ja siitä saattoi pahoittaa mielensä.
    Vielä 1900-luvun diplomaattikirjeet yleensä lopetettiin: "suvaitkaa vastaanottaa täydellisen kunnioitukseni vakuutus".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teitittelystä puheenollen olen ihaillut venäjän kolmea puhuttelumuotoa: sinuttelu läheisille ja sydänystäville, etunimi ja isännimi työtovereille ja laajalle kirjolle tuttavia sekä teitittely virallisiin yhteyksiin. Meillä on vain joskus liian läheinen sinuttelu ja (joskus) liian etäinen teitittely. Svenskiparoilla on vain yksi tylsä sinuttelu värin ymmärretyn tasa-arvon nimissä.

      Poista
    2. Suvaitkaa nöyrimmästi pieni huomio ansiokkaasta kommentistanne.

      Tuo käsite tasa-arvo tulee esille nykyään monessa muussakin kuin sinutteluvimmassa. Tosiaan väärin ymmärrettynä. Tasa-arvoisuus ja tasavertaisuus ovat jotenkin kietoutuneet yhdeksi ja samaksi asiaksi. Ajattelen näin. Tasa-arvo meillä kaikilla on ihmisyyden perusteella, jokaisen elämä on yhtä arvokas.

      Tasavertaisia sen sijaan emme ole missään mielessä: esimerkiksi en voi taitojen ja voimien puutteen takia olla tasavertainen leipurin, puusepän tai urheilijan kanssa jne. loputtomiin. Jonkin asian suhteen voin olla suurin piirtein tasavertainen jonkun muun kanssa, mutta kenelläkään tuskin on tasan samoja taitoja, puutteita ja ominaisuuksia kuin minulla, joten kokonaisina henkilöinä tasavertaisuus ei juuri toteudu.

      Jäljelle pitäisi mielestäni jäädä toisen ihmisen kunnioitus oma persoonanaan ilman havainnoijan omasta olosta nousevaa negatiivista tai positiivista reaktiota. Toisin sanoen ihmisten välillä tietty kunnioittava etäisyys on perusteltua, kunnioittaa tuossa mielessä tulee niin lasta kuin aikuista, oppinutta kuin oppimatonta, mutta nämä eivät suinkaan ole tasavertaisia ja siitä taas seuraa valtaisa määrä käytännön itsestäänselvyyksiä, joita nykyään usein halutaan häivyttää - tasa-arvon nimissä.

      Jäljelle pitäisi mielestäni jäädä toisen ihmisen kunnioitus oma persoonanaan ilman havainnoijan omasta olosta nousevaa negatiivista tai positiivista reaktiota. Toisin sanoen ihmisten välillä tietty kunnioittava etäisyys on perusteltua, kunnioittaa tuossa mielessä tulee niin lasta kuin aikuista, oppinutta kuin oppimatonta, mutta nämä eivät suinkaan ole tasavertaisia ja siitä taas seuraa valtaisa määrä käytännön itsestäänselvyyksiä, joita nykyään usein halutaan häivyttää - tasa-arvon nimissä.

      Poista
    3. Anteeksi viimeisen kappaleen toisto. Huolimattomuutta, ei alleviivausta.

      Poista
    4. Hyvä analyysi!

      Poista
  7. Liike-englannin opettaja oli taannoin sitä mieltä, että laatimani esimerkkikirjeen lopetus "I remain your humble servant" on vanhanaikainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täh?

      Kerropa hänelle, ettei opettaja ole tarpeeksi moderni! Tai edes kiinni tässä päivässä. Klassikoistahan hyvä pitää kiinni, ja vaikkapa umpivanhoillisessa Isö-Britanniassa mikään määrä kunnioitusta yhdistettynä maltilliseen nöyryyteen oikein oikein muodollisessa artikulaatiomuodossa yhteiskunnallisessa elämässä ei ole liikaa.

      I remain your humble servant.. Those good ol' days!

      Poista
  8. Suomalainen kohteliaisuus toteutuu tai ainakin ennen toteutui fyysisen ja henkisen tilan antamisena toiselle, sosiaalisen tai emotionaalisen välimatkan pitämisenä, äänensävyn ja -painon keinoilla, mutta ei niinkään kohteliaisuusfraasien käyttämisenä. Sen voi varmaan ajatella eräänlaisena herkkyytenä ottaa muut huomioon ohimenevän lausahduksen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen voi varmaan kyllä monissa tapauksissa myös ajatella vuosituhantisena kansallisena persraiskatuksi tulleisuutena ja sen päälle liimattuna selittelynä, ettei omassa tunnevammaisuudessa ole mitään vikaa. Ehkä yhteen kymmenestä tuo idealistinen selitys pätee oikeasti; sellaiset on kyllä tosi mukavia tyyppejä.

      Eiköhän suurin osa ole jäyhiä ja etäällä edelleen ihan siksi, ettei pysty hahmottamaan elämässä mitään muuta tavoitetta kuin että itsellä on työ, omistusasunto ja vakuutukset kunnossa - tarvittaessa kaikkien muiden ihmisten ja samalla oman kilpirauhasen kustannuksella.

      Poista
    2. Mitäs vikaa jälkimmäisen kappaleen mallissa on: ventovieraille maanmiehille tai peräti laittomille siirtolaisilleko niitä töitä, omistusasuntoja tai vakuutuksia pitäisi ryhtyä toimittamaan?

      Poista
  9. Suomalainen pysyy kaukana ja on kohtelias. Muualla mennään lähemmäs ja kerrotaan että aie on olla kohtelias. Lainatkaamme kulttuureista sitä hyvää mitä niillä on tarjottavana, lainatkaamme!

    Ehkäpä huomenna työmatkallani kuullaan seuraavaa:

    " Aikomukseni on ohittaa teidät mitä ystävllismielisemmällä ajatuksella tahtomatta teille minkäänmuotoista järkytyksen tunnetta suunnatessani kohti istuinpaikkaa. Pyydän mitä nöyrimmin saada saattaa tietoonne vaatimaton aikeeni istahtaa bussimatkalleni, hiljaa ja rauhassa opukseeni syventyen. Toivon, että tämä luetaan hyväkseni tällä matkallani, jota armoitettuna tässä minäkin taivallan."

    Miten niin kornia?

    VastaaPoista
  10. Kieliasioista löytyy mielenkiintoista pohdittavaa. Anteeksi on tunnesisältöinen sana. Pelätä on myös sellainen. Thaikielessä on noin 60 sanaa kuvaamaa tätä tunneilmaisua. Sori siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista, että thaikielessä on noin monta sanaa kuvamaan pelkoa. Mihinköhän se pohjaa, onkohan Thaimaalla niin vaikea historia, että ihmiset ovat tarvinneet noin rikasta ja monipuolista sanastoa kuvaamaan pelon tunnettaan? Kielihän muotoutuu myös käytännön tarpeista ilmaista itseään toisille.

      Poista
  11. Eikös tuo "(Sweet)by and by" tule siitä kaukaisesta maasta Jordanian joen tuolla puolen? "We Will meet again in by and by"

    VastaaPoista
  12. Luulen, että suomalaiseen käytöskoodiin on vaikuttanut maan suhteellisen harva asutus sekä vähäinen yläluokan ja kaupunkiväestön määrä: yläluokalla on aikaa ja halua kehittää ns kultivoitua käytöstä ja kaupunkimainen tai muu tiheä yhdessä eläminen pakottaa löytämään tavat, joilla niin voidaan välttävästi elää. Esimerkiksi anteeksipyyntö tungokessa tönäistäessä välittää yksinkertaisesti, että teko oli tahaton eikä sen tarkoitus ole ollut haastaa riitaa; aamuyössä taksijanossa tuollaisessa tilanteessa voi syntyä kohtalokkaita väärinkäsityksiä...

    Mahdolliset käytöspuutteet kyllä korjaantuvat ajan kanssa kun kaupungistuminen etenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman käsitykseni mukaan huono ja jopa kovinkin väkivaltainen käytös on paljon yleisempää kaupungeissa kuin harvaan asutulla maaseudulla, missä eletään yleensä ihmisiksi.

      Sen sijaan siellä täällä ja yhä useammin myös täällä löytyy kokonaisia kaupunginosia, joihin ei ole suotavaa edes mennä, jos on tarkka hengestään ja terveydestään. Paikallisten käytös siellä saattaa pahimmillaan olla varsin ei-huomaavaista.

      Mutta toki se kaunista ja muodikasta on uskoa kaupungistumisen kaiken autuaaksitekevään voimaan. Realismia se kuitenkaan ei liene.

      Poista
  13. Olipa taas hyvä kirjoitus. Anteeksiantohan on koko länsimaisessa sivistyksessämme aika vahvassa asemassa kristinuskon pohjalta. Valitettavasti se antaa myös mahdollisuuden aika härskiin pelaukseen. Nokkela henkilö voi tehdä melkein minkä keljuuden tahansa, kunhan vain pyytää jälkikäteen anteeksi. Ja sehän vasta kelvoton on, joka ei anteeksi anna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tässä puhutaan uskonnollisesta anteeksiannosta, siinä on perinteisesti edellytetty AITOA katumusta, usein myös hyvitystä uhrille. Sellaiseen ei tuollainen "hirsipuukatumus" kuulu.

      Poista

Kirjoita nimellä.