torstai 24. lokakuuta 2019

Erilainen kansallismuseo


Kansallinen museo

Englantilaisilta tunnetusti puuttuu kansallismuseo, mikä on taas yksi tuon omituisen kansan pikku erikoisuuksia. National Portrait Gallerya on ehdotettu sellaisen korvikkeeksi, mutta eihän se nyt oikein onnistu.
Toki sitten on parikin sotamuseota ja sota kyllä aina kuuluu sekä valtion että kansakunnan suuriin hetkiin, mutta kuuluuhan niihin paljon muutakin, luojan kiitos.
Virolaisten kansallismuseo taas, siellä Tarton lentokentällä on valtava kielitieteellis-kansatieteellinen kokoelma eikä muuta. Se on lajissaan vaikuttava, mutta suuntaukseltaan kovin omaleimainen. Se selittynee paljolta siitä, että virolaisilla kuten suomalaisillakin, varsinainen valtiollinen historia on aika tuoretta.
Toki me molemmat voisimme helposti nostaa myös esille vanhoja taruja esihistorialliselta ajalta naapurien kronikoiden ja kansanrunouden pohjalta.
Mutta sellainen kuuluisi kansallisromantiikkaan, joka on kovin kaukana nykypäivästä.
Ruotsalaisilla on paitsi hieno armeijamuseo ja laivastomuseo, myös mainio historiallinen museo, jonka nimenä ei kuitenkaan ole kansallismuseo. Lisäksi on vielä Nordiska museet, joka on sangen kansallinen luonteeltaan sekin ja lisäksi paljon muuta.
Syystä tai toisesta kuitenkin kansallismuseon nimi on varattu taidemuseolle, joka ainakin nyt on vain pieneltä osalta kansallinen ja pyrkii sen sijaan esittelemään koko maailman tai ainakin länsimaisen kulttuuripiirin parasta taidetta kansallisuuteen katsomatta, siis vähän kuten meidän Ateneumimme.
Kun tuo museo taas remontin jälkeen aukesi, oli se pakko käyvä katsomassa eikä siinä aika hukkaan mennytkään.
Nationalmuseetissa ei ole Eremitaasin loputonta paljoutta, mutta komeutta kyllä aivan riittävästi entisen suurvallan tarpeisiin. Myös 1800-luvun historiamaalaukset seinillä antavat, toden totta, tiettyä kansallisen pyhätön tunnelmaa.
Eteisaulaan maalattu fresko Keskitalven blot kuuluu saaneen aikaan Ruotsin taidehistorian suurimman skandaalin. Kyseessähän on viikinkien barbaarisuutta havainnollisesti kuvaava maalaus, jossa uhripappi valmistautuu tappamaan alastoman nuoren miehen Torin vasaralla ja punakaapuinen avustaja pitelee selkänsä takana veistä, jonka avulla toimitusta sitten on tainnutuksen jälkeen määrä jatkaa.
Tämä taisi olla liikaa aikansa patriooteille, joiden mielestä maan menneisyys myös villillä viikinkiajalla ansaitsi kunnioitusta. Kuten tunnettua, myös sankarikuninkaiden arvosteleminen oli åitkään hyvin arkaluontoinen asia, jota vasta August Strindberg taisi uskaltautua tekemään Kaarle XII:n kohdalla ja sai siitä myös asianmukaista palautetta.
Sivumennen sanoen, nykyään Blot-juhla on yhä käytössä ainakin Helsingissä pursiseura Sindbadilla, joka käsittääkseni viettää sitä varsin sivistyneesti ja asiallisesti.
Kansalliset symbolit ovat herkkiä asioita tai ainakin olivat vielä sata vuotta sitten ja sitä ennen. Elävästä mallista tehty, Kustaa II Adolfia esittävä veistos ei imartele malliaan ja tuo esille muun muassa tämän voimakkaan kierosilmäisyyden.
Itse kokoelmissa ei kuitenkaan ollut montakaan varsinaisesti kansallista teosta. Kaarle XII:n ruumiin kuljetusta yli Norjan vuorten kuvaava mahtiteos on poikkeus maalausten joukossa. Vaikuttava toki myös on Sergelin veistosten kokoelma, joka tuo mieleen sen, että meillä koko veistotaide alkoi vasta sata vuotta myöhemmin, niin valtakunnanosa kuin olimmekin.
Joitakin hallitsijoiden kuvia museossa toki on, mutta ei esimerkiksi sellaista kuvagalleriaa, jota olisi mukava näyttää koululaisille. Ehkäpä on ajateltu, ettei ole sopivaakaan ihan kaikille kansanryhmille kertoa Ruotsin vanhasta historiasta, joka ei kuitenkaan ole heidän omaa historiaansa.
Ranskassahan jokunen aika sitten pilkattiin kovin koulun lukukirjoja, joissa aloitettiin kappale sanomalla ”esi-isämme, muinaiset gallialaiset”. Eiväthän erämaan ja savannien poikien sukujuuret Galliassa olleet.
Mutta millainen on se kansakunta, jonka historia hajoaa lukemattomiksi eri puolilta maailma saapuneiden eri kuppikuntien historioiksi? Entä mitä ymmärtävät vanhasta taiteesta sellaiset sukupolvet, joille ei lainkaan opeteta antiikin historiaa eikä kristinuskon ja juutalaisuuden pyhien kirjojen sisällystä?
Ruotsissahan oli aivan hiljattain tietääkseni jo päätetty luopua antiikin historian opettamisesta, mutta peruttiin sitten aie ihan viime hetkessä.
Kaikkinensa, tuo uudelleen avattu kansallinen taidemuseo on yhtä hyvä ja kiinnostava kuin ennenkin. Sen vanhojen, usein uskonnollisia aiheita käsittelevien mestariteosten äärellä tekee mieli viipyä pitkäänkin. Uusi design-osasto sen sijaan näyttää, yleisestä kävelyvauhdista päätelleen, jättävän useimmat kylmäksi.
Tukholma on myös täynnään hyviä ja komeita kirkkoja. Käväisin nyt sekä Katariinan kirkossa että Ruotsin katolisessa tuomiokirkossa. Jälkimmäinen näyttää olevan ainakin puolalaisten suosiossa. Muutenhan uskonnollisuus kristillisyyden osalta on tuossa maassa huvennut kovin vähiin, minkä voi todeta selailemalla sanomalehtien kuolinilmoituksia.
Ranskalaiset tutkijat tekivät takavuosina johtopäätöksiä uskonnon hiipumisesta omassa maassaan tutkimalla hautakivien kirjoituksia. Vielä 1800-luvun alussa muistelen suuren osan viitanneen ylösnousemukseen ja jälleennäkemisen toivoon. Sittemmin tämä jäi pois muodista. Ehkäpä syynä oli uskon puute.
Ruotsalaisten lehtien kuolinilmoituksissa on nykyään mitä moninaisimpia pikku kuvia ja vinjettejä ja risti taitaa olla kaikkein harvinaisimmasta päästä. Yleisempää muistelen olevan veneilyyn liittyvän aihepiirin, purjehtimisen tai soutamisen johonkin toiseen paikkaan, ehkäpä Styx-virran yli.
En tiedä, onko uskonto Ruotsissa suorastaan täydellisessä lamassa ja onko edes nationalismi henkitoreissaan. Luulen, että viimemainittu on vain omaksunut uusia muotoja, vaikka kansakunnan olemassaoloa vastaanhan kai sielläkin saarnataan.
Ruotsin lippu ja värit ovat kuitenkin siellä yhä useimmille suuri yhdistävä symboli ja ylpeyden aihe eivätkä syyttä olekaan. Toki niiden symboliikka onkin aika toisenlainen kuin oman lippumme ja omien väriemme lyhyt tarina.
Kristillisyydestä voisi kyllä olla hieman huolissaan. Kun yksi uskonto menee, tuppaa toinen tulemaan sen tilalle. Pikku Gretan saarnaama variantti vaikuttaa kaikessa lapsellisuudessaan aika vaarattomalta, mutta toisaalta myös siinä on tietty fanaattisuuden ja totalitaarisuuden vivahde.
Kansa, joka joskus oli innostunut uhraamaan ihmisiä, voisi varmaan tehdä saman uudelleenkin, kunhan tarpeeksi vakuuttavia perusteita esitettäisiin. Virallisen liturgian lällärikamaa ei kannata ottaa ihan vakavissaan. Pintaahan se vain on ja molempien sukupuolten tädeille tarkoitettua.

24 kommenttia:

  1. "mitä ymmärtävät vanhasta taiteesta sellaiset sukupolvet, joille ei lainkaan opeteta antiikin historiaa eikä kristinuskon ja juutalaisuuden pyhien kirjojen sisällystä?"

    Kieltämättä tuntuu kun on ollut taidemuseovierailulla jonkin sellaisen kanssa, joka on saanut pelkän maailmankatselmustiedon opetuksen, että ohueksi on yleissivistyskin jäänyt eikä suurin osa teosten symboliikasta aukea; tylsää seuraa. Aavikon poikien seuraa en ole edes yrittänyt.

    VastaaPoista
  2. Kävin remontoidussa ja kokoelmiltaan uusitussa Tukholman Nationalmuseumissa vuosi sitten ja uudestaan tänä syksynä. Viimevuotinen pettymys ei tuntunut kokoelmien äärellä lainkaan lientyneen. Uusittu museo on eräänlainen bastardi: maalaustaiteen ja esinemuseon sekava sekoitus. Ennen niin hienot maalaustaiteen sarjat, vaikkapa Ruotsin kansallisromantiikka, on pirstottu ja typistetty harvennetuiksi maalauksiksi kaikenlaisten jättiläisvaasien ja mahalipastojen yms. sekaan. Suunnittelukokouksissa on taatusti diskuteerattu satoja tunteja (Arellin johdolla?), mutta lopputulos minun mielestäni lähes täysi mahalasku. Toivottavasti esimerkki ei leviä Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En enäää oikein muista sitä vanhaa. Tuttua lähes kaikki kyllä oli. Se kansallisuus oli tosiaan kappaleina.

      Poista
  3. "Kansa, joka joskus oli innostunut uhraamaan ihmisiä, voisi varmaan tehdä saman uudelleenkin, kunhan tarpeeksi vakuuttavia perusteita esitettäisiin. "

    Kyllä Pyhä Ilmastonmuutos tai sen estäminen voisi hyvinkin tuollaisia toimi edellyttää, se olisi todellinen ilmastoteko monessakin suhteessa. Oikein toimittuna ratkaisisi myös naudanlihaongelman. Vasaralla päähän kopauttaminen yksilö kerrallaan tuntuu vaan ongelman suuruuteen nähden hitaalta ja tehottomalta...

    VastaaPoista
  4. Muusta aiheesta: Sain juuri käsiini uuden Oleg Hlevnjukin Stalin-elämäkerran. Otavalta melkoinen rimanalitus: kirja on käännetty englannista, ei alkuperäisestä venäjänkielisestä! Olisivat jättäneet suomentamatta, jos ei kustantajan rahat riitä kääntämään alkuperäisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin on menossa, hyytävää tekstiä. Toivottavasti arvon blogistimme kirjoittaa blogin siitä.

      Kirjassa oli muuten mielenkiintoinen näkökohta Talvisotaan: toisin kuin Visuri-Murtorinne antaa ymmärtää Hlevnjuk ajattelee, ettei sota olisi ollut myöntymällä vältettävissä.

      Itse ajattelen, että vaikka myönnytykset olisivat riittäneet 1939, vuonna 1940 ne eivät enää olisi vaan vaatimukset olisi ollut Baltian maiden kaltaiset, vain huonommista asetelmista ja ilman Saksan kunnioitusta.

      Poista
    2. Niin, vuosista 1939 - 1940. Alpo Rusi on aivan äskettäin kirjoittanut näin: ""Oliko talvisodan aikana syntynyt kavennettu kansanvalta, "demoktatuuri", yhtenä syynä siihen, että mitään realistista vaihtoehtoa ei [ns.välirauhan aikana] todellisuudessa edes punnittu? Laitettiinko näin ollen kaikki kortit demokratiasta luopuneen natsi-Saksan varaan, mikä oli kaikesta huolimatta - kuten Eero [ei Eljas] Erkko sanoi - uhkapeliä kansan hengellä."

      Tämä on täysin linjassa Visurin ja Murtorinteen kirjan kanssa, jossa osoitetaan, että Molotov ei tietenkään tullut Berliiniin vaatimaan "Suomen likvidoimista" vaan natsi-Saksan joukkoja pois Suomesta maaliskuun 1940 rauhansopimuksen mukaisesti. Ja itse Hlevnjuk toteaa samasta aiheesta vain ja ainostaan seuraavan: "Stalin esitti neljä erityisvaatimusta. Ensiksi saksalaiset joukot oli vedettävä pois Suomesta. Vastineeksi hän takaisi, että Suomi suhtautuisi edelleen ystävällisesti Saksaan ja toimittaisi sinne puutavaraa ja nikkeliä, mitä Hitler oli nimenomaan vaatinut keskusteluissa Molotovin kanssa."

      Taitaa siis myytti alkaa horjua, vaikka "uskolliset" (vrt. esim. HS:n arvostelu Visurin & Murtorinteen kirjasta) edelleenkin yrittävät kierrättää vanhaa, jo vuonna 1940 luotua peite- ja hämäystarinaa.

      Poista
    3. Mahtoiko Rusilla olla pitkäkin luettelo realistisista vaihtoehdoista?

      Poista
    4. Luin itsekin Rusin artikkelin ja raivostuin. Kuten jossain aikaisemmassa blogissa on todettu olimme 1940 täysin Saksan ja Neuvostoliiton etupiirien saartamia. (Asia ilmenee täysin ykselitteisesti Visuri-Murtorinteen kirjan s 148 olevasta kartasta.) Länsivallat eivät edes teoriassa olisi päässeet avuksi, vaikka olisivatkin halunneet. Ainoat vaihtoehdot olisivat olleet täysin alistua Neuvostoliitolle, jota Molotov haki Berliinistä marraskuussa 1940, taikka turvautua Saksan tukeen sen vaatimalla hinnalla. Ensiksi mainittuako Rusi olisi halunnut?

      Poista
    5. Keijo Korhonen taisi tokaista, että maan ulkopolitiikka on täysin hunningolla, jos sitä johtaa M. Ahtisaari neuvonantajanaan A. Rusi.

      Poista
    6. Vihavainen: Kun olet lukenut sekä Hlevnjukin että Kotkinin Stalin-kirjat, niin kumpi on parempi? Jotenkin epäilyttää, että niinkin merkittävän hahmon elämä saadaan kunnolla käsiteltyä Hlevnjukin sivumäärällä. Kumpi nojautuu vahvemmin arkistotutkimukseen?

      Poista
    7. Hlevnjuk on vielä lukematta. Hankin sen venäjäksi jo kauan sitten, mutta en ole tuntenut tarvetta. Nyt varmaan olisi aika.

      Poista
    8. "Ainoat vaihtoehdot olisivat olleet täysin alistua Neuvostoliitolle, jota Molotov haki Berliinistä marraskuussa 1940"

      Tällaista "alistamista" Visurin & Murtorinteen kirjasta nimenomaan EI ole löydettävissä, jos heidän tekstinsä haluaa ymmärtää oikeissa yhteyksissään. Myös esimerkiksi prof. Markku Kuisma on aikaisemmin (Venäjä ja Suomen talous) viitannut siihen, kuinka kyseessä on "suomalaisen historiantutkimuksen valtavirran" käsitys (tertium non datur), johon Kuisma mielestäni selvästi tuntuu ottavan etäisyyttä toteamalla että emme tiedä mitä olisi tapahtunut, jos Suomi olisi Ruotsin tapaan ontuvan puolueettomuuden tien. (Tähän päättyy viittaukseni Kuismaan.) Nyt meni "tuurilla" jotenkuten, mutta sitähän Mannerheim, Ryti & co eivät voineet tietää valitessaan "yhden kortin uhkapelin", joka petti jo syksyllä 1941 ja jonka kulunkeina kansa maksoi hirvittävän hinnan, mihin Rusikin viittaa.

      Itse en usko yksiraiteisiin, vaihtoehdottomiin ja determinoituihin historianselityksiin. Aina on olemassa kolmaskin mahdollisuus, totesi saavikauppiaskin Selma Lagerlöfillä, kun susilauma jo kintereillä huohotti.

      Poista
    9. " ... emme tiedä mitä olisi tapahtunut, jos Suomi olisi Ruotsin tapaan ontuvan puolueettomuuden tien."

      Suomi oli aluksi puolueeton. Puolueettomuus lakkasi NL:n hyökkäykseen.

      Pieni maa voi olla puolueeton vain, jos suurvallat päättävät sitä toivetta kunnioittaa. Välirauhan oloissa ja NL:n painostaessa puolueettomuutta tuskin olisi saatu uudelleen rakennettua. Kovin yksipuoliselta se puolueettomuudesta puhuminen vielä YYA-aikaankin vaikutti.

      Poista
    10. "Jotenkin epäilyttää, että niinkin merkittävän hahmon elämä saadaan kunnolla käsiteltyä Hlevnjukin sivumäärällä. Kumpi nojautuu vahvemmin arkistotutkimukseen?"

      Ei itse sivumäärä ratkaise vaan lähdeaineiston laajuus ja kattavuus. Jos se on kunnossa, lyhyempi sivumäärä vain osoittaa kirjoittajan kykyä tiivistää aineiston relevanteimmat osat. Toki jos laajuus tulee siitä, että kirjoittaja siteeraa "mehukkaimpia" lähteitä, se lisää kirjan lukijaystävällisyytä. Tärkein anti toki on se, että kirjoittaja osaa esittää UUSIA näkökulmia ja tulkintoja, ei vain kertaa lähteitä.

      Poista
    11. "yhden kortin uhkapelin", joka petti jo syksyllä 1941"

      Ei se pettänyt kun 1940-41 vältettiin balttian maiden tie ja 1944 pystyttiin edelleen itsenäisyys säilyttäen irtautumaan sodasta. Toki tuosta aikavoitosta maksettiin kallis hinta. Hlevnjuk tuo esiin voimakkaasti sen Stalinin psyykkeen ja politiikan piirteen, että vain vastustajan täydellinen alistuminen tai kuolema oli tälle riittävä. Tätä kuvaa hänen kirjatonsa Tsingis kaani -elämäkertaa, jossa oli alleviivattuna lause, vain valoitettujen kuolema takaa valoittajan mielenrauhan. Kamenevin ja Zinojevin ym. sekä baltian maiden kohtalo osoittaa, että periaate oli käytössä. Stalinin kyky oli siinä, että hän osasi aina odottaa oikeaa aikaa.

      Poista
    12. "Molotov ei tietenkään tullut Berliiniin vaatimaan "Suomen likvidoimista" vaan natsi-Saksan joukkoja pois Suomesta maaliskuun 1940 rauhansopimuksen mukaisesti."

      Ei tietenkään puhunut: niin Hitler kuin Stalin kuin heidän kätyrinsä osasivat ns syväpuheen, jolla tuollaiset raadollisuudet kätkettiin, esimerkiksi juutalaistenkin osalta puhuttiin "erikoiskäsittelystä". Teot sitten osoittivat,mitä se sitten tarkoitti. Kun Molotov puhui sopimuksen loppuunsaattamisesta ja tiedetään, mitä oli tapahtunut saman sopimuksen piiriin kuuluneille Baltian maille, siinä on viisalle kyllin. Miksi Hitler muuten olisi puhunut, ettei hän halua tässä vaiheessa sotaa alueelle elleivät molemmat olisi tienneet, että kyse oli Suomen lopullisesta haltuunotosta/alistamisesta. Itse asiassa Visurin kirjasta ja tämän omista haastatteluista (esim YLE:n ohjelmassa) välittyy näkemys, että sota 1939 olisi voitu välttää, mutta ei uusia vaatimuksia 1940. 

      Poista
    13. Lisätään nyt suora sitaatti Visuri-Murtorinteen kirjan liitteenä olevasta muistiinpanosta:

      "Molotov vastasi, että neuvostohallitus katsoi velvollisuudekseen lopullisesti selvittää Suomen kysymyksen. Uusia sopimuksia ei siihen tarvita. Vanha saksalais-venäläinen sopimus osoittaa Suomen Venäjän etupiiriin."

      Tämän pitäisi olla selvää tekstiä.

      Poista
    14. Niin PITÄISI (kuten jo Kekkonen kuuluu sanoneen), mutta kun ei sitten millään tunnu eräille olevan. Täytyy siis jatkaa katekismuksen tapaan "mitä se on?":

      "Stalinin ohjeet:
      - - Neuvostoliiton etupiiriin luetaan seuraavat:
      SUOMI - perustuen neuvostoliittolais-saksalaiseen sopimukseen vuodelta 1939, jonka toimeenpanossa Saksan pitää saada poistetuksi kaikki vaikeudet ja epäselvyydet (saksalaisten joukkojen poisvetäminen sekä kaikkien Neuvostoliittoa vahingoittavien poliittisten mielenilmausten lopettaminen Suomessa ja Saksassa)."

      Siis palauttaminen tilanteeseen ante elo-syyskuu 1940, Moskovan 1940 rauhansopimuksen mukaisesti. "Likvidoimisesta" ei sanaakaan.

      Mutta jos tuota kaikkea ei halua ymmärtää tai pysty käsittelemään mielessään pinttyneen "kognitiivisen dissonanssinsa" läpi, asia ei liene autettavissa.

      Poista
    15. Kysymys: missähän tarkoituksessa saksalaiset joukot haluttiin pois? Kognitiivinen dissonassimme kohde vain vaihtelee: minä en luota Stalinin ja muun neuvostojohdon hyviin pyrkimyksiin (argum: baltian maat), ano klo 8.57 ei pysty irtautumaan - miinusa - perusteettomasta luottamuksesta.

      Poista
    16. Syväpuheesta en vielä malta olla heittämättä suoraa sitaattia hevosen suusta (Hlevnjuk s 244) "He eivät missään nimessä vastusta hyökkäämistä, tai mitä tahansa sotaa. Se, että me nyt puhumme puolustuksesta - se on peite, peite. Kaikki maat kätkevät todellisen luonteensa: 'jos elää susien keskellä on ulvottava kuin susi'. Olisi typerää paljastaa itsensä kokonaan ja asettua näytille."

      Poista
  5. "Kristillisyydestä voisi kyllä olla hieman huolissaan. Kun yksi uskonto menee, tuppaa toinen tulemaan sen tilalle. Pikku Gretan saarnaama variantti vaikuttaa kaikessa lapsellisuudessaan aika vaarattomalta, mutta toisaalta myös siinä on tietty fanaattisuuden ja totalitaarisuuden vivahde."

    Greesus Tukholmalaisen kaltaisia lapsiprofeettoja nyt tulee ja menee, mutta eräästä toisesta erittäin virulentista uskonnollisesta meemistä ei ehkä päästäkään aivan yhtä vähällä... Uskonto taitaa tosiaan olla ns memeettinen lokero; sen voi kyllä tyhjentää, mutta ei hävittää, ja tyhjä tilahan täyttyy aina lopulta. Jollakin. Aika sitten näyttää, mitä se tulee olemaan.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta syystä olen aina suhtautunut maltillista luterilaista kirkkoa vastustaviin vapaa-ajattelijoiden liittoon immuunikatosairautena, joka raivaa tietä pelkäämällesi uskolle, joka ei vapaa-ajattelijoita suvaitse.

      Poista
    2. Niinpä. Johan se Lenin-setäkin puhui aikanaan "hyödyllisistä idiooteista", jotka eivät tajua mitä vankkureita ovat lähteneet vetämään. Ja historian ironiaa siinäkin, että juuri vihervasemmisto itse toimii tällä hetkellä juuri tuossa roolissa. Vaikka tämä pelkäämäni usko on kertakaikkinen antiteesi kaikelle heidän virallisesti kannattamalleen. Vaan eiköhän siitäkin vielä laskujen maksamisen aika koeta. Muodossa tai toisessa.

      -J.Edgar-

      Poista

Kirjoita nimellä.