tiistai 29. lokakuuta 2019

Kohti luomukulttuuria


Isä luonto 

Kun tässä joutuu nykyään kuulemaan toinen toistaan äitelämpää synnyttävän ja ravitsevan luontoäidin ylistystä, lienee aika noin leikillisesti puhua myös isä luonnosta. Ei tässä maailmassa pelkillä äideillä pitkälle pötkitä, niin välttämättömiä kuin ne ovatkin. Isät ovat myös synnyttäjiä, joskin vain alullepanijan mielessä.
Syntymän jälkeen ihminenkin pitää vielä elättää ja mitä lähempää luontoa ollaan, sitä välttämättömämpi on siinä isän rooli.
Tämä isän synnyttäjäroolin idea muuten on nähtävissä venäjän vanhempia tarkoittavassa sanassa roditeli (suoraan käännettynähän se tarkoittaa synnyttäjiä). Sekä mies että nainen kuuluvat käsitteen alaan. Meikäläisittäin synnyttäjä on -harhaanjohtavasti- vain nainen, vaikka molempien antama panos on yhtä tärkeä ja välttämätön.
Ehkä meilläkin voitaisiin ottaa käyttöön yhteistermi, jossa siittäminen ja hedelmöityminen kohtaavat tasa-arvoisina. Miten olisi sana suvunjatkajat?
Toki luonto, natura on latinassa feminiini ja taitaa olla kaikissa indoeurooppalaisissa kielissä. Oma kielemme on kuitenkin niin kehittynyt, ettei se tarvitse tuollaisia antropomorfismeja. Luonto ei meillä ole myöskään edes neutri (ne utrum -ei kumpikaan eli siis vaikkapa hermafrodiitti), sillä ei meillä ole sitäkään, tuota neutriutta. Jos olisi, olisivat kaikki meillä neutreja, missä taas ei ole järkeä.
Tosin sukupuolistamista käytetään mainituissa indoeurooppalaisissa kielissä jopa itse Jumalastakin, mikä on tietenkin inspiroinut feminismistä kärsiviä heikompia henkiä ponnistamaan hengenvoimansa äärimmilleen ja kiivailemaan Jumalan oikeasta ja todellisesta sukupuolesta…
Mutta toki jo jokunen vuosisata sitten deistit käyttivät sanontaa deus sive natura. Jumala eli luonto. Tässä siis kohtaavat molemmat suvut, jotka nykyään varsin paradoksaalisesti jo meilläkin tungetaan olemaan kaikessa läsnä. Odotan vain, milloin korrektina uuslatinassakin ruvetaan pitämään vain muotoa deadivastahan jo puhutaankin.
Nykyään tuota luontoa jumalallistavaa juhlallista sanontaa harvemmin kuulee, mutta itse asiasta on tainnut tulla sitäkin useammalle sitäkin pahempi, kieroontunut päähänpinttymä.
Luonto on tietenkin silkkaa ihmettä, mikäli asiaa tarkastellaan asianmukaisesta eli siis mystisestä näkökulmasta. Tässä yhteydessä ei kukaties ole edes mahdollista erottaa toisistaan ihmeellisyyden eri asteita. Onko tarkastelija ihmeellisempi kuin tarkasteltava tai onko itse tarkastelutapahtuma se varsinainen ihme. Se saattaa olla jopa makuasia.
Tai sitten, kuten useimmat kai tekevät, voidaan katsoa, ettei asiassa mitään kummallista ole. Onko maailman luominen sen oudompi asia kuin omenamunkin leipominen tai päinvastoin? Ja itse asiassa: miten ihmeessä täyte voidaan saada tuollaisen munkin sisään? Sitä paitsi, mitä maailmaan tulee, on yleistä tietoa, että se syntyi välttämättömyydestä, toisin kuin munkit ja pullat.
Jäämättä pohtimaan tuota asiaa, jota joskus nimitettiin sanalla Welträtsel, rajoitun tilasyistä vain luonnolle nykyään usein annettavaan merkitykseen eräänlaisena arkipäivän jumaluutena, johon kaikki hyvä ja oikea tiivistyy.
Kaikki, mitä luonto on saanut aikaan, on lajissaan täydellistä, väitti jo vanha sananlasku: quidquid natura genuit, in suo genere perfectum est.
Siispä voimme kaikin mokomin palvoa luontoa ja ihastella sen täydellisyyttä. Ei siinä mitään uutta ole.
Tämän johdosta kai me nykyään annamme puiden ja pusikoiden kaupungeissakin kasvaa niin paljon kuin ikinä on mahdollista, koska vain ne lopultakin ovat arvokkaita.  Verratkaapa vain kaupunkien vanhoja valokuvia nykyisiin.
Luonnon mahdollinen täydellisyys ei sulje pois sen käsittämätöntä tuhlaavaisuutta. Yhdessä ainoassa miehen siemensyöksyssä on satoja miljoonia sukusoluja, joista jokainen voisi hedelmöittää munasolun.
Kuitenkin sen tekee vain yksi ja kaikki loput kuolevat ilman sen kummempia seremonioita. Kuinka moni on muistanut edes hiljentyä niiden haudalla?
Myös eliöiden sukupolvet seuraavat toisiaan kiivasta tahtia. Luonnolla ei ole mitään taipumusta pitää niitä hengissä sen jälkeen, kun ne ovat saaneet aikaan seuraajansa. Itse asiassa luonto nimenomaan siittää tolkuttomasti ja tappaa sitten armotta.
Ihminen sen sijaan edustaa merkillistä ja arvoituksellista ei-luontoa tai antiluontoa, joka on sen todellisen ja oikean luonnon vastavoima ja vihollinen, mistä se sellainen sitten lienee tullutkin ja mihin mahtaa mennä.
Hiljattain kuulin eräältä viisaalta mieheltä kuvitellun poliittisen tunnuksen vaalikampanjaan: ”N.N. - ihmisen puolesta -luontoa vastaan!”
En ole ihan varma siitä, paljonko tuolla tunnuksella nykyään saisi ääniä vaikkapa eduskuntavaaleissa. Joka tapauksessa taistelu isä-äiti luontoa vastaan on aina ollut ankaraa ja ihmiselle välttämätöntä ja itse asia siis on tärkeä.
Luontoon kuuluu, paitsi sen tarjoama tai siltä vaivalla kiskottu ravinto, sukuvietiltään luonnollisten lajitoverien mahdollistama suvun jatkaminen, lämpö ja lauman turva, myös tyly kuolema. Luonto tekee meistä kaikista ennen pitkää lopun. Ellemme yritä mitä tarmokkaimmin asiaa pitkittää, se tapahtuu hyvin nopeasti ja seremonioitta.
Kylmä, nälkä, myrkyllinen tai alamittainen, luonnon valmiina tarjoama ravinto (heinät lihansyöjälle!), taudit ja vihamieliset lajit tuhoavat pikavauhtia jokaisen ihmisen, joka jää luonnon armoille, tarkemmin sanoen sen koko luonnollisen armottomuuden kohteeksi ilman lajimme vuosituhansien kuluessa hankkimia ja rakentamia apuneuvoja.
Eiväthän nekään elämää pysty montakaan vuosikymmentä pitkittämään, mutta nykyään jo kuitenkin aivan riittävästi siihen, että uusi sukupolvi saadaan pärjäämään omillaan ja tuo tehtävänsä tehnyt ja siis tarpeettomaksi käynyt sukupolvi pääsee pariksi vuodeksi nauttimaan eläkettä ja vaikka kiertämään vähän mualimmoo. Tai mitä nyt kukin tekee.  Luonnotontahan se on eli siis vastoin luontoa.
Hengen saa joka tapauksessa nykyään pidettyä ruumiin yhteydessä jo paljon pitempään kuin oikeastaan olisi tarviskaan. Siis lajin ja ympäristön kannalta. Niinpä pohjoiset maapallon alueet ovat nykyään -toisin kuin ennen-  täynnänsä ihmisiä, joiden tarpeettomuudesta lisääntymistapahtumassa luonto muistuttaa muovailemalla heistä pikkuhiljaa aika hupaisia karikatyyrejä, jotka sitten tepastelevat aurinkorannoilla.
Lyhyen elämänsä aikana kunkin lajin edustajat tekevät, mitä heidän on tehtävä. Olennaista kuitenkin on aina suvun (lajin) jatkaminen, joka suotuisissa oloissa merkitsee suorastaan lajin eli rodun (ks. ihmisrotu) lisääntymistä. Se voi mennä kohtuuttomuuksiinkin, jolloin toinen laji syö pois ylijäämät.
Jokainen olio pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan lisääntymään rajattomasti. Asia koskee niin poliobakteereita, meduusoita ja torakoita kuin rottia ja ihmisiä. Se on se eliöiden luonnollinen taipumus.
En oikein tiedä, miksi juuri ihmisten pitäisi loputtomasti menestyä tässä maailmassa. Pakostihan jokainen laji menestyy vain toisten kustannuksella. Ellei meillä olisi rokotusta ja antibiootteja (mikä kauhea sana!), olisi meitä paljon vähemmän.
Lisääntymisen ohella näyttäisivät useimmat oliot myös mahdollisuuksiensa mukaan hakevan nautintoa, kuka mistäkin.
Kissojen, koirien, hevosten, formulakuskien ja urheilijoiden nautintona näyttäisi olevan liikkuminen. Venäläisten ilo on juominen, kuten jo Vladimir Pyhä totesi. Suomalaisten ilo on sauna ja saunaan ja ryyppäämiseen yhdistyy usein lenkkimakkaran tai jonkin liharuuan nauttiminen ja niin edelleen ja niin edelleen.
 Yleensäkin syömistä tässä murheen alhossa pidetään nautinnollisena, mikäli sapuska on sen väärttiä ja näihin asti sellaista on ollut tarjolla joka makuun. Trendi saattaa kyllä olla muuttumassa.
Kaikki tämä on perin luonnollista eli eliöiden taipumusten mukaista ja kaiketi siis myös oikein, mikäli asiaa katsellaan niin sanoakseni metafyysisestä perspektiivistä, sub specie aeternitatis.
Yhden asian suhteen nykyinen ihmislaji suurimmaksi osaksi kuitenkin näyttää rikkovan luonnon tärkeintä määräystä vastaan. Se ei enää jatka sukua, ei edes uusiinnu, saati lisäänny. Se siis kuihtuu ja kuolee. Häviää ainakin tietyltä osaltaan.
Tarkemmin sanoen tällainen trendi koskee suurinta osaa Afrikan ulkopuolella asuvasta populaatiosta. Näyttää olevan yleinen lainomaisuus, että ihmisryhmien lisääntyminen lakkaa tietyn älyllisen kehitysvaiheen saavuttamisen jälkeen.
Yltäkylläisyydessä elävä, koulutettu ihminen muuttuu uudessa tilanteessaan sanan syvimmässä mielessä luonnottomaksi ja tajuaa sen myös itse. Siitäpä kai juuri juontuu tämä luonnon ja siihen palaamisen ihastelu, joka kuitenkaan ei ole muuta kuin selvä kuolemanvietin ilmaus.
No, eipä aikaakaan, kun luonto muiden lajien edustamana valtaa sen tilan, joka jää jäljelle veltolta ihmissukuiselta lihalta ja sen vielä veltommalta hengeltä. Voiman lakatessa saapuu aina kuolema luonnon lähettinä.
Tokihan loppujen lopuksi kaikki kehitys koko maailmassa ja siis luonnossa pitkän päälle vie fyysisestikin kohti entropian kasvua. Tämän maailman lopputulos ei voine muuta olla, kuin absoluuttinen kylmyys ja kaiken liikkeen pysähtyminen. Tai sitten termodynamiikka on erehdystä.
Myös kaikki se järjestys eli kulttuuri, henkinen ja aineellinen rakennustyö, jonka ihminen on pystyttänyt taistellessaan vastahakoista ainetta eli luontoa ja siis myös itseään ja omaa luonnollista vetelyyttään vastaan, näyttää sentään olevan tuomittu häviämään jo paljon ennen tuota lopullista, absoluuttista tuhoa. Voidaan näköjään puhua myös kulttuurin entropiasta, joka tietyssä vaiheessa saa ylivallan.
Ihmisten ruumiit hajoavat ajallaan ja varsin nopeasti. Siinä auttavat ja siitä nauttivat muut eliöt ja bakteerit.  Myös eräät muut lajit, kuten kotieläimet nämä ihmissuvun uudemmat sukupolvet pyrkivät näköjään tyystin hävittämään. Niiden sijasta sitten aletaan syödä ruohoja ja olkia, höysteenä ehkä sontiaisia ja matoja, ellei syvästi luonnoton, uuden uljaan maailman vegaaninen omatunto sitäkin kiellä.
Mitä älylliseen eli tietoiseen toimintaan tulee, voidaan todeta, etteivät vuosisatojen ja jopa vuosituhansien inhimillisen nerouden ja ponnistusten mahdollistamat kulttuurin tuotteet enää nauti kunnioitusta.
Visuaaliset mestariteokset tuhritaan yhä uudelleen apinan tasolla olevien spreijaajien toimesta, musiikin sijasta kaiutetaan valtavalla volyymillä koneella tuotettuja häly- ja mölyääniä, laulamisen sijasta raakutaan vähämielisiä, hävittämiseen liittyviä iskulauseita ontuvin riimein…
Paluu luontoon, pois kulttuurista ilmenee yhä selvemmin ja yhä useammassa muodossa. Se on toki surkea näytelmä sille, joka kerran oppi kulttuuria ymmärtämään ja kunnioittamaan. Isä luonnon kannalta siinä kuitenkin tapahtuu vain normaali lahoaminen. Siinäkin on kyse siitä suuresta tasauksesta, joka yhä täydellistyy ja jonka airuet ovat nyt suurimassa äänessä, koska aikakausi kuuluu heille ja luonnon paluulle.
Milläpä perusteella postmoderni filosofi uskaltaisi väittää esimerkiksi torakoiden tai kolibakteerien hallitseman maailman olevan jotenkin huonompi kuin tämä ihmisiä täynnä oleva telluksemme?
Luulen, että olemme henkisesti yhä valmiimpia jo palaamaan tuohon ylistettyyn luontoon. Se henkisen tason organismi, joka kerran tunnettiin kulttuurina, ei enää tee vastarintaa tuhon voimille. Miksipä kukaan enää kiinnostuisi vaikkapa valtalehden kulttuurisivuista tai mistään kulttuurista ylipäätään? Onko sitä enää edes olemassa sanan aiemmassa merkityksessä?
Sanahan tarkoittaa viljelyä eli muokkausta, joka ei tyydy pelkään luontoon vaan pyrkii sen yläpuolelle. Kerran sanalla tarkoitettiin nousemista yhä ylemmäs apinamaisen olemassaolon tasolta. Kuka enää uskaltaa edes väittää, että eriarvoisia tasoja on olemassa?
Vai uskaltaako sittenkin? Eikö nykyään tunnuksena olekin paluu talaisin, mahdollisimman kauas, kohti sitä tilaa, josta kulttuuri kerran ihmisen erotti?
Millaisen reaktion mahtaisikaan nyt herättää nyt tunnus: ”Ihmisen puolesta -luontoa vastaan!”?
Aivan, se koetaan pyhäinhäväistyksenä. Yhteiskunnan etujoukolle se on täysin mahdoton ajatus.

9 kommenttia:

  1. Yksi näkökulma tuosta puuttuu, ja se on se, että elämän puu on tavallaan evoluution mittaan istutettu ihmisen sisään. Emme ole niinkään laji, joka taistelee selviytymisestään muuta luontoa vastaan, vaan olemuksellisesti laji, johon on sisäänrakennettu koko solunkehitys. Siellä ne "hyvät" bakteerit edelleen hoitavat hommansa niin että korkeampi elämä mahdollistuu.

    Voisi kuvitella miten sen ymmärtäminen, että kuljetamme koko evoluutiota sisällämme -- mukanamme -- vähentäisi niitä käsitteellisiä konflikteja joiden vallassa monet rakentavat tuon perusvastakohdan ihmisen ja muun luonnon välille. Ehkä kaikkien "vihreiden", varsinkin näiden joilla on taipumusta itsetuhoon, askeesiin ja anoreksiaan -- jollaista esimerkiksi "ilmastonmuutoksesta" vouhottaminen tosiasiassa pohjimmiltaan on -- kannattaisi löytää ensin sisäinen bakteerikantansa ja päästä sen kanssa sopimukseen -- oikein Elia Kazanin malliin.

    Muistelen tässä joskus lukemaani kirjaa anoreksiasta -- miten paljon siitä nousee siltä pohjalta etteivät nuoret tytöt pysty hyväksymään kehonsa muuttumista naiseksi. Siinäkin on sitten jäänyt tuo sisäistetty ruumiintunto omaksumatta, ja taistelua anoreksiaa vastaan käydään vain peilin edessä ja kognitiivisten dissonanssien vallassa. Pitäisi huolehtia kunnollisesta ravinnonsaannista, mutta vihreä ideologia ja propaganda toitottavat vegetarismia, ja peilistä pitäisi näkyä langanlaiha mannekiini.

    VastaaPoista
  2. Itse kuulun näihin luoonottomiin aurinkorannalla tepasteleviin ja sanon hilivilhoo kaikille vastuullisuudesta ja hyödyllisyydestä höpöttäville. Isoisät ja isoäidithän kuuluivat ainakin ennen kiinteästi suvunjatkamiseen. Ilman abuelan hoitoa olisi ankeampina aikoina liian moni lapsi nyrskähtänyt ennen aikojaan. Ja kyllä isovanhemmat ovat melkoinen turva ja takuu nykyisille yhden mukulan vääntäneille yksinhuoltajillekin.

    Itselleni on kuitenkin kilpailuvietti herännyt vasta näin kalkkiviivoilla. Enkä kilpailekaan jostakin jonnin joutavasta pystistä tai sen semmoisesta, vaan olen käynyt viitystaistoon itse lopullista ratkaisua vastaan kunnon Mielevän Hidalgon tyyliin, tosin ilman Sancho Panzaa tai Rosinante konia. Itselleni ja vähän muillekin olen selittänyt asian monin tavoin, mutta sekin riittää, kun toteaa, että kukapa pystyisi kiistämään, etteikö tällainenkin malli sovi erinomaisesti johonkin ekologiseen koloon. Sitäpaitsi ikäloppuna, mutta terveenä ja viriilinä miehenä on kiva elää. Vuoristot ovat täynnään toinen toistaan hienompia patikkapolkuja, golfkentät ovat vihreitä keitaita ja luomutoreilta löytyy sellaista syötävää ettei paremmasta väliä. Tietysti jamon serranolla tai muulla elinperäisellä protskulla höystettynä.

    VastaaPoista
  3. "Niiden sijasta sitten aletaan syödä ruohoja ja olkia, höysteenä ehkä sontiaisia ja matoja, ellei syvästi luonnoton, uuden uljaan maailman vegaaninen omatunto sitäkin kiellä."

    Niin, mistäpä nyt itse kukin sattuu tykkäämään... Ei sillä etteikö sitä saisi halutessaan ravita itsensä vaikka kastemadoilla (no, jossain Pohjois-Koreassa tämäkään ei liene täysin itse valittu olotila, mutta se on jo oma lukunsa), kunhan ei tyrkyttäisi väkisin omaa ideaaliaan muitakin koskevaksi pakottavaksi normiksi. Mutta juuri siihen ulkoa pakotettuun kaiken mestaroimiseenhan tässä pyritäänkin.

    Eilenhän oli muuten Simon päivä, josta wanha kansa laski kekriin johtavan ns. jakoajan alkavan, ja silloinhan asiaan kuului mm. syödä mahdollisimman tanakkaa ja ravitsevaa evästä. Hieman tuota henkeä kunnioitaakseni, itsekin nautin juuri lounaaksi erittäin maukasta burgundinpataa (toki runsaalla salaatilla ryyditettynä), no johan oli hyvää! :)

    http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/jakoaika/

    Valitettavasti Ameriikoista apinoitu halloween on sitten importoitu jo tännekin. Miksei sen sijaan vietettäisi kekriä, onhan se ikiwanha juhla ja sitä paitsi huomattavasti kotoperäisempää tekoa?

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kekri

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  4. Taitaako tätä kirjoitusta paremmin kuvata ihmiskulttuurin kuolemaa!

    VastaaPoista
  5. Oleellista on tietenkin tietää sanojen ja ilmiöiden synty, eli mitä ne ovat syntyjään.

    Tarkastelen nyt asioita suomalaisbalttilaisen maailmankatsomuksen kautta, joka lienee asianmukaista, kun mietitään sitä, mitä asiat syntyjään käsitteistössämme ovat.

    Luonto.
    Luonto ja sen merkitys kansallisessa mytologiassa ja filosofiassa merkitsee ihmisen suojelushenkeä ja sitä mitä ihminen luonnoltaan ja luonteeltaan on. Siksi ihminen ei koskaan ole luonnon vastainen saatika antiluonnon ilmentymä.

    Toki luonto tarkoittaa myös kaikkea luonnollista ja ympäröivää luontoa, sillä filosofiassamme kaikki on yhteydessä kaikkeen ja syntyjään osa luomakuntaa, ihminen on tässä luomakunnassa merkittävässä osassa, sillä ihminen osaa luoda asioita ja tämä ominaisuus on ihmisille luonnollista, siinä kun se muille olennoille on poikkeuksellista.

    Syntyminen.

    Syntyminen on osa luontoa ja sen ilmentymää, syntymiseen liittyy oleellisesti se, että jokainen syntynyt on syntyjään jotakin ja jotta voidaan ymmärtää mitä jokin tai joku on syntyjään, pitää tietää se, mitkä asiat ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat siihen mitä, mikä joku on syntyjään ja mitkä asiat vaikuttavat siihen.

    Jumala.

    Suomalaisbalttialaisessa maailmankatsomuksessa Jumi, Jumo, Jumis ovat sanan Jumala alkuolemus. Kyseessä hedelmällisyyden, ja sadonkorjuun jumaluus ja sen sijainti on taivaalla = taivaan Jumala. Jum - taivas ja sijaintia tarkoittava pääte la = taivaan Jumala. Sattuvista syistä tämä kulttuurihistoriamme merkittävä Jumala on kristinuskon myötä otettu osaksi kristinuskoa tarkoittaen no. Jumalaa.

    Elämän tarkoitus.

    Taannoin Aalto yliopiston ajattelija F. Martela loihe lausumaan omasta mielestään oivallinen selityksen elämän tarkoitukselle ja se oli muiden palveleminen. No, tämä sai minut tuhahtamaan - luonnollisesti.

    Elämän tarkoitus on luonnollisesti elämä itse ja tarkemmin suvun jatkaminen. Kaikki mikä ja millä luodaan paremmat edellytykset elämän jatkamiselle ja elämän laadulle ovat itsessään elämää tukevia toimia. Lisääntykää ja täyttäkää maa, näin se taitaa olla kristinuskossakin.

    Onko luonto ja kulttuuri ristiriidassa?

    Ei tietenkään. Luonto ja ihmisen oma luonto voi oikein hyvin myös kulttuuriympäristössä. Kulttuuriympäristö on suorastaan välttämättömyys sellaiselle luonnolle, jolle ko. ympäristö on luonnollinen.

    Ympäristön ja luonnon tuhoaminen on sen sijaan paha asia ja sitä tulisi välttää. Luonto pitää huolen ihmisestä ja ihmisen on syytä pitää huolta luonnon hyvinvoinnista, niin oman luontonsa, kuin ympärillään olevasta luonnosta. Koska ihminen voi ja koska se tekee ihmiselle hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomaista, mutta kun moni ajattelee ihan toisin ja aika oleellista on sekin.

      Poista
  6. Oikein hyvä, ajankohtainen ja tärkeä kirjoitus!

    Tähän sopisi vielä todeta, että on luojalla – tai siis evoluutiolla - ollut erikoinen huumorintaju kun kaikista luontokappaleista ja luonnonilmiöistä päätti antaa yhdelle otukselle tietoisuuden raskaan taakan kannettavakseen. Jonka omaatuntoa ei soimaa pelkästään omat tekemiset vaan huolestumme luonnon muidenkin prosessien puolesta.

    Toisaalta tämä tarkoittaa loogisesti sitä, että kaikista luonnon luomista asioista vain sapiens voi tehdä valintoja. Sen elo osana luontoa on luonnon kannalta ”neuvoteltavissa” ja siten vähiten determinististä.
    Eikö tämä siten tarkoita paradoksaalisesti sitä, että kaikista luonnonvoimista joilla luonto pyrkii tappamaan luomansa, ihminen on – potentiaali huomioiden - kaikkein armollisin?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.