sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Kun Suomi valittiin


Draaman toimijat

Historia on kummallinen asia. Se on kuin elefantti, josta näkee vain yhden osan kerrallaan ja jonka voi nauttia vain pieninä palasina. Jotakin, sanokaamme, kärsäsylttyä maistellessa voi kokonaan unohtua, että lisäksi on olemassa koko valtava ruho, joka erottamattomasti kerran kuului samaan kokonaisuuteen.
Kuten elefantti ei ole pelkkä kärsä, ei kokonainen historiallinen aikakausikaan koostu vain joistakin poliittisista ratkaisuista, sotilaallisista suorituksista, mielialan vaihteluista tai kansainvälisistä juonitteluista.
Ne yhdessä ovat enemmän kuin osiensa summa eikä ole mielekästä muodostaa mielipidettään koko aikakaudesta vain sen yhden osan perusteella. On todennäköistä, että tuo osa yhteyksistään irrotettuna ei lainkaan vielä kerro sitä, mikä merkitys sillä aikoinaan suuressa kokonaisuudessa oli.
Kun asiaan vielä sekoitetaan jälkiviisaita tietoja siitä, mitä myöhemmin seurasi, on olemassa suuri kiusaus selittää tuota tulevaisuutta aivan väärillä asioilla. Siinä eivät enää mene vain puurot ja vellit sekaisin, mikä olisikin ymmärrettävä ja anteeksiannettava aste-ero, siinä valjastetaan jo kärryt hevosen eteen ja kuvitellaan sen kerran kulkeneen takaperin.
Yrittämättä tässä kertoa koko totuutta talvisodasta, rohkenen esittää muutamia yhä useammin unohdettuja näkökohtia huomioon otettaviksi sen tarkastelussa.
Ajatelkaamme tilannetta loka-marraskuussa vuonna 1939 ja tilannetta huhtikuussa 1940. Keväällä saatiin yllättäen huomata, että oli jouduttu katastrofiin, jollaista ei missään suhteessa olisi voitu edes kuvitella mahdolliseksi vielä muutama kuukausi sitten.
Suurimman luokan kansallinen katastrofi oli tosiasia. Kymmeniä tuhansia nuoria miehiä oli tapettu ja mukana oli lisäksi myös tietty määrä hieman vanhempiakin. Naisten valtava aliedustus johtui ymmärrettävistä syistä.
Lisäksi oli menetetty kokonainen historiallinen maakunta, monen mielestä Suomen paras ja aidoin osa. Sen ihmiset olivat maantiellä, mikä missäkin tilapäissuojassa, vailla tietoa kodista ja tulevaisuudesta.
Koko tämän shokin kaikinpuolista valtavuutta ja siihen liittyvää kansallista massapsykoosia on yhtä vaikea myöhemmin käsittää, kuin sitä oli etukäteen ennustaa. Sen merkitys oli varmasti sen sijaan erittäin suuri.
Tai ajateltakoon Moskovan neuvottelujen aikaa. Jälkeen päin on rajusti arvosteltu sitä, ettei enemmän myönnytyksiä tehty, mutta kuinka moni silloin pystyi edes kuvittelemaan, mihin kaikki voisi johtaa?
Ei Suomelta vaadittu alueita pistooli ohimolla, vaan neuvotteluissa, jossa sillä oli ehdottomasti oikeus puolellaan. Sitä paitsi niitä vaadittiin paljon vähemmän kuin sitten todella otettiin.
Se uskomaton holokausti, johon jouduttiin, ei tietysti ollut kummankaan osapuolen tarkoitus, vaan tuli täydellisenä yllätyksenä molemmille.
Jätän nyt tässä yksinkertaisuuden vuoksi vielä kokonaan käsittelemättä sinänsä erittäin tärkeän Terijoen hallituksen roolin. Ei se ollut mikään propagandalavastus.
Vallassa olevalle hallitukselle kevät 1940 joka tapauksessa oli hirmuinen tilanne, olkoonkin, että tuo hallitus oli nimitetty vasta sodan syttymisen jälkeen.
Kuten luonnollista on, vastuuta koetettiin mielellään siirtää pois omilta hartioilta ja viitattiin julkisissa puheissa jopa syyttävällä sormella Ruotsin suuntaan, vaikka juuri tämä maa oli tehnyt valtavasti oman maamme hyväksi. Venäjään eli Neuvostoliittoon uskallettiin viitata vain hyvin kainosti, mikä on ymmärrettävää.
Koko maan olemassaolon turvaaminen oli nyt erittäin polttava tehtävä. Aluemenetysten jälkeen Suomi oli täysin riippuvainen ulkomaisista elintarvikkeista. Vaihtoehtona ei ollut sen vähempi kuin nälänhätä, nälkäkuolemat.
Nyt, lähes sadan vuoden kuluttua, huomaan joidenkin haikailleen, ettei Suomen hallitus edes yrittänyt punnita erilaisia realistisia vaihtoehtoja, vaan sen sijaan meni Saksan kelkkaan.
Toisin kuin usein ajatellaan, maamme ei silloin kuitenkaan ollut mikään valintamyymälän asiakas, jolla oli mahdollisuudet valita erilaisten mahdollisimman hyvien ja eettisesti kestävien vaihtoehtojen välillä. Käynnissä oli niin sanottu totaalinen sota, jossa kysyttiin vain, kuka surmaa kenet.
Ruotsin kanssa ajateltiin jopa valtioliittoa, mutta tätä Neuvostoliitto asettui heti ja peräti julkisesti vastustamaan. Ehkäpä se tunsi taas kerran itsensä uhatuksi.
Saksa taas ei ollut lainkaan kiinnostunut Suomen tukemisesta, vaan noudatti uskollisesti liittosuhteensa velvollisuuksia. Kuten tunnettua, Hitler lausuikin, että Suomi oli, 30-luvulla osoittamallaan saksalaisvastaisuudella, kohtalonsa ansainnut.
On erittäin outoa, että taruja tuosta Suomen 30-luvun saksalaismielisyydestä yhä vain elätellään vähälahjaisempien toimittajien piirissä. Tutkimustietoa asiasta on aivan riittävästi ja voi vain ihmetellä, miksi sitä ei kyetä ymmärtämään.
Suomessa ymmärrettiin mainiosti, että Tanskan ja Norjan valtauksen jälkeen Suomella oli geopoliittisessa eli sotilaallisessa mielessä tasan kaksi vaihtoehtoa, mikäli se halusi jäädä henkiin sanan varsinaisessa merkityksessä.
Nuo vaihtoehdot olivat suuntautuminen Neuvostoliittoon ja suuntautuminen Saksaan.
Edellä mainittu oli mahdoton syistä, joita ei kannata ruveta selittämään. Mikäli joku ei niitä ymmärrä, ei hän ymmärrä koko asiasta mitään muutakaan.
Toinen vaihtoehto oli Saksa, joka taas ei lainkaan osoittanut halua kiinnostua Suomesta. Sitä paitsi meillä oli vallalla hyvin voimakas Saksan vastainen mieliala, kuten Risto O.Peltovuoren väitöskirja vakuuttavasti osoittaa.
Mielialatarkkailun mukaan kansa jopa arveli saksalaisten olleen aktiivisesti mukana kannaksen suurhyökkäyksessä. Kaikki kantoivat sille kaunaa eikä saksalaismieliselle IKL:lle löytynyt sijaa edes talvisodan ajan hallituksessa.
Demokratuurin Suomessa ymmärrettiin, että tälle hankalalle asialle oli tehtävä jotakin. Niinpä perustettiin yhdistys nimeltä Itämeren piiri, jonka tehtävänä oli levittää tietoa Itämeren alueen kahdesta suurvallasta eli Neuvostoliitosta ja Saksasta. Tieto auttaisi pehmentämään ennakkoluuloja.
Mielialatarkkailuun liittyi myös mielialojen hoito ja huhujen torjunta ja sen alan vastuullisilla tahoilla pohdittiin, miten saada suomalaiset ymmärtämään poliittisia realiteetteja. Ei se, että haluttiin tukea Saksalta merkinnyt mitään myönnytystä saksalaiselle diktatuurijärjestelmälle. Talvisota oli ankara reaalipolitiikan opettaja.
Meillä oli oma, demokraattinen järjestelmämme ja pidimme siitä kiinni. Sen arvovalta oli kuitenkin pahasti romahtamassa, kun diktatuurit kulkivat voitosta voittoon ja niinpä nimenomaan demokratian hyväksi oli tehtävä propagandaa, todettiin mielialatarkkailun mietinnössä.
Kun Saksasta syksymmällä viimein kerrottiin, että siellä oltiin kiinnostuneita myymään Suomelle aseita, oli kyseessä kirkas valon pilkahdus synkässä yössä.
Saksalaisten joukkojen läsnäolo Suomessa, joka sitten toteutui sotilaskuljetusten myötä, tarkoitti jo eräänlaista henkivakuutusta ja oli tietenkin räikeästi vastoin Hitlerin-Stalinin paktin lisäpöytäkirjan määräyksiä.
Marraskuussa 1940 Molotov intti yhä uudelleen Berliinissä tätä läsnäoloa vastaan ja tiukkasi, oliko sopimus yhä voimassa. Hitlerin vakuutuksen mukaan se tietenkin oli, mutta ääliökin ymmärsi, ettei se tietenkään ollut.
Suomen kohtalo oli nyt sinetöity eikä sen pysyminen puolueettomana tullut kysymykseen, mikäli konflikti Itämeren piirissä syntyisi. Moskova oli taas pelannut korttinsa huonosti ja joutui sodan sytyttyä maksamaan koko Suomen-politiikastaan hyvin kalliin hinnan.
Myös Suomen kärsimät vauriot olivat valtavia, mutta pienempiä kuin niiden olisi voinut kuvitella olevan muita vaihtoehtoja valittaessa. Ja valintaahan tässä ei meidän maassamme tarvinnut pohtia. Ratkaisu oli Moskovassa jo valmiina, mutta vaihtoehto sille löytyi loppujen lopuksi Saksassa.
Ikävä juttu, alusta loppuun, mutta historia on.

29 kommenttia:

  1. Noinhan sen on sanottu ja sanotaan menneen - kiveen hakattuna. Ikävä vain,että meillä on paitsi mistään mitään ymmärtämätöntä kaltaistani rahvasta, myös vähälahjaisia (jos kohta kallispalkkaisia) toimittajia sekä mikä ikävintä joitakin vähälahjaisilta vaikuttavia, kärsäsylttyyn takertuvia historioitsijoita kuten viime sodista väitelleitä tohtoreita ja yksinpä - horribe dictu! - professoreita: ordinariuksia, emerituksia ja nimiprofessoreita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymin kieltämättä vähälahjaiselta vaikuttavan ja kovin heikosti informaatiota sisältävän purkauksen takana näyttäisi olevan harmi siitä, ettei historiaa voi käsitellä miten tahansa.
      Kiveen hakattuja ovat toki kuitenkin vain faktat (factum, loppuun tehty).
      Mutta ne ovat itsepäinen asia, kuten venäläinen sananlasku toteaa.
      Tulkinnat toki elävät kovasti ja yhä uudelleen niitä tehdäään tietyt faktat sivuuttaen, mikä on typerää.
      On aina syytä muistaa, missä tilanteessa itse ratkaisuja tehtiin ja mitä mahdolisia seurauksia niistä olisi voinut olla.
      On esimerkiksi aivan selvää, että vaatimuksiin suostumalla olisi vältetty sota. Olisiko sen sijaan vältetty muutkin onnettomuudet ja millä tavalla, on asia, josta ei ole edes viitsitty spekuloida, vaikka se olisi kovin kiinnostavaa.
      Ei myöskään ole varmaa, että Suomen asema Neuvostoliiton suojeluherruuden alaisena olisi ollut niin hirveää kuin kuviteltiin. Olisi kiinnostavaa tietää tarkemmin, mitä siinä suunniteltiin. Tiedot ovat nykyään fragmentaarisia.
      Se, mitä tehtiin kaikilla muilla Neuvostoliiton valtaan joutuneilla alueilla, toki pakottaa ajattelemaan, että mikäli Suomi olisi ollut poikkeus, olisi siihen tarvittu jlitakin aivan erityisiä syitä.
      Stalinin oma puheenvuoro talvisodan kritiikkiseminaarissa näyttää nykyään jo kaikilta unohtuvan. Kuitenkin siinä puhuu itse asian ratkaisija. Tottako vai valetta ja missä määrin kumpaakin, on asia, joka tietenkin pitää ratkaista kriittisellä ajattelulla.
      Esimerkiksi Murtorinteen ja Visurin teos pysyy faktojen tasolla, mikä on aina tarpeellista sinänsä. Ilman tulkintoja ja päätöksentekijöiden koko tilanteen rekonstruointia tarina kuitenkin jää puolitiehen.
      Sitäkin pahempaa on, että anakronismit, kuten Suomen kuviteltu saksalaismielisyys, tuntuvat nykyään yhä helpommin löytävän tiensä tulkitsijoiden arsenaaliin.

      Poista
    2. Historiantutkimuksessa vain faktat ovat kovia, sen sijaan tulkinnat ja johtopäätökset niistä vaihtelevat. Toisaalta on niin, että tiettyjä tulkintoja faktat tukevat enemmän, toisia vähemmän. Minusta faktat tukevat parhaiten blogistin tulkintaa. Kuten tämä toteaa helpoiten mennään metsään kun faktoihin liitetään anakronismeja ellei suorastaan valefaktoja. Tämä on toisaalta tutkijoiden helmasynti, koska tutkimuskin tehdään aina tietyssä ajassa ja usein noudattaen sen valtavirta-ajattelua - ei ulkopuolisen objektiivisesti, ihmisiä kun olemme.

      Poista
    3. Lausui blogi-isäsemme, Professori:

      "Anonyymin kieltämättä vähälahjaiselta vaikuttavan ja kovin heikosti informaatiota sisältävän purkauksen takana näyttäisi olevan harmi siitä, ettei historiaa voi käsitellä miten tahansa."

      Minusta nyt voi sanoa mitä hyvänsä, sillä ei väliä Mutta jos nyt nostettaisiin kissa pöydälle, niin suvaitkaa nyt sanoa myös se, ovatko ne muut tutkijatkin, professoreita myöten", "vähälahjaisia" (ja mitä ikinä epitettejä olettekaan vuosien saatossa ihmisistä keksinyt käyttää), jotka eivät lainkaan yhdy suureen tulkintaanne edellä? - Vai viekö "kollegiaalisuus" nyt kissalta kielen?

      Poista
    4. Ano 13.35:ltä jää nyt huomaamatta, että blogi-isäntämme lainaili alkupuheessaan vain Ano 10.37:n termejä ja puheenparsia. Jäi huomaamatta, vaikka taitaa olla ihan sama Nyymi?

      Mitä itse asiaan tulee, niin Professorihan vaatii vain faktoissa pysymistä ja tulkintojen tekemistä niiden pohjalta. Onko se liikaa vaadittu?

      Esimerkiksi vaikka Suomen "saksalaismielisyys" 30-luvulla sekä Stalinin ja Hitlerin liitto 1939. Toinen on fakta, toinen ei.


      Poista
    5. Klo 13.35 kirjoittanut: mitä ihmettä sinä täällä hästäät. Tai arvaanhan minä, kenen asialla olet.

      Poista
    6. Klo 21.13 kirjoittanut: taidat vainuta "Putinin trolleja"? Se on hyvä, että olet veljeskuntasi kanssa valppaana. Kun on tuo joulukin tulollaan ja tontut varmaan jo kurkistelevat ikkunoista...

      Poista
    7. Klo 18.39 kirjoittanut: Luepas nyt uudemman kerran, "oikein ajatuksen kanssa" se Professorimme alkuteksti. Siinä sanotaan mm. näin: "- - yhä vain elätellään vähälahjaisempien toimittajien piirissä".

      Koeta sen jälkeen panna mielessäsi järjestykseen, kuka kenenkin termejä ja puheenparsia lainaili. Onnistuuko?

      Ja Professorimme siis vaati sinun mukaasi vain "faktoissa pysymistä". Kertoisitko nyt sitten sinä, kun päähenkilömme tuntuu vaikenevan, missä kohdin eräät viittailemani historiantutkijat, joilla on Vihavaiseen verrattuna kovastikin erilainen käsitys vuosien 1940 - 1941 tapahtumien luonteesta, ovat poikennneet faktoista.

      Poista
    8. Faktoissahan voi niin sanoakseni pysyä, kun niitää ei mene loukkaamaan, vaan jättää ne yksinkertaiesti huomiotta. Miten paljon nyt siis olikaan noita "realistisia vaihtoehtoja", joille Suomen hallitus viittasi kintaalla...?
      Nin sanotun ajopuun upottaminen on lapsellisen helppo juttu, kun määrittelee sen tarpeeksi typerästi.

      Poista
  2. Talvisota johtui siitä, että Stalin oli päättänyt miehittää Suomen kuten se miehitti Baltian maat. Näin olen asian ymmärtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran voin antaa periksi, että voi olla, että 1939 olisi riittänyt alueluovutukset ja Itä-meren sulkeva tukikohta - kuten Baltiassa - mutta vuonna 1940 ei ei olisi enää riittänyt - kuten ei Baltiassakaan. Molotov sanoi sen marraskuussa 1940 Berliinissä tyylikkäästi.

      Poista
    2. Toistetaanpa Visuri-Murtorinteestä s 274 suora sitaatti:

      "Molotov huomautti vastauksessaan, että vuoden 1939 sopimus liittyi tiettyyn kehitysvaiheeseen, joka umpeutui Puolan sodan päättymiseen, kun taas toinen vaihe päättyi Ranskan tappioon, ja nyt itse asiassa ollaan kolmannessa vaiheessa..."

      Poista
  3. "sen pysyminen puolueettomana tullut kysymykseen, mikäli konflikti Itämeren piirissä syntyisi."

    Mitä olisi puolueettomuus vuonna 1940 edellyttänyt:

    -riittävän määrän elintarvikkeita, jotta kansa ei olisi nääntynyt nälkään

    - riittävästi aseita, jotta puolueettomuus olisi ollut Saksan ja Neuvostoliiton silmissä uskottava

    Mistäpä näitä kahta olisi noiden kahden maan saartamalle Suomelle olisi saatu (Visuri-Murtorinteen s 148 kartta kertoo kaiken).

    Juuri NL sulki tuon vaihtoehdon pois kun se vastusti Ruotsin ja Suomen valtioliittoa. Ilman Ruotsia Suomen puolueettomuus ei ollut uskottava eikä NL siihen uskonutkaan, siksi piti varmistaa. 

    VastaaPoista
  4. "Sitäkin pahempaa on, että anakronismit, kuten Suomen kuviteltu saksalaismielisyys, tuntuvat nykyään yhä helpommin löytävän tiensä tulkitsijoiden arsenaaliin."

    Tuo "30-luku-kortti" on yhä edelleen käypää valuuttaa varsinkin niissä piireissä, joissa koko menneisyys halutaan nähdä lähinnä virheiden ja epäonnistumisten jatkumona. No asia erikseen sitten, että tuhkanripottelijat voivat itse huomata saavansa päivänä jonain presiis saman kohtelun tulevien aikojen näsäviisastelijoilta... Väitetäänhän nytkin vähän päästä elettävän "uutta 30-lukua", ja saahan sitä uskoa itse kukin mihinkä lystää, eipä sillä. Tosin sen enempää realiteettien kuin argumentaationkaan kanssa tälläisilla päähänpinttymillä ei välttämättä ole erityistä tekoa. Halpahintaisesta poliittisesta trollauksesta nyt puhumattakaan.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  5. Kun Suomeen valittiin Antti Rinteen hallitus, niin pääministeriksi tuli "aivopesty" kummajainen.

    Milloin, missä ja keiden toimesta Antti Rinne on "aivopesty"? Puheet ovat ihan mitä sattuu. Esimerkiksi tämä:

    Antti Rinne haluaa, että Suomessa asuvat muslimit voisivat saada verotusoikeuden. Tällaisista puheista tulee vaikutelma, että Suomen islamilaiset tulevat oikein voimalla mukaan SDP:n toimintaan ja joskus jopa maamme hallitukseen.

    VastaaPoista
  6. ”Draaman toimijat”

    Tätä professori Vihavaisen tekstiä ei voi sanoa esseeksi, koska se on dramaattinen. Se on pikemminkin runo, joka on täynnä syvällistä henkevyyttä, sydäntä hätkäyttäviä visioita, vihkiytymistä totuuden salaperäisyyteen, harvinaista analyysiä kansallisesta katastrofista. Kyynelet vuotavat jo otsikosta lähtien.

    Ohessa vain joitakin namupaloja:

    ─ valjastetaan jo kärryt hevosen eteen

    ─ Historia on kummallinen asia.

    ─ Yrittämättä tässä kertoa koko totuutta

    ─ Suurimman luokan kansallinen katastrofi oli tosiasia.

    ─ Koko tämän shokin kaikinpuolista valtavuutta ja siihen liittyvää kansallista massapsykoosia on yhtä vaikea myöhemmin käsittää

    ─ Se uskomaton holokausti, johon jouduttiin

    ─ Jätän nyt tässä yksinkertaisuuden vuoksi vielä kokonaan käsittelemättä

    ─ Ikävä juttu, alusta loppuun, mutta historia on.

    ─ Historia on ikävä juttu, alusta loppuun.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Historia on ikävä juttu, alusta loppuun."

      Tärkeeintä onkin usko, toivo ja rakkaaus.

      Poista
  7. Eikö ollut niin, että kun loka-marraskuussa 1939 vielä neuvoteltiin Moskovassa, ja venäläiset vaativat Hankoa tukikohdakseen, niin Suomi oli tarjoamassa sen korvikkeena isompaa saarta Hangon ulkopuolella. Ja että Neuvostoliitto kieltäytyi saari-vaihtoehdosta ja nimenomaan halusi tukikohdan joka olisi pala Suomen mantereesta. Menikö se näin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli oikein muistan, Neuvostoliitto PYYSI saaria Hango korvikkeena. "Eikö tämäkään teiltä joutaisi, taisi Iso Paha kysyä sormi Russarön kohdalla. Suomi (Tanner?): EI!

      Poista
  8. Kyllä sieltä vielä väläytettiin mahdolisuutta ottaa saaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä se Tanner mikään Mr. Net ollut. Ei nyt vaan ollut valtuuksia.
      Olisihan asia voitu viedä eduskuntaan, mutta arvaako kukaan, mitä olisi tapahtunut?

      Poista
  9. Suomella oli talvisodan alla kolme vaihtoehtoa.

    1. Länsimaat ja kansainliitto. Tämä oli Suomen valinta.

    2. Saksa ja kuuluminen Saksan etupiiriin.

    3. Neuvostoliitto ja kuuluminen Neuvostoliiton etupiiriin.

    Suomessa oltiin länsimielisiä ja pelattiin kortit sen mukaisesti. Neuvostoliitto ei ollut vaihtoehto, mutta Saksa olisi ollut vaihtoehto länsimielisyydelle ja Neuvostoliitolle. Saksa vaihtoehtona kelpasi Suomelle sitten talvisodan lopusta alkaen ja jos vähän arvuuttelen, niin Saksalla taisi olla aika iso rooli siinä, että Neuvostoliitto oli valmis sopimaan rauhan Suomen kanssa = Saksan edut pohjoismaissa tuli ilmeisen uhatuksi. Myöskään Ruotsi ei halunnut Saksan ja Länsiliittoutuneiden sotatantereeksi, kuten ei Norjakaan. Siksi ne kielsivät Ranskan ja Englannin Suomen "avustusoperaation" malmialueilleen.

    Tässä vielä taustaa Paavo Susitaipaleelta kirjasta Aktivisti ei luovuta. Lainaus on peräisin Pekka Kantakosken kirjasta Punaiset Panssarit s. 499.

    " Huhtikuun lopulla Saksa tarjosi hyökkäämättömyyssopimusta Suomelle. Siihen ei suostuttu...samaan aikaan Hitler ehdotti erään IKL:n tunnetun johtohenkilön (prof Salmialan) välityksellä Mannerheimille - hallituksemme sivuuttaen - turvallisuustakeita mahdollisen Neuvostoliiton hyökkäyksen varalta. Tämän tarjouksen marsalkka hylkäsi oikopäätä sanankääntein, joita sellaisenaan ei edes voitu välittää tarjouksen tekijälle. [...]
    Marsalkan hylkäämispäätöksessä samoin kuin suomalaisten puoluelehdistön loukkaavassa hyökkäilyssä voimansa tunnossa olevaa Saksan diktaattoria vastaan, piilee mielestäni myös syy talvisodan puhkeamiseen a sitä edeltäneeseen Suomenkin luovuttamiseen Viron, Liettuan ja Latvian ohella Neuvostoliiton etupiiriksi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Myöskään Ruotsi ei halunnut Saksan ja Länsiliittoutuneiden sotatantereeksi, kuten ei Norjakaan. Siksi ne kielsivät Ranskan ja Englannin Suomen "avustusoperaation" malmialueilleen.”

      Talvisodan lopputulemaksihan tuli se, että Stalinin sotainto loppui heti kun Ranska ja Englanti päättivät pommittaa Bakun öljylähteitä. Hitler sai kerosiininsa Moskovan Kaspianmereltä.

      Poista
    2. Ranska teki lennokkaita suunnitelmia joulukuussa 1939 ja näihin kuului ajatus Bakun öljykenttien pommittamisesta. 19.12.1939 Englantilaisten vaatimuksesta näille Ranskan suunnitelmille vedettiin henkselit ylimmän sotaneuvoston kokouksessa.

      Ylin sotaneuvosto 5.2.1940 teki lopullisen päätöksen siitä, että myöskään Petsamoon ei tehdä maihinnousua, koska avoin konflikti Neuvostoliiton kanssa oli ehdottomasti vältettävä. 5.2.1940 ylin sotaneuvosto päätti, maihinnoususta Narvikiin ja etenemisestä Luulajaan, näin saataisiin avattua uusi sotarintama Saksaa vastaan, sillä pidettiin selvänä, että Saksa aloittaisi silloin sotatoimet liittoutuneita vastaan Skandinaviassa.

      Poista
    3. Jotenkin luulen, että olet vaihtoehto 2 osalta väärässä, jos Visuri-Murtorinteeseen on uskomista. Hitlerillä oli kesällä 1939 suuremmat kuviot mielessä eli tarve saada kädet vapaaksi Puolan sotaan ja tuota palveli Ribbentrop-Molotovin sopimus elokuussa 1939. Sen lisäpöytäkirjassa "vaihtorahaksi" joutuivat Puolan itäosa, Viro ja Latvia sekä Suomi (myöhemmin myös) Liettua. Kiinnostus Suomea heräsi vasta Ranskan sotaretken ja taistelun Britanniasta jälkeen kun suunnitelmat Barbarossasta kehittyivät. Vielä marraskuussa 1940 Hitlerin kanta oli välttelevä: sanoi sopimuksen olevan voimassa Suomenkin osalta mutta ei halunnut sotaa alueelle. En tuosta syystä yksinkertaisesti pidä Kantakosken sitaattia uskottavana: valtiot eivät yksinkertaisesti jakele ilmaisia turvatakuita eikä Saksalla tuolloin huhtikuussa 1939 ollut vitaalisia intressejä Suomen suhteen. En kuitenkaan tunne lähteitä niin kattavasti, joten blogistikin voisi ottaa kantaa.

      Poista
    4. Perttu A: "myöskään Petsamoon ei tehdä maihinnousua, koska avoin konflikti Neuvostoliiton kanssa oli ehdottomasti vältettävä."

      Siinäpä selkeää, joskin hyytävää puhetta niille muistelijoille (Niukkanen?), jotka esittivät, että maaliskuussa 1940 olisi vielä pitänyt sinnitellä länsivaltojen avun odotuksessa. (Lasse Laaksonen on vakuuttavasti osoittanut, että tämä olisi ollut sitäpaitsi mahdotonta.) 

      Poista
    5. Kyllähän Saksa oli innokkaasti takaamassa naapureitaan kuten NL:kin vuonna 1939. Tätähän meillä ei missään tapauksessa haluttu. Arvanneeko kukaan miksi.

      Poista
  10. Perttu A: "myöskään Petsamoon ei tehdä maihinnousua, koska avoin konflikti Neuvostoliiton kanssa oli ehdottomasti vältettävä."

    Siinäpä selkeää, joskin hyytävää puhetta niille muistelijoille (Niukkanen?), jotka esittivät, että maaliskuussa 1940 olisi vielä pitänyt sinnitellä länsivaltojen avun odotuksessa. (Lasse Laaksonen on vakuuttavasti osoittanut, että tämä olisi ollut sitäpaitsi mahdotonta.) 

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.