perjantai 4. lokakuuta 2019

Oikeus tyhmyyteen


Oikeus tyhmyyteen

Marxin vävy Paul Lafargue kirjoitti aikoinaan kirjasen Oikeus laiskuuteen, joka on käännetty suomeksikin. Siinä hän kritisoi sitä työn ja raadannan korottamista arvoksi sinänsä, mikä oli hänen aikakaudelleen tyypillistä. Enäähän se ei ole.
Tyhmyyttä on kautta aikain ylenkatsottu ja parjattu, vaikka puolet kansasta on keskimääräistä tyhmempiä, eikä se loppujenkaan taso kauttaaltaan niin häikäisevä ole.
Tämä on ymmärrettävää ja tietenkin myös sallittua, ainakin ei-totalitaristisissa maissa. Kuitenkin tyhmyydestä kärsivät eniten juuri tyhmät itse, joten yleisellä tasolla voisi sanoa olevan kovin moraalitonta lisätä onnettomuuteen vielä pilkkakin.
Älyllinen suorituskyky ja siihen liittyvät asiat ovat kuitenkin vain pieni osa ihmisyyttä. Ihminen tuskin on edes ensi sijassa älyllinen saati järkevä olento. Enemmän hänelle merkitsevät hänen eksistentiaalinen ongelmansa, kärsimyksensä ja osallisuutensa lajitoveriensa kohtaloista.
Kun siis kuulemme Kansalaistorilta sinne kokoontuneen massan aasinkiljunnan, ei meidän ole syytä pitää sitä vain tiivistyneen tyhmyyden osoituksena, mitä se tietenkin myös on. Kuitenkin siinä ilmenee myös ihmisyyden muita ulottuvuuksia.
Epäilemättä nuo muut ulottuvuudet eivät välttämättä ole millään tavalla tyhmyyttä ylevämpiä tai muutoin parempia. Usein mukana on voimakasta aggressiota, jolle haetaan kyllin simppeliä kohdetta, mukana myös on riemua siitä havainnosta, ettei omaa tyhmyyttä tarvitse hävetä ja tietenkin joukkotunteet synnyttävät euforisia kaikkivoipaisuuden kuvitelmia, jotka toimivat huumeen tavoin.
Demokratian kannalta tuo kiljunta on Jumalan ääni, kuten sanotaan: vox populi -vox dei. Sehän ei ole edes enemmistön ääni, ei sinne päinkään eikä siinä koskaan voi erottaa varsinaista älyllistä sisältöä. Kuitenkin se julkituo massojen aktiivisimman osan tuntemuksia ja sellaisethan ovat politiikassa useinkin ratkaisevia -eivät maan hiljaisten jupinat peräkammareissaan.
Tyhmyyden tai sen vastakohdan olemassaoloa sinänsä voi tuskin pitää oikeuskysymyksenä. Jokainen pärjää niillä eväillä, jotka luoja hänelle suuressa viisaudessaan antaa. Tyhmyyteen on jokaisella mitä suurimmassa määrin oikeus.
Demokratiassa jokaiselle annetaan vain yksi ääni, ei enempää tai vähempää ainakaan nykyisen käytännön mukaan, vaikka puheita esimerkiksi seniorien äänioikeuden poistamisesta on taas tietyiltä tahoilta esitetty.
Äänioikeuden yleisyys ja yhtäläisyys on kohtuullista siltä kannalta, että jokainen joutuu omissa nahoissaan kärsimään tai nauttimaan samalla tavalla niistä päätöksistä, jotka hänen valitsemansa edustajat tekevät.
Mikäli demokratia rappeutuu, syntyy tilanne, jossa eri kuppikunnat eivät enää pyri yhteiseen etuun, vaan saattavat jopa koettaa parhaansa mukaan vahingoittaa toisiaan, vaikkapa iän, sukupuolen, henkisen kapasiteetin tai varallisuuden antaman tuntomerkin perusteella. Silloin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus tarjoaa turvaa.
Demokratian rappiota edustaa myös pyrkimys leimata joidenkin äänestäjien mielipiteet sinänsä kelvottomiksi ja rangaista heitä niisrtä eristämällä heidän edustajansa päätöksenteosta. Tähän liittyy usein pyrkimys leimata väärinä pidetyt mielipiteet tyhmyydeksi.
Demokratiassa kuitenkin voittaa yleensä aina enemmistö, mikä ei merkitse sitä, että siinä voittaisivat viisaus, rohkeus, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus ja muut vastaavat hyveet.
Todennäköisempää on, että tyhmyys, pelkuruus, epäreiluus ja hillittömyys ovat siinä aina hyvin vahvoilla, mutta demokratiassa niillä on myös vastavoimansa, toisin kuin tyranniassa. Demokratia on kompromissien politiikkaa.
Mutta tunnetusti tyhmyydestä sakotetaan, ei juridisella tasolla, mutta käytännössä kyllä. Esimerkkejä riittää loputtomasti, myös nykypäivästä.
Enemmistöt tai ainakin politiikassa vaikutusvaltaiset ryhmät eri maissa ovat äänestäneet samaan aikaan sekä ydinvoimaa että hiilivoimaa vastaan tai vaikkapa sekä vapaan liikkuvuuden että korkean sosiaaliturvan puolesta. Oman maan suhteellisen siistiä teollisuutta on ympäristösyistä ajettu alas, jotta ne korvautuisivat kehitysmaiden estottomasti saastuttavilla laitoksilla ja niin edelleen.
Tyhmyydestä seuraa yleensä se niin sanottu luonnollinen rangaistus, josta Rousseau aikoinaan puhui. Huomattakoon tässä myös se, että niin sanottu älymystö on suurelta osin aivan yhtä altis irrationaaliselle laumatoiminnalle kuin varsinainen yhteiskunnan tyhmä osa. Jopa enemmänkin.
Tämä selittyy siitä, että kaikkein typerimpien ja eniten arkijärjen vastasten ideoiden hyväksyminen ja niistä innostuminen vaativat huomattavaa älyllistä työtä. Älymystölle se on ollut muuan palkitseva tapa erottautua niistä, joita se pitää alempinaan. Rahvas on noille vouhotuksille vain tuhahdellut.
Suomalaisen älymystön näkyvin osa innostui aikoinaan käyttämään henkisiä kykyjään jalon ja epäitsekkään Suur-Suomiaatteen puolesta ja sitten myöhemmin se alkoi palvoa brežneviläistä yhteiskuntajärjestystä, jonka pyrki ja siis pystyi näkemään oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon esikuvallisena ilmentymänä.
Emotionaalisella tasolla luultavasti saatiin paljonkin palkintoja ja jotkut saivat konkreettisempaakin hyvää.
Mutta sakkojahan näistä tyhmyyksistä sitten enemmistölle tuli, ainakin jossakin mielessä.
Totta kyllä, herroilla meni lähes aina hyvin. Johtavat suursuomalaiset saivat yleensä päättää päivänsä johtavissa viroissa ja sama näyttää olevan johtavien taistolaistenkin osana.
Kellokkaiden johtamat massat taas näemmä unohtavat parhaansa mukaan vanhat vouhotuksensa. Jotkut etsivät uusia, elleivät sitten ole iän myötä viisastuneet, mikä sekään ei ole harvinaista. Niin sanottuja oppirahojahan tässä maailmassa usein joutuu makselemaan, mutta ei se aina hukkaan mene.
Uusia älymystön johtamia irrationaalisia liikkeitä näyttää tulevan lainomaisella varmuudella. On turha sanoakaan, että ympäristöliike on yksi sellainen.
Saattaa näyttää paradoksaaliselta, että juuri lukeneiston aktiivisin osa on niin näkyvästi mukana liikkeessä, joka turvautuu kaikkein anti-intellektuaalisimpiin menetelmiin käydessään totaalista sotaansa toisin ajattelevia vastaan.
Tässä ei kuitenkaan ole mitään uutta. Se kuuluu modernin totalitaarisen ajattelun traditioihin ja ne kumpuavat jo 1700-luvulta saakka.
Huolestuttavaa tämä tyhmyyden ylistys kyllä on. Modernin terrorismin teoreetikot Sergei Netšajevista Nikolai Bakuniniin sanoivat aikoinaan jo kaiken: iloitse, sinä ihminen, sillä suuri päämäärä tekee sinulle kaiken sallituksi!
Saksan niin sanottu ympäristöliike ei ole enää aikoihin kaihtanut rikosta, vaan suorastaan elää siitä.
Meillä ollaan vielä huliganismin tasolla, mutta yhä selvemmin mekin lähestymme yleiseurooppalaista tasoa.
Näemme jo yhä yleisemmin hyväksyttävän sen periaatteen, että kaikki, mikä palvelee suurta asiaa on paitsi sallittua, myös kiitettävää.
Tästä näkökulmasta ei enää kysytä, onko tyhmyys sinänsä hyvää vai pahaa, onko se tässä tai tuossa asiassa suurta tai pientä vaan kysytään, kenen tyhmyys se on ja millaisia asioita uskova tyhmyys. Sehän on valtava voima ja voima on asia, jota yleensä myös kunnioitetaan.
Ja yllä sanottu ei tosiaankaan tarkoita sitä, ettei esimerkiksi ympäristön ja siis ihmisen pelastamiseen pitäisi panostaa paljon, hyvin paljon. Tätähän oli turha sanoa, vai kuinka?

37 kommenttia:

  1. "Tyhmyydestä seuraa yleensä se niin sanottu luonnollinen rangaistus, josta Rousseau aikoinaan puhui. Huomattakoon tässä myös se, että niin sanottu älymystö on suurelta osin aivan yhtä altis irrationaaliselle laumatoiminnalle kuin varsinainen yhteiskunnan tyhmä osa. Jopa enemmänkin."

    Sanotaan että tyhmyydestä sakotetaan, ja noin hyvin yleisellä tasolla asia toteutuneekin. Mutta se onkin sitten jo toinen juttu, ketkä sen sakon saavat maksaa. Valitettavan usein ne tyhmyyden tekijät pääsevät kuin koira veräjästä, ja siitä lankeavalla sakolla on vähän semmoinen yhteisösakon luonne...

    Ja mitä ns intelligentsijaan tulee, niin johan Lenin-setä (samoin kuin Aatu-setäkin) tapasivat pilkata intellektuelleja, sillä kaikista muista ihmisryhmistä sai heidän katsannossaan aina olla edes hieman huolissaan, mutta ns älymystöstä ei. Kunhan vain muistaa sopivasti imarrella heidän älyllistä sun muuta turhamaisuuttaan, melkein minkä tahansa pajunköyden saa näppärästi tungettua kurkusta alas, sillai sopivasti voideltuna. Ns typerämpiä puolestaan suojaa, ainakin johonkin mittaan "too dumb to be fooled" - ilmiö.

    Andersenin satu Keisarin uusista vaatteista on ja pysyy aina yhtä ajankohtaisena.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  2. Tietenkin, jos ei halua kuulla länsimaisen tai globaalin tiedeyhteisön viestiä ongelmasta nimeltä ilmastonmuutos, lienee varaa tällaiseen kirjoitteluun. Voisi ajatella, että kuten Seppo aiemmin viittasi kintaalla tiedemaailmalle, tieteen saavutuksille, ja siinä sivussa Nobel-palkinnoillekin, joillekin maailma kenties tosiaan vielä näyttäytyy auringon kiertämänä pannukakkuna, jonka reunoille ei kannata mennä kävelemään ettei vaan hupsahda avaruuteen. Jokaisellahan on tietenkin oikeus omaan maailmankuvaansa, jota toiset saattavat sitten pitää hieman "tyhmänäkin".

    Tässä kontekstissa voi tietenkin tiedeyhteisön tuloksiin uskovien "tyhmänä" nimittelyä pitää .. noh, en keksi sille edes nimeä, varsinkaan kun teksti tulee vielä ihan professorin suusta, mutta kai sitäkin voisi joku miettiä, mitä se sitten edustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hei, "yllä sanottu ei todellakaan muuten tarkoita sitä, etteikö blogisti ottaisi todella niinku vakavasti ympäristökriisiä, vai kuinka?"

      Poista
    2. "Tässä kontekstissa voi tietenkin tiedeyhteisön tuloksiin uskovien "tyhmänä" nimittelyä pitää .. noh, en keksi sille edes nimeä, varsinkaan kun teksti tulee vielä ihan professorin suusta, mutta kai sitäkin voisi joku miettiä, mitä se sitten edustaa."

      Taisit hukata Vihiksen pointin. Ei kritisoinut ilmastotieteen tuloksiin uskomista, uskoo varmaan itsekin, vaan tulosten päälle tyhjästä kehiteltyä fanaattista hömppää. Johan alarmistien eturintamasta ilmastotutkija Taalaskin tuli julkisuuteen hillitsemään alarmistien ylikierroksia. Tolkkua kaivataan.

      Poista
    3. Noin minäkin sen luin: kritiikin kärki oli fanaattisessa ilmastouskonnossa 1. -ideologiassa, ei ilmaston muutoksessa tai sen torjumisessa.

      (Sitten kun mennään yksityiskohtiin, nousee piru, mutta se on toisen blogin taikka aikaisempien kommenttien asia. Sen näkemyseron ydin on, kuinka paljon me suomalaiset voimme ja kannattaa pyrkiä vaikuttamaan sekä missä määrin siinä on kyse turhasta ja tyhmästä ns moraaliposeerauksesta taikka moraalisesta esimerkistä, joka vaikuttaa maailman suureen enemmistöön.)

      Poista
  3. Sitä saa ihmetellä, miten tehokasta on vihreä aivopesu. Miten siihen laumana antaudutaan. Ja totalitaarisra jörjestelmäähän siltä suunnalta koko ajan hivutetaan. Käskyjä ja kieltoja, hulluuteen saakka kaikenlaisia rajoituksia ja rangaistuksia "hyvän asian" puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että sinäkin saat sitä pitkän elämän ihmetellä ihan rauhassa. Jos joku "vihreä aivopesu" on perusymmärrys siitä, että ihminen elää maasta ja luonnosta, hengittää raikasta ilmaa jne ja ilman näitä elämä ei ole ihmiselle maapallolla oikein mahdollista, niin kai se sitä sitten kaltaisellesi ihmettelijälle varmaan on.

      Poista
    2. Alan jo itsekin olla vähitellen keskiäkäinen, joten omakohtaisia muistikuvia on jo niitäkin jonkun verran kertynyt. Kun muistelen vaikkapa 80-lukua, niin silloin ajoittain paniikkia lähentelevän pelon kohteina olivat mm ydinsota (joka toki huonosti käyden olisi voinut olla sinänsä mahdollinenkin), otsonikato ja aids. Joten annettakoon nyt anteeksi, jos sanon asiasta edes sen verran, että jotakin kummasti jo usein aiemmin nähtyä muistuttavaa näissä alarmisoinneissa on.

      Ei sillä, etteivätkö huolenaiheet olisi todellisia, mutta tapa jolla niitä julkisuudessa kovin usein käsitellään ei kaikiten ole psykologisesti ihan nohevin mahdollinen. Ymmärrän alarmismin käytön tehokeinona, mutta jos jatkuvasti huudetaan "susi tulee, susi tulee!", niin voi käydä vielä niinkin, että lopulta kukaan ei enää jaksa suhtautua asiaan vakavasti edes siinä tapauksessa, että se susi sitten ihan oikeastikin tuleekin...

      Ja kyynistä tai ei, on kuitenkin syytä muistaa, että joukkoliikehdintöjen ympärillä liikkuu aina hyvin monennäköisin motiivein varustettuja tyyppejä. Yhtä lailla kuin läheskään kaikki ns intelligentsijana esiintyvät eivät ole tiedemiehiä tai asiantuntijoita enempää etevyydeltään kuin pätevyydeltäänkään. Varoitus ns vääristä profeetoista on siksikin ihan paikallaan. Myös tässä asiayhteydessä.

      -J.Edgar-

      Poista
    3. Sanotaan näin, että tiedeyhteisöltä tulevan viestin vakavuus huomioon ottaen, mikäköhän olisi sopivampi tyyli J. Edgarille tästä asiasta uutisoida kuin nykyinen? Ihminen, joka ei tuloksista huolestu ei ymmärrä viestin vakavuutta. Mielestäni tästä puhutaan asiallisesti ja huolestuneella äänenpainolla, aivan kuten pitääkin. Vai hepposesti naureskellen pakinoidenko tästä olisi sinusta mukavampaa turista?

      Poista
    4. Niin, kunhan nyt ensin määritellään mikä lasketaan keskusteluksi? Itseäni ainakin kavahduttaa sellainen tulokulma asiaan (mihin tahansa), joka muistuttaa jo jonkinlaista karnevalismin ja herätyskokouksen yhdistelmää. Tämä toki vain omana vaatimattomana näkemyksenäni.

      Ja vastakysymyksenä esittäisin, miksi niin monelle ilmastoaktivistille on suorastaan tuskallisen vaikeaa keskustella liikakansoituksesta yhtenä kaikkien ympäristöongelmien keskeisimpänä aiheuttajana? Tai miksi samat henkilöt ovat usein myös ydinenergian kiivaimpia vastustajia? Huolimatta nyt vaikka siitä, että ydinenergian käytön vuoksi menehtyneiden määrä on hyvin vähäinen verrattuna vaikka kaivosonnettomuuksissa tai pienhiukkasten vuoksi ennen aikojaan henkensä menettäneisiin?

      -J.Edgar-

      Poista
    5. Vastaan tässä omine näkemyksineni, kuten ymmärtääkseni ihan sinäkin enkä minkään erityisen joukon edustajana tässäkään asiassa. Itse olen asioita vuosikymmeniä pohtinut ja lukenut kirjallisuutta niin ympäristönhoidosta kuin ilmastonmuutoksestakin ja allekirjoitan näkemyksiä sieltä erityisesti nykyisten tutkimustulosten vahvistuttua globaalilta tiedeyhteisöltä. Täten en vastaa toisten näkemyksistä millään tavalla enkä edusta mitään tiettyä ryhmää.

      Itse näen ympäristönongelman juurisyynä valitettavasti liialliset co2-päästöt joita aiheuttavat pääasiassa kaikki teolliset maat koko infrastruktuurillaan. Sekä tietysti myös Kiinan ja Intian teollinen vallankumous. Voit perehtyä asioihin laaja-alaisesti halutessasi. Itse olin kriittisempi aiemmin ydinvoimaa kohtaan, nykyään näen senkin mahdollisena vaihtoehtona, jos ei ilmastoystävällisempiä energiamuotoja saada aikaan nopeasti.

      Maapallon väkiluvun kasvaminen on asia, jota pitäisi kehitysmaiden koulutuksen ja naisten aseman kohehtamisella suitsia kyllä, mutta kyllä näen pääsyynä tähän ilmastohätätilaan, joksi sitä monet nimittävät, ennen kaikkea fossiilisten pumppaamisen ja käytön aiheuttamien päästöjen vaikutukset ilmakehtään, tiedeyhteisö tukee myös tätä näkemystä. Elintasoa on maltillistettava meillä ja muualla, siitä ei pääse mihinkään ja se on edessä ennemmin tai myöhemmin. Toki parhaimmillaan sen voi nähdä myös valtavana mahdollisuutena, eikä vähiten siksi, että sitä kautta maapallon rajallisia resursseja säästyy myös omille lapsille ja tuleville sukupolville, jotka eivät toivottavasti joudu aivan ojasta allikkoon tämän asian äärellä.

      Poista
    6. "hulluuteen saakka kaikenlaisia rajoituksia ja rangaistuksia "hyvän asian" puolesta."

      Niin onhan niitä muitakin hulluja kieltoja: ei ole kansalaisoikeutta omistajaa ja kantaa rynnäkkökivääriä. Mitä tämä kuopion mieskin olisi saanut aikaan kun hänellä olisi ollut kunnon rynkky tai edes pistooli ja riittävä määrä lippaita.

      Eikä huumeitakaan saa vapaasti ostaa ja viinan myynnissäkin niuhotetaan.

      Poista
    7. "...näen pääsyynä tähän ilmastohätätilaan,..., ennen kaikkea fossiilisten pumppaamisen ja käytön aiheuttamien päästöjen vaikutukset ilmakehtään..."

      Onko kovin virheellistä ajatella, että jonkin tietyn alueen väestömäärällä ja toisaalta siltä alueelta ilmaan pumpattavan CO2:n määrällä olisi jokin keskinäinen yhteys?

      Liittyykö maailman energian tarve jotenkin maapallon väkilukuun?

      Kuinka pitkällä uusiutuvan energian käytössä ovat maailman väkirikkaimmat ja väestöltään nopeimmin kasvavat maat?

      Poista
    8. "Voit perehtyä asioihin laaja-alaisesti halutessasi."

      No on niihin nyt tullut perehdyttyäkin ns. kotitarpeiksi, ja olen ehkä joskus lukenut hieman muutakin kuin jerrycottoneita, vaikkei oudompi ehkä uskoisi... Sen lähdekritiikin perään tässäkin kohtaa vaan vähän huutelen.

      Mutta joo, jo energiatekniikan grand old man Erkki Laurila varoitteli aikanaan energian poliittisuudesta, siis tarkoittaen, että se ei ole pelkkää tiedettä, tekniikkaa eikä talouttakaan, vaan siihen kytkeytyy väistämättä hyvin vahva (valta)poliittinen ulottuvuus. Mm. tästä johtuen kaikenlaisiin yllätyksiin (tai no, ovatko ne aina edes kovin "yllättäviä"?) kandee varautua, niin yhteiskuntien sisällä kuin valtioiden välilläkin.

      "Maapallon väkiluvun kasvaminen on asia, jota pitäisi kehitysmaiden koulutuksen ja naisten aseman kohehtamisella suitsia kyllä, mutta kyllä näen pääsyynä tähän ilmastohätätilaan, joksi sitä monet nimittävät, ennen kaikkea fossiilisten pumppaamisen ja käytön aiheuttamien päästöjen vaikutukset ilmakehtään, tiedeyhteisö tukee myös tätä näkemystä."

      Tuota naisten aseman parantamistahan on markkinoitu lääkkeeksi moneenkin vaivaan jo pitemmän aikaa, ja eipä sillä, etteikö sitäkin toki kipeästi tarvittaisi. (En vaan ole kovin vakuuttunut, kuinka tepsivä lääke esim. nykylänsimaalainen intersektionaalinen feminismi tähän(kään) ongelmaan sitten olisi.) Mutta kun juurikin niissä maailman maissa, joissa tuo liikaväestöongelma on tätä nykyä kaikkein polttavin, tämäkin konsti vaatisi toimiakseen niin syvälle käypiä kulttuurisia muutoksia, että en nyt aivan vielä ala pidätellä hengitystäni niitä odotellessa, jos asian näin hyvin nätisti muotoileisin...

      Oikeastaan ainoa maailman maa, joka on kertakaikkisen johdonmukaisesti ottanut niskalenkin liiallisesta väestönkasvustaan, on ollut Kiina. Tosin ne keinotkin ovat sitten olleet niitä vähän vähemmän kilttejä, ja niistä aiheutuneet ongelmatkin ovat sitten sitten omaa kaliiberiaan, mm. yhden lapsen politiikan seurauksena esim. maan sukupuolijakauma (yhtä naista kohti vähintään 1,3 miestä) on pahasti vinoutunut. Eikä tuo kiinalaisten toteuttama äkkikäännös kaiketi olisi onnistunutkaan kuin totalitaarisessa valtiossa, joten tiedä häntä kuinka houkuttelevana esikuvana tuota voisi loppuviimein pitää.

      Mikäli tuo maailman väkiluku olisi nykyään jotain max. 3-4 miljardia, niin ympäristöongelmiakin olisi paljon vähemmän, ja myös keskimääräinen elintaso olisi luultavasti huomattavasti korkeampi. Ja mikäli esim. vihreä liike olisi tässä takavuosina vähän vähemmän jarruttanut esim. ydinenergian kehittämistä, niin tiedä tuota jos ne hiilipäästötkin oltaisiin saatu laskevalle käyrälle jo huomattavasti aiemmin...

      -J.Edgar-

      Poista
    9. Matias K, en ihan saanut ehkä kiinni mitä ajat takaa, mutta koitan vastailla.

      Otetaan vaikka suomalaisten co2-päästöt. Jos maailman väkirikkaimmat alueet kuten määrällisesti vaikka afrikkalaiset toteuttaisivat samanlaista kulutusta kuin täällä, olivat päästöt vielä huikeampia ja tilanne vielä pahempi. Toisaalta päiväntasaajan alueellahan ei tarvitse juuri asuntoja lämmitelläkään säiden takia, teollisuutta toki on mutta enemmän myös luonnonvaraista maaseutua, ja afrikkalaiset kyllä autoilevat ja lentelevät rajusti vähemmän kuin vaikka Euroopassa.

      Siellä missä on kysyntää eniten energiatarpeelle, eli lämmitykselle, teollisuudelle, liikenteelle, tehomaataloudelle, konsumerismille, niin siellä myös näitä uusiutuvia kai kehitellään eniten. Afrikkalaiset kun elelevät monet paljon vaatimattomalla elämäntyylillä ja vähemmällä kulutuksella, täten myös saastuttavat vähemmän. Ei siellä olla tuulivoimaloita rakentamassa, toisaalta iso osa ihmisistä kypsentää ruokansa avotulella nuotiolla kylän keskellä, kävelee pellolle viljelemään ruokansa ja nukkuu kevyessä asumuksessa yönsä, joten energiantarvekin on paljon vähempää.

      Kyllä uusiutuvien energiamuotojen käyttö kohdistuu länsimaihin, joissa fossiiliset päästöt on se ongelma ja tilannetta yritetään ratkaista uusiutuvilla. Toiset sanovat tämänkin pahentavan tilannetta, mutta itse kyllä pohdin, että kyllähän tuulimyllyystä saatava energia on jopa hiilinegatiivista tai ainakin hiilineutraalia kun vertaa sitä vaikka hiilivoimaloiden päästöihin ilmakehään.


      Ehkä tämä nyt jotain selvensi.

      Poista
    10. Täytyy yhtyä an 17.17 näkemyksiin. Se, että kehitysmaissa pitää puuttua väestönkasvuun, ei sulje pois sitä, että meidän lännessä pitää puuttua kulutukseen eikä ole pätevä tekosyy olla puuttumatta siihen.

      Poista
    11. Totta kai meidän suomalaisten tulee tehdä oma osuutemme. Mutta ei kaikkien osuutta emme valitettavasti voi hoitaa siinä samalla. Ja muihin nähden huikean paljon olemme jo tehneetkin.

      Esim. afrikkalaisten osuudeksi ehdottaisin nyt alkuun sitä, että jättävät tuon mantereen väkiluvun nykyiseen noin miljardiin sen sijaan, että nostavat sen seuraavan 100 vuodenaikana 4 miljardiin, kuten nyt ennusteet tasaisen vauhdin taulukon mukaan ennustavat.

      Kylläpä tuossa jokunen gigatonni CO2:kin säästyisi. Ja säästyisi muuten kovasti paljon muutakin.

      Jokainen miljardi lisää populaa lisää energian tarvetta ja hiilenpolttoa melkoisen rutkasti. Jos joku on tästä eri mieltä, olisi kiva kuulla perustelut myös.

      Maapallon liian suuri väkimäärä on saastumisen juurisyy. Hillitön väestönkasvu on ympäristörikos raskaimmasta päästä.

      Poista
    12. Näinpä juuri. Mikäli maailman väkimäärä olisi nyt jotain max.3-4 miljardia, niin vakavia ympäristöongelmia olisi merkittävästi vähemmän, ja myös keskimääräinen elintaso olisi huomattavasti parempi. Mutta kun siitä väestönkasvusta puhuminenkin tuntuu jo tabuoidulta aiheelta... Tässä se oikeastaan kuullaan ihan ns hevosen suusta.

      https://yle.fi/uutiset/3-10825443

      -J.Edgar-

      Poista
  4. Väännäpä tässä sitten enää rautalangastakaan, kun itse Tiede on patentoitu tukemaan jokaista mölähdystä, joka on oikealla asialla...
    Mutta ei eipä tämä enää hätkähdytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikella kunnioituksella, hyvä Vihavainen, ihan täytyy nyt teititellä oikein, mutta Tekö itse tämän asian - ihmiselle elinolosuhteet mahdollistavan planeetan ja luonnon - näette, ymmärrätte ja korjaatte paremmin kuin tiedeyhteisö?

      Kuten sanottua, jos tieteen viestistä ei välitä kuten Seppo " eihän tiede voi verifioida yhtään mitään" tuolla edellisessä kirjoituksessa rustaili, niin sitten edes siitä ollaan varmaan samaa mieltä, että keskustelu on täten, jos ei mahdotonta, niin silti aika hyödöntä. Vai kuinka?

      Hyviä päivänjatkoa vaan kaikille kaikesta huolimatta.

      Poista
    2. Vanhan sanonnan mukaan uskovaisten kanssa ei kannata väitellä. Tuo onkin loogista, koska usko on tiedon tuollapuolen.

      Mitä sitten tietoon tulee, väite siitä, että "tiedeyhteisö" yhtenä henkilönä ja kaikissa suhteissa allekirjoittaa Greta-tyyppisen tunteellisen hysterian on - no, jonkin verran liioilteltu.

      Alkuun pääsee vaikka tästä:

      Matti Virtanen: Ilmastopaniikki - hoito-opas

      https://www.ossitiihonen.com/2019/02/25/media-luo-ilmastoahdistuksen/?fbclid=IwAR1ZU6oU_lNHpoDYxH_V5x4iQMb13t2IVYk04SM-X2PlU3Gogx_5sx8eh88

      IPCC:n, joka on siis viestintä- ja lobbausjärjestö - ei tutkimuslaitos - siis IPCC:nkin pahimmat uhkakuvat ovat pikemminkin himmaantumaan kuin pahenemaan päin.

      Tiede ymmärtää ilmaston liittyvää äärimmäisen monimutkaista dynamiikkaa vielä hyvin rajoitetusti.

      Turha hiilenpoltto ja tuhlaus kannattaa tietenkin lopettaa, mutta kannattaako kahvimato vaihtaa palmuöljypohjaiseen "kaura"maitoon, ydinvoima hiilivoimaan kuten Saksassa, sianliha brasilialaiseen soijaan tai suomalainen puhdas tuotanto kiinalaiseen, on sitten jo vähän toinen juttu. Mutta juuri kaikkea tuotahan ilmastohysteerikot meiltä nyt vaativat monen vieläkin absurdimmaan asian lisäksi.

      Hysteerinen hyppiminen ja adhd-tyyppinen hyvesignalointi täysin toisarvoisessa vain pahentaa tilannetta.

      Tuosta kai tässäkin blogissa kysymys taisi olla.

      Poista
    3. "Turha hiilenpoltto ja tuhlaus kannattaa tietenkin lopettaa, mutta kannattaako kahvimato vaihtaa palmuöljypohjaiseen "kaura"maitoon, ydinvoima hiilivoimaan kuten Saksassa, sianliha brasilialaiseen soijaan tai suomalainen puhdas tuotanto kiinalaiseen, on sitten jo vähän toinen juttu. Mutta juuri kaikkea tuotahan ilmastohysteerikot meiltä nyt vaativat monen vieläkin absurdimmaan asian lisäksi. Hysteerinen hyppiminen ja adhd-tyyppinen hyvesignalointi täysin toisarvoisessa vain pahentaa tilannetta."

      Tältä osin olen samaa, osittain myös IPCC:stä, se on kompromentuinut itsensä. Käytännön ehdotus:

      - järjestetään jonkun eduskunnan valiokunnan toimesta julkinen kuuleminen, jossa kuullaan 50-100:aa tiedemiestä, minkä jälkeen tuo valiokunta päättää, onko ilmastonmuutosta pidettävä näytettynä.

      - tuon päätöksen jälkeen ryhdytään tekemään ohjelmaa ja poliittisia päätöksiä tuon johtopäätöksen mukaisesti.

      Noin demokraattinen päätöksenteko toimii.  

      Poista
    4. Tässäpä vielä hieman juttua ilmastotutkimuksen tiimoilta:

      https://professorinajatuksia.blogspot.com/2019/10/milla-perusteilla-luonnontieteelliset.html?m=1

      Erityisesti tämä kohta kiinnitti huomiota:

      "luottamustani ilmastotieteeseen auttaisi suuresti, jos ilmastotutkijat kertoisivat sel­keästi, millä kriteereillä he katsovat ilmastomallien ennustuskyvyn tulleen tai tulevan testatuksi".

      Siinäpä se miljuunan ruplan kysymys ytimekkäästi esitettynä.

      -J.Edgar-

      Poista
  5. Totalitarismia pelätään oikealta tulevaksi, vaikka se on vasemmalla, vihervasemmistosta, jo aivan helposti nähtävissä. Tarkoitus ei pyhitä keinoja, vaikka niin nyt yritetään väittää. Ja tämä tiedeyhteisön yksimielisyys... Mikä se on, missä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueppa ensin alkupalaksi vaikka uusin IPCC-raportti ja kommentoi vasta sitten tätä asiaa, ole hyvä.

      Poista
    2. Sieltäkö se vastaus kaikkeen löytyy? Profeettain kirja.

      Poista
  6. Tietääkseni meidän on kiittäminen läntisiä valtioita siitä, että saamme ylipäätään äänestää. Omat herrat eivät siitä 1918 lämmenneet. On tietysti harrasta tyhmyyttä väittää että kaikkien ääni painaa yhtä paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häh? Äänestää on saanut vuodesta 1906. Vuonna 1918 kommarit yrittivät ulkoparlamentaarisin keinoin hankkia itselleen eduskuntapaikoista 100%, mutta 'omat herrat' palauttivat tilanteen ennalleen.

      Poista
  7. ”Huomattakoon tässä myös se, että niin sanottu älymystö on suurelta osin aivan yhtä altis irrationaaliselle laumatoiminnalle kuin varsinainen yhteiskunnan tyhmä osa. Jopa enemmänkin”.

    Ehkä tässä tulee näkyviin tyhmyyden ja typeryyden ero. Tyhmyys tarkoittaa sitä, että siitä yläkerran prosessorista ei irtoa kierroksia niin paljon kuin tarvittaisiin. Kun rimaa nostetaan kyllin korkealle, niin tyhmiähän me olemme herra paratkoon kaikki. Typeryys taas on tahallista tyhmyyttä. Kierroksia prosessorista kyllä löytyisi, mutta niitä joko ei suostuta käyttämään tai käytetään vääriin asioihin ja väärin päinkin. Itsensä älymystöön lukevilla on usein taipumus langeta tähän tahalliseen tyhmyyteen. Olisiko tähän syynä jonkinlainen hybris.

    Tässä ilmastopolemiikissa tähän tahalliseen tyhmyyteen liittyy vielä oma omituinen piirteensä. Sanaa tiede hoetaan kirjoituksissa, joilla ei ole mitään tekemistä sen enempää tieteen kuin tieteellisen ajattelunkaan kanssa. Ei asia muutu tieteeksi sitä sanaa hokemalla. Ei myöskään paniikkikäyttäytymisen nostamista suoranaiseksi moraaliseksi velvollisuudeksi voida pitää minään tieteeseen perustuvana toimintatapana.

    VastaaPoista
  8. Tyhmyyteen auttaa kun ymmärtää Suomi-Finlandin mallin uniikin laadun: vain täällä muutaman prosentin vähemmistön kieli on kansalliskieli. En tosin tiedä miten hallinto toimii eri afrikoiden viidakoissa, puhun läntiseksi sanotusta ajattelusta.

    Marx pitäisi kirjoittaa uudestaan. Työväen eliittivalta ei toteutunut kieltämällä yksityisomistus. Eliitin valta voikin toteutua ”kulmunismissa johtokuntatasolla” kieliperusteella. Kaikki eivät haluakaan olla demokraatteja, vaan jotkut aina valituista valituimpia ajattelijoita ajattelemassa toisten puolesta.

    VastaaPoista
  9. Menikin niin että läntiset sivistysvaltiot kiihdyttävät rauhantekoa sisällissodan päättymiseksi asettamalla vaalienpidon itsenäisyyden tunnustamisen ehdoksi.

    VastaaPoista
  10. Hiilidioksidia on aivan turhaan demonisoitu. Ilmastossa on aivan liian vähän hiilidioksidia, jotta fotosynteesi eli yhteyttäminen eli kasvu olisi optimitasolla.

    Sitä vartenhan kasvihuoneisiin lisätään hiilidioksidia eli kasvihuonekaasua, jotta se tehostaisi kasvien kasvua - ei siis lämmön takia vaan kasvun takia.

    Sinänsä ilmakehän hiilidioksidi on vähäinen kasvihuonekaasu, jonka lämmittävä vaikutus vähenee voimakkaasti sen pitoisuuden kasvaessa. Sinänsä ilmastokeskustelu on paikallaan, mutta fokus on pielessä. Hengitysilman pilaantuminen on järkyttävä tilanne monessa teollistuneessa kaupungissa varsinkin tuolla kaukana idässä. Pitäisi ennemminkin keskustella hengitysilman laadusta ja merten roskaamisesta. EU:stakin on viety laivalasteittain muovijätettä köyhiin maihin, joista muovijätteet ovat joutuneet jokiin ja meriin.

    VastaaPoista
  11. Tiede on nykyään niin valtava alue, ettei kukaan, siis ei kukaan hallitse siitä kuin pieniä murusia. Ei edes osa-alueittain, siis vaikkapa ilmastotiede. Niinpä kukaan ei voi täysin vakuuttavasti omia tieteellistä totuutta mistään asiasta. Olletikin kun se tieteellinen totuus, voi kumoutua huomenna tai ainakin ensi vuonna.

    Uskovaisiahan tuollaiset ongelmat eivät koskaan ole häirinneet. Mitä hörhöimmin ja kauemmin sinä uskot johonkin, sitä vaikeampaa sinun on luopua siitä, koska erehdyksen myöntäminen joka uhrauksen, joka marssin, joka kiihkoilun jälkeen on entistä vaikeampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tiede on nykyään niin valtava alue, ettei kukaan, siis ei kukaan hallitse siitä kuin pieniä murusia. Ei edes osa-alueittain, siis vaikkapa ilmastotiede. Niinpä kukaan ei voi täysin vakuuttavasti omia tieteellistä totuutta mistään asiasta. Olletikin kun se tieteellinen totuus, voi kumoutua huomenna tai ainakin ensi vuonna."

      Se, että käsitykset saattavat kumoutua ei ole suinkaan peruste halveksia vaann päin vastoin pitäytyä tieteeseen, joka on juuri itsekorjatuva järjestelmä, jossa vallitseva käsitys voidaan uusia todisteilla kumota (falsifioida).

      Kysymys on siitä mihin yhteiskunnan POLIITTINEN päätöksenteko pitää perustaa: tieteeseen (ts tiedeyhteisön riittävän enemmistön kantaan) vai suoraan huuhaaseen, ennakkoluuloihin tai -käsityksiin.

      Ilmasto- tai muutakaan tiedeuskovaisuutta en siis kannata, tieteeseen perustuvaa päätöksentekoa kyllä. Hurahtaneiden mielipiteistä tai teoista en ota vastuuta.  

      Poista
  12. Miksi maamme hallitukset - istuivat siellä mitkä puolueet tahansa - eivät sittenkään tosissaan puolusta ilmastoa. Nimittäin palmun alla loikoilemaan tottuneiden maahanmuuttajien hiilijalanjälki on todella iso täällä kylmässä pohjolassa, koska elinolomme vaativat runsaasi energiaa ja sen mukana paljon parjattuja / pelättyjä hiilidioksidipäästöjä. Samalla pitäisi estää oman teollisuutemme siirtymistä kehitysmaihin, joissa ympäristötekniikka on kehittymätöntä ja ympäristönsuojelu kovin välinpitämättömällä ja alkeellisella tasolla.

    VastaaPoista
  13. Suomessakin viisaat päättäjämme ovat tulleet siihen tulokseen että lihan syönti on vahingollista. Kuitenkin eräs tiedeyhteisö on asiasta eri mieltä ainakin ihmisen terveyden suhteen:
    https://www.rt.com/news/470189-meat-study-harvard-environment/
    How dare you!
    Tietysti toiset tiedeyhteisöt ovat raivoissaan tuollaisesta propagandasta, joka aiheuttaa heille ehkä henkisiä terveyshaittojakin.

    Yksilötasolla älyllisten toimintojen häiriö voi olla hyödyllistäkin, esim.:
    https://www.theguardian.com/society/2019/oct/03/man-who-does-not-understand-consent-has-right-to-pursue-sex-court-rules

    Tosin em. päätöstä voi joku pitää hyvinkin tyhmänä, mutta tässähän mennäänkin ihmisoikeudet kärjessä lätkien lakikirjalla korville toisinajattelijoita, jotka ovat tietysti tyhmiä.

    VastaaPoista
  14. Ja jos suomi haluaa olla kokoaan suurempi ilmastohommeleissa, ja näyttää esimerkkiä muille, ja muuta virkaahan meillä ei olekaan, niin eihän meidän kannata panikoida, sillä kuka ottaa esimerkkiä hosujista ja hätäilijöistä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.