tiistai 16. helmikuuta 2021

Nyt ei tainnut olla Zeus asialla?

 

What do you want to do ?
New mail

Euroopan ryöstö

 

Tunnettu venäläinen ohjaaja Konstantin Bogomolov julkaisi hiljattain Novaja Gazetassa manifestin, joka on herättänyt melkoista pöhinää intellektuellipiireissä (ks. https://novayagazeta.ru/articles/2021/02/10/89120-pohischenie-evropy-2-0?fbclid=IwAR0RgkSyDO94r-r2tMlwjH71aSPNIv9HW9LZI9l0S879UhTiykKA81f78ZY ).

Kuten Rutger Bregman naiivissa, mutta huomionarvoisessa kirjassaan esittää, länsimainen ihminen on luullut havainneensa, että ihminen on luontojaan paha. Tähän kuvitelmaan liittyy, että natsien tarvitsi vain vapauttaa tämä peto, kun se jo alkoi tehdä äärimmäisen barbaarisia tekoja.

Sen jälkeen on länsimaisen kulttuurin obsessiona ollut vangita tämä peto ja pitäen sitä tiukoissa pihdeissä valaa tai takoa se uudenlaiseksi (nämä ovat omia ilmaisujani, yritän kertoa ideasta sellaisena kuin sen itse ymmärrän).

Bogomolov ei toki viittaa Bregmaniin, vaan elokuvaan Clockwork Orange, joka hilpeän älyttömästi on suomennettu Kellopeliappelsiiniksi. Itse asiassahan clockworkilla ei ole mitään tekemistä kellopelin kanssa, vaan se tarkoittaa jousikoneistoa. Sellaisethan kellojakin käyttävät.

Joka tapauksessa tässä filmissä tapaamme rikollisen ja suorastaan sadistisen psyyken, joka kesytetään rankalla terapialla ja muuttuu mielisteleväksi lakeijaksi, joka nuolee kesyttäjänsä saappaita.

Ihmisen oletettua pahuutta kauhistunut länsi on vastaavalla tavalla halunnut kastraation ja lobotomian avulla muuttaa hänet uudeksi olennoksi. Näinhän kaikki totalitaariset virtaukset tekevät.

Niinpä lännestä onkin tullut uusi Reich, liberalismin nimiin vannovan totalitarismin tuhatvuotinen valtakunta, joka ei hyväksy ihmistä sellaisena kuin hän on, vaan käyttää raskaimpia aseitaan hänen luontonsa kukistamiseksi: konformistinen painostus ja sensuuri, johon osallistuvat sekä pikkunilkit että valtavat korporaatiot, taistelevat nyt normaalin ihmisyyden luonnollisia ilmauksia vastaan.

Suuri luovan energian lähde, seksuaalisuus pyritään tiukasti valjastamaan ja tukahduttamaan. Imelän kaiken sallivuuden naamion alla toteutetaan itse asiassa ankaraa sääntelyä: yksilön emootioita pyritään hallitsemaan.

Tämä on totalitarismin viimeinen rintama: hyökkäys ihmisen sisimpään, joka on siis julistettu politiikan alueeksi. (Muistattehan että henkilökohtainen on poliittista…). Toden totta, tulee mieleen, ettei edes Stalin ollut kyllin häpeämätön tehdäkseen tämän. Asian voi todeta vaikkapa hänen kirjallisesta maustaan.

Bogomolov ei juuri viittaa neuvostoliittolaiseen, vaan sen sijaan natsilaiseen totalitarismiin, jonka hän rinnastaa nykyiseen oikeaoppiseen läntiseen libertarismiin.

No, natsismissa valtio usutti yksilöä vihaamaan, nyt häntä yritetään puristaa haluttuun muottiin rakkaudeksi naamioidun ideologian avulla. Hän ei saa enää vapaasti vihata ja vastustaa sellaisia asioita kuin luonnostaan haluaisi.

Nyt on käytössä uusien yhteiskunnallisten arvojen koodeksi, uusi itkumuuri, jonka äärelle voivat kerääntyä kaikki sorretut ja solvaistut tai vain yksinkertaisesti kierot tyypit valittamaan kokemistaan vääryyksistä. Poliittisesta epäkorrektiudesta -jopa vähäisestä ja kauan sitten tapahtuneesta ajattelusta ja puheestakin- voidaan langettaa mikä tuomio tahansa. Ihminen voidaan yksinkertaisesti tuhota seremonioitta.

Pelko nousee siis aseeksi ja sitähän nimitetään myös terroriksi, voisi huomauttaa. Sitä eivät levitä vain satunnaiset aktivistit, vaan itse asiassa jo myös orwellilainen totuusministeriö.

Seksuaalisuus on uudelle totalitarismille liian laskematon luonnonvoima ja siksi se halutaan valjastaa. Sota seksiä vastaan on itse asiassa sota itse elämää vastaan. Ihminen on haluttu muuttaa pelkäksi lihaksi ja tehdä hänellä kokeita. Kristinusko halusi tehdä seksuaalisuudesta sakraalista, uusi queer-sosialismi haluaa tehdä siitä tuotantoa.

Myös tämä uusi totalitarismi haluaa laajentaa valtansa kaikkialle. Aikoinaan tällaisen laajenemisen perusteeksi otettiin rotu, nyt käytössä on uusi väline -totalitaarinen moraali.

Venäjä pysyi vuosikymmenet eristettynä tästä läntisestä maailmasta, mutta on yrittänyt 90-luvulta lähtien palata sen yhteyteen.

Nyt länsi ja Eurooppa eivät kuitenkaan ole enää samat kuin 90-luvulla, jolloin Venäjä halusi omaksua niiden arvot. Vanha Neuvostoliitto oli vartijoiden ja urkkijoiden yhteiskunta. Voisi sanoa, että poliittinen korrektius oli sielläkin kulttuurin keskiössä. Nyt se on sitä myös lännessä, eikä sellaiseen alistuminen innosta Bogomolovia yhtään enempää.

Nyt ihmiset pelkäävät lännessä sanoa mielipidettään, väittää Bogomolov ja puhuu totta. Toki ne eivät pelkää, joilla ei ole mitään sanottavaa sen lisäksi, mikä on sallittua. Ei sellaisilla ollut mitään pelättävää Neuvostoliitossakaan. Moraalinen terrori pitääkin sitten muut ruodussa.

Nyt liberaalit Venäjällä väittävät maan kulkevan jälkijunassa, mutta Bogomolov haluaa nähdä asian toisin: tuo juna on hullujen juna, joka vie Hieronymys Boschin irvokkaaseen helvettiin ja Venäjä on junan häntäpäässä sinne matkalla. Siitä junasta olisi irrottauduttava ja alettava rakentaa taas itselleen sitä vanhaa Eurooppaa, joka lännessä menetettiin, terveen ihmisen Eurooppaa…

Kuten arvata saattaa, monet tunnetut intellektuellit sekä lisäksi tietenkin kaikki tyhmimmät kylmän sodan soturit ovat kiirehtineet tulkitsemaan tämän ohjaajan skenaarion pelkäksi putinismin myötäilyksi. Mikäli ihmisen maailmankuvaan ei muuta mahdu, tämä onkin väistämätöntä.

Bogomolov tunnetaan kuitenkin ihan oikeana liberaalina, kuten myös hänen vaimonsa Ksenja Sobtšak. Tuskinpa hän mikään ostettu lakeija on.

Olipa asia niin tai näin, Bogomolov puuttuu varmasti ihan oikeaan ongelmaan. Venäjä on yhä säilynyt melkoisessa määrin läntisen maailman poliittiselta korrektiudelta syrjässä, mikä on merkinnyt myös huomattavan intellektuaalisen vapauden säilyttämistä.

Toki Venäjällä on varsin merkittäviäkin sananvapauden rajoituksia, mutta ne ovat koskeneet lähinnä politiikkaa, eivät sallitun ajattelun ja tuntemisen tapoja sinänsä.

Minusta tuntuu, että Bogomolov on nyt varsin huomattavasti samanlaisessa tilanteessa kuin aikoinaan Aleksandr Herzen. (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=herzen ).

Herzen vihasi maansa autoritaarisuutta ja siirtyi länteen, jossa hän luuli löytävänsä todellisen henkisen vapauden.

Vapaus oli kuitenkin perin suhteellista ja hämmästyksekseen Herzen havaitsi, että esimerkiksi ranskalaiset, joiden vapaudenrakkautta ihailtiin, olivatkin itse henkisesti epävapaita pikkuporvarillisuuden (meštšanstvo) orjia. Paradoksaalisesti Nikolai I:n kasarmivaltio oli samaan aikaan arkielämän vapauden maa (strana bytovoi svobody).

Johtopäätöksenä ei sentään ollut paluu Venäjälle ja sikäläisen poliittisen systeemin ihannointi. Itsevaltiutta vastaan Herzen ei koskaan väsynyt taistelemasta.

Mutta todellisuus on monimutkaisempaa kuin sokeat kylmän sodan soturit haluaisivat ja luulevat sen olevan. Venäjällä ovat omat ongelmansa ja ne ovat suuret, mutta se ei millään tavalla muuksi muuta sitä tosiasiaa, että on niitä lännessäkin.

Ei Venäjää pelasteta saattamalla se sokeasti omaksumaan kaikki läntisen maailman typeryydet sen uustotalitaarista poliittista korrektiutta myöten.

Olen itse puolestani aina kuvitellut, että totalitaarisesta yhteiskunnasta päässeet venäläiset olisivat saaneet rokotuksen tuota ideologista sairautta vastaan. Ainakin Bogomolovilla näyttäisi olevan runsaasti vasta-aineita.

32 kommenttia:

  1. Todellisuus on todellakin monimutkaisempaa. Lännessä niiden keskuudessa, jotka näkevät lännen typeryydet, on myös niitä, joiden mielestä Putinin Venäjä tarjoaa esimerkin, jonka avulla typeryyksiä vastaan voidaan taistella. Tämä esimerkki on kuitenkin kangastus.

    Länttä vaivaavalla typeryydellä on samat aatteelliset juuret kuin Venäjän ja itäisen Euroopan maita vuosikymmeniä vaivanneella onnettomuudella. Ihmisten, jotka ovat eläneet onnettomuuden aikana, on helppo tunnistaa piirteet, jotka tekevät lännen typeryydestä luonteeltaan totalitaristisen eli osittain samanlaisen kuin se vanha onnettomuus.

    VastaaPoista
  2. Ennustin jo vuosia sitten, että voi tulla aika, jolloin muuttoliike suuntautuu Itäeuroopan maihin ja nyt alkaa näyttää Venäjäkin ihan säälliseltä mahdollisuudelta. Niin hurja on ollut ajan riento. Sekin on käymässä toteen, että hyvät ihmiset ovat läntisen maailman pahimmat tuholaiset.

    Suomea ei pelasta edes Persut, sillä he ovat rynnänneet rinta rottingilla mukaan tähän hysteriaan. Kun Persut höpisevät samoja iskulauseita, kuin Yle ja Hesari pitäisi kellojen alkaa kilkattaa. Kysehän on samasta ongelmasta. Ns. hyvät ihmiset haluavat kontrolloita niin mieltä, ilmastoa, kuin maailman viruksiakin. Lääketehtaat ovat samaa mieltä, tai tarkemmin sanoen lääketehtaat olivat ensin tätä mieltä ja saivat kärskisti ujutettua medialle saman idean ja nyt koko hyveellisempi puoli maailmaa on samaa mieltä.

    VastaaPoista
  3. Tätä samaa teemaa sivuaa oheinen Sanna Ukkolan vetämä ohjelma, jossa haastateltavina ovat kirjailija ja elokuvaohjaaja Kaisa Rastimo ja dosentti Jari Ehrnrooth, joka määritteli itsensä ohjelmassa liberaaliksi demokraatiksi.

    https://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=90190733

    Tarkoittamani osuus alkaa kohdasta 26:44. (Sitä ennen on Vantaan asioita koskeva kaupunginjohtaja Ritva Viljasen haastattelu.)

    Minulle tuo juttu avasi aivan uuden näkökulman siihen kaiken politisoitumiseen, jota mm. Jan Vapaavuori juuri paheksui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin aamulla kuunnella Ehrnroothin haastattelua Ukkolan luona, mutta en jaksanut, sen sijaan hänen olemuksensa vaikutti uudelta, poissa entinen jököttäjä dosentti, tilalla pillupoliiseille hymyilevä.

      Poista
    2. Erkki Tuomioja, tuo naisten voimaannuttaja, ei suvaitse vihapuhetta, sanana pillupoliisikin voi johtaa tekoihin!

      Poista
  4. ”Herzen”

    Herzenin (venäläisen vallankumouksellisen demokraatin) kultaisena ajatuksena oli se, että venäläiset eivät koskaan tule kulkemaan kultaista keskitietä. Millaisista aineista se venäläisten kulkutie on tehty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti. Anarkistiahan hänessä oli. Taisi ihailla kansaa vähän liikaa.

      Poista
  5. Hyvin tärkeä kirjoitus, kiitos

    VastaaPoista
  6. Samoja asioita käsitteli eilinen AlfaTV:n Sanna Ukkolan ohjelma, jossa oli vieraana elokuvaohjaaja Kaisa Rastimo sekä filosofi Jari Ehnroth. Rastimo (sosialidemokraatti!) pohti voidaanko nykyisin enää tuottaa elokuvia normaaleista heteroperheistä, vai suosiiko rahoitus samaa sukupuolta olevien ja yksinhuoltajien kuvaamista. Jälkimmäinen teki eron jakobiineistä alkunsa saaneiden totaalisen demokratian, joka pyrkii samaan kaikki omaksumaan yhteiset hyvät arvot, sekä liberaalin demokratian välillä.

    VastaaPoista
  7. "Bogomolov ei juuri viittaa neuvostoliittolaiseen, vaan sen sijaan natsilaiseen totalitarismiin..."

    Jos hän olisi sen tehnyt, olisi päätynyt säkkejä ompelemaan Navalnyn seuraksi.

    VastaaPoista
  8. Tuo suomennos "Kellopeliappelsiini" kirjoitettiin myös suomalaisissa julisteissa aluksi erilleen, enkä tietämäni pohjalta pidä ihan mahdottomana sitä, etteikö Kubrick olisi ihan itse elokuvansa ulkomaanlevityksissä tuollaista kirjoitustapaa olisi vaatinut. Hän oli perfektionisti, joka piti näpeissään paitsi tuotannon pienimpiäkin yksityiskohtia myös kaikkea sitä mikä esteettisessä mielessä markkinointiin liittyi.

    Ja jos minulta kysytään -- Kubrick itsehän ei oikeastaan selitellyt sisällöllisiä valintojaan -- tuossa nimessä on nimenomaan assosiaatio kelloihin. Niin monet refleksejä koskevat tutkimukset ovat käyttäneet nimenomaan kelloja, ja niin monet sanonnat sisältävät kellon idean.

    Yksi elokuvan aiheuttama primitiivireaktio tuli psykiatri Eysenckilta, joka noihin aikoihin oli tullut julkisuuteen esittelemällä ehdollistettuja sähköiskurefleksejä parantamaan yökastelun ongelmia. Eysenck tulistui Kurickille ja haukkui tämän elokuvan "pornografiaksi".

    Mitä se ei tietenkään ole. Se on kuvaus jengijohtajasta, joka todellakin elää ekstaattisessa yhdeksännen sinfonian beethoventaivaassaan, ja toisaalta niistä sosiaalisidoksista joita yhtäältä jengin sisällä, toisaalta yhteiskunnassa vallitsee. Jengin sidos vain kiinteytyy kun laumanjohtaja käy kovakouraiseksi, sen sijaan yhteiskunnan ote menettää kokonaan hallinnan kun ongelmayksilö manipuloidaan refleksiterapialla lampaaksi.

    Monenlaisia kysymyksiähän tuossa käsitellään, ja elokuvaestetiikka on Kubrickille ominaiseen tapaan aina yhtä uraauurtavaa. Muitutettakoon kuitenkin, että kun Englannissa filmin ensiesitysten jälkeen alkoi ilmetä selvästi elokuvasta inspiroituneita väkivallantekoja, Kubrick veti elokuvan pois levityksestä. Se oli siellä pitkän aikaa vapaaehtoisessa bannissa.

    Kellopeli Appelsiini. Mekaanisen ja orgaanisen vastakohta. Durkheimilainen sosiaalinen sitovuus ja moraalin kaksi laatua. Kuvasto joka shokeeraa efektiivisyydellään, ja sisältö, joka on ongelmallisuudessaan tyhjentymätön. Mitä elokuvalliselta puheenvuorolta voi enempää odottaa? Vain viisasta katsojaa, joka jaksaa kyseenalaistaa omaa ajatteluaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistettakoon, että kellopeli on soiton.

      Poista
    2. Englanniksikin usein "glockenspiel", joskus "bells". Ei todellakaan "clockwork".

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kyllähän sitä Kellopeli Appelsiinin nimeä ihmeteltiin heti tuoreeltaan ja syyksi kerrottiin, että Kubrick nimenomaan vaati, että nimi on kirjoitettava kaikilla kielillä saman mallin mukaan. Ei tainnut rassukka olla muita kieliä opiskellut.
      Oikea suomennoshan olisi ollut Vieteriappelsiini. Jousikäyttöisellä rataskoneistolla toimivia laitteita nimitettiin vieterilaitteiksi, siis vieteriukko, vieterikello, vieterijuna jne. Korrektimpaa jousi-määritettä ei juurikaan käytetty.
      Suomessa kellopeli tosiaan tarkoittaa soitinta, joko metallipaloja sisältävää ksylofonintapaista kilkutinta tai kirkonkelloja tai vastaavia pienempiä soittavaa laitosta, jollaisia on siellä täällä turistihoukuttimina. Ainakin Tampereella Frenckellin alueella.
      Elokuvien suomennokset ovat muutenkin olleet vähän sitä ja tätä. Huippuna on ehkä "Hyvät, Pahat ja Rumat", vaikka ihan leffan alussa esitellään päähenkilöt Hyvä, Paha ja Ruma. Kutakin on vain yksi kappale. Mutta kun koulussa oli opetettu, että määräinen (siihen aikaan "määrätty") artikkeli pelkän adjektiivin edessä tekee siitä monikon, niin monikko siitä tuli leffankin nimeen. Sillä saatiin sitten tekeleelle näennäiseettinen paatos ja mielikuva korkealentoisemmastakin sisällöstä.

      Poista
    2. Alex on roolihahmo, tanssii tanssinsa. Elokuva kysyy lähinnä sitä, kenellä on lupa tanssittaa.

      Wittgensteinin postuumisti julkaistu myöhäisfilosofian kooste alkaa sen yleisen käsityksen kumoamisella, että yhdellä sanalla olisi yksi määrätty merkitys. Kääntäminen kieleltä toiselle on vielä vaikeampi ongelma.

      Poista
    3. Italialaisen kulttuurihegemonian erittelyn mukaan kaikkiin ilmiöihin on löydettävissä kunkin kansan omasta kielestä kuvaava ilmaisu. Miten kävisi ”pillupoliisi” Suomen kansan sanavarastosta tähän aikaan ja paikkaan?

      Poista
    4. Elokuvien vastenmielisyys ilmiönä perustunee siihen, että ne ovat ikään kuin pelkkää kulttuurista imploosiota. Hyväkin, todellisuutta avaava elokuva olisi varmaan periaatteessa tehtävissä, mutta silloin se olisi (sivistyksen tason pysyessä samana) myöskin yhtä epäsuosittu kuin pohjana ollut romaani tai muu käsikirjoitus.

      Tässä mielessä kai ensimmäinen elokuva oli Friedrich Nietzschen elämäntyö. Kaunainen selittelijä kytkee akun navat tahallaan väärin, tulee kaunis ihmisen sisäistä apinaa viehättävä roihu. Mahdollisia sisältövaatimuksia paetaan puolitotuuksiin à la "kaikki lukeminen ja näkeminen on hyväksi" tai "taide pitää ottaa taiteena", ja niin edelleen.

      Tässäkin kuitenkin kun elokuvan googlaa, tulee tyyliin ekana tulos, että Kubrick piti kaikki rahat itsellään ja viis veisasi näyttelijän sarveiskalvovaurioista. Kuten yllä todettu, ymmärrän täysin, että postmodernin käsityksen mukaan olen nyt moralisti ja kalkkis, en osaa erottaa tekijää ja teosta, tai varjelen omia kipeyksiä, kun en suostu pitämään kulttuurin segmenttien välisiä efektiivisiä visuaalisia oikosulkuja suurena viisautena. Silti, jotenkin niin tyypillistä ja ennalta-arvattavaa:

      mimeettinen pyrkyri, mimeettisen pyrkyrin populaari teos, sen matkijat todellisuudessa ja mimeettistä singulariteettia pyhittävä uskonto/ideologia ovat kuin jokin kulttuurin imploosion fraktaalikuvio. Eurooppa romahtaa elokuviin. Ne ovat jotain luontaisesti Amerikkaan kuuluvaa, missä siis ihminen on hyvinvointikone ja kaikki kytkennät kokeiltava, jotta saadaan hyödyllistä infoa yksilölle käyvistä sadismin ja narsismin strategioista täysin lahossa kulttuurisessa kentässä.

      Ja nyt sitten tuutin toisessa päässä nollamielikuvituksen - esimerkiksi politiikan - kentällä roskaväen poliittiset liikkeet persuista siniliberalistien kautta punavihreisiin ovat pelkkää elokuvaa, yhtä ainoaa virhekytkentöjen imploosiotulitusta, jossa mitään induktiivista päättelyä ei enää ole, eikä minkään ilmiön edessä osata hengittää syvään ja soveltaa siihen omaa mielikuvitusta, vaan kaikki on pelkkää samastumista mimeettisiin tiivistymiin ja katteetonta oman hännän nostelua.

      Poista
    5. Kaikkiin ilmiöihin ei ole löydettävissä kunkin kansan omasta kielestä kuvaava ilmaisu. Tuskin edes mihinkään.

      Totemismissa nimeäminen ei tapahdu sanaluokkien maailmassa. Meillä ei ole sellaista kielimuotoa jolla ilmaistaisiin antiikin krekkalaisten miellemaailmassa esiintyvä vaikutusvoiman paikallistaminen esineen sisään. Emme pysty käyttämään yleiskäsitteitä tavalla jolla keskiajan universaaleista kiistelevät oppineet asioista väittelivät. Sanaluokkien ja sijamuotojen käytössä on viime vuosisadallakin tapahtunut muutoksia. Substantiivit ovat korvanneet verbejä, kuten Erich Fromm totesi.

      Yksi niin kirjassa kuin elokuvassa esiin nouseva juttu on se että jengillä on leimallinen oma kielensä. Ei varmaan sattumaa. Mieleen tulee Salingerin Sieppari, jonka suomennoksessa Saarikoski kai vaistonvaraisesti käytti slangia. Holdenin antagonismi saa kielellisen vastineen, ja tuntuma todellisuuden haastamiseen aito. Schroderuksen käännöksestä tämä psykologinen särmä puuttuu.

      Poista
    6. Nimetön16. helmikuuta 2021 klo 15.18
      Italialaisen kulttuurihegemonian erittelyn mukaan kaikkiin ilmiöihin on löydettävissä kunkin kansan omasta kielestä kuvaava ilmaisu. Miten kävisi ”pillupoliisi” Suomen kansan sanavarastosta tähän aikaan ja paikkaan?

      ++

      Tarvitsisi olla "sukupuolineutraalimpi" muuten ne 33 1/3 sukupuolta määrittäneet voivat hermostua.

      Nythän pitää yksilön"vapaudet" viedä muutamassa asiassa äärimmilleen mutta kaikissa muissa yksilöllisyys on kitkettävä juurineen.

      Poista
    7. Hyvä antti k,
      pimppi sointuu kielen päällä, Italiassa aamun tunnelmana, täällä tuputetaan asuntojen hintoja

      Poista
    8. Siitä, että kaikkea ei pysty kääntämään jäännöksettömästi, ei pidä päätellä, ettei mitään voida kääntää millään lailla; käännös on likiarvo kahden kielen ja usein ajankin hienovaraisista merkityseroista.

      Elokuvan jengin sekakielisessä slangissa on muuten kuulemma osia venäjästäkin.

      Poista
  10. • Jottei unohtuisi: Kubrickin Kellopeliappelsiini -elokuva perustuu Anthony Burgesin provokatiiviseen romaaniin Kellopeliappelsiini (1962). Kirjassa käy ilmi, että kirja, jota kirjailija oli kirjoittamassa Alexin ja hänen drugiensa (ven. drug; karveri) tullessa harjoittamaan ultraväkivaltaa (engl. ultra violence), oli nimeltään Kellopeliappelsiini. Kirjan nimi näkyy myös elokuvassa, mutta siihen ei kiinnitetä huomiota. Kubrick tietysti teki elokuvasta itsenäisen teoksen, joka eroaa romaanista, ja vahvasti kubrickilaiseen suuntaan. Burges taisi katua diiliään.
    • Muistan että olin armeijassa kun näin tämän elokuvan ensi kerran, uniformussa Porissa, en muista miten sinne olin päätynyt: oli kylmä ja jotenkin turhanaikainen olo kun elokuva loppui
    • ja piti lähteä sisältä ulos. Päähenkilön nimi, jolla on joskus merkitystä, on muuten Alex de Large, joka lukuisista slaavilaisista linkeistä päätellen saattaisi olla viittaus Aleksanteri I:een ja hänen problematiikkaansa, tai sitten suoraan Aleksanteri Suureen? Kirja muuten ilmestyi suomeksi vasta 1991 Moog Konttisen kääntämänä, ja uudistettuna Likeltä 2007.

    VastaaPoista
  11. Anthony Burgess sai kirjansa nimen Cockney-murteen sanonnasta " queer as a clockwork orange". Ehkä ei sen kummempaa symboliikkaa kirjailija hakenut...

    VastaaPoista
  12. Sorretut ja solvaistut pujahti blogiin, sana-assosiaationa. Dostojevskin romaanissa on alussa outo episodi:
    Smith-niminen (!) vanhus menee koirineen pietarilaisen kahvilaan tuijottamaan tyhjyyteen. Saksalainen asiakas hermostuu,luulee Smithin tuijottavan häntä. Smith kerää kamppeensa, mutta huomaa, että koira on vanhuuttaan heittänyt henkensä pöydän alle. Ilmapiiri muuttuu. Saksalainen ehdottaa että koira täytetään. Suostuu maksamaan kulut. Smith poistuu. Hänkään ei elä kauan.
    Onko tuo koira Venäjä?

    VastaaPoista
  13. Kysymyksessä, onko ihminen luonnostaan hyvä vai paha, on jo itsesään totalitarismin siemen, ehkä enemmänkin. Ajattelu alkeellistetaan siinä dikotomiseksi joko-tai ajatteluksi ja vastapooleiksi asetetaan niinkin oleelliset asiat kuin hyvä ja paha. Jos siis ihminen ei ole hyvä, hän on paha. Jos ihminen on paha, hän ei ole hyvä eikä ehkä oikeastaan siis ihminenkään, eikä ainakaan kelvollinen yhteiskunnan jäsen.

    Kysymyksen palauttaminen genetiikkaan, ympäristöön ja olosuhteisiin sekä kysymyksen todelliseen monimuotoisuuteen ei tietenkään tällaisessa ympäristössä kelpaa. Jos ryhdytään puhumaan ihmisen perimästä, taipumuksista, taipumusten realisoitumisen monimuotoisuudesta, asian hyvyyden ja pahuuden arvottamisesta tilanteen määrittelemässä kontekstissa ja muusta vastaavasta. törmätään jyrkkään torjuntaan. Moinen on aivan liian monimutkaista ja mikä vielä pahempaa, ohjaa ajattelemaan ja arvioimaan silloin, kun pitäisi vain olla puolesta tai vastaan. Ja ajattelun alkeellistaminen on totalitarismin ydintä. Se on sekä sen edellytys että vaatimus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki näin on. Rousseau on hyvä esimerkki, totalitaarisen ajattelun suurmies.

      Poista
    2. Juuri näin. Totalitarismi on olemuksellisesti sosiaalisen lajin yhteisöllinen kriisiytymis- ja taantumisilmiö, joka voi toteutua millä vuosituhannella tai -sadalla tahansa. Mekanismi on aina sama, ihan riippumatta siitä minkäsisältöisten tai nimisten opillisten käsitysten vallassa eletään.

      Tietenkin ne kulloinkin vahvasti vallalla olevat ja kyseenalaistamattomina tunnustettavat opit muodostavat aina kulloisenkin aatekulissin totalitarismille. Juuri nyt yhteiskuntamme ovat totalitarisoitumassa "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" opillisissa kulisseissa. Niiden nimissä jyrätään nyt kaikki ihmistieteellinenkin tieto keskustelun ulkopuolelle -- ja nyt, kuten myös viime vuosisadan historiassa, akateeminen väki on se joka ensimmäisenä antaa tukensa "Suuren Yhteisen Valheen" poliittiselle vallalle.

      Poista
  14. "Kysymyksessä, onko ihminen luonnostaan hyvä vai paha, on jo itsesään totalitarismin siemen, ehkä enemmänkin."

    Olivatko siis antiikin kreikkalaiset filosofit, jotka pohtivat tuota kysymysta, kaikki tyyni totalitaristeja?

    Luulen, että tuo kysymyksenasettelu nousi antiikin ja siitä länsimaisen ajattelun nousevasta logiikasta, joka korosti, että p ja ei-p eivät samanaikaisesti oikeassa. Tuo luo ajatteluun selkeyttä.

    VastaaPoista
  15. "p ja ei-p eivät samanaikaisesti oikeassa. Tuo luo ajatteluun selkeyttä". Tuosta tuloksena on usein myöskin virheellistä logiikkaa. Aivan perussääntö on, että jos meillä on käsitteet A ja B, niiden suhteet voivat olla (1) joko A tai B mutta ei molemmat (2) joko A tai B tai molemmat (3) sekä A että B (4) ei A eikä B

    Dikotomisessa ajattelussa tähän heitetään yleensä väite, että hyvä ja paha ovat toistensa vastakohtia ja toisensa poissulkevia vaihtoehtoja ja toinen on niistä aina tosi. En ole nähnyt kenenkään onnistuvan moista todistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja sitten vielä täytyisi sisällyttää kuvaan mukaan tyystin erilaiset lähtökohtaiset miellemaailmat -- antiikissa "ideat" saattoivat olla esineisiä, laadullisia tai toiminnallisia, keskiajalla "käsiterealistisia" ja "dogmaattisia", Heideggerin jälkeen taas itse "oleminen" lakkasi olemasta aina yksi ja sama asia. Että sellaista.

      Wittgensteinille vielä Tractatuksen logiikka oli olla-verbin logiikkaa, Investigations-pohdiskelut sitten asettivat kielen ulos yhden logiikan raamista.

      Poista
    2. Foucault ei taida olla tämän blogin ja kommenttipalstan suuria vaikuttajia, mutta tulkoon kerrotuksi, että joku joskus kysyi häneltä tätä kysymystä: hyvä vai paha?

      F ei suostunut vastaamaan, mutta totesi, että ihminen on vaarallinen.

      Sivumennen: eikö jo hiukkasfysiikka - teologiasta puhumattakaan - aseta vähintäänkin kyseenalaiseksi tuon perinteisen logiikan: "joko p tai ei-p"?

      Poista

Kirjoita nimellä.