perjantai 29. heinäkuuta 2022

Konnuuksia ja sankaruutta

 

Hyveen esikuvat

 

Cornelius Nepos, Kuuluisia miehiä. Suomentanut Marja Itkonen, johdannon kirjoittanut Jaakko Suolahti. WSOY 1963, 170 s.

 

Antiikin klassikot olivat aikoinaan niin keskeinen osa kulttuuria, että myös pienten kielten patriootit kiiruhtivat kääntämään niitä omalle kansalleen ennen kuin muuta kirjallisuutta oikeastaan edes oli olemassa.

Myös tämä käsillä oleva kirja suomennettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1856. Mainittakoon, että aivan ensimmäisiä ”moderniksi” ukrainaksi ilmestyneitä kirjoja oli Vergiliuksen Aeneis, jonka käännös on vuodelta 1802.

Nythän antiikin perinnön arvostus on kaikkialla pohjalukemissa. Joskus maailmassa se oli sitä keskeistä aineistoa, josta opittiin elämän perusasioita, etiikkaa ja ihanteita, jos kohta myös niiden toteutumisen ongelmia matoisessa maailmassa.

Kuuluisia miehiä on osa kirjoittajansa tavattoman laajaa elämänkertasarjaa, jonka muut osat ovat hävinneet. Tämä käsittelee kreikkalaisia sotapäälliköitä. Olisi ollut kovin kiinnostavaa verrata näiden käsittelyä roomalaisten kollegoiden tai kuninkaiden, kielitieteilijöiden, runoilijoiden ja puhujien vastaavaan, mutta se nyt ei sitten onnistu.

Kuuluisia miehiä ei ole mikään merkkiteos historiankirjoituksena ja Jaakko Suolahti nimittääkin sitä aikansa ajanvietekirjallisuudeksi. Se kuitenkin tunnetaan tai siis tunnettiin aikoinaan hyvin laajasti, johtuen siitä, että sitä monessa maassa käytettiin latinan oppikirjana koululaisille. Siinä yhteydessä minäkin sitä ensi kerran luin.

Kuitenkaan edes Nepoksen latina ei kuulu olevan hääppöistä ja sitä on koulukäyttöä varten jouduttu parantelemaan. Lähdekritiikistä ei voi puhua, vaikka kirjoittaja aina silloin tällöin viittaakin eri auktoreiden erilaisiin tietoihin.

Plutarkhoksen elämäkerrat ovat paremmin kirjoitettuja ja kaikessa moralismissaan antoisampia kuin Nepos, mutta toki myös tämä tarjoaa hyvin kiinnostavia näkymiä siihen, millaisia asioita arvostettiin ja mitä paheksuttiin -ja mitä oli todellisuudessa.

Pitkän tauon jälkeen lukiessani näitä tekstejä pistää silmään se tavaton raadollisuus, joka oli kuvatuille aikakausille ominaista ja jota en silloin, kuusikymmentä vuotta sitten, osannut edes ihmetellä.

Kyllähän meilläkin sanotaan, että kiittämättömyys on maailman palkka, mutta antiikin Kreikassa (tämä kirja keskittyy lähes kokonaan kreikkalaisiin) se näytti olevan tinkimätön maan tapa. Mikäli joku suoritti erityisen suuren teon maansa ja kansansa puolesta, hän sai ennen pitkää huomata hankkineensa itselleen vaarallisia vihamiehiä, jotka älyttömän kansan avulla järjestivät sankarille ostrakismoksella eli kansanäänestyksellä päätetyn karkotuksen tai peräti kuolemantuomion.

Useimmat muistanevat Alkibiadeen hahmon. Tämä loistava kosmopoliitti (sanoisinko suorastaan Ateenan Kustaa Mauri Armfelt) oli kirjoittajan mukaan yksimielisesti tunnustettu ylittämättömäksi niin pahassa kuin hyvässä. Jokaisessa seurassa hän pystyi nousemaan mestarin asemaan suurilla avuillaan, spartalaisten keskuudessa jopa vaatimattomuudellaan ja muilla sikäläisillä hyveillä.

Humalaista, mutta veitsenterävää Alkibiadestahan käsittelee myös Platon Pidot-teoksessaan mieliinpainuvan elävästi. Kiinnostavasti kirjoittaja kuvaa hänen kansansuosiotaan Ateenassa: väkijoukko heitteli hänelle kultaisia ja vaskisia seppeleitä, mitä ei koskaan ollut tapahtunut muille kuin Olympian voittajille. Siinä siis oikea rock-tähden vastaanotto.

 Kun hän sitten epäonnistui eräässä taistelussa, ruvettiin puhumaan lahjonnasta ja hän joutui vaihtamaan valtiota. Itse asiassa hän pysyi lojaalina Ateenalle, mutta sen potentaatit pelkäsivät hänen vaarantavan heidän asemansa, mikäli hänet taas päästettäisiin korkeaan asemaan, heidän oma kunniansa kärsisi.

Lopulta Alkibiades surmattiin Fryygiassa ja väkivaltaisen kuolemanhan kokivat useimmat muutkin näistä sankareista.

Alkibiades on usein esitetty juurettomana kosmopoliittina ja periaatteettomana opportunistina. Sen sijaan Themistokles on ainakin minun mieleeni jäänyt varsin puhtaana sankarina, pelastihan hän Ateenan ja koko Kreikan ”puisilla muureillaan” eli laivastollaan. Hän sai Aasian nöyrtymään Euroopan edessä, kuten Nepos sanoo.

Mutta myös Themistokles joutui juonittelujen kohteeksi ja siirtyi suurkuninkaan palvelukseen. Moisen miehen mielen suuruus herätti kuulemma suurkuninkaassa ihailua. Yhteistyö meni kuitenkin oudon pitkälle, kun Themistokles tarjoutui neuvomaan tälle, miten tämä voisi kukistaa koko Kreikan.

Kun alkoi näyttää siltä, ettei lupausta voitaisi täyttää, sankari otti myrkkyä.

Näyttää siltä, että suurimmatkin sankarit saattoivat syyllistyä -ja myös syyllistyivät- mitä inhottavimpiin konnantöihin. Petettiin ystävyysliittoja, kestiystävyyttä ja sukulaisuutta. Teeskennelty ystävä iski miekan sankarin selkään, kun hetki oli sopiva. Annetun sanan pettäminen oli läpihuutojuttu. Ei voi sanoa, ettei mikään ollut pyhää, mutta kyllä sen, että ihmiset rikkoivat jatkuvasti tuota pyhyyttä vastaan.

Täydellisin sankari tässä galleriassa on ehkä teebalainen Epameinondas. Hänellä oli kaikki hyveet, sekä ruumiilliset, että henkiset, mukaan lukien myös harvinaisemmat itsekuri, lempeys ja suvaitsevaisuus. Myös salaisuudet hän osasi säilyttää ”kuin vain harvat” ja oli aina valmis myös kuuntelemaan, mistä toisinaan on yhtä paljon hyötyä kuin kaunopuheisuudesta, kuten Nepos huomaa.

Tarjottuja suuria lahjuksia Epameinondas ei ottanut ja noudatti yleensä tiukasti lakia, mutta rikkoi sentään virkakauden pituutta rajoittavaa säädöstä vastaan. Siitä oli määrätty kuolemantuomio.

Kun asiaa käsiteltiin, hän tunnusti syyllisyytensä, mutta mainitsi puolustuspuheessaan, että hän oli siinä syyllistynyt myös ennekuulumattomaan tekoon -spartalaisten voittamiseen. Tämä aiheutti yleisen hilpeyden, eikä kuolemantuomiota pantu täytäntöön.

Myös Hannibalin kohtalo oli merkillinen, mikä ainakin minulta oli jo päässyt unohtumaan. Voitettuaan roomalaiset perin pohjin monessa taistelussa ja pelastettuaan isänmaansa hän pääsi maansa kuninkaaksi ja hallitsi sitä ansiokkaasti.

Roomalaiset kuitenkin vainosivat häntä ja yrittivät saada hänet luovutetuksi käsiinsä. Niinpä hän siirtyi ulkomaille, jossa toimi sotilaana huomattavalla menestyksellä. Viimein hän joutui vainoojiensa edessä  epätoivoiseen tilanteeseen ja otti myrkkyä.

 Roomalainen Nepos nimittää häntä miehistä urheimmaksi, mikä on kiinnostavaa huomata. Sellaiselle viholliselle häviäminenkään ei siis kai ollut häpeällistä.

6 kommenttia:

  1. "L. Catilina, nobili genere natus, fuit magna vi et animi et corporis..."
    Ita. :)
    "Catilina vero longe a suis inter hostium cadavera repertus est, paululum etiam spirans, ferociamque animi, quam habuerat vivos, in voltu retinens."
    Ita. :) :)

    http://runeberg.org/pedagtid/1911/0082.html

    Mahtaako joku tietää, _mistä_ on peräisin tämä latinan minunkin mieleeni vain hieman toisessa muodossa jäänyt käännösharjoitus?
    Minä muistan sen Päivö Oksalan Excerptasta, mutta kun se on näköjään ollut jo 1910 ylioppilaskirjoituksissa, ei se hänen työtään ole, ja minä muistan sen tosiaan hieman toisenlaisenakin.

    VastaaPoista
  2. "Näyttää siltä, että suurimmatkin sankarit saattoivat syyllistyä -ja myös syyllistyivät- mitä inhottavimpiin konnantöihin. Petettiin ystävyysliittoja, kestiystävyyttä ja sukulaisuutta. Teeskennelty ystävä iski miekan sankarin selkään, kun hetki oli sopiva. Annetun sanan pettäminen oli läpihuutojuttu. Ei voi sanoa, ettei mikään ollut pyhää, mutta kyllä sen, että ihmiset rikkoivat jatkuvasti tuota pyhyyttä vastaan."

    Tuossa suhteessa kreikkalaiset erottuivat epäedukseen. - ainakin parhaiden aikojen - roomalaisista.

    VastaaPoista
  3. "Voitettuaan roomalaiset perin pohjin monessa taistelussa ja pelastettuaan isänmaansa hän pääsi maansa kuninkaaksi ja hallitsi sitä ansiokkaasti."

    Hieman tuntui oudolta, että harvainvaltaisessa Karthagossa Hannibal olisi valittu kuninkaaksi hävityn sodan aikana semminkin kuin jo sodan aikana tämä ei ollut nauttinut sen senaatin jakamatonta tukea. Englanninkielinen wikipedian mukaan: "Following the conclusion of a peace that left Carthage saddled with an indemnity of ten thousand talents, he was elected suffete (chief magistrate) of the Carthaginian state.[61] After an audit confirmed Carthage had the resources to pay the indemnity without increasing taxation, Hannibal initiated a reorganization of state finances aimed at eliminating corruption and recovering embezzled funds." Ko virkaa on suomeksi nimitetty suffeetiksi, joka vastannee Rooman konsulinvirkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, on aika yleistä,että valtionpäämiesten, muodollisten tai perinnöllisten, titteli ilmaistaan toisessa kielessä sen puhujille tutulla sanalla. Hannibal ei siis ollut mikään perinnöllinen kuningas, vaan hieman spartalaiseen tapaan toinen samaan aikaan toimiva määräaikainen päämies. Marja Itkonen käyttää "kuninkaan" nimikettä.

      Poista
  4. "Roomalainen Nepos nimittää häntä miehistä urheimmaksi, mikä on kiinnostavaa huomata. Sellaiselle viholliselle häviäminenkään ei siis kai ollut häpeällistä."

    Samoin häntä kuvaa myös toinen historioitsija Titus Livius. Vihollisen suuruus korostaa voiton suuruutta.

    VastaaPoista
  5. Putin ja ryssäläisyys

    Venäjän arkistot ovat hyvin niukat, vaikka paperia on paljon. Esimerkiksi Iivana Julman kirjasto asiadokumentteineen on suljettu. Historiallista kirjallisuutta on kuitenkin runsaasti, vaikka kiperä asia saattoi tulla julkisuuteen jopa sadan vuoden kuluttua ajankohtaisesta tapahtumasta.

    Esimerkkinä on venäläisten Dekabristien poliittinen ohjelma nimeltään Russkaja pravda (Venäläinen laki). Dekabristit halusivat ranskalaiseen tapaan kumota keisarin valta ja asettaa aatelisten ”demokratia”. Dekabristien tärkeänä päämääränä oli myös venäläistää kaikki kansat ja heimot, jotka asuttivat Venäjän maata. Neuvostoliitto toteutti tämän ohjelman ja siksi hajosikin.

    Russkaja pravdan tilalle Putinin kopla loi uuden version: Russkij mir (Venäläinen maailma). Tämän version mukaan Ukrainan piti pysyä nimenomaan Venäläisessä maailmassa Valkovenäjän tapaan ja hoitaa suhteita ulkomaailmaan ainoastaan Moskovan välityksellä.

    Historia osoittaa, että Putinin kopla ei pysty ymmärtämään historiaa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.