lauantai 7. tammikuuta 2023

Pöyristyttäisiinkös?

 

Uusi hihamerkkijuttu?

 

Vanha viisaus kertoo, ettei poliitikon pidä kuvitella äänestäjien olevan melkoisen tyhmiä. Kyllä heistä suurin osa on täydellisen tyhmiä.

Kun kuitenkin näkee suurimman osan kansalaisista kykenevän hoitamaan arkiaskareensa enemmän tai vähemmän moitteettomasti, rupeaa jo ihmettelemään, miten on mahdollista, että samat ihmiset politiikassa näyttävät olevan lähinnä imbesillejä.

 Yhä uudelleen näkee, miten monilta heistä puuttuu alkeellinenkin lukutaito tai ainakin luetun ymmärtämisen taito, ja argumentoinnissa he näköjään häviävät jopa lastentarhalaisille. Argumentum ad hominem on jo järjen käytön parhaasta päästä.

Ajatelkaamme nyt vaikkapa vain tuota surullisen kuuluisaa hihamerkkijuttua, jossa pahaa-aavistamattomasta pakinoitsijasta tehtiin ns. laatulehdissä rohkealla kynänvedolla puolueen keskeinen vallankäyttäjä tai vähintäänkin äänitorvi, joka muka oli vaatinut ulkomaalaisten merkitsemistä erityisellä hihamerkillä.

 Kun absurdi juttu paisumistaan paisui myös erään dosentin myötävaikutuksella, joissakin venäläisissä julkaisuissa väitettiin pian jo sellaistakin, että suomalaiset aikovat merkitä maahan saapuvat venäläiset ihon alle sijoitettavalla mikrosirulla.

No, kuten kaikkialla maailmassa, varmasti myös Venäjällä normaalijärkiset lukijat osasivat suhtautua noihin höpinöihin asianmukaisen skeptisesti. Vaikeampaa on käsittää, että suomalainen ns. laatumedia teeskenteli ottavansa perussuomalaisten muka esittämän ”hihamerkkivaatimuksen” hyvin vakavasti ja nosti sen jopa pääkirjoitustasolla kauhistelun kohteeksi ja moitteeksi kyseisen puolueen moraalista tasoa vastaan…

Tämä toki oli täysin kyynistä demagogiaa ja valehtelua vastoin parempaa tietoa. Saattaa kuitenkin olla, että kun kyse on politiikasta, menettää huomattava osa ihmisistä kokonaan oman harkintakykynsä ja alkaa sokeasti toistella sitä laumaa edustavan pässin mäkätyksiä, johon on leimautunut. Noita juttuja todennäköisesti uskoivat monet ja uskovat vieläkin.

 Vaikka oman puolueen väitteitä tai vastustajan kelvottomuutta ei pidettäisikään ihan täysiarvoisena totuutena, niitä silti puolustetaan intohimoisesti aivan kuten pallopeleissä, joissa jokainen järjissään oleva tietää vastapuolen tosiasiassa koostuvan ihan yhtä hyvistä ihmisistä kuin omakin joukkue -sitä nyt vain on päätetty suhtautua siihen kuin suureenkin viholliseen.

Hesarissa oli muuan toimittaja hiljattain päättänyt hieman kunnostautua moraalisäteilyn alalla ja paheksunut jyrkästi niitä, jotka olivat lähettäneet Ukrainaan rahaa kranaatteihin, jotka varustettiin heidän kirjoittamillaan terveisillä. Kyse oli siis tappavien aseiden hankkimisesta suoraan sodassa käytettäviksi.

Komppaan toimittajaa sikäli, että tuollainen sodan banalisointi on tyylitöntä. Sota yleensäkin on, understatementia käyttääkseni, kovin ikävä asia. Itse asiassa pidän sitä jopa äärimmäisen vastenmielisenä ja luulen, että se on ihmiskunnan historian suurin häpeätahra.

Silti sotia käydään ja niissä on oma logiikkansa. Asia ei siitä muutu, kannatammeko vain vastustamme me sotaa yleensä vai emme tai kumpaa puolta kohtaan me tunnemme suurempaa sympatiaa. Huomautan varmuuden vuoksi olevani russofiili ja pitäväni kovasti venäläisistä. Ukrainalaisia tunnen huonommin, mutta tässä sodassa kannatan ilman muuta heitä, sillä he ovat hyökkäyksen uhreja.

Tämä vain taustaksi, ystävälliset tunteet jompaakumpaa tai molempia osapuolia kohtaan eivät ole millään tavalla relevantteja silloin, kun puhutaan sodan yleisestä logiikasta ja aina silloin tällöin siitäkin on syytä puhua, ettemme vajoaisi aivan lapselliselle tasolle sotaa seuratessamme.

Tunnettu poliitikko ja intellektuelli Jussi Halla-aho pilkkasi tuota yllä mainittua yksityisten henkilöiden harjoittamaa sodan tukemista paheksuvaa hurskastelua ja ihmetteli, mitä muuta, kuin hyökkääjän vahingoittamista sota mukamas paheksujan mielestä on?

Mitä muuta, kuin sotaa varten eli käytännössä vihollisen sotilaiden tappamista varten Suomi ja muut länsimaat sitten oikein lähettävät Ukrainaan sotamateriaalia. Mitä sodassa oikein pitäisi tehdä? Kääntää toinen poski vai? Vihollisen tappaminen nyt vain ikävä kyllä on kuin onkin sodassa osapuolten tavoitteena. Mitä enemmän Ukrainan sodassa tapetaan venäläisiä, sitä suuremmalla syyllä voidaan odottaa sodan päättyvän hyökkääjän kannalta huonosti.

Olisi varmasti useimpien mielestä parempi, ellei sotaa lainkaan käytäisi, mutta kyllä sitä nyt vain käydään. Ne, jotka eivät toivo hyökkääjän menestymistä, yrittävät auttaa sen uhria. Siinä tarvitaan tappavia aseita, muun muassa.

Tämä on tietenkin aivan alkeellista logiikkaa. Voidaanhan tähän kaikin mokomin huomauttaa, että olisi erinomaista, mikäli hyökkääjä voitaisiin pysäyttää verettömillä keinoilla, kuten vaikkapa nyt taloudellisilla sanktioilla tai, sanokaamme, moraalisaarnoilla. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, etteivät ne nyt toimi tai ainakaan riitä pysäyttämään hyökkääjää.

Mitä kalliimmaksi tämä hyökkäyssota käy hyökkääjälle, sitä parempi. Tämä edesauttaa myös oikeuden toteutumista maailmassa. Se, että taisteluista saavat kärsiä sotilaat, jotka eivät itse ole osaansa valinneet, on asia, jolle ei voi mitään. Sodalla on oma logiikkansa.

Inhimillinen myötätunto voi kaikin mokomin kohdistua myös niihin onnettomiin hyökkääjän sotilaisiin, jotka saavat omissa nahoissaan maksaa poliittisen johtajansa rikollisen politiikan, mutta sodassa on sodan lait: tapa, tai tule tapetuksi, sanoi isäni, rintamamies, joka toimi konekivääriampujana. Leniniläisittäin sanoen kysymys ei ole siitä, että oikeudentuntoinen ja hellämielinen sotilas voisi jättää tappamatta, vaan siitä, kuka tappaa kenet: kto kogo?

Inhimillisesti katsoen koko sodan asetelma on absurdi. Rintamamies Yrjö Jylhä, jolle asia ei ollut vain teoriaa, runoili siitä koskettavasti: Kiväärinpiippu ja silmää kaks’ sua katsovat rävähtämättä… (KVG). Kukapa etulinjan sotilas mahtaneekaan nauttia siitä, että pääsee noihin sankaritöihin?

 Toki vihollisen tuhoaminen voi tarjota myös äärimmäisen riemukkaan kokemuksen, todistaa meille Konstantin Simonov, Venäjän eräs suosituin sotakirjailija, mutta kyllä nuo elämykset mahtoivat olla harvinaisia ja taatusti järjettömällä hinnalla ostettuja.

Tutkimuksissa on kyllä myös todettu, että ainakin amerikkalaisista sotilaista suurin osa taisteluissa ampui ilmaan tai muuten ohi. Mikäli vihollisen hermot pettävät, se saattaa lähteä karkuun pelkkää räiskettäkin. Ehkäpä moraalisäteilijöiden kannattaisikin vaatia, että se sodan osapuoli, jota autetaan, ei ainakaan ammu ihmisiä kohti? Ehkäpä ne kranaatit, joita lahjoittajat rahoittavat, olisi ainakin ladattava vaarattomilla aineilla, vaikkapa runokokoelmilla?

Ainahan sopii toivoa, että paha maailmassa jäisi tapahtumatta ja tottahan sekin on, että väkivallan vastustaminen väkivallalla lisää pahaa maailmassa. Kun parempaakaan keinoa kuin aseellinen vastarinta hyökkääjälle ei valitettavasti ole keksitty, voi paheksunnan itse taistelutoimien osalta jättää omaan arvoonsa.

Eri asia toki on, että varsinainen iloitseminen vihollisenkaan kärsimyksistä ei ole osoitus kovin ylevästä moraalisesta tasosta. Toki lienee sentään hyväksyttävissä, että kun massamurhaajan rooli ottanut hyökkääjä kärsiikin tappioita ja joutuu häpeään, siitä tunnetaan tiettyä vahingoniloa. Näinhän kävi talvisodassa Stalinille ja näin on käynyt nyt Putinille.

Toki hinta on hirveä ja normaalin ihmisyytensä säilyttäneet ihmiset vaativat ja haluavat kaikkialla sodan lopettamista mahdollisimman pian. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä itse taistelukentän logiikan kanssa. Se on ja pysyy niin kauan kuin sota jatkuu. Kun hyökkääjän käy huonosti, hyökkäys loppuu.

Pöyristyttävää on havaita, millä tavalla somessa on suhtauduttu Halla-ahon täysin asialliseen kommenttiin hesarin pöyristelijälle, jossa hän tuo esille sodan logiikan niin selkeästi, että lapsenkin täytyy asia ymmärtää.

Näinhän ei ole tapahtunut. Someen ilmestyi välittömästi kymmenittäin kommentteja, jossa kauhisteltiin kirjoittajan harjoittamaa ”vihan lietsontaa” venäläisiä vastaan(sic!). Tyhmimmät puhuivat tietenkin aivan muista asioista kuin Halla-aho, kuka Minskin sopimuksesta, kuka Naton laajenemisen estämistä koskevista lupauksista ja vastaavista asioista, jotka eivät millään tavalla liittyneet siihen kysymykseen, josta Halla-aho puhui, siis siihen, millainen on sodan logiikka.

Monet osoittivat parhaansa mukaan olevansa Halla-ahon kommentista äärimmäisen pöyristyneitä ja vaativat rangaistuksia, puoluejohdon irtisanoutumista moisesta barbariasta ja kuka ties mitä.

Tämä koko masentava syvätyhmyyden purkaus oli varmasti enimmäkseen falskia demagogiaa, jonka tarkoituksena on vain lyödä leimaa puhujaan tulkitsemalla hänen sanansa käytetystä kontekstista ja logiikasta irrallaan. Näinhän on tehty ennenkin ja typerykset ovat aina vain taputtaneet.

Se, että Suomi valtiona tukee myös tätä sodankäyntiä näyttää monen mielestä olevan sentään aivan oikein, kuten myös Halla-aho huomautti. Mikäli samaan aikaan kauhistellaan sitä, että sodassa myös ja jopa aivan erityisesti tapetaan ihmisiä, ollaan kestämättömässä tilanteessa. Suomikin on tässä mukana vain ja ainoastaan vastustaakseen hyökkäystä. Mikäli jokin maa hyökkäisi Venäjälle, Suomi mitä todennäköisimmin vastustaisi nimenomaan sitä.

Kiinnostavaa tulee olemaan, miten ns. laatulehdistö nyt suhtautuu ”somemyrskyyn”, joka sangen mahdollisesti on masinoitu. Mennäänkö taas demagogiselle linjalle ja ollaan olevinaan äärimmäisen närkästyneitä, vai otetaanko laatujournalismille sopiva analyyttinen linja ja tunnustetaan, että sodan logiikan pohtiminen myös julkisesti on aivan sallittua ja jopa kannatettavaa toimintaa.

16 kommenttia:

  1. Pöyristely on paljon käytetty propagandakeino. Tällaisten vahvojen tunteenomaisten keinojen käytön tarkoituksena on lukijoiden vetäminen mukaan samansuuntaiseen ja mielellään yhtä voimakkaaseen tunnereaktion. Tästä käytetään termiä vedättäminen. Tässä tarinassa tuli hyvin esiin kaksi ehkä tyypillisintä tapausta, joissa pöyristelyä käytetään vedättäminen välineenä.

    Ensimmäinen on se, että henkilön, tässäkin tapauksessa toimittajan, sympatiat ovat pohjimmiltaan toisen osapuolen, tässä tapauksessa Venäjän puolella. Tilanne, tapahtumat ja ilmapiiri ovat kuitenkin sellaiset, että sen kannan ilmaiseminen tuottaisi joltisellakin varmuudella paheksumisen ryöpyn. Niinpä sitten etsitään joku sen toisen osapuolen tai sen kannattajien teko tai kannanotto, josta sopivasti paisuttelemalla saadaan kehiteltyä aineksia kunnon pöyristelyyn. Kun todellisia sympatioita ei uskalleta oikein avoimesti ilmaista, voidaan yrittää edes herättää antipatiaa sitä toista osapuolta ja sitä tukevia kohtaan.

    Toinen on sitten se kaikista perinteisin. Kun on kerran päätetty, että joku taho, tässä tapauksessa Halla-aho, edustaa vihollista ja syntistä, niin sanoipa tai tekipä se taho mitä tahansa, aina löytyy sopivat tulkinta, jota käyttäen voidaan pöyristyä oikein kunnolla. Tahallinen väärinymmärtäminen on tässä ehkä kaikkein suosituin menettely. Ja kuten niin hyvin tiedetään, jos kyseessä on vain tavallinen tahaton väärinymmärrys, henkilö voi hyvien perustelujen edessä muuttaa mielipiteensä mutta kun kyseessä on tahallinen väärinymmärrys, se on kiveen hakattu ja ehdottomasti peruuttamaton ja muuttumaton.

    Ja lopultakin, pöyristyminen kertoo jokseenkin poikkeuksetta enemmän pöyristyjästä kuin pöyristymisen kohteesta.

    VastaaPoista
  2. Täytyy myöntää, että syyllistyin itsekin ns. laiskaan ajatteluun, kun näin otteita Halla-ahon tappologiikasta.. Puolustuksekseni sanon,että seuraan nykyisin valtanediaa kuin ruttoa, joten kiitos kolumnistille syvällisemmästä avaamisesta. Toisaalta kun emme kuitenkaan ole itse sotaa käyvä maa, niin ainakin kellokkaiden pitäisi olla vähemmän sotakiihhkoilijoita.

    VastaaPoista
  3. En ota kirjoitukseen sinällään kantaa.Totean vain että näkisin niiden kranaattien osuvan pikkuhiljaa jo mielummin helsingin pravdan toimittajina esiintyviin politrukkeihin.

    VastaaPoista
  4. Winston Churchill: "Paras argumentti demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta melkeinpä samaan hengenvetoon hän totesi, että kaikista tähän asti kokeilluista hallintotavoista demokratia on vähiten huono.

      Poista
    2. Juuri noin! Todiste: esim Venäjä tai Kiina

      Poista
  5. Kovasti uteliaisuus heräsi Halla-ahon kommentteihin. Missä niitä on ollut? Kävin läpi päälehdet ja en onnistunut löytämään. Sofi Oksanen oli kyllä hyvin esillä.

    VastaaPoista
  6. ”Mikäli jokin maa hyökkäisi Venäjälle, Suomi mitä todennäköisimmin vastustaisi nimenomaan sitä.”

    Älä nyt, hyvä Vihavainen, höpise. Ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi – on periaate josta suomipoika ei lipsu. Toteaisimme vain, että siinä sai perkele ansionsa mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli YK toteaisi Venäjän hyökkäyksen uhriksi, niin eiköhän vain sitä tuettaisi, jos nimittäin tämä laillisuuteen perustuva järjestelmä yhä olisi olemassa. Sitähän Venäjä kyllä nyt koettaa hävittää.

      Poista
    2. ”Mikäli YK toteaisi Venäjän hyökkäyksen uhriksi”.

      Vertaillaanpa Jugoslaviaa, Serbiaa vastaan Kosovo, ja toisaalta Itä-Ukrainan nationalisteja vastaan valtaosaa Länsi-Ukrainasta. Molemmissa oli samaan tapaan kyse nationalismista ja alueista. Kyllä me täysin hyväksyimme Naton brutaalin hyökkäyksen Kosovan tapauksessa.

      Mutta olet oikeassa: YK:n tai Naton tuki. Tämäkö jumalainen, poliittinen järjestelmä antaa oikeuden yhdelle ja kieltämisen toiselle? Näinhän se on. Mutta ei nyt häpäistä itseämme puhumalla moraalista.

      Poista
  7. Palsta täynnä "valtakunnan" kansalaisia?

    VastaaPoista
  8. Enpä mahda paljoa ymmärtää sodan logiikasta sen ohi, että kyseessä on 'tapa tai tule tapetuksi' tilanne. Ukrainalaiset sen sijaan taitavat noudattaa Rokan Antin 'puolustussovan ratekiaa' - ja ihan menestyksellä. Slava Ukraini!

    VastaaPoista
  9. Vastauksena Olavi Koskelan kommenttiin: "Героям слава!

    VastaaPoista
  10. "Hesarissa oli muuan toimittaja hiljattain päättänyt hieman kunnostautua moraalisäteilyn alalla ja paheksunut jyrkästi niitä, jotka olivat lähettäneet Ukrainaan rahaa kranaatteihin, jotka varustettiin heidän kirjoittamillaan terveisillä."

    Kyllä minä ymmärrän toimittajan pointin hieman toisin: minusta paheksumisen kärki ei ollut siinä, että Ukrainaa tuettiin aseilla eikä edes siinä, että se tapahtui yksityishenkilöiden toimesta vaan siinä, että noihin kranaatteihin kirjoitettiin suomalaisen ostajan omia tai suvun sotatraumoja purkamaan "terveisiä" ts että tappamisella riekuttiin. Pidän tuota blogistin tavoin mauttomana ellei suorastaan matalamielisenä, lähes rinnastaisin sen samaan, että "palveluntuottaja" maksua vastaan hyppisi kaatuneiden venäläisten päällä taikka muutoin häpäisisi näiden ruumiita. (Sinällään tiedän, että II maailmansodan ajalta löytyy sotapropakandakuvia tuollaisten terveisten lähettämisestä viholliselle, sen tekivät kyllä sotaa käyvän armeijan sotilaat.) Ehkä hiukan idealistisesti ajattelen, että vaikka sodassa on joskus pakko epäröimättä tappaa vihollinen, jossain takaraivossa edes jälkeenpäin häilähtäisi myötätunto tuota kuollutta ihmisveljeä kohtaan; eräässä Yrjö Jylhän - joka asiasta jotain tiesi - runossa olen ollut löytävinäni tuon ajatuksen.

    Itse kannatan Ukrainan tukemista - mieluiten valtioiden toimesta - asein, mitä tappavammilla ja tehokkaimilla, sitä parempi: mitä tehokkaammat aseet, sitä nopeamin sota loppuu. Haistattelua tuohon tukeen ei ole mielestäni tarpeen liittää.

    Mitä sitten Halla-Ahoon tulee, se on tyypillinen somen persukohu, joka tällä hetkellä perustuu vihervasemmiston pelkoon siitä, että vaalien jälkeen hallituksen runko perustuu kokoomuksen ja persujen runkoon ja vihervasemmisto joutuu oppositioon. Strix Senex kommentissaan 7.1. tiivistää tuon minua paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova on persujen ja kookomuslaisten pelko ettei päästä ryöstämään köyhiltä ja antamaan rikkaille.
      Sitä se on kun ideologia menee järjen edellä.

      Poista

Kirjoita nimellä.