perjantai 27. tammikuuta 2023

Suuria puheita

 

Ukrainan ääni

 

Volodimír Zelenski, Un mensaje desde Ucrania. Discursos 2019-2022. Traducción de Raquel Marqués Garcia. 2022, Debate 145 s.

 

En ole koskaan nähnyt Zelenskyn pitävän puhetta. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, etten katso televisiota. En ole myöskään nähnyt Mika Aaltolan tai Pekka Toverin selostavan Ukrainan tilannetta. Sen sijaan olen lukenut, mitä he oat sanoneet. Vain Putinin esiintymisiä olen katsellut netistä ja täytyy sanoa, että ainakin tässä tapauksessa myös kehonkieli ja ilmeet ovat paljon puhuvia.

Mutta kaikella on hintansa. Nämäkin puheet olisi kannattanut varmaankin lukea alkukielellä, mutta käytännön syistä luin ne espanjaksi, koska ne nyt olivat juuri sillä kielellä saatavissa. Sitä paitsi ukrainan taitoni on huonompi kuin espanjan ja ukrainaksihan Zelenski enimmäkseen on puhunut, niin venäjänkielinen kuin onkin.

Luulen kuitenkin tavoittaneeni tästä kirjasta olennaisen. Se on poikkeuksellisen selvää tekstiä, jossa ei vihjailla, vaan sanotaan asiat mahdollisimman suoraan ja selkeästi.

Eihän se toki sitä tarkoita, että teksti aina olisi viisasta, totuudellista, saati tasapainoista. Se koostuu valtionpäämiehen esiintymisistä kansalleen ja muille kansoille oman kansansa puolesta sen edusmiehenä.

Retorisina suorituksina puheet joka tapauksessa jäävät maailmanhistoriaan, joka toivottavasti jatkuu vielä kauan niiden jälkeenkin. Klassisen puhetaidon edellyttämät komponentit ethos, pathos ja logos ovat kaikki paikallaan, ja lukija saattaa ilman ongelmia sijoittaa puheet samaan sarjaan historian kuuluisien oraatioiden kanssa. Niihin on usein myös viittauksia.

Puheiden otsikotkin ovat paljon puhuvia: Nyt me kaikki olemme presidentti, Vihan vastakohta, Historian opetukset, Haluavatko venäläiset sotaa?, Sota Eurooppaa vastaan, Repikää se muuri!, Välinpitämättömyys tappaa, Ei koskaan enää ja niin edelleen.

Jotkut puheista on pidetty omalle kansalle, jotkut venäläisille joku Yhdistyneille kansakunnille, joku Yhdysvaltain kongressille tai Englannin parlamentille. Kontekstin kannalta on tärkeää huomioida päivämäärä ja kohdeyleisö. Loistelias retoriikka ei ajan mittaan väljähdy, mutta sanoma muuttuu jossakin määrin. Aluksi puhutaan vain hyökkäyksen torjumisesta, mutta sitten aletaan puhua jo voitosta. Tällaistahan se meilläkin oli talvisodassa.

Jokainen armeija pyrkii voittoon, ainakin omalla lohkollaan. Mihin kokonaisuutta hallitseva sodanjohtaja pyrkii, ei ole joukkojen asia ja presidenttikin puhuu enimmäkseen juuri joukoille, vaikka hänen varsinaisena työnään onkin sodan johtaminen omalta puoleltaan.

Tässä suhteessa retoriikka ja todelliset mahdollisuudet eivät välttämättä kohtaa. Retoriikan mukaan Ukrainan rajat ovat pyhät ja jokainen Ukrainan asukas riippumatta kielestä, uskonnosta tai poliittisista näkemyksistä on yhtä hyvä ukrainalainen. Myös kapinoivat itäalueet -olkoonkin, että venäläisten avulla kapinoivat- kuuluvat samalla tavalla Ukrainaan. Urainalaisia on muuten maailmassa 65 miljoonaa, diaspora mukaan lukien.

Presidentti edustaa siis alueellisten myönnytysten suhteen jyrkkää non possumus-kantaa ja laillisuuspariaatetta. Mikään laillisesti -myös Venäjän tunnustamana- Ukrainaan kuuluva alue ei ole oikeutettu siitä eroamaan. Autonomiat ovat mahdollisia. Näkemys on siis sama kuin Suomella itsenäistymisen jälkeen, jolloin Ahvenanmaan erohankkeet tyrmättiin jyrkästi.

Ukrainasta eronneiden (erotettujen) alueiden tilanne on kuitenkin erilainen. Kyseessä on nyt tapahtunut tosiasia eli diplomaattikielellä fait accompli. Vertakin on vuodatettu jo yhdeksän vuotta Nyt tämän julistamattoman sodan valloitukset on sitä paitsi tehty ”virallisiksi” koko naapurisuurvallan prestiisi vaakakuppiin asettaen.

Kun politiikka on mahdollisen taidetta, tuntuu erotettujen alueiden kohtalo vaikeasti muutettavalta.Tämä päämäärä voidaan saavuttaa vain kerta kaikkiaan lyömällä vastustaja voimattomaksi. Tehtiinhän se myös Krimin sodassa ja Japanin sodassa. Tehtäköön siis nytkin.

Mutta voimasuhteet ovat kentällä kaikesta huolimatta Ukrainalle pitkällä tähtäyksellä epäsuotuisat. Se voisi kukaties saavuttaa päämääränsä, mikäli länsivalat panisivat kaikkensa peliin. Mutta niilläkin on paljon menetettävää. Onko niillä mitään saavutettavaa?

Zelenski hehkuttaa sitä, että Ukrainan taistelu on taistelua vapauden puolesta orjuutta vastaan ja että Ukraina on vain ensimmäinen kohde aggressiivisen pahan tiellä. Venäjä hyökkää nyt Eurooppaa ja sen arvoja vastaan. Ellei sitä nyt pysäytetä Ukrainassa, sen hyökkäys jatkuu muihin kohteisiin.

Tämä argumentaatio on mennyt lännessä varsin hyvin kaupaksi ja epäilemättä sillä on myös uskottavuutta. Imperiumin uudelleen rakentamistahan tässä yritetään, täysin kyynisesti ja uhreista piittaamatta, kuten voidaan todeta.

Ukrainan kansa on nyt hyökkäyksen johdosta ennennäkemättömästi yhdistynyt ja tiivistänyt rivinsä, vaikka Zelenski ei tunnustakaan sitä mahdollisuutta, että kansakunta nykyisten rajojensa puitteissa olisi syntynyt vasta nyt.

Vastaava ihmehän tapahtui Suomen talvisodassa. Vihollinen yritti käyttää kyynisesti hyväkseen tietoja siitä, että kansa oli pahoin kahtia jakaantunut vuoden 1918 perinnön johdosta ja että toinen puoli janosi kostoa ja halusi voittamattoman puna-armeijan avulla nyt viedä kumouksensa päätökseen, kuten SKP: julistuksessa väitettiin. Niin sanottu kansanhallitus ja sen propagandan läpinäkyvä valheellisuus herättivät maamme kaikissa kansalaispiireissä kuitenkin vain halveksuntaa.

Analogiat talvisodan ja Ukrainan sodan välillä ovat monet ja ilmeiset. Yksi niistä on se, miten hyökkääjä ensimmäisten pommien pudotessa väitti, että maan hallitus on paennut.

Suomessa hallituksen väitettiin paenneen jonnekin tuntemattomaan suuntaan ja samaan aikaan oli sitten perustettu Suomen kansanhallitus, joka siis nyt oli ainoa oikea hallitus.

Suomen todellisen hallituksen olemassaolokin ignoroitiin, eikä sen pyyntöjä neuvottelujen aloittamisesta ja taistelujen lopettamisesta otettu kuuleviin korviinkaan. Nyt tunnustettiin vain ns. kansanhallitus, jolle puna-armeija antoi sen pyytämää apua ja puhdisti maata valkosuomalaisista bandiittijoukkiosta. Sotaahan ei käyty.

Temppu ei onnistunut Suomessa eikä se onnistunut Ukrainassakaan. Tämän kirjan alkusanoissa The Economistin Venäjän-toimittaja Arkady Ostrovsky korostaa näiden sodan ensimmäisten hetkien merkitystä. Ilman Zelenskyn rohkeaa esiintymistä kaikki olisi voinut mennä toisin.

Kirja alkaa tuolla lyhyellä, mutta maailmanhistoriallisella puheella, jonka Zelensky lähetti selfienä koko maailmalle. Sekin on alansa mestariteos.

10 kommenttia:

  1. Juu suuria, mutta suurta tuhjänpäiväistä lätinää. Venäjä etenee ja kohta on zelenskillä vetelät housuissa. Kaikki fiksut on sieltä uk lähteneet.

    VastaaPoista
  2. Sodassa eivät puheet auta. Voima ei kuvia kumartele!

    VastaaPoista
  3. Millä keinolla ja lihaksessa Venäjä etenee? Päin vastoin kuin yleensä luullaan, varsinkin Venäjän yhteydessä, asekuntoisia ja -ikäisiä miehiä ei riitä loputtomasti. Myös yhteiskunnan toimivuus vaatii tekijänsä. Vaikka naisia otettaisiin rintamalle, niin tutkitun tiedon mukaan mm. Israelista, etulinjassa olevien naisten haavoittuminen ja kuolema otetaan aivan eri tavalla kuin miesten. Jos ukrainalaisten julkaisema päivittäinen tappiolukema Venäjän joukoille pitää paikkansa, niin kovin heikkoa on sotataito eikä miesten ja kaluston säästämiseksi tehdä mitään. Perästä kuuluu.

    VastaaPoista
  4. Tämän on Puttekin joutunut opettelemaan raskaimman kautta.

    VastaaPoista
  5. Eka kommentti edusti tyylipuhtaasti niitä suuria puheita, mutta sehän olikin ylenrohkean anonyymin tuotosta.. Ukrainan pressa tekee niin kuin pitää tehdä vaikeina aikoina ja hyvä niin. Itse pidin puolustusministeri Oleksi Reznikovin uudenvuodenpuheesta, joka oli osoitettu venäläissotilaille. Täys kymppi! Toinen mies, joka vuorostaan ei puhu, mutta josta tulevaisuudessa varmasti kuullaan on Valeri Fedorovytš Zalužnyi. Nostan hattua!

    VastaaPoista
  6. ”kaikki olisi voinut mennä toisin.”

    Tällaista väitettä on varmaankin lausuttu historiassa jo lukemattomia kertoja siellä sun täällä, sekä silloin taikka tuolloin. Marsalkka Mannerheim on vain yksi esimerkki tästä.

    Mutta on olemassa myös yksittäisiä esimerkkejä yhdistävä tekijä eli ajan virta. Joku väitti joskus, että samaan virtaan ei voi astua toista kertaa. Putinin Venäjä on näköjään toista mieltä, herroja kun ollaan.

    VastaaPoista
  7. " Ellei sitä nyt pysäytetä Ukrainassa, sen hyökkäys jatkuu muihin kohteisiin."

    On viitteitä siitä, että tämä pitää paikkansa, ja että Ukrainan helpon valloituksen jälkeen seuraava kohde olisi ollut Suomi. Tähän viittaa kaksi seikkaa. Venäläiset ovat pyrkineet hankkimaan Suomesta tiloja, jotka sijaitsevat strategisten kohteiden lähistöllä, ja joiden käyttö on ollut vähäistä. Nämä tilat sopisivat hyvin vihreiden miesten sijoittamiseen. Suomalaiset ovat sinisilmäisesti sallineet näiden tilojen ostamisen. Toiseksi, jo jonkin aikaa Venäjällä on harjoitettu suomalaisvihamielistä propagandaa esittämällä suurelta osin perättömiä syytöksiä suomalaisten toimista viime sotien ajalta. Tämä toimisi mielipiteen muokkaajana, jos Venäjä hyökkäisi Suomeen.

    Kuten Ukraina, Suomi on Venäjän rajanaapuri, joka ei kuulu NATOon. Tämän vuoksi Suomi olisi sopiva seuraavan hyökkäyksen kohde ja vähemmän riskialtis kuin joku NATO-maa. Voidaan tietysti sanoa, että Suomeen hyökkääminen olisi aivan hullua. Tämä on totta, mutta täysin hullujahan Venäjän toimet ovat viime aikoina muutenkin olleet.

    Spekulaatiot ovat tietysti vain spekulaatioita, ja ne toimivat pääasiassa vain ajatusten herättäjinä.

    Toinen professori

    VastaaPoista
  8. Liian monissa maissa mielenterveydeltään ongelmaiset sekä ideologisesti sinislmäiset ovat omissa maissaan johtoasemissa. Tällainen epätasapaino johtaa merkittäviin ongelmiin ja riskeihin.

    VastaaPoista
  9. Hmm.. "tuhjänpäiväistä". Historiassa joskus tarkistettiin vastaantulijan tausta pyytämällä tätä sanomaan "yksi".

    VastaaPoista
  10. Mitenkäs se talvisota päättyi? Siihen että Stalin ei ajoissa saanut tärkeää tietoa ettei mitään todellista läntistä apua Suomelle olisi tulossa ja että Suomen armeija oli niin uuvuksissa että romahdus oli enää ehkä viikon päässä. Sodat voitetasn mittakaavalla, ei urheudella.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.