lauantai 21. tammikuuta 2023

Välähdyksiä

 

Pikkuvideoiden maailma ja ”vahva mies”

 

 

Tiktok on kiinalainen somealusta, joka Kiinassa esiintyy nimellä Douyin ja joka siellä on eristetty länsimaisesta sisaruksestaan.

Tiktok on alun perin ollut nuorison käyttämä ja sen suosio on noussut huimaksi, ylittäen jopa googlen. Tiktok esittää lyhyitä, sekuntien tai korkeintaan parin minuutin mittaisia videopätkiä, jotka yleensä ovat amatöörien työtä, vaikka tähän maailmanaikaan ei koskaan voi olla ihan varma, kuka on asialla.

Hämmästyksekseni huomasin, että tiktokia on syytetty jopa anoreksian ihannoinnista, vaikka pelkään pahoin, että meikäläisiä ajankohtaisohjelmia seuraavat törmäävät paljon varmemmin anorektikkoon, kuin tiktokin katsojat.

Jo jokin aika sitten totesin (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=kallipyge ) että tiktokin amatöörivideoissa näkee pitkästä aikaa aitoa liikunnan riemua ja naisellisuudestaan ylpeilevien nuorten luonnollista suloa, joka kerrankin näyttää ilmenevän vapaana ahneiden liikemiesten holhouksesta.

Kyseessähän ovat käsittääkseni ilmaiset amatöörivideot eikä siis porno, jonka tunnusmerkki on rahan hankkiminen seksillä, siis samaan tapaan kuin jossakin räpissä raakutaan:  mun täytyy twerkkaa, ett’ saisin fyrkkaa…

Porno eli seksiin perustuva bisneshän on aikamme suurinta ja luultavasti myös tuottavinta. Itse asia on ilmainen, mutta sopivasti vedättämällä sen hinta nousee taivaisiin. Tiktok sen sijaan on joka tapauksessa ilmaista.

Vaikka en minä tiedä, rahaa tässäkin hommassa tietysti liikkuu ja paljon. Kaiketi firma myy esimerkiksi asiakkaidensa algoritmeja ja tienaa sillä. Poliittiset tahotkaan eivät tietysti voi jättää näin mehukasta saalista käyttämättä.

Tiktokissa näyttää olevan naisellisten takapuolten ohella erityisen paljon välähdyksiä tekniikasta, videoita -usein simulaatioita- sodankäynnistä ja jopa vaalimainoksia. Lisäksi on dokumenttipätkiä, joiden kontekstia ei lyhyessä pätkässä tietenkään voi millään tavalla esittää ja jotka saattavat olla ja usein ovat vahvasti manipuloituja.

Joskus sentään törmää videoon, jonka aitoutta ei tunnu olevan syytä epäillä. Seuraavassa pätkässä puhuu naapurimaamme päämies tavalla, jonka uskoakseni täytyy jokaiselle osoittaa, ettei hän enää ole henkisesti tässä maailmassa, jos nyt on pitkään aikaan ollutkaan. Angela Merkelhän huomasi asian jo aikoja sitten.

Video on tässä:

Käyttäjän ProletarianView (@proleteriattv) videot, joihin original sound - ProletarianView on lisätty | TikTok

Tällaista käyntiä työläisten pariin olisi voinut odottaa Stalinilta sodan aikana, jos hän nyt yleensä olisi mennyt työläisten pariin. Eihän hän sitä tehnyt, vaan asui olympoksellaan, kaukaisena ja kaiken hallitsevana vuosisataisnerona.

Herää kysymys, uskooko Putin puheitaan ja uskooko hän ylipäätään edes sitä, että häntä uskotaan? On selvää, etteivät korkean teknologian parissa työskentelevät työläiset ole mitään lukutaidottomia moukkia, jotka osaavat vain aplodeerata.

 Miten moni heistä haluaa tai pystyy tempautumaan mukaan Putinin houremaailmaan. Miten monen Putin voi saada tosissaan pelkäämään, että Ukrainan natsit ovat tulossa murhaamaan heidän turvattomat perheensä, ellei tuota hirviöjoukkoa kukisteta asein jo omalla kamarallaan?

Tämä video tuskin on manipuloitu. Kyllä siinä puhuu itse Putin, vainoharhainen ja megalomaaninen tyranni, jolle ihmishenki ei ole minkään arvoinen ja joka on päättänyt mennä historiaan muuttamalla maailmanjärjestyksen tykkänään uudenlaiseksi, Venäjän johtamaksi.

Valheiden pitää olla tarpeeksi isoja, jotta ne kyettäisiin omaksumaan, tiesi jo Goebbels. Hän ei sentään itse uskonut puheisiinsa. Mutta uskooko Putin? Entä uskovatko nuo pietarilaiset työläiset, jotka ovat jo pitkän aikaa saaneet tutustua maailmaan laajemmaltikin?

Pelkään pahoin, että Venäjän kansa ymmärtää yhä laajemmin sen, että heitä johtaa nyt mielipuoli, jonka valitsema tie on tuhon tie. Vaikka Venäjä ottaa nyt käyttöön yhä uusia taantumuksen perinteisiä aseita, viimeksi sensuroitiin Youtube, ei se pysty kätkemään kauheata totuutta. Putin itse kertoo sen paremmin kuin kaikki vihollisen propaganda.

20 kommenttia:

  1. "Pelkään pahoin, että Venäjän kansa ymmärtää yhä laajemmin sen, että heitä johtaa nyt mielipuoli, jonka valitsema tie on tuhon tie. Vaikka Venäjä ottaa nyt käyttöön yhä uusia taantumuksen perinteisiä aseita, viimeksi sensuroitiin Youtube, ei se pysty kätkemään kauheata totuutta. Putin itse kertoo sen paremmin kuin kaikki vihollisen propaganda."

    ...ja pahoinpa pelkään itsekin, että ei se ainakaan kovin äkkiä helpommaksi mene. Jos nyt ns. yleistä elämänkokemusta on uskominen, niin jokaiselle hevoselle löytyy ohjastaja. Tällä kertaa se vaan ei liene mikään ns. läntinen taho, mutta Kiinalla on kyllä vähintäänkin resursseja ja kapasiteetteja kyseiseen tehtävään... Jo pelkkiä tilastollisia lukumääriä koskevat tiedot, sikäli kuin ovat osimoilleen luotettavia, vaikuttavat... no, musertavilta, monessakin suhteessa. Joten tulevaisuudessa muillakin kuin taiwanilaisilla saattaa vielä tulla paskat housuun tuosta Lohikäärmeestä puhuttaessa. Maon, tuon edellisen vuosisadan suurneron sanoin, heikäläiset kun selviäisivät jossain muodossa jopa ydinsodasta...

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  2. Mistähän syystä Angela Merkel meni tilaamaan ne kaasuputket, jos havaitsi tämän henkilön mielen vajavaisuuden jo aikoja sitten? Olisikohan raha vaihtanut omistajaa edelliselle liittokanslerille ja Angelalle itselleen. Vastaan itse, että näin kävi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkeliä ei voi liiasta loogisuudesta syyttää. Siirtolaisvyöryn salliminen ja energiakäännös, eli ydinvoiman vaihtaminen Venäjän kaasuun, sattumatuulivoimaan ja kivihiileen ovat surkeimmat esimerkit siitä. Tuhoisia Saksalle ja koko Euroopalle.

      Poista
    2. Toki uskottiin siihen, että Venäjäkin pyrkii huolehtimaan omista eduistaan Wandel durch Handel. Ei kuviteltu, että Putin voisi sentään olla itsetuhoisen tyhmä.

      Poista
    3. Merkel oli heikko johtaja, jonka jämähtäneisyyttä ruvettiin pitämään vahvuutena.

      Poista
    4. Muistelen, että kun Trump tuli Yhdysvaltain presidentiksi, Angela Merkel muuttui lännen henkiseksi johtajaksi, joka esikuvallisesti piti demokratian lippua korkealla. Tuulivoimakansa ja muutkin antoivat anteeksi typeryydet, kuten ydinvoimaloiden nopean sulkemisen. Tästä kaikesta ei ole kauan.
      Esko Rantanen

      Poista
  3. Yhteisöt eivät lähtökohtaisesti ole samalla viivalla mitä tulee sen "vallan" laatuun joka yhteisöä läpäisee. Putin on tuhatvuotisen suku-yhteiskunnan valtias joka yrittää elvyttää sen suurvalta-aseman, joka kansalaisten kokemuksellisissa tunnoissa ei lyhyeksi jääneen neuvostokauden aikana suinkaan mihinkään kadonnut, vaan sai vain vaihtuneiden ideologisten käsitteistöjen uusissa aatekulisseissa tosiasialliselle taantuneelle totalitaristisuudelleen lisää vahvistusta.

    Kysymys ei ole Putinin Venäjästä, vaan Venäjän Putinista (Olli Virtanen). Militaariaggressioissa on toki kyse Putinin pienuudesta, ei minkään suuruudesta. Mutta vaikka Putin olisi henkisesti miten pieni tahansa, ja vaikka häntä riivaava historiallisesti harhainen narsistinen uhriajattelu olisi miten sairasta tahansa, juuri sortuminen laajamittaiseen sotaan on tekijä, joka sementoi olemassaolevat valtarakenteet ja -legitimaation ja vahvistaa johtajan asemaa.

    Venäjän ulkopuolelta katsottuna maan meno muuttuu yhä tragikoomisemmaksi -- ja hinta jonka hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden lisäksi myös omat sotilaat joutuvat hulluudesta maksamaan kasvaa kauheaksi -- mutta kansalaistunnot eivät taantuvassa valtasysteemissä mene ollenkaan siihen suuntaan, että mikään vallanvaihto mahdollistuisi. Eikä sotilaallisen ratkaisun tavoittelukaan ole ongelmatonta siksi, että kun johdossa on nimenomaan uhriajatteluun taantunut narsisti, hän ei pysty missään vaiheessa hyväksymään väärässä olemistaan eikä häviötään -- vaan lopulta tuhoamistarpeet ja itsetuho sulavat sairaan sielun pohjalla yhteen, ja on mahdollista, että pikkusielu vie mukanaan koko maailman mieluummin kuin myöntää oman täydellisen kyvyttömyytensä.

    Tällaisten syiden vuoksi emme saisi suhtautua sotaan Ukrainassa ikään kuin se voisi loppua sotimalla. On otettava huomioon sekä syitä että seurauksia ja nähtävä paljon laajemmin, sosiologisesti pätevämmin ja psykologisesti syvemmin se mistä kaikesta konfliktissa on kyse. Jos mitään mahdollisuuksia niin sanottuihin negatiivisiin eskalaatioaskelmiin ei ole, ainakin kannattaisi yleisessä keskustelussa nostaa mukaan nuo kehittymättömän yhteiskunnan ja totalitarisoituvan valtajärjestelmän omninaisuudet. Samoin myös tuo historiallisesti harhainen narsistinen uhriajattelu, joka Putinin "ajattelussa" niin räikelällä tavalla jo tulee esille. Siinähän historiasta löytyy ihan oikea ja kaikkien tuntema esimerkkitapaus -- Hitler, joka myös jatkoi aloittamaansa hyökkäyssotaa aina katkeraan loppuun asti, ja teki sitten itsemurhan.

    VastaaPoista
  4. Tuosta Putinin esityksestä tuli mieleen, jälleen kerran, että hän on katsonut peiliin aivan liian kauan, kun näkee natseja kaikkialla.

    VastaaPoista
  5. Parvilahden kirjassa "Berijan tarhat". Oli maininta kuinka Kylmän sodan käydessä välillä kuumempana. Tuotiin jossain Siperian periferiassa olevan kylän keskustaan ilmatorjunta tykki. Siperian jokiin laskettiin sukelluveneverkkoja ettei luokka vihollinen htule niitä pitkin. Onhan kuvia kuinka ilmatorjuntaohjus pattereita on tuotu Moskovan keskustaankin.

    Putin toistaa samaa teatteria jolla luodaan kansalle uhkakuvaa kuinka Venäjän olemassa olo olisi uhattuna. Vaikka kyse on vain suuruudenhulluutta sotilaallisedta seikkailusta.

    VastaaPoista
  6. Merkel mahdollisti Putinin mielipuolisen sodan. 16 vuotta Saksan johdossa sen teki, koska sitä markkinoitiin ainoana oikeana tienä. Jenkit tietävät Merkelistä kaiken, no eihän sitä tietenkään voida paljastaa, koska se roska kaatuisi jenkkien niskaan ja syyksi. Saksassa amerikkalaiset ovat kaiken pahan alku ja juurisyy, ja ovat olleet ensimmäisestä maailmansodasta lähtien. Ei toisen maailmansodan jälkeinen Marshall-apu muuttanut suhtautumista yhtään sen paremmaksi.

    Amerikkalaiset jäivät jopa kiinni Merkelin puhelimen vakoilusta, ja Trump uhkasi vetäytyä euroopasta, ellei Saksa nosta puolustusbubjettiaan kahteen prosenttiin, eikä se ole tehnyt sitä vieläkään, lupauksista huolimatta. Taustalla on Venäjän ja Saksan peli, niin kuin on aina ollut, eikä se tiedä euroopalle mitään hyvää, niin kuin ei ole koskaan tiennyt.

    Merkel oli ns. kympin tyttö, ja muutto vanhempiensa mukana Itä-Saksaan ei olisi jäänyt Stasilta huomaamatta, eli oliko kyseessä tietoinen suunnitelma, eli kasvattaa Merkelistä myyrä, josta sitten kehkeytyikin maailmaluokan agentti? Se olisi Venäjälle valtava voitto ja euroopalle katastrofi. FSB hallitsee nämä projektit mestarillisesti ja sillä on aikaa odottaa.

    Putin käyttäytyy oudon itsevarmasti, no mikäpä on käyttäytyessä, kun eurooppa on sen takataskussa. Eurooppa pelkää kuollakseen, mutta Britit ja USA eivät, sillä tieto on valtaa, varsinkin tiedustelupiireissä. Saksa on EU:n heikoin lenkki niin sotilaallisesti, mutta miksi ja mitä varten, kuin kollegiaalisestikin. Putin ei ole hullu eikä elä houremaailmoissa kuten Hitler aikoinaan, vaan on häikäilemätön tiedustelumies, jolla näyttää olevan herttareeti käsissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Saksa on EU:n heikoin lenkki ..."

      On heikko, mutta onko Ranska lopulta vielä heikompi poliittisesti ja selkärangaltaan? Vrt. Macronin puheet siitä, että Putnille pitää järjestää kunniallinen ulospääsy tilanteesta.

      Aikalaillahan tämä alkaa näyttää siltä, että jos Saksan ja Ranskan johto saisivat asian päättää, Ukraina pantaisiin suostumaan Putinin ehtoihin hyvin pitkälle.

      Poista
    2. Haluat siis taistella viimeiseen ukrainalaisten?
      Rohkea kun olet.

      Poista
    3. "Haluat siis taistella viimeiseen ukrainalaisten?"

      Minun haluillani ei tässä ole merkitystä. Ukrainalaiset tuntuvat haluavan puolustaa maataan edelleen, kunhan vain aseita riittää.

      Mitähän kaltaisesi urho olisi talvisodan aikaan tehnyt? Soutanut Ruotsiin? Vai olisitko ehkä jäänyt kotimaahan räjäyttelmään voimalinjoja?

      Poista
  7. Tavaritsh Vladimir Putin. KGB-viemärirotta Leningradista.

    VastaaPoista
  8. Youtubea ei ole viellä kielletty, vaan ainoasta duumassa yksi tuumailija on moista esittänyt.
    mikäli Youtube kielletään se koitussi myös eri venäläisille ryhmittymille vahigoksi, itse seuranYoutuben kautta Karjalan uutisia Suomen, Karjalan ja Aunuksenkarjalan kielillä.

    VastaaPoista
  9. Ilmaisen tämän Venäjän taudin in english: "Great Patriotic War Fantasy Factory". Osa myös kansasta on juovuksissa voitokkaasta 1941-45 sodasta joka tosiasiassa oli suurvallalle itselleen katastrofi. Breznev muuten aloitti bullshit in 1960-luvulla Voiton päivä - onanisoinnilla.

    VastaaPoista
  10. No nyt se sitten tapahtui:

    https://yle.fi/a/74-20014048

    Kaiketi sitten saamme odotella niitä Ilmestyskirjan sinettien irtoamisia, Egyptin pimeyttä ym. vitsauksia... Vaikka nykyisissäkin lienee jo ihan tarpeeksi.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liekkö tuo provogaatio kiinnostanee niin paikallisia tallukoita jos sekularisoituminen uskosta on samanlaista kuin muutenkin globaalisti. Tai mitä asialle edes tekisivät.

      Kristityt maailman vainotuimmat, kun käyttäytyvät noin. Sitten unohdetaan että väki on sekularisoitunut näin ollen väki uskone kristinuskoon tai islamiin. Enempi tapakulttuuria, huonolla käytöksellä. Samapa tuo olisi poltella raamattua tai tooraa. Ei ne aukene jos kieli ole kotimainen, tai opiskellut kyseistä kieltä millä se on painettu.

      Poista

Kirjoita nimellä.