Valistunut ennuste
Huomasin kirjoittaneeni aika
äskettäin eräästä 50 vuotta sitten tehdystä ennusteesta, joka koski tätä meidän
aikaamme.
En tuhlaa aikaa selittämällä, mikä
siinä meni pieleen ja miksi. Totean vain, että tulevaisuuden ennustaminen on
ehkä se vaikein ennustamisen laji, vaikka kyllä se menneisyydenkin kohdalla
näyttää usein olevan aivan ylivoimaista.
Olemme parhaillaan käymässä läpi
taas uutta teknologista vallankumousta, joka liittyy nyt tekoälyyn. Kuten
Vladimir Putin muutama vuosi sitten sanoi, sille, joka siinä kisassa voittaa, kuuluu
tulevaisuus.
Tulevaisuus on siis taistelua,
jossa voitetaan ja hävitään. Mitä voittaja tekee voitollaan, ei ole vielä ihan
selvää. Selvää joka tapauksessa on, että se yleisen rationaalisuuden voitto,
joka koskisi kaikkia, hyödyttäisi kaikkia ja pakottaisi kaikkia kehittymään
samaan suuntaan, ei ole tämän päivän hallitseva uskomus.
Tietokoneet eivät ehkä pakottaneetkaan
kieltä kehittymään siihen suuntaan, että se kelpaisi niidenkäyttöön, eivätkä
vaadi enää käyttäjiltään pitkiä opintoja. Vielä 1980-luvullahan opiskeltiin
DOS-komentoja ja kirjoitettiin pitkiä ohjelmarivejä.
Nyt kone on muuttunut palveltavasta
palvelijaksi. Vai onko? Puhetta se jo ymmärtää, käskyjä tottelee ja kulkee aina
mukana.
Onko seurauksena järjen käytöstä
luopuminen ja yhä suurempi panostaminen tunteeseen? Älyn voi delegoida sille,
jolla sitä on, eli tietokoneelle ja keskittyä sen sijaan -niin, mihin?
sunnuntai 2. kesäkuuta 2024
Muuttuuko ihminen -ja mihin
suuntaan?
Katse vuoteen 2020.
Julkaisija Foreign Policy Association. Suomentanut Risto Varteva. Weilin+Göös 1970. 244 s. Alkuteos
Toward the Year 2018. (Copyright 1968 by Foreign Policy Association.)
O, wonder!
How many goodly creatures are there here!
How beauteous mankind is! O brave new world,
That has such people in't!
(Shakespeare, The Tempest)
Tässä kirjassa, jonka arvioita
tieteen, tekniikan ja talouden kehityksestä tuli jo käsiteltyä, on myös aika
lailla tekstiä, joka käsittelee sitä, miten uudet olosuhteet vaikuttavat
ihmiseen. Muuan uusi asia oli oppimoisen vallankumous, joka oli vielä edessä
itse asiassa koko maailmassakin.
Me vanhatkaan ihmiset emme aina
muista, että joskus vuonna 1970 kansan suuren enemmistön koulutustaso oli
matala. Suurin osa ei esimerkiksi osannut mitään vierasta kieltä. Melkoinen osa
vanhaa polvea ei ollut käynyt koko kansakoulukurssia vaan ainoastaan vajaan
kurssin tai pelkän kiertokoulun, kuten 1800-luvulla nuoruutensa eläneille oli
yleistä.
Suomessa lukutaito oli jo
relevanteissa ikäluokissa suunnilleen sataprosenttinen, mutta monessa
kehitysmaassa se ei ollut kovin yleistä ja jopa kehittyneimmissäkin maissa,
kuten USA:ssa oli paljon lukutaidottomuutta, joka keskittyi muutenkin
osattomiin väestöryhmiin.
Opetuksen tulevaisuudesta
kirjoittanut Anthony G. Oettinger kiinnittää suurta huomiota television
mahdollisuuksiin, etenkin jos ja kun satelliitit pian mahdollistavat
TV-ohjelmien maailmanlaajuisen vaihdon.
Lisäksi hän rohkenee jo kuvitella
maailmaa, jossa kuka tahansa ja missä tahansa voisi saada yhteyden suuriin
kirjastoihin ja niiden teoksiin ja kaikkeen muuhunkin hyödylliseen,
tarpeelliseen ja sivistävään.
Kehitysmaat olivat vielä aivan
oppimattomia, mutta kenties niiden ei tarvitsisi kulkea samaa kivistä tietä
kuin länsimaiden, jotka olivat uhranneet valtavia resursseja kansojensa
valistamiseen.
Transistoriradioiden, television,
holografian ja muiden menetelmien laaja käyttö satelliittiviestintään
yhdistettynä saattoi johtaa kulttuurikehitykseen, joka perustuu suullisen ja
kuvallisen viestinnän yhdistelmään, mutta ei välttämättä sisällä painettua
sanaa.
Tietokoneita käyttävä symbolinen ja
kuvallinen käsittelytapa saattaisi samalla johtaa ajatus ja
kommunikaatiomalliemme perusteelliseen muuttumiseen. Kaikkein
kehittymättömimmätkin maat voitiin kyllästää Marshall McLuhanin kuvailemalla
elektronisella kulttuurilla. Sekin oli eräänlaista opetusta
Tällaisesta maailmasta oli jo
olemassa erinomainen esimerkki nuorisossa, joka rautaesiripun molemmin puolin
kuunteli jazzia ja rockia.
Tulevaisuuden ihminen olisi joka
tapauksessa kaikkialla maailmassa aivan toisella sivistystasolla kuin nykyinen,
voitiin arvioida. Maailmanlaajuiset televisioformaatit tekivät jo työtään, joka
suuressa määrin oli myös omalla tavallaan sivistävää ja kansoja ja
kansankerroksia yhdistävää. Kyseessä oli hiljainen vallankumous, jonka merkitys
koko ihmiskunnalle oli valtava.
Selvyyden vuoksi totean, ettei
edellinen kappale ole Oettingerin, vaan minun tekstiäni.
Noina aikoina sosiologiaa
opiskelleena muistan vankkumattoman kehitysoptimismin, mihin liittyi myös
tiettyjä pelkoja siitä, että ihmistä voitaisiin oppia manipuloimaan käyttämällä
tietokoneiden avulla niitä valtavia tietovarantoja, joita jokaisesta oli tarjolla.
Jokaisestahan oli jo reikäkorteille siirrettynä monenmoista tietoa.
Sosiaalitieteet saattaisivat tässä
olla samassa roolissa kuin joskus oli filosofia teologian palkkapiikana.
Valtioille tai ehkä muillekin suurille toimijoille oli siis avautumassa
mahdollisuus kehittyä orwellilaiseksi isoksi veljeksi.
Nykyään näin todella on käynytkin.
Tekoäly valvoo jokaista sanaa, jonka kirjoitat internetiin ja tuntee tarkoin
sekä ostoskäyttäytymisesi että muut mieltymyksesi, jotka klikkailemalla
paljastat.
Sensuuri, suostuttelu ja
oikein ajattelevan niin sanotun yleisen mielipiteen aiheuttama yhdenmukaisuuden
paine ovat nousseet aivan uudelle tasolle eikä ihmisten suuri joukko enää
kainostele esiintyä toistensa holhoojina, pöyristyjinä ja sensuroijina. Se
alkaa monelle olla jo kunnia-asia ja intohimo.
Yksilöiden tarkkailu lienee
edistynyt pisimmälle Kiinassa, mutta olisi kovin naiivia olla huomaamatta sitä,
miten suuresti totalitaarinen idea ihmiselämän kaikkien tasojen alistamisesta
oikeaoppiselle ideologialle läpäisee nykyään somen ja median meilläkin.
Entistä moni-ilmeistä puoluekenttää
omine äänenkannattajineen ei enää ole olemassa. Elämme vaihtoehdotonta
totuudenjälkeistä aikaa, jossa auktoriteetit ovat kunniassa ja järjen julkinen
käyttö kiellettyä.
1960-luvun loppu ja 1970-luvun alku
oli vielä niin sanotun reaalisosialismin suurta aikaa, niin nolosti kuin
Varsovan liiton täytyikin lopettaa Prahan kevät. Propagandavyörytystä rauhan
pelastamisesta ja lännen suuren provokaation likvidoinnista uskoivat vain
tyhmät, mutta heitä oli siihenkin aikaan valtavia määriä.
Joka tapauksessa usko kansojen
huimasti nousevan koulutustason ja tulevaisuuden uskomattomien
informaatiopalveluiden vaikutukseen rationaalisen käyttäytymisen lisäämiseksi
oli vahva niin meillä kuin Amerikassa.
Jouduin itsekin vastaamaan
sosiologian tenttikysymykseen, jossa kysyttiin, miksi ideologiat ehtyvät.
Syyhän oli yksinkertainen ja sitäkin vaikuttavampi: ideologiset asenteet
lakkaavat antamasta käyttäytymiselle lisäarvoa silloin, kun asiat voidaan
rationaalisesti ratkaista ja omaa etuaan ajavat ihmiset hyväksyvät ymmärtämänsä
rationaaliset perusteet.
Ei kannata ryhtyä lakkoon, kun
voidaan tarkoin laskelmin osoittaa, että se tekee suurempaa vahinkoa kuin
tietyistä ehdoista sopiminen. Sama koskee sotaa, joka on varma tapa
vahingoittaa sekä muita että itseä.
Vaurastuminen ei ole mahdollista
alueita valloittamalla ja kansoja alistamalla. Sen sijaan tuollaisista
pyrinnöistä luopuminen saattoi olla mittaamattomasti tehokkaampaa, minkä jo
Saksan ja Japanin taannoinen historia vakuuttavasti osoitti.
Ajan muotitiede, sosiologia
esiintyi täysin ideologianeutraalina rationaalisuuden edistäjänä. Tässä
käsiteltävään teokseen luvun Käyttäytyminen kirjoittanut
Ithiel de Sola Pool, MIT:n valtio-opin professori esitti, että kehitys johtaisi
muun muassa nationalismin vähenemiseen ja sotien ehkäisemiseen.
Seuraavilla kymmenellä tekijällä
olisi seuraavan puolen vuosisadan aikana suuri vaikutus
käyttäytymisteknologioihin:
-yhteiskunnallisten tilastojen
laajempi käyttö, mukaan lukien gallupit ja raportit yleisen tietämyksen tasosta
eri ryhmissä
-tietokoneilla toimivat suuret
tietoluettelot
-relaatiomatematiikka
-ajatus- ja oppimisprosessien
ratkaiseminen
-tietokoneiden oppiminen puhumaan
kokonaisia lauseita
-uusien lääkeaineiden mahdollistama
ihmismielen säätely
-uudet tiedot lapsen kehityksestä
-ihmisten estojen väheneminen
-kansojen kyky säädellä
taloudellista kasvuaan, mihin liittyi kasvun pitäminen vakaana ilman häiriöitä
ja tietoiset ratkaisut kasvun, kulutuksen ja vapaa-ajan välillä
Nämä uudet asiat voitiin ennustaa
hyvin luotettavasti. Niiden vaikutus oli kuitenkin vaikeammin arvioitavissa.
Olisiko vuonna 2020 vielä
kansallisvaltioita? Olisiko silloin edelleenkin vain kaksi suurvaltaa? Olisiko
teollinen kehitys vain harvojen omaisuutta ja kehittymättömyys monen kohtalo?
Pitivätkö ydinaseet yllä kauhun tasapainoa? Olisiko YK vahvempi vai heikompi
kuin nyt?
Oli sellainenkin mahdollisuus, että
rikkaat ja voimakkaat valtiot, erityisesti USA alkaisivat pelätä, että joku
mahdollinen vihollinen pääsisi kehityksessään edelle. Tällöin lisättäisiin
investointeja tämän estämiseksi, muuten USA ja muutkin rikkaat maat lisäisivät
vapaa-aikaa nopean kasvun kustannuksella.
Joka tapauksessa nationalismi oli
jo nyt heikentynyt Euroopassa ja oli syytä uskoa ilmiön leviävän kaikkialle.
Vuonna 2020 diplomaatit olisivat
yhteydessä päävirastoonsa, joka antaisi heille suurista tietokoneistaan kaikki
pyydetyt tiedot. Niiden käsittelemiseen tarvittaisiin tieteellisesti
koulutettuja teknikoita, jotka vähitellen valtaisivat ulkopolitiikan yleismiesten
paikat.
Tietokoneiden avulla uuden polven
suurlähettiläät voisivat joka tapauksessa hetkessä analysoida luotettavasti
kaikkia poliittisia tapahtumia.
Ongelmaksi kyllä jäi, että vaikka
kehittynyt käyttäytymisteknologia voisi tehdä neuvotteluprosessin kulun
hienostuneemmaksi, ei se välttämättä toimisi kummankaan osapuolen
yksinomaiseksi hyödyksi.
Itse ymmärtäisin vuoden 1970
eväillä kehityksen joka tapauksessa johtavan pakostakin suurempaan
rationaalisuuteen ja molemminpuolisesti optimaalisiin päätöksiin.
Tietokoneita käsittelevä luku on
täynnä optimismia. Pienten laitteiden avulla saatettaisiin saada kaikkialle
parhainta mahdollista tietoa ja kokemusta välittömästi. Niiden avulla
voitaisiin sivistystasoa myös suuresti nostaa ja tehostaa mm. kielten opetusta.
Uusi teknologia vaikuttaisi myös
itse kieleen ja siihen, miten sitä käytetään. Ajatuksetkin oli muutettava
sellaiseen muotoon, että ne soveltuisivat tallentamiseen koneiden
käsiteltäväksi ja olisi kehitettävä uusi yleiskieli sekä teknisellä tasolla
että normaalikäyttöön. Todennäköisesti se olisi joku muunneltu englannin kielen
laajennus.
Käyttäen analyysin menetelmiä ja
uskoen järjen voimaan todellisuus voitaisiin ilmaista loogisin järjestelmin
Tämän aistimuksista ja hengestä erillään tarkastellun järjen ja analyysin
mahdollisuuksien loistava toteutus merkitsisi uuden maailman alkua ja teknisen
yhteiskunnan alkua ja teknisen yhteiskunnan syntyä.
Tietokoneistumisen seurauksiin
voitiin arvioida kuuluvan yleisen rationalisoitumisen, mikä vähentäisi
valtioiden välisiä ideologisia eroja, kansainvälistäisi tiedettä ja nostaisi
yleissivistyksen tasoa. Se myös muuttaisi asenteita tuonpuoleisia asioita kohtaan
eli vähentäisi uskonnollisuudelle jäävää tilaa.
Tämän näköistä oli siis ajattelu
tietokoneajan aamunkoissa ja sosiaalitieteiden ja kvantitatiivisten metodien
uusien saavutusten hurmassa.
Eipä aikaakaan, kun Lähi-idässä
uskonnollis-kansalliset ristiriidat ja niiden aiheuttama energiakriisi sitten
1970-luvun alussa ja puolivälissä ravisteli koko maapalloa. Sitten kukistui
Persian shaahi ja öljyrikkauksien voimalla palattiin islamilaisessa maailmassa
takaisin keskiaikaan, sille 1400-luvulle, jota sikäläinen kalenterikin
osoittaa.
Neuvostoliiton romahduskaan ei
hävittänyt kansojen halua olla seuraamatta Amerikkaa ja sen tiedemiehiä
ainoalla oikealla ja rationaalisella tiellä. Itse asiassa siitä seurasi
todellinen nationalismin räjähdys ja ennen pitkää alkoi myös Venäjän taantuminen
oman keskiaikansa suuntaan ainakin symbolisella tasolla.
Pitkäksi aikaa olikin
rationaalisuus näyttänyt maailmassa luonnonvoimaisesti vain ja ainoastaan
lisääntyvän ja ymmärrettävästi oli hyvin vaikea uskoa, että suunta saattaisi
niin radikaalisti muuttua niin äkkiä ja niin laajoilla alueilla.
1970- ja vielä1980-lukukin olivat
yhä länsimaisen kehitysoptimismin suurta aikaa, joka huipentui Neuvostoliiton
romahdukseen. Sen hiipumista olemme nyt jo pari vuosikymmentä todistaneet,
milloin mitäkin katastrofia seuratessamme ja vielä pahempaa odottaessamme.
Muistakaamme kuitenkin, että vuoden
1970 tilanteesta olemme hyvin monessa suhteessa edistyneet olennaisesti.
Köyhyys ja kurjuus ovat vähentyneet, valistus ja rationaalinen käyttäytyminen
ovat lisääntyneet ja sodat saatiin ainakin Euroopassa jättää sotimatta monen
vuosikymmenen ajan.
Tässähän voisi ihan siteerata
Stalinin sanoja: elämä on tullut paremmaksi ja iloisemmaksi. Valitettavasti
tämä suuntaus ei sitten kaikille riittänyt.
Maailma muuttuu. Suunta on arvoituksellinen. Vuonna 1975, kun ihmiset kävivät Konelassa Mosse ja Ladaostoksilla, eivät voineet arvata nykysuuntauksia: nyt ei Ladaa tai Mossea otaisi kuin hullu tai itähihhuli...
VastaaPoistaMinäkin osti keittokirjan vuonna 1995, nyt todeten sen tarpeettomaksi, koska interweb....
"se yleisen rationaalisuuden voitto, joka koskisi kaikkia, hyödyttäisi kaikkia ja pakottaisi kaikkia kehittymään samaan suuntaan, ei ole tämän päivän hallitseva uskomus...Onko seurauksena järjen käytöstä luopuminen ja yhä suurempi panostaminen tunteeseen?".
VastaaPoistaTämä vaihtelu on vanha ilmiö: valistuksen usko järjen voittoon johti Ranskan vallankumoukseen ja Napoleonin sotiin, jotka johtivat romantiikan aikakauteen jne. Tällä hetkellä suunta näyttää menevän edistysuskosta tunteiden - etten sanoisi barbarian - suuntaan.
"Joka tapauksessa usko kansojen huimasti nousevan koulutustason ja tulevaisuuden uskomattomien informaatiopalveluiden vaikutukseen rationaalisen käyttäytymisen lisäämiseksi oli vahva niin meillä kuin Amerikassa.
VastaaPoistaJouduin itsekin vastaamaan sosiologian tenttikysymykseen, jossa kysyttiin, miksi ideologiat ehtyvät. Syyhän oli yksinkertainen ja sitäkin vaikuttavampi: ideologiset asenteet lakkaavat antamasta käyttäytymiselle lisäarvoa silloin, kun asiat voidaan rationaalisesti ratkaista ja omaa etuaan ajavat ihmiset hyväksyvät ymmärtämänsä rationaaliset perusteet."
Se missä ehkä oltiin perusteellisesti väärässä on yksipuolinen rationaalisuuden korostus, siinä unohdettiin arvojen merkitys. Realistisempi ihmiskuva olisi ehkä ollut, että rationaalisuus on väline, jolla ihminen pyrkii toteuttamaan syvimmät pyrkimyksensä, tunteensa ja arvonsa, mukaanluettuna moraali, uskonto ja ideologiat, joita ei voi rationaalisesti perustella.
70-luvun meininki kuulostaa aika samanlaiselta kuin 1800-luvun tiedeusko, jossa myös uskottiin koko maailman olevan kuin mekaaninen kone, jonka eri osien suhteet voisi helposti selvittää ja sen jälkeen ymmärtää ja hallita kaikkea. Sitten huomattiin, että luonnontieteet ovatkin luultua monimutkaisempia, ihmisen toiminnasta puhumattakaan.
VastaaPoistaJuuri niin. Ei tieteen ja tiedon lisääntyminen vähennä uskontojen aluetta, kun on edistytty riittävästi: esim. elävien solujen rakenteen selvittäminen 2000-luvun kuluessa yhä tarkemmin osoittaa, että ne tuskin syntyivät sattumalta, kuten vielä alakoulussa opetettiin.
PoistaJokainen solu on monimutkainen tietoverkkojärjestelmä ja tuotantolaitos, joka vielä kopioi itsensä, kun tilaisuus tulee.
Missä Jahve luuraa?
Aika hurjaa on maailman meno. Ei ole päästy sodista edes euroopassa. Tekoäly on kyllä hyvä apu, kun tietää sen rajoitukset. Ainakaa maksuton Gemini tekoäly ei hyväksy ei digitoitua tietoa totuudeksi.
VastaaPoistaNyt vielä eu suunnittelee netin sensuuria demokratian tai
oman valtansa "turvaamiseksi". Siinä menee sitten vapaa tiedonkulku!