Uudenlaista sairaalloisuutta

 

Ortoreksian uhrit ja luterilainen moraali

 

Die Zeitin lokakuun kussa ilmestyneessä numerossa on suuri artikkeli otsikolla ”Nauti itsesi terveeksi!”

Artikkelin teemana on ruokailun rappeutuminen sääntöpohjaiseksi tankkaukseksi, jota vallitsevat tabut ja kiellot ja joka tuottaa pahimmillaan sairaalloista ahdistusta ja huonoa terveyttä ja aivan yleisesti ilotonta elämää, jossa aivan turhaan kartetaan niitä nautintoja, joita ruokailu voisi tuottaa.

Itse asiassa nautinnon yhdistäminen ruokailuun, johon se luonnollisesti kuuluukin, on terveellistä ja voi johtaa paremmin ja miellyttävämmin niihin päämääriin, joihin askeettisella ruokavaliolla pyritään.

Kirjoittajat kuvailevat nautinnollisen ruokailun ulottuvuuksia: siinä ihminen käyttää kaikkia aistejaan ja kehittää niiden kykyä nauttia. Eivät pelkästään maut ja tuoksut, vaan myös jopa tarjoiluastiat ja tietenkin sosiaalinen ympäristö saattavat vaikuttaa paljonkin siihen, millainen kokemus ruokailusta tulee. Hyvä kokemus tuottaa myös kylläisyyden ilman mässäystä.

Olennaista on kiireettömyys ja keskittyminen nimenomaan ruoasta nauttimiseen sen sijaan, että tankattaisiin muun puuhan ohella. Aamukahvin moni juo kyllä tietokoneen tai lehden seurassa ja jukurtin kaataminen erityiseen tarjoiuluastiaan taitaa useimmilta jäädä tekemättä, mutta jopa aamupalakin voisi kirjoittajien mielestä olla terveellisempi hartaudella nautittuna.

Itse katoin purjeveneessäkin ruoan aina liinoille ja yritin asetella sen houkuttelevasti. Posliiniastiat tosin jäivät usein satamakäyttöön. Aallokossa ja kallistelussa kyllä auttoi niiden pöydällä pysymistä liinojen kastelu. En tiedä miksi, mutta yhtä hyvältä ruoka maistui tuskin koskaan muualla. Kannella napostelu oli joskus ainoa vaihtoehto, mutta yleensä se oli vältettävissä.

Mieleen tulee, että nykyaikainen amerikkalaistyyppinen pikaruokailu on nimenomaan klassisen aterioinnin vihollinen. On väitetty, että englantilaisen ruoan yleinen mauttomuus on perua puritaanien kammosta kaikkea nautintoa kohtaan. Mässäyshän oli ja on katolisillekin kuolemansynti, mutta olennaista on sen määritteleminen, mihin raja vedetään.

Englannissa lordi Sandwich keksi pyytää tuomaan itselleen voileivät, joita voi syödä korttia pelatessaan ilman, että kädet rasvautuivat. Siinäpä myös amerikkalaisen epäkulttuurin eräs historiallinen alkukohta.

Sandwich kyllä itse asiassa osasi arvostaa hyvää ruokaa, minkä todistanee hänen asemansa The Sublime Roast Beef Societyssä (ks. Vihavainen: Haun roast beef tulokset). Tämä ei muuksi muuta sitä, että sandwichit ovat ruokakulttuurin rappion merkki ja sama koskee myös wrapeja ja muita vastaavia mössöpaketteja.

Die Zeit kyselee sitten myös noiden pahiksiksi leimattujen ruokien perään. Ovatko punainen liha, pikaruoat, vehnä ja alkoholi sitten oikeasti niin epäterveellisiä?

Ikävä vastaus on, että yleensä ovat, liiaksi nautittuina. Kuitenkaan esimerkiksi punaisen lihan vaarallisuus on sangen suhteellista eikä se mitään myrkkyä ole. Kunnon pihvi viikossa ei tapa ketään.

Itse asiassa sama periaate pätee kaikkialla, kuten terve järki sanookin. Ei punainen liha enempää kuin valkoinenkaan (siis sianläski), perunat, vehnäleipä tai vaikkapa suola mitään myrkkyjä ole. Niille ei vain kannata antaa liian suurta roolia ruokavaliossa. Elämänsä omistaminen hyveellisen dieetin noudattamiselle voi sen sijaan olla myrkkyä terveydelle.

Syömisestä on monelle tullut jonkinlainen uskonnollinen rituaali, jossa kuvitellaan jopa maailman pelastamisen olevan kyseessä. Veganismi on asian sairaalloiseksi kehittynyt muoto, jonka yleisyys kertoo ajastamme paljon olennaista.

Oikeanlainen syöminen näyttää joillekin olevan eräänlaista uskon kilvoittelua, jossa nautinto sinänsä merkitsisi lankeamista.

 Jo Bertrand Russell pian sata vuotta sitten totesi, että ruokahalun kiihottuminen edistää ruoansulatusta ja on siten nimenomaan hyvä ja hyödyllinen, evoluution (tai luojan) kehittämä asia. Siispä puritaaninen nautiskelun välttäminen oli vain irrationaalista. Ranskalaisille hänen tuskin olisi tarvinnut asiaa todistellakaan.

Entäpä me luterilaiset? Luther itse ymmärsi hyvin niin viinin, naisten kuin laulunkin arvon eli osasi arvostaa Jumalan syntisille ihmisille antamia lahjoja. Ei ole Lutherin vika, että puritaaniset virtaukset ovat meilläkin vaatineet veronsa ja näyttävät voimansa tänäkin päivänä.

A tavern chair is the throne of human felicity (ks. Vihavainen: Haun felicity tulokset ) lausahti kerran hyvin arvossa pidetty tri Samuel Johnson ja tämähän kuuluu niin sanottuihin ikuisiin totuuksiin. Tämä annattaa sanoa niille käniseville lääkäreille, jotka yrittävät herätellä meissä sekulaarista synnin tuntoa ilman päteviä perusteita.