torstai 21. huhtikuuta 2016

Puhtaan tyhmyyden kritiikkiä



Tyhmennysharjoitusten arvosta ja ongelmista


Muuan vanha ystäväni aina silloin tällöin mainitsee huokaisten eräästä tuttavastaan, joka joskus 70-luvun kultaisina vuosina lausui hänelle sakramentaaliset sanat: ”Suomen suurin onnettomuus oli, ettei sitä valloitettu talvisodassa”.
Ystäväni muistelee asiaa ilmeisen imponoituna, ei suuttumuksella tai ivallisesti nauraen, vaan huvittuneen pohdiskelevasti. Tuohan on jo historiaa ja kaikki me siihen aikaan eläneet kuulimme ja näimme jotakin vastaavaa. Koko Suomen nuorison etummaisin eliittiryhmä julisti silloin suurella paatoksella seuraavansa Otto Ville Kuusisen viitoittamaa tietä ja kulkevansa sitä nimenomaan eteenpäin, maailmanhistorian suuren suunnitelman mukaisesti.
Se narrin osa, joka historiassa oli jäänyt Kuusiselle, oli silloin, puhtaan järjen voimalla ja historiasta välittämättä päätetty muuttaa profeetan ja esitaistelijan rooliksi. Historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata ja tyrannit saa aina palkkansa, lauloivat nuoret ymmärtämättä tuon taivaallista siitä, mitä olivat puuhaamassa ja mitä laulu heillekin oikeastaan tarkoitti.
Nuorten lähtökohtana oli radikalismin ansiokkuus a priori. Kaiken muuttaminen juuriaan (radix) myöten oli ymmärretty kaiken viisauden aluksi ja asioiden oikeaksi ymmärtämiseksi oli aivot ensin tyhjennettävä kaikesta, mitä siellä oli. Tämä tyhjennyshän oli myös 1960-luvulla uudelleen muotiin tulleen itämaisen mystiikan avainkäsitteitä. Mietiskely saavuttaa tarkoituksensa vain silloin, kun järki ja tahto sammutetaan.
Tavallaan tyhjentyminen tietenkin tarkoittaa samalla tyhmentymistä, mutta en halua tässä suinkaan väittää, että mietiskelyn ja valaistumisten tuloksena olisi vain ja ainoastaan tyhmyyden hankkiminen ja vajoaminen eläimelliseen tilaan. Tyhmyydellä on toki arvonsa oikeassa ympäristössään, mutta ei missä tahansa.
Radikaalin poliitikon harrastama mielen vapauttaminen kaikesta ympäröivän maailman sovinnaisesta ja satunnaisesta sisällöstä sen sijaan kyllä muistuttaa metodiltaan mietiskelyä, mutta tässä tapauksessa se todennäköisesti myös vie vahingolliseen tyhmentymiseen ignoroimalla ja leimaamalla painolastiksi kaiken sen, mikä ei loogisesti seuraa uuden, uljaan ajattelun postulaateista.
Venäjän historiaa tuntevat ovat ehkä tutustuneet Bakuninin ja Netšajevin laatimaan Vallankumouksellisen katekismukseen, joka on malliesimerkki radikalismista puhtaimmillaan. Sehän alistaa vallankumoukselliseksi ryhtyneen ihmisen koko maailman yhdelle ainoalle asialle, vallankumoukselle. Kaikki vanhan maailman instituutiot julistetaan siinä arvottomiksi tai vain sikäli arvokkaiksi, kun ne voivat edesauttaa suurta päämäärää: kaiken vanhan tuhoavaa vallankumousta.
Ne, jotka halusivat Suomen kulkevan Otto Ville Kuusisen viitoittamaa tietä ja häviävän talvisotansa vaikkapa sitten viiveellä, eräänlaisen historian uudelleen tulemisen kautta, olivat arvollisia Vallankumouksellisen katekismuksen tunnustajia. Heidän maailmassaan oli tehty täydellisen tyhjennyksen eli siis tässä tapauksessa myös tyhmennyksen operaatio. Se oli turvallinen alusta kaiken mullistavalle muutokselle, jonka tuli tietenkin ensin alkaa kaiken vanhan tuhosta. Olihan tuhoamisen viettikin luova vietti, kuten Bakunin totesi.
Bakuninin ja Netšajevin ja heidän katekismuksensa sijasta sivistyneistöllämme oli tuohon aikaan käytettävissään Moskovan avoimesti typerä ja ehkä juuri siksi niin imponoiva evankeliumi. Postmodernilla kaudella radikaalit sitten saivat tämän Foucault’nsa ja hänen kintereillään viihtyvät Lacanit, Bataillet ja muut radikaalit suuruudet. Taitavat ne yhäkin monelle kelvata?
Tämä joukko tyhmentää adeptinsa lähes samalla metodilla kuin anarkistiset edeltäjänsä, kutenkin sillä erotuksella, ettei avainkäsite enää ole tahto, vaan halu, désir. Toki jo Schiller kerran arvioi, että maailma pyörii nälän ja seksin ympärillä, Der Hunger und die Liebe regieren Das Weltgetriebe. Mutta Schiller ymmärtääkseni viittasi luonnon pakkoon. No, epäilemättä hänen aikalaisensa, joutilas ja kylläinen markiisi de Sade kyllä filosofoi pelkällä halullakin. Tuskinpa olikaan sattuma, että hänet tuohon aikaan pistettiin lukkojen taakse.
Tuohon aikaan oli näet kaikkea muuta kuin sopivaa olettaa, että ihmiset alentuisivat olemaan pelkkiä halujensa ja mielitekojensa tyydyttäjiä. Keskeinen tekijä, jolla ihmisen arvo mitattiin ei ollut hänen halunsa ja kykynsä nautintoon, vaan hänen hyveensä eli nimenomaan hänen tahtonsa ja kykynsä voittaa ne toimia animaalisista ja itsekkäistä impulsseistaan välittämättä. Sitähän hyve, virtus, vertu on aina tarkoittanut. Se on kykyä ja sen käyttämistä hyvään.
Yhtä kaikki, nimenomaan radikalismin mekanismina eli tyhmentämisen välikappaleena Foucault’n näkemys ihmisestä viettiolentona toimii aivan erinomaisesti. Toki idea periytyy jo Freudilta: epäviihtymys kulttuurissa Unbehagen im Kultur, oli väistämätön seuraus siitä, ettei kulttuuri-ihminen voinut estoitta tyydyttää kaikkia animaalisia halujaan. Näin siis Freud, jonka ihanteena väikkyi irrationaalisuutensa voittanut ihminen, ainakin mikäli uskomme Erich Frommin tulkintaa.
Vasta Freudin epigonit tekivät tästä viettiolennoksi ymmärretyn ihmisen ja häntä ahdistavan kulttuurin ristiriidasta aseen itse kulttuuria vastaan samaan tapaan kuin Bakunin ja Netšajev asettuivat yhteiskuntaa ja valtion poliittista mahtia vastaan, totaalisesti ja kompromisseitta.
Jälkimmäisille yhteiskunnan normit olivat este poliittiselle vapautumiselle, edellisille eläimellisten viettien vapauttaminen on kiistaton ja kaiken pyhittävä päämäärä. Vapaus on ja voi olla vain viettien täyttä vapaata toteuttamista. Nyyaikaisen radikalismin metodina on sorron eli siis halun ja viettien tyydytyksen tiellä olevan repression paljastaminen. Rationalisaatio, järjellistäminen on pahuuden ytimessä.
Naiivi realisti voisi luulla, ettei järjellistämisessä mitään pahaa ole, vaan päinvastoin. Tämä ei pidä toki paikkaansa. Järki, ratio, ei ole se  primäärinen asia, johon ihmisen tulisi pyrkiä vaan valhe, joka estää näkemästä totuutta ja pitää viettien Sisyfosta vankilassaan.
 Rationalisaatio on nimenomaan vapauden ja sitä mukaa myös järjen este ja sen totaalinen voittaminen on kaiken a ja o. Paras tapa viisauteen pääsemiseksi on tässäkin tapauksessa kaiken järjen eli historiallisen painolastin pyyhkiminen pois tieltä ja mielen tyhjentäminen, mitä voi kaikin mokomin nimittää myös tyhmentämiseksi. Etenkin tässä asiassa tuo termi sopii erinomaisesti.
Metodi on nykyään aivan yleisesti käytössä myös politisoituneiden ideologioiden piirissä, kuten voimme joka päivä huomata. Esimerkiksi feministinen ajattelu pyrkii ja pääsee haluamiinsa päämääriin vain ja ainoastaan pyyhkimällä pois näköpiiristään instituutioiden rationalisaatiot eli sen mielekkyyden, joka asioilla on omissa yhteyksissään joko ollut tai yhä säilynyt. Niiden tilalle on luontevaa asettaa erilaisia haluttuja ja tarkoituksenmukaisia selityksiä, kuten ”sorto”, ”naisviha”, ”patriarkaatti” ja niin edelleen.
Kaikessa simppeliydessään tällainen metodi on ainakin toimintavarma, koska järjestä luopunutta ei mikään voi horjuttaa edes silloin kun hän tarkastelee historiaa, jossa instituutioiden mielekkyys periaatteessa tunkee kaikkialta näkyviin.
Historiassa, ja tämä tarkoittaa yhtä lailla nykypäivää kuin tuhannen vuoden takaista aikaa, toimii vajavainen ihminen vain harvoin parhaalla mahdollisella tavalla ja vielä harvemmin hän on onnistunut tekemään maailmastaan täydellisen, saati täysin järkevän. Tämänhän havaitsivat jo Rummukaisen veljekset.
Syynä maailman vajavaisuuteen ovat todennäköisemmin kykyjen kuin tahdon ongerlmat. Tämän seikan tunnustaminen ei ehkä anna suuttumukselle niin paljon sytykkeitä, kuin kaipaisimme, mutta auttaa meitä pysymään tolkullisuuden rajoissa. Tyhmennysharjoituksilla voi olla heuristinen arvonsa, mutta, paradoksaalisesti, on vain tyhmää olettaa puhtaan rationaalisuuden vallitsevan siellä, missä ihmiset kohtaavat toisiaan.
Terävä Wilhelm Occamilainen luultavasti ymmärsi saman asian lausuessaan Entia non sunt multiplicanda praeter necessitatem. Liika monimutkaisuus vie todennäköisesti harhaan. Toisaalta, silloin kun asia koskee ihmisiä ja yhteiskuntaa, myös ylenmääräinen ja järkeä kohtuuttomasti korostava simppeliys vie sinne varmasti, sillä sekin perustuu keinotekoiseen tyhmennykseen.

12 kommenttia:

  1. Jos jotakin varmaa voidaan sanoa läntisen ihmisen kehityksestä, niin kohti yhä suurempaa vapautta hän halajaa. Ja aina nouse esiin etusormenheiluttajia jarruttelemaan.

    "En näe mitään velvollisuutta uskoa, että sama jumala, joka on antanut meille logiikan, järjen ja älykkyyden tarkoitti, että unohtaisimme niiden käytön." - Galileo Galilei

    VastaaPoista
  2. Kovaa tuo pyrky on ollut ainakin täällä pohjoisessa ja jälkeä on syntynyt. Usein tuntuu siltä, että tri Pangloss, joka itse asiassa seurasi suuren Leibnizin jälkiä, on ehdottomasti oikeassa.
    Ja sitten se epäilys taas iskee.

    VastaaPoista
  3. Länsimaisesta ihmisestä on tullut eräänlainen homo sovieticus Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Puuttinin kerrotaan lausuneen, että 1900- luvun suurin tragedia oli Neuvostoliiton hajoaminen. Tässä asiassa alan olla taipuvainen komppaamaan puuttinia.

    On olemassa vain yksi hyväksytty feministinen punavihreä ideologia, eikä silläkään tarvitse vaivata päätään, koska sen ovat valmiiksi määritelleet Hyvät Ihmiset. Toisinajattelevat savustetaan pois facebookista, kaveripiiristä, työpaikalta ja lopulta syytetään ja tuomitaan, suljetaan vankilaan tai mielisairaalaan.

    Kyse saattaa ollaa jonkinlaisesta joukkopsykoosista tai joukkotyhmyydestä. Perutelen arvion sillä, että hyvin suurella todennäköisyydellä pystyn ennakoimaan jonkun henkilön kannan mihin tahansa kolmanteen asiaan, jos minulle ensin kerrotaan heidän kantansa kahteen muuhun asiaan.

    Kuten jo aiemmin täällä kommentoin, saattaapi hyvin olla, että oli tragedia Suomelle ja suomalaisille, ettei meitä miehitetty toisessa maailmansodassa. Säilytimme ulkokuoren, mutta mätänimme sisältä. Esim virolaisille näyttää käyneen päin vastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Puuttinin kerrotaan lausuneen, että 1900- luvun suurin tragedia oli Neuvostoliiton hajoaminen."

      Neuvostoliitto oli tässä katastrofissa ainoastaan jäävuoren huippu. Kysymyshän oli itse asiassa Neuvostoliiton perustusten katastrofista eli marxismi-leninismi-stalinismin teorian ja käytännön luhistumisesta/hajoamisesta/mätänemisestä/jne.

      Se että Puuttin näki ainoastaan Neuvostoliiton eikä nähnyt marxismi-leninismi-stalinismia on paljon puhuva seikka. Tämä seikka on erittäin tärkeä ja se merkitsee sitä, että Puuttin on joko värisokea tai sitten hänen älykapasiteettinsa ei pysty havaitsemaan marxismi-leninismi-stalinismin erikoispiirteitä historiallisena jatkumona.

      Puuttinin älykkyyden näytekappaleita ovat mm. "мочить в сортире" ja väite, että Lenin asetti atomipommin Neuvostoliiton hajottamiseksi.

      Poista
  4. Olen monesti miettinyt, että olisiko Suomi itsenäistynyt Neuvostoliiton hajotessa jos se olisi miehitetty. Vai olisiko Suomi venäläistynyt kuten Karjalan Tasavalta ja pysynyt osana Venäjää. Vähän olen kallistunut jälkimmäisen puoleen.

    VastaaPoista
  5. Sartre sanoi inhoksi tunnetta, jonka kokee nähdessään läntisen ihmisen luopuvan arvokkaimmasta ominaisuudestaan, oikeudesta vapaaseen ajatteluun kääntyessään lampaaksi, suomalainen älykkö tuntee inhoa kuullessaan sanan Sartre.

    VastaaPoista
  6. Venäjän iso ongelma on älymystön tuhoaminen 1900-luvulla useampaan kertaan.
    Tsaarin ajan maastamuutto, vallankumouksien joukkoteloitukset, bolsevismin tuhoava vaikutus, suuri isänmaallinen sota, juutalaisten maastamuutto jne.
    Oikeastaan on pieni ihme että itänaapurissa on vielä hyvin älykkäitä ihmisryhmiä ja sitä arvostetaan.. 8P

    Ari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ari: "Venäjän iso ongelma on älymystön tuhoaminen 1900-luvulla useampaan kertaan."

      Vain korkeintaan puoliksi vitsinä totean kommenttina tuohon ikävään tosiasiaan, että myös meidän oma älymystö on lähes kokonaan tuhottu. Se tuhosi itse itsensä. Se tuho alkoi sodan jälkeen marxismilla, jatkoi relativismilla ja sitten postmodernismilla, päätyen nykyiseen fanaattiseen "rasisti"jahtiin, "suvaitsevaan" silmien sulkemiseen, arvoglobalismiin, federalismiin ja Open Borders-ideologismiin. Eli suomeksi: kieltäytymiseen katsomasta reaalimaailmaa sellaisena kuin se näyttäytyy.

      Meillekin pätee se, että on pieni ihme, että kaikesta huolimatta on vielä älykkäitäkin ihmisiä joukossa. Tosin ei siinä joukossa missä "suvaitsevaisuus"-tyhmyys tiivistyi ja tiivystyy edelleen.
      Kiitos teille jotka ette tiivistyneet mukana. Me, kansanmiehet- ja naiset, tarvitsemme teitä nyt enemmän kuin koskaan.

      jk

      Poista
  7. Kyllähän meillä ihmistappiot olisivat olleet moninkertaiset, jos olisi miehitetty. Emme koskaan tulleet osaksi ns. tappotannerta, kun pidimme peräsimen omissa käsissämme.
    Hassua kyllä, mitä suurempi onnettomuus, sitä innokkaammin siitä etsitään myönteisitä tuloksia. Venäläisille ultrapatriooteille on ihmeellistä Jumalan johdatusta, että Stalinin johtama Neuvostoliitto säästyi mädältä liberalismilta...
    Onneksi ei tarvitse sellaisilla lohduttautua.

    VastaaPoista
  8. Tuota ansiokasta puhtaan tyhmyyden kritiikkiä lukiessa tuli taas mieleen se vanha radikaalin ja konservatiivin välisen eron määrittely. Sen mukaan konservatiivi on henkilö, jonka mielestä ei pidä pyrkiä muuttamaan sellaista, joka on osoittautunut toimivaksi.
    Radikaali taas on henkilö, jonka mielestä ei pidä hyväksyä sellaista, joka on osoittautunut toimivaksi.

    VastaaPoista
  9. Jälkeenpäin on helppo sanoa että johdatus teki minusta ruotsi tutkijan.

    VastaaPoista
  10. Tyhmentäminen ei välttämättä ole vain keinotekoista, vaikka tätä mahdollisuutta ei saa ääneen sanoa.
    Entisen pääministerimme isävainaan kollega juttelee tällaisia otsikolla
    "IQ, immigration and the future of Europe":
    https://www.youtube.com/watch?v=RO04pmW2Njk

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.