maanantai 18. huhtikuuta 2016

Suomi luikertelee



Suomi luikertelee korvat vaarallisesti heiluen

Takavuosina Suomessa oli tapana naureskella neuvostoliittolaisille uutisille, joissa itse uutisaines ja kommentit olivat suloisesti sekaisin, Neuvostolehdistössä uutinen kuin uutinen oli samalla jyhkeä korkeamman totuuden julistus ja moralistinen vuodatus, jonka merkitystä ei enemmän tai vähemmän vajaakykyiseksi arvioidun lukijan tarvinnut itse yrittää.
Koko paketti annettiin neuvostoliittolaiselle kuluttajalle ja muillekin halukkaille keskuskomitean asettamien suuntaviivojen mukaisesti ja toimittajat lisäsivät siihen vielä suuttumuksen tuimuutta makunsa mukaan. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, missä oli totuus. Varmemmaksi vakuudeksi neuvostojen maan päälehden nimenäkin oli Totuus (Pravda).
Koko Neuvostoliiton uutisvälitys oli yhtä suuri vitsi kuin maan demokratia, mutta kansakunnan tyhmempi puolisko uskoi siihen ainakin jollakin tasolla ja loput yleensä yrittivät esittää siihen uskovansa, mikäli heiltä asiaa kysyttiin. Kummallista kyllä, ilmeisesti myös toimittajista suuri osa todella uskoi siihen, mitä kirjoitti. Muuten elämä olisi mennyt liian hankalaksi.
Vanha ylemmyydentunto totalitaariseen tiedonvälitykseen nähden ei taida tämän maan valtamediassa enää olla perusteltua. Toimittajakunta näyttää omaksuneen korkeimman tuomarin asenteen siihen aineistoon nähden, jota se kansalle välittää. Se ei ole uutta, mutta uutta on, ettei se edes viitsi kätkeä ylimielisyyttään, vaan päinvastoin sillä briljeeraa.
Pohjanoteerauksena voitaneen pitää iltalehtijournalismia, jonka taso on maassamme romahtanut sen jälkeen kuin internetistä tuli lehdistön vakava kilpailija. Toisin kuin voisi kuvitella, lehdistö ei reagoinut haasteeseen panostamalla laatuun, vaan laskeutumalla yhä syvemmälle sensaatiojournalismiin.
Lehdistön suureksi voimannäytöksi oli ilmeisesti suunniteltu pääministeri Vanhasen erottamista. Syyksi kehitettiin vaalirahoitus, jota alettiin johdonmukaisesti esittää lähes tai täysin rikollisena toimintana. ”Ylihintaisten” taulujen ostaminen tai seminaareihin osallistuminen yritettiin saada näyttämään epärehellisyydeltä eikä normaalilta poliittisen toiminnan tukemiselta. Lausumattomana oletuksena näyttää olleen, ettei aito ja rehellinen politiikka mitään rahaa tarvitse.
Koska tyhmyyden rautainen laki sanoo, että puolet kansasta oin keskimääräistä tyhmempiä, näytti toimittajien menestys olevan melkoinen. Tätä edesauttoi se, ettei poliittisilla vastustajilla ollut tarpeeksi selkärankaa, jotta he olisivat voineet jättää herkullisen tilaisuuden käyttämättä ja puhaltaa pelin poikki. Vasta lapsellinen lipsahdus ”tuppeen sahatusta” lautakasasta palautti kansan todellisuudentajun ainakin osittain.
Mutta eipä sankarijournalistien into tähän lopahtanut. Medioidensa kuihtuvaa suosiota uhmaten niin verovaroilla pyörivä YLE kuin tavalliset markkinavetoiset lehdetkin hamuavat yhä kansakunnan opettajan manttelia vanhaan, karttakeppiä heiluttavaan tyyliin.
Lukijan ei tarvitse vaivata päätään ymmärtääkseen, minkälaista ohjelmaa maamme suurin päivälehti ajaa niissä kohtalonkysymyksissä, jotka maamme tällä hetkellä joutuu kohtaamaan. Homma hoidetaan sekä niin sanotulla läpäisyperiaatteella että erikoisartikkeleilla, joista viimeinenkin lukija lopulta ymmärtää, mikä on oikea mielipide ja millaiset näkemykset taas ovat aivan sallimattomia.
Sen sijaan, että vaikkapa Helsingin Sanomien kulttuuriosastossa julkaistaisiin parhaiden koti- ja ulkomaisten asiantuntijoiden analyysejä ja teemoista, joista on olemassa perusteltuja erimielisyyksiä, se uhraa palstatilansa täysin yhdentekevien musiikkikappaleiden ja tietokonepelien selostamiseen ja jättää usein tärkeimmätkin maan ja kulttuurin kohtalonkysymyksiä luotaavat kirjat vaille huomiota.
Jonkin uskomattoman lapsellisen teini-idolin päätös lähteä vuodeksi pois Suomesta saa osakseen monen sivun artikkelin samaan aikaan kun kansakunnan historian syväluotauksille omistetaan korkeintaan lyhyt litania vuosikymmenien takaisia latteuksia.
Alamme olla tilanteessa, jossa journalistien kunnianhimo ilmenee lähinnä mahdollisimman kekseliäiden kielellisten koristeiden liimaamisessa sellaisiin uutisiin, joiden arvon ja merkityksen toimittaja jo on valmiiksi ratkaissut lukijan puolesta.
Mitäpä kirjoittikaan Iltalehti Suomen ja Venäjän rajajärjestelystä 12.4.: Suomi luikertelee korvat vaarallisesti heiluen. Lukijan vaivaksi jää vain sen pohtiminen, mikä otus tämä Suomi oikein mahtaa ollakaan. Käärmeellä ei ole korvia, joten se tuskin on kyseessä. Onkohan Suomella myös häntä?

9 kommenttia:

  1. Hesarin lukijalta: Jos olisin Suomen omistaja, arvelisin Matti Vanhasta suunnitellun sähköjänikseksi, ja Sauli Niinistön vetäytyvän pyynnöstäni, joten kenttä olisi vapaa Paavo Väyryselle! Yllättäen ja pyytämättä.

    VastaaPoista
  2. Olen tässä pohtinut, olisiko Suomessa kysyntää sellaiselle medialle, joka vain välittäisi tietoa sitä mitenkään valmiiksi arvottamatta.

    Kerrottaisiin, mitä on tapahtunut - vain faktat. Kerrottaisiin laajasti ja kattavasti, mitä eri osapuolet ovat sanoneet ja tehneet ottamatta ollenkaan kantaa siihen, kuka oli oikeassa ja edistyksellinen ja kuka väärässä ja taantumuksellinen. Ja myös kuvajournalismin suhteen oltaisiin tarkkoja niin, että sillä ei manipuloida mielikuvia.

    - Nythän esim. Ylen uutisia on hauska katsoa myös kuvajournalismin kannalta - kuinka jokin Saluli Niinistön kevyt komuprointi matolla pitää toistaa kolmeen kertaan samassa uutispätkässä, jne. Hihittelevät teinit lienevät siellä kuvapuolen puikoissa.

    Mutta nyt kun Ylen rahoitus ja rooli ovat taas kerran pöydällä, miten olisi, jos sovittaisiin, että nyt politiikan aktiivisena osapuolena toimivan Ylen sisälle muodostetaan edes jonkinlainen asioiden arvottamisesta ja kansanvalistamisesta vapaa saareke?

    - Edes yksi kanava tai muutama ohjelmapaikka, jossa toimittajat mieltäisivät olevansa kansan palveluksessa monipuolista tietoa sellaisenaan välittämässä - eivät kansan yläpuolellaa sitä "sivistämässä" edistyksen teille, sen mielipiteitä "oikeaan" ohjailemassa eivätkä politiikkaa tekemässä.

    Tämmöisen puhtaan journalismin saarekkeen luulisi olevan Ylenkin etu, koska se lisäisi oa. instituution arvovaltaa ja hyväksyttävyyttä ja sitä kautta Yle-veron maksuhalukkuutta.

    VastaaPoista
  3. Sekä HS että Yle toteuttavat samaa EK/Nato tiedotusstrategiaa: toinen jalka jäi Karjalan juoksuhautoihin ja toinenkin himoaisi sinne takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ollut huomannutkaan. Spasibo, Kolja.

      Poista
  4. On tullut sitä Pravdaa ennen muinoin luettua, ja kyllähän tää nykyinen valtamedian ylemmyydentunne lähinnä kuvottaa. Ilkka Kanervan ero ulkoministerin pallilta taisi olla harjoittelua ”suurta tehtävää” varten.

    VastaaPoista
  5. Itä-Ruotsi on länttä, mutta Itä-Suomi ei, vaan koko ajan pitää paimentaa.

    VastaaPoista
  6. Iltapäivälehdet, ovat aikakautemme uusmilitarisoituneen sotateollisen komleksin kanuunoita ja ne ajatushautomot, vaikkapa Stanfor tuottavat niille aateellisia rypälepanoksia. Viimeviikolla, myös jokin Saksalainen aivopiieru pääsi löyhähtämään iltalehden avustuksella, jossa pakolaiset leimatiin Kremlin viidenneksi kolonnaksi.

    VastaaPoista
  7. "neuvostojen maan päälehden nimenäkin oli Totuus (Pravda)"

    Hyvän koulutuksen saanut bolshevistinen nomenklatuura kyllä tiesi, että pravda-sanalla oli myös vanhempi merkitys eli "laki" (Muinainen lakikokoelma Russkaja pravda / Venäläinen laki). Toisin sanoen Pravda-lehden ulosanti oli bolshevistisen lakimyllyn läpi tullutta vaikuttamista. Samaa tekivät Suomessa taistolaiset Tiedonantajassaan, jossa Derjabin/Komissaarovit lukivat lakia suomalaisille. Tampereen yliopistokin perustettiin aikoinaan kasvattamaan kaadereita Suomen sosialismiin siirtymisen toteuttamista varten. Näin ollen, vastaavilla toimittajilla "Suomi luikertelee korvat vaarallisesti heiluen" vielä pitkän aikaa.

    VastaaPoista
  8. Vielä paremman koulutuksen saanut intelligentsija ymmärsi, ettei pravda tarklittanut lakia, vaan oikeutta. Tämä ero oikeuden ja lain välillä on Venäjällä aina ollut olennainen. Yhä uudelleen sorretut ovat saaneet valittaa "pravdy net", oikeutta ei ole, vaikka olihan se laki, tietenkin.
    Myös käsite "Pravda zhizni" on Venäjälle tyypillinen, eikä kyse ole silloinkaan abstraktista laista.
    Gruen ist nur des Lebens goldene Baum sanoi Goethe hieman onnahtavasti samaan asiaan viitaten.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.