perjantai 27. tammikuuta 2017

Huxleyn maailma



Huxleyn maailma

Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma ilmestyi vuonna 1932. Silloin maailmassa oli paljon uutta ja uljasta alkaen liukuhihnatuotannosta ja päätyen aina missikisoihin ja alastomuuden ja seksin aivan uudenlaiseen läsnäoloon ihmisten arjessa. Myös musiikin alalla muotiuutuuksia piisasi, saksofonijatsista neekerirummutukseen.
Tietenkin myös ajan suuret yhteiskunnalliset ongelmat, liikaväestö, massatyöttömyys ja utopistiset yhteiskuntakokeilut, tässä vaiheessa lähinnä kommunismi ja fasismi, antoivat taustansa kirjoitusajankohdalle. Hiljattain käyty suursota ja kirjoittajan omat kokemukset tajuntaa laajentavien kemikaalien parissa kuuluivat myös kontekstiin.
Puuttumatta Uljaan uuden maailman varsinaiseen utopistiseen sisältöön ihmishautomoineen ja olouttamisineen, voi myös olla kiinnostavaa vilkaista, mitä muuta uutta muutaman sadan vuoden kehityksen oletetaan tuoneen mukanaan.
Seksi normaalina hyödykkeenä on yksi uutuus, jonka kehitys on vuonna 1932 vasta nupulla. Tunnuslause ”kaikki kuuluvat kaikille” vastaa ajan humaania henkeä ja lienee saanut ainakin osan innoituksestaan niistä uutisista, jotka kertoivat seksielämän kommunistisella Neuvosto-Venäjällä olevan vapaata siinä mielessä, että ”yksityisomistus” naisiin ja siis myös miehiin nähden on poistettu. Eiväthän ne ihan totta olleet. Mutta perheen hävittäminen sanan vanhassa mielessä ja seksi hyödykkeenä kuuluvat toki aikamme kulttuurin ytimeen.
Automatisointi näyttää kirjassa olevan lapsenkengissään ja sen sijaan, että edes yksinkertaisen työn tekisivät robotit, sitä tehdä puurtavat alempien kastien edustajat –toki myös alfat ja alfaplussat tekevät omia työtehtäviään. Alfojen oma valtio sen sijaan päättyi verilöylyyn ja niinpä palattiin vanhaan, hieman Platonin valtiota muistuttavaan systeemiin.
Huvittelu näyttää primitiiviseltä. Liukuporrastennis, sähkömagneettinen golf ja vastaavat typerän oloiset pelit ja leikit kelpaavat ajankuluksi myös alfoille, samoin kuin vaikkapa naisten raskaan sarjan painiottelut. Gammoilla, semi-moroneilla ja vastaavilla ryhmillä ilmeisesti pallopelit ovat yhä vain samassa suosiossa kuten ne olivat vuonna 1932. Fanittajien tappeluista ei kerrota. Ilmeisesti sellaisia ei osattu ennakoida.
Työn ainoa funktio ei toki ole tuotanto. Oli kokeiltu rajusti lyhennettyä työpäivää, mutta se johti vain soman eli mielihyvälääkkeen kysynnän valtavaan kasvuun. Parasta oli edelleenkin täyttää ihmisten tajunta jonkinlaisella enimmäkseen joutavalla askartelulla.  Niinpä automaatteja ei ole eikä tarvita. Mutta eipä ole työttömyyttäkään.
Vanhuus taas täytetään erilaisilla onnellistamisen konsteilla ja lopputuloksena on aikanaan siirtyminen polttolaitoksiin ilman sen kummempia emootioita tai seremonioita, kun se aika koittaa. Fosfori kerätään tarkoin talteen.
Yhteiskunnassa ei ollut lainkaan perhettä, koska kaikki monistettiin (kloonauksen vastine) ja haudottiin ja sen jälkeen oloutettiin eli hypnotekniikoilla ennaltamäärättiin sosiaalisesti ja saatiin omaksumaan tietyn kastin identiteetti.
Uskontoa ei tarvittu, koska ihmisten nuoruutta jatkettiin aivan samanlaisena kuuteenkymmeneen (?)ikävuoteen, jonka jälkeen rats -tuli loppu ja yksittäinen kastinsa tapaus siirrettiin taas raaka-aineeksi edesauttamaan uusien sukupolvien kasvua lannoitteena.
Suuret yksilölliset kriisit ja onnettomuudet puuttuivat tästä maailmasta, mukaan lukien intohimot, kuten rakkaus ja myös kuolemaan liittyvä mystiikka ja vanhuuden seesteisyys. Nautintoja oli kullekin riittävästi ja mielialaa muutettiin tarpeen tullen somalla. Kerran kuussa saatettiin antaa tarvitseville RIK -rajuin intohimon korvike.
Ihmisten tajunnan täytti jokatuntinen radio kaiketi älyttömällä jumputuksella, vaikka kirjassa ei kerrotakaan ihmisten pitävän joka hetki korvillaan kuulokkeita ja apinamaiset (minun tulkintani) journalistit kilpailivat parhaista luontokuvista, esimerkiksi villin alkukantaisista hourailuista, joita voitiin esittää yleisölle tuntokuvina.
Villihän, sivumennen sanoen, oli luonnollista tietä syntynyt ihminen, joka jossakin reservaatissa oli onnistunut hankkimaan Shakespearen kootut ja koetti niiden avulla orientoitua uljaassa uudessa maailmassa (termi näytelmästä Myrsky).
Uskontojen tutkimus oli läheistä Huxleylle, joka hyvin tunsi myös huumeiden maailman ja oli kirjoittanut mm. teoksen Doors of Perception (siitä sitten tuli erään yhtyeen nimi).
Villi eli luonnollinen ihminen kapinoi kirjassa keinotekoisia paratiiseja ja korvikekokemuksia vastaan, mikä minusta tuntuu hieman oudolta, mutta lienee tarpeen kirjan juonen takia.
Yhtä kaikki. Sangen monet nykyajan asiat ja suuntaukset näkyvät Huxleyn visiossa. Ajatelkaamme nyt vaikkapa sitä, missä määrin promiskuiteetissa elävät naiset huolehtivat kimmoisuudestaan. Kirja ei kuitenkaan tunne kimmoisuus (ja muhkuraisuus)laitosten valtavaa verkostoa eli kuntosaleja. Kummallista kyllä, itse kukin näyttää vain hyväksyvän niin sanoakseni synnyinlahjana saamansa kimmoisuuden.
Ihmisten kastit on ilmeisesti mahdollista erottaa ulkoisten tunnusten perusteella, mutta Huxleyn mieleen ei juolahtanut ennustaa valtavaa tatuointibisnestä, jonka avulla erilaiset moronit haluavat tehdä kastinsa julkiseksi ja kaikille näkyväksi.
Aika erikoinen on tuon varhaisen aikakauden näkemys tulevaisuuden huiipputekniikasta. Radioreportteri pyytää villiltä anteeksi, ettei voi tervehtiessään ottaa päästä alumiinista tehtyä silinterihattuaan, koska se on kovin painava. Siinä joka tapauksessa sijaitsee mahtava tekniikka:
 hän kehitti auki kaksi johdinta, jotka oli kytketty hänen uumilleen kytkettyyn kannettavaan paristoon, kiinnitti ne pistokytkimillä alumiinihattunsa sivuihin, kosketti hatun kuvussa olevaa joustinta ja siitä loikkasi esiin mikrofoni, kuin vieteriukko ja vaappui väristen viidentoista sentin päässä hänen nenästään, laski kuulutorvet korvilleen, painoi hatun vasemmalla sivulla olevaa katkaisinta”.  (Suom. I.H. Orras)
Sen jälkeen seurasi putkiradion lämmitys ja kalibrointi: ”Hatusta alkoi kuulua heikkoa ampiaisensurinaa. Sitten hän käänsi hatun oikealla sivulla olevaa nappia, ja surinan keskeytti stetoskooppinen läähätys ja ratina, nikotus ja äkilliset vingahdukset. ’Halloo’, hän sanoi mikrofoniin, ’halloo, halloo’. Äkkiä hänen hatussaan kilahti kello…
Fantastinen vehje tuo lähetin, epäilemättä, mutta ei tästä meidän maailmastamme ja tuskin myöskään muutaman sadan vuoden päässä odottavasta tulevaisuudesta.
Huxley itse arvioi myöhemmin ennustuksiaan ja huomasi hyvin pian, ettei tekniikan osalta ennustanut oikein. Se ei kuitenkaan ole tärkeää. Kun atomipommit oli räjäytetty, hän sen sijaan oli yhäkin vakuuttuneempi tulevan totalitarismin mahdollisuudesta ja katsoi, ettei sellaista tarvinnut odottaa puolen vuosituhannen ajan, vaan se voisi koittaa jo sadan vuoden kuluttua.
Nyt tuon vaadittavan vuosisadan jälkipuolisko sitten on jo hyvässä vauhdissa. Eivät mitkään ennusteet voi kovin tarkkoja olla, mutta jotakin tuttua on tuossa Huxleyn kuvittelemassa maailmassa näkevinään, vaikka esimerkiksi täystyöllisyys ja yleinen tyytyväisyys antavat yhä odottaa itseään.

25 kommenttia:

  1. Jos Orwell kuvaili omassa tuotannossaan totalitaristis-stalinistista dystopiaa, niin Huxleyn voitaneen sanoa luoneen kuvauksen kapitalistis-konsumeristisesta dystopiasta. Ja kun historia ei nyt sitten kuitenkaan kaikitenkaan mennyt rautaisten marxilais-leniniläisten liikelakiensa mukaiseen väistämättömään päämääräänsä (no, se kapitalistis-demokraattinen, fukuyamalainen "historian loppukin" taisi sitten lopulta kestää vain naftisti vuosikymmenen, Neukkulan lysähtämisestä kaksoistornien lysähtämiseen...), niin Huxleyn voitaneen sanoa ainakin tältä kannalta katsottuna olevan tällä hetkellä noista kahdesta ikään kuin se ajankohtaisempi.

    Lukaisin joskus vuosia sitten Huxleyn teoksen "Sääli uutta sukupolvea", suomennos oli kai jostakin 50-60-lukujen vaihteesta. No, ihan hyvää oman aikansa ilmiöiden pohdintaa sinänsä, mutta hieman siinä siltikin häiritsi se seikka, että herra tuntui ainakin tuon teoksen perusteella suhtautuvan omaan dystopiaansa ikään kuin johonkin kliiniseen ennusteeseen siitä, mitä maailmassa tulee tapahtumaan, ei niinkään eräänlaisena satiirin, varoituksen ja rohkeanpuoleisen valistuneen arvailun yhdistelmänä. Ihan profetointiin asti ei sentään päästy, mutta hieman sieltä tännepäin nyt kumminkin... Mikäänhän kun ei tuon Ahti Karjalaisen nimiin laitetun kuuluisan viisauden mukaan ole niin peräti vaikeaa kuin ennustaminen, varsinkin tulevaisuuden. Siinä sitä voi nimittäin moni viisaskin mies tahi muu sosiaalinen konstruktio saada narrinhatun päähänsä, joten varsinkin omien ennustustensa suhteen lienee syytä sittenkin noudattaa myös tiettyä varovaisuutta...

    VastaaPoista
  2. Katolisessa Crisis-magazine'ssa kirjoitti James Kalb perheen häivyttämisestä nykyisessä liberaalissa edistyksellisyydessä. What is progressive derangement syndrome? Edistyksellisen sekasorron (tai sekapäisyyden) oireyhtymä vähentää perheen, uskonnon ja yhteisöllisten siteitten julkista merkittävyyttä. Nyt tunteellistetaan ei-sitovia yksityisiä suhteita, joiden ei voi katsoa synnyttävän kuitenkaan luontaista luottamusta, ja jotka voidaan hajottaa tahdon avulla. Tämä on vahingollista katolilaisuudelle, mikä ei voi ymmärtää itseään pelkästään yksityisyyden kautta. Kukaan normaali ihminen ei halua elää maailmassa, jossa radikaalisesti autonomiset yksityiset ihmiset toimivat sidottuina globaaleille markkinoille ja byrokraattisiin instituutioihin.

    Käytännössä tällainen ajattelun tendenssi sulkee pois vastakkaisten mieltymysten suvaitsemisen. Hyvin koulutetut, hyvissä työpaikoissa olevat, sujuvasti kirjoittavat ihmiset osoittivat viimeksi Trump- ja Brexit-kommenteissaan, että ne ihmiset, jotka haluavat säilyttää perinteitä, tehdä eron kansalaisen ja ei-kansalaisen välillä, pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä, ovat kiihkoilijoita, ja heitä voi kutsua rasisteiksi, naisvihamielisiksi, homofoobikoiksi ym. ja he ovat vaaraksi muille ihmisille. Niinpä heitä ei tarvitse pitää laillisina julkiseen elämään osallistuvina.

    Miksi vainoharhaisuus saa monet esittämään sosiaalisesti liberaalin ja mukavuudenhaluisen miljonäärin uutena Hitlerinä? Erityisesti yliopistojen kampuksilla oli viha-yhteenottoja, joissa suljettiin mahdollisuus vastamielipiteisiin. Mistä kumpuaa viha 'kurjia' ja 'toivottomia' ihmisiä vastaan? Edistykselliset lännessä puhuvat pelottavasta kehityksestä, he vain taitavat erehtyä uhan luonteesta ja lähteestä. Synkkä nykypäivä johtuu osaltaan karsitusta ihmiskuvasta ja supistetusta järjestyksestä. Sosiaalinen maailma nähdään jonkinlaisena teollisena prosessina, joka on muodostettu tuottamaan tyytyväisyyttä ja jakamaan sitä tasaisesti, eikä siinä perhesiteet ja uskonnolliset yhteisöt ole merkityksellisiä.

    VastaaPoista
  3. "Mistä kumpuaa viha 'kurjia' ja 'toivottomia' ihmisiä vastaan?"

    En myt mitenkään halua olla kommari tässä, mutta Marxilla oli juuri tuohon teoria..
    Edes Marx ei ollut 100% väärässä. Edes Hitler ei ollut 100% väärässä. Joissain harvoissa asioissa nuo miehet olivat myös täysin oikeassa.
    Sen nimi on luokkaviha.
    Nyt sitä harrastaa vasemmisto köyhiä kohtaan.

    VastaaPoista
  4. Paavo Haavikko kirjotti 90-luvun laman tunnelmissa 1992 julkaistun pamfletin "Murtuva keskiluokka". Tuon kirjan dystopia kuvaa tismalleen nykypäivää 25 v myöhemmin julkaisustaan. Haavikko murskaa armotta keskiluokan kuvitelmat omasta asemastaan ja kuvaa miten uusliberalistinen politiikka johtaa keskiluokan perikatoon.

    Mitä Trumpiin tulee niin voi sitä kritiikitöntä uusliberalistisen politiikan ylistämistä. Amerikkalaisille on yhdentekevää maksaako auto parituhatta dollaria enemmän kun teollisuuden paettua Meksikoon ostovoiman ja yhteiskunnan menetykset ovat suunnattomat. Joku kehitysmaassa tehy taulu-tv jonka saa pari sataa halvemmalla ei korvaa menetettyjä palkkatuloja ja eikä talouden menettämää ostovoimaa.

    Globalisaatio ei todellakaan ole mikään siunaus vaan pahin länsimaita kohdannut onnettomuus sitten toisen maailmansodan. Se ei ole tuonut Eurooppaakaan kuin työttömyyttä ja köyhyyttä.

    VastaaPoista
  5. Trump lupaa rakastavansa kaikkia hyviä ihmisiä: Love, I love you all! LOVE!

    Älkää kertoko Matti Vanhaselle tai Sauli Niinistölle, ei sitä kukaan kestäisi. Ehkä on parempi varataan positiiviseen syrjintään oikeutetuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä seuraa loogisesti, että jos Trump ei rakasta sinua, olet paha ihminen.

      Poista
  6. "Love Wall", "Positive discrimination"

    VastaaPoista
  7. Enpä minäkään ole Trumpista kamalan innoissani mutta asioita voi katoa monelta näkökannalta. Näin tekee Ruotsin Uppsalassa Mohammed Omar. Googlaa:

    varför kallas inte obama populist

    hh

    VastaaPoista
  8. Huxleyn tuotannosta pitäville suosittelen lämpimästi Terry Gilliamin elokuvia Brazil ja 12 Apinaa. 12 apinaa on näistä dystopia-elokuvan kahdesta parhaasta työstä mielestäni elokuvana parempi, mutta Brazil on realistisempi.

    VastaaPoista
  9. On se vaan hassua kun Meksikon muuria eniten vastustaa ihmiset jotka on Kaliforniassa itsensä, perheensä ja talonsa muureilla, vartijoilla ja valvontalaitteistoilla kavalasta ja vaarallisesta maailmasta erottaneet.
    Muuri siellä Los Angelesin kupeessa kartanokukkuloilla kyllä kelpaa Madonnalle ja Streepille ja vastaaville hollywoodmiljönääreille: asiattomilta (köyhiltä, roskaväeltä, meksikaaneilta) pääsy kielletty.


    Toinen.
    Kuubahan oli pitkään oman ideologisen muurinsa sisällä.
    Pois ei päässyt.
    Miten paljon vastustusta tämä Castron muuri aiheutti niissä ihmisissä jotka nyt kovaäänisemmin nimeävät Trumpin kaavaileman muurin suureksi ihmisoikeusrikokseksi?
    Muurin sisälle mentiin oikein ihastelemaan miten hyvin muuri toimii imperialismia vastaan. Ja muuria piti muurina puolustaa.

    jk

    VastaaPoista
  10. Jep, eipä ollut vähä-älymystöstä tuomitsemaan Castron muuria ja perusoikeuksien tukahduttamista Kuubassa.

    VastaaPoista
  11. Suuria odotuksia ja edellisen hallinnon analyysi :

    http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/948/vahemmalle_huomiolle_jaanyt_rukousaamiainen_washingtonissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvennys: Leo Mellerin houreita. Joku messiaaninen rabbi pitää Trumpia itsensä Jumalan valitsemana presidenttinä.

      Poista
    2. No, ennen kuin kiiehditään antamaan selvnnys, katsotaan ensin mitä tapahtuu.
      Analyysi ainakin Obaman ajasta oikein osuva.

      Poista
  12. Modernit seksivouhotukset keksittiin 1700-1800-luvuilla ranskalaisissa bordelleissa ja niitä teki tunnetuksi esim. Markiisi De Sade novelleissaan. Lisäksi oli taidemaalareita ja piirtäjiä, joiden hengentuotteet ovat internetin kovettamillekin pornon kuluttajille säväyttäviä.

    Nämä olivat massoille kauan tuntemattomia vallitsevien häveliäisyysajatusten takia. Toisaalta kun sukupuolitaudit olivat hirveitä ja ehkäisykeinot harvassa, on siveysajattelukin perusteltavissa.

    Vieläkin kuuluu ääniä, joiden mielestä kansalaisia pitää suojella etenkin internetin kautta leviävältä mielen saastalta. Pisimmälle meni Iso-Britannia, jonka "snoop law" antaa viranomaisille luvan pitää kirjaa kenen tahansa nettailusta ilman etsintälupaa.

    Kriitikkojen mielestä se ei ole terroristijahtia vaan yritys lopettaa internet-pornon aika. Pääministeri Theresa May yritti jo aikaisemmin lakia, joka olisi pakottanut nettioperaattorit varmistamaan pornon selaajien iän. Se olisi myös kalleutensa vuoksi lopettanut pornon selaamisen briteiltä.


    Terveisin,

    Nikke

    VastaaPoista
  13. Sonera kehuu luoneensa ihmisille yhteyksiä soitella rakkautta toisilleen, odotamme Finlaysonin "Maassa maan tavalla" lakanoita

    VastaaPoista
  14. Jotenkin tuntuu, että näissä "o tempora o mores" -henkisissä keskusteluissa ei ihan nähdä sitä vaihtoehtoa, ettei se moduuli, jota seksuaalisuuden moralisoinnilla voimautetaan, ole kenties enää niinkään siveys kuin narsismi. Tai tarkemmin sanottuna nykyään esiintyy varmaan kumpaakin päällekkäin, mutta tarkoitan, että nykyisessä todellisuudessa voi olla jo heittämällä tilanteita, joissa pieni härskiys olisi suorastaan se ikään kuin "kristillisempi" vaihtoehto. /KK/

    VastaaPoista
  15. "Modernit seksivouhotukset keksittiin 1700-1800-luvuilla ranskalaisissa bordelleissa ja niitä teki tunnetuksi esim. Markiisi De Sade novelleissaan."

    Seksi kun on tabuaihe, kannattaa ajatella sitä epänaiivisti, käänteisen kautta. Tällöin käytettävissä olevaan datan liittyvät esim. pornon kulutustilastot ja siinä ilmenevä sadomasokistinen kuvasto. Huomataan, että kuvastossa esiintyvät nimenomaan arkisen yhteiskunnallisen vallan rakenteet suoraan seksualisoituina: on nunnia, natseja ja feodaaliaatelia, jonkin verran myös työelämän kliseitä. Esim. erotisoitunutta KELA-virkailijaa ei kuitenkaan näy.

    Tämä viittaisi ainakin minusta nimenomaan siihen, ettei seksiä ja sen kompleksisuutta ole keksinyt saatana, juutalaisväestö eikä Frankfurtin koulukunta, vaan jopa nimenomaan päinvastaiseen: se kaikki tai ainakin osa siitä kaikesta, mikä aiemmin hoidettiin sotina, intohimomurhina, joukkoraiskauksina, päihde- ja peliriippuvuuksina jne., hoidetaan nyt "vouhotuksena".

    Tietysti eri asia on, että siinä missä konservatiivi närkästyy tästä ja luulee, että maailmassa vallitsevat nyt beelsebubilaiset ajat, todellisuudessa länsimaissa vallitsee uuseriarvoisuus- ja esinemäistymisapatia, joka ei tule enää todennäköisesti hellittämään ennen maailmanloppua.

    Eli kun vaikka ilmasto on lämmennyt kuusi astetta, kunnollikot tulevat olemaan vielä siinä menossa, voisiko ihmiskunnan jotenkin kerralla samanaikaisesti ja jäännöksettömästi sulloa yksiavioisuusperversioon, tai siis julkimoraalin vaalimaan kuvaan yksiavioisuusperversion realiteeteista. /KK/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten niin seksi on tabuaihe? Mekin tässä joristaan mukavasti ties mistä sadomasokismeista, eikä kukaan järkyttyisi, vaikka tämä tapahtuisi aamuteeveessä. Joskus se on sitä ehkä ollut, mutta ...

      Poista
    2. Hyvä kysymys kyllä, ainakin tuosta pidemmästä tekstistä irrotettuna. Eli totta, ei se nyt kokonaisuutena sinänsä ole puheen tasolla tabu. Olisi pitänyt ehkä sanoa, että 'tabuisa', tms. adjektiivisempaa. Esim. nyt vaikka pedofiilit ja maksullinen erotiikka tms. genret ovat perineet liberaalin individualismin kentässä aiempien 'vaihtoehtoisten' seksin muotojen 'synnit'. En nyt ihan sanoisi, että mitä tahansa näistä aiheista kannattaa edelleenkään sanoa, jos itsesuojeluvaistoa esiintyy.

      Sinällään näen kyllä nykyisen ideologian seksuaalisuusaspektin juuri sellaisena, että nimenomaan puhuminen seksistä on sallittua, eli se 'käsittely' taitaa tulla itse asiassa vähän kuin suojamaskiksi itse asian ja kokevan subjektin väliin, mutta tämä nyt on tietysti vain minun kokemus.

      Jos katsot tuon mun tekstin suhteessa viitetekstiin (aloittava sitaatti), niin silloin esittämäsi kysymys on ehkä mielestäni aavistuksen vähemmän relevantti, eli siis vaikuttaisi, että edelleenkin yllättävän laajalti uskotaan nähtävästi jotain tämän tyyppisiä, että yhteisö on jotenkin erityisen eheä kun siinä vallitsee julkisiveys, tai että koko aihe on jokin hyvinvoinnin ynnä muun turmeluksen myötä tullut 'vouhotus'.

      Siitähän voidaan kait lähteä, ettei porno ole mitään b-seksiä, vaan erinäisen perusteella se alkaa jo ottaa 'todellisen' seksuaalisuuden paikan. Jotain siis nykyinenkään julkinen seksuaalimoraali ei onnistu tematisoimaan, oli se sitten ihan vaikka seksin yhteensopimattomuus jatkuvan mukavuuden- ja turvantavoittelun kanssa, monogamian tietty laajassa mielessä ymmärrettyä 'kaupallisuutta' manaava ja sivuava luonne (julkkikset jumalgalleriassa jne.), kokemuksen korvautuminen representaatiolla kiihotuksen aihiona (Axl Smith yms. blaa blaa) tai mitä vain vastaavaa.

      Poista
  16. Kyllä de Sade oli ihan oikeastai ajattelija ja johdonmukainen olikin. Hänen kirjansa Philosophie dans le boudoir on ehkä hieman radikaali siinä, että hän on oivaltanut myös kivun nautintoarvon.
    Erinöisiä hänen mieltykmyksiään pidän omituisina, mutta eihän se ole pätevä syy niitä ruveta ikäänkuin ylhäältä käsin mestaroimaan.
    Koko nykyinen kulttuurimme on vain alaviitteitä de Sadeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatelkaa vertailun vuoksi, että vladimir putin yrittäisi sensuroida seksiä niin kuin Theresa May onnistui tekemään Britanniassa. Siitähän tulisi revolyutsii.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  17. Herramme on kaikessa viisaudessaan niin voimakas että luo meidät keskenämme hyvin erilaisiksi, joten tuntuu epäoikeudenmukaiselta että salliessaan perheelle jolla ei ole niinkään maallisia edellytyksiä turvata lapsille hyvä elämä, lapsia joilla on liiankin viehätysvoimaa "charmia".

    VastaaPoista
  18. ”Kommunismi ja fasismi”

    Kommunismi ja fasismi olivat mm. vuoden 1932 käsitteitä. Nykyään me tiedämme että kommunismi ja fasismi, Stalin ja Hitler olivat близнецы-братья / kaksoisveljiä. Niiden yhteisenä esi-isänä oli Hegel, joka mm. väitti että on olemassa historiallisia kansoja ja ei-historiallisia kansoja. Hitlerin natsismi oli kansallissosialismia, Neuvostoliiton kommunismia Leon Trotski taas nimitti kansalliskommunismiksi.

    Venäläiset Dekabristit (proletaariset aristokraatit) ennättivät ensimmäisinä hyödyntämään tätä Hegelin ideaa. Dekabristi-kapinallisten, Pavel Pestelin poliittinen ohjelma Русская правда (Venäläinen laki) vuodelta 1824 asetti tehtäväksi venäläistää Venäjän kaikki kansat ja heimot. Venäjällä oli siis vai yksi historiallinen kansa – venäläiset.

    Marx ja Engels astuivat näyttämölle vasta 1840-luvulla ja heidän tehtävänä oli ”todistaa” ”tieteellisesti” miten asiat piti hoitaa.
    Asian hoiti Stalin, muttei suoraviivaisesti. Ensin harjoitettiin ns. korenizatsijaa eli kansallistuttamista, eli kehitettiin kymmenisen vuotta kansojen kulttuuria. Suurten puhdistusten aikana 1937-38 oli kansojen ”verenpäästö”, koko poliittinen ja kulttuurieliitti oli tuhottu. Nykyään Venäjällä ehkä vain tataareilla on täysiverinen kansallinen elämä, muilla jäljelle on jäänyt vain kansallispuvut ja kulinaariset ohjeet.

    Venäjän kansat eivät Moskovaa enää kiinnosta. Moskova on kiinnostunut nyt muusta maaailmasta ja haluaa opettaa muuta maailmaa elämään oikealla tavalla. Pyhä Venäjä.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä Stalin edellä, sitä Bryssel perässä.

      Mikä olisikaan nyky-Euroopassa kauheampaa kuin kansalliset arvot. Ankarasti miellekin todistetaan, että Suomea ei oikeastaan ole, ja jos olisikin, se on "keinotekoinen konstruktio", joka on pahasta. Se on uhka jollekin (mutta mille)?

      Kansallisvaltioon ja kansalliseen kulttuuriinsa identifioitunut kansa on ylikansallisen vallankeskityksen pahin vihollinen. Niin Stalinin Moskovan kuin nyky-Brysselinkin.

      No, ehkä nuo edellä mainitut Stalininkin sallimat kansallispuvut ja kansalliset kulinaariset ohjeet täälläkin jatkossa sentään sallitaan.

      Poista

Kirjoita nimellä.