sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Rodut ja kansat



R:t ja kansat

Sattuipa pitkästä aikaa silmään Venäjän Tiedeakatemian vuodesta 1971 julkaisema aikakauskirja Rasy i narody, Rodut ja kansat (Расы и народы : современные этнические и расовые проблемы).

Kyseessä on siis tieteellinen, antropologinen aikakauskirja, jota meidänkin Kansalliskirjastoomme tilattiin vuoteen 1986 saakka. En tiedä, miksi tilaus sitten lopetettiin, luultavasti siksi, että se on myös internetistä saatavissa. Sehän on toki aivan pätevä syy.

Voidaan kuitenkin todeta, että sana ”rotu” on useimmissa eurooppalaisissa kielissä muuttunut epäsanaksi, kuten aikoinaan poliittisesti epäkorrektit hahmot kuten Trotski Neuvostoliitossa muuttuivat epähenkilöiksi. Silloin oli turha etsiä hakuteoksista Trotskin nimeä, vaikka termi trotskilaisuus löytyi. Se oli kuin se kuolleen kissan irvistys, joka jäi jäljelle, kun kissa itse oli jo hävinnyt.

En itse asiassa ole oikein varma edes siitä, saisinko oikeastaan käyttää tuota yhtä sanaa, sillä nykyään on aivan yleistä myös oppia saaneissa piireissä, että pelkkä tietty sana laukaisee primitiivireaktion ja aiheuttaa älyllisen toiminnan lakkaamisen tai krampin. Ehkä siis puhun vain r-sanasta.

Neuvostoliitossa r oli normaalisti käytetty käsite, johon ei liittynyt mitään sen kummallisempia tunteita. Jokainen tiesi, että natsit olivat aikoinaan kyhänneet yhtä hirviömäisen kuin alkeellisen r-opin, jonka mukaan slaavit olivat ali-ihmisiä ja he itse yli-ihmisiä.

Eipä tällaisen idiotismin kumoamiseen mitään tutkimuslaitoksia tarvittu eikä siis itse koko surkea rakennelma ansainnut suurta kriittistä tutkimustraditiota, jossa se olisi osoitettu vääräksi. Kapitalismin kanssa asiat olivat tietenkin aivan toisin. Sen käsitteitä ei hyväksytty.

Länsimaissa, USA:sta alkaen on viime vuosikymmeninä kehittynyt outo allergia tietyille käsitteille ja sanoille, jotka on poliittisesti epäkorrekteina sitten kielletty. R kuuluu näihin. En ryhdy tässä selvittämään, miten kauan tämä tilanne on vallinnut, mutta herää vahva epäilys siitä, että se on syntynyt USA:n rotuerottelun, tarkoitan siis segregaation virallisen lopettamisen myötä eli saanut alkunsa noin puoli vuosisataa sitten.

Sen jälkeen sama, puhtaasti amerikkalainen r-sanaan kytkeytyvä konnotaatio on siirretty myös meille, jossa ei koskaan ole ollut minkäänlaista segregaation perinnettä. Mutta näinhän se kulttuuri niin sanoakseni etenee.

Venäjällä tämän asian historia on ollut toinen. En nyt ryhdy tässä puhumaan kansanmurhista, joita tuon maan historiaan sisältyy ehkä enemmän kuin muiden, mikäli käsitettä tietyllä, tarkoituksenmukaisella tavalla käytetään.

Puhun tässä roduista (siis r:istä), joihin liittyvillä näkemyksillä myös venäläisessä kulttuuripiirissä toki on ollut myös poliittista käyttöä. Itse asiassa sitä on tänäkin päivänä, kun erityisesti kiivaimmat ukrainalaiset ovat sanoneet itsensä irti sukulaisuudesta isovenäläisten kanssa.

Jälkimmäiset on selitetty itse asiassa suomalaisiksi ja tataareiksi, joissa slaavilainen aines on aivan vähäistä. Toki venäjä on slaavilainen kieli, mutta se vain osoittaa tuon kansan (moskaly, katsapy) kataluutta: kielensäkin se on varastanut…

Näille asioille suomalaiset kai tätä nykyä naureskelevat, mutta asia ei ollut ihan itsestään selvä 1800-luvun lopulla, kun V.O. Kljutševski -erittäin kunnioitettu historioitsija- esitti väitteensä, jonka mukaan isovenäläisessä kansassa oli 80 prosenttia suomalaista ainesta. Ei tätä asiaa Moskovassakaan noin vain purematta nielty, koettiin se sen verran alentavana.

Mutta tämä nyt on sivuseikka suuressa kuvassa r-käsitteen kohtaloista. Jos vilkaisee venäläistä wikipediaa, voi todeta, että siellä kyllä tunnetaan nykyaikaiset läntiset käsitykset r-asioista ja hyväksytään normaalit tieteelliset metodit.

Sen sijaan omituisena esiintyy tässä yhteydessä länsimainen tapa kieltä r:n olemassaolo, ikään kuin se, mitä aistein havaitaan, olisi jotenkin sopimatonta hyväksyttäväksi saati tutkittavaksi. Niinpä tutkitaan jotakin näkymätöntä.

Eilen, aprillipäivänä, huomasin eräässä fb-postauksessa teesin, jonka mukaan tiedämme varmasti, että kaikki ihmisryhmät ja siis myös ihmiset syntyvät täsmälleen joka suhteessa yhtä lahjakkaina, paitsi jotkut vielä lahjakkaampina esimerkiksi joidenkin fyysisten, mutta ei missään tapauksessa muiden seikkojen suhteen, mikä voidaan sitä paitsi selittää muilla kuin r-seikoilla.

No, ajatuspoliisin toiminta synnyttää aina sen paljastavaa huumoria, näinhän se oli Neuvostoliitossakin ja näin se on meilläkin. Tästä tulee mieleen toinen postaus, joka paheksui sitä, että jossakin uutisessa erään rikoksen uhrin oli mainittu olleen poikkeuksellisen kaunis.

Eikö tämä jo ollut asiatonta. Olisiko saman logiikan mukaan hyväksyttävää sanoa, että joku uhri oli poikkeuksellisen ruma? Jos hyväksytään erilaisuus, niin sitten hyväksytään. Erilaisiahan me kaikki olemme, mutta jokainen kai tämän sivilisaation vanhojen normien mukaan vastaa vain itsestään ja lisäksi ehkä fanittamastaan joukkueesta. Jälkimmäiseen asiaan liittyvistä seikoista ja säännöistä en tosin ymmärrä mitään.

Joka tapauksessa siis tuo venäläinen wikipedia, jollaiset itsekorjaavina systeemeinä yleensä melko luotettavasti heijastavat yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä, kertoo, että tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että on vain yksi ihmislaji. Rotujen määrästä sen sijaan on vaihtelevia käsityksiä ja toiset puhuvat kahdesta kantarodusta (stvol) ja toiset jopa viidestätoista.

Entisen Sovetski entsiklopeditseski slovarin mukaan rotuja olisi kolmekymmentä. Toki luokittelut olivat ennen muinoin hieman Linnén taksonomian tapaisia, ulkoisten tunnusmerkkien mukaan tehtyjä. Nykyäänhän on tullut käyttöön myös geenitutkimus, jolta voitaneen lähitulevaisuudessa odottaa paljonkin uutta tällä alalla.

Mutta ehkä koko r-sana todella joutaisi jättää pois käytöstä, vaikka sen kieltäminen tietenkin on obskurantismia ja paluuta primitiivisen kulttuurin piiriin? Mihin sellaista oikein tarvitaan?

1950-luvulta lähtien lännessä alettiin puhua (geneettisistä) populaatioista ja hylättiin tieteen piirissä r-sana, vaikka itse tutkimus oletuksineen pysyi aivan entisellään. Suuntaus tuntuu keinotekoiselta ja sen ydin haisee epäterveeltä. Eikö sana ”rotu” pitäisi arkikielessä hyväksyä normaalina ja aivan neutraalina asiana, jota se on meillä aina ollut? Mikä on tässä tieteen ja arkikäytännön suhde?

Vastaus kuuluu, että tieteellisen ajattelun tehtäviin kuuluu, että se auttaa meitä selittämään itsellemme asioita, joita ympäristössämme näemme. Arkikokemuksessa sen sijaan emme kohtaa geenejä emmekä haploryhmiä. Esimerkiksi ihmisten ihonväri vaihtelee suuresti, lähinnä ruskean eri sävyissä. Sivistyneelle ihmiselle asia on täysin normaali ja hyväksyttävä ja vain tolvana leimaa yksilön hänen viiteryhmänsä perusteella.

Tosin ei kannata sulkea silmiään siltä, että erilaisia yhteisiä tunnuksia keskenään jakavat ihmiset muodostavat säännöllisesti ryhmiä. Rotupiirteitä ylittävät tekijät saattavat kuitenkin olla monin verroin edellisiä tärkeämmäksi koettuja, ajatelkaamme nyt vaikkapa jalkapalloa ja uskontoa. Ei ihmiskunta koostu pelkistä yksilöistä. Ryhmien merkitys on jotakin muuta kuin jäsentensä summa. Ei siinä mitään kummallista ole.

Mutta silloin, kun koko viiteryhmä ikään kuin julistetaan salaiseksi ja tavallaan halutaan kieltää ihmisiä uskomasta omiin havaintoihinsa, ollaan jo kaukana sillä tiellä, joka johtaa kohti Orwellin vuotta 2050. Vuosi 1984 jo taisikin mennä hurahtaa ohitsemme ilman, että olisimme sitä lainkaan huomanneet.

 

 

 

6 kommenttia:

  1. No nyt vähän normaalimpi riviväli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on miellyttävämpi lukea. Kun rivi on lyhyt, riviväli voi olla vaikka vielä karvan verran tiiviimpi.

      Joillakin sivustoilla on otettu tyylikeinona käyttöön tekstityyppi, joka hädin tuskin erottuu taustastaan. Jotkut jutut on pitänyt lukea kopioimalla ne kirjoitusohjelmaan, jossa teksti erottuu luonnollisen mustana valkoisella taustalla. Tällaistakin vanhuus teettää.

      Poista
  2. Minulle kelpaavat kaikki rodut, paitsi ne, joilla on sontaa varpaiden/korvien välissä.

    VastaaPoista
  3. Jos Nikita Hrushtshev ei olisi paljastanut puoluekokouksessa Stalinin henkilökulttia ja rikoksia, niin ei olisi syntynyt myöskään Kekkosen ja Hrushtshevin ystävyyttä, samaten herttaista Suomen ja Neuvostoliiton välistä ystävyyttä. Brezhnevin neostalinismi laittoi asiat "paikoilleen" eli suomettumiseksi.

    VastaaPoista
  4. DNA-tutkimukset eivät valehtele jos näytteet otettu ammattitaidolla. Isäpuolen DNA-Y tulokset viittaavat 61%:n itävaikutteeseen. Venäjällä tuohon sakkiin kuuluu noin 30 miljoonaa joko venäläistä tai suomalaisugrilaista. Tämä on noussut esille eteenkin Ukrainassa jossa on aloitettu vänkääminen siitä että vain he ovat oikeita slaaveja ja venäläiset eivät.

    Itse henk.kohtaisesti olisin enemmän kiinnostunut nykyään siitä miten erillaiset äidinkielet muovaavat maailmanhahmotustamme. On näet havaittu että geneettisesti saman seudun pohjalaiset ruotsinkieliset ja suomenkieliset hahmottavat maailman varsin eritavalla. Kieli, ei "rotu", saattaakin olla suurin selittäjä eri etnisten ryhmien käyttäytymiselle.

    Olen muuten sitä mieltä että eteenkin luoteisvenäläinen on huikean paljon lähempänä keskiverto suomalaisen sielunmaisemaa kuin joku amerikkalainen tai britti.

    VastaaPoista
  5. Luexsklen aina jokus tanskalaisen Hartgwig Frischin mainiota Euroopan kulttruuhistoriaa. Siinä kirjna lakvuaiheessa käsiteli rotupiiretitä ja sitten liäsi jotian hyvin oleellista (muistinvarainen lainauas):

    Nämä eivät anne perusteita millekään rotuylpistelylle. Nämä piirteet kertovat kansaryhmien historiasta, vaellluksista ja keskinäisestä vuorovaikutuksesta.

    Humanistiliitos soli runsas viikko sitten antoisa seminaari, josta yksi osio käistteli suomalaisten geeniperimää eurooppalaisten ja muidenkin kansojen joukossa. Kiintoisaa. Yksityiskohta: kuusamolaiset muodostvat selvästi erottuvan ryhmänsä. Kertoo maan asutushistorista.Joskus 1500-1600 luvulla 20 perhekuntaa muutti Kuusamon seuduille, ja heidän jälkeläisitään pitäjän väestö pääosin koostuu.

    MafH

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.