Suurkaupunki ja metropoli

Suurkaupunki ja metropoli

Helsingin Sanomien mukaan pormestariehdokkaat kannattavat lähes yksimielisesti Helsingin ripeää kasvua liki 900000 asukkaan metropoliksi.

No huh. Mitähän tämä nyt sitten mahtaa merkitä, kun Helsingin metropolin koko jo nykyään on pitkälti toista miljoonaa. Luvusta 1,3 miljoonaa on puhuttu.

Suorittamalla hieman ajatustyötä pääsee siihen johtopäätökseen, että metropolilla ei tässä tarkoitetakaan metropolia, vaan kunnan hallinnon piiriin kuuluvien asukkaiden määrää.

Täytyy taas pitkästä aikaa todeta, että suomalaisilla näyttää olevan tässäkin asiassa aivan omat norminsa ja kaupunkien koosta puhuttaessa tarkoitetaan vain ja ainoastaan siellä virallisesti kirjoilla olevien asukkaiden määrää.

Tässä ei sinänsä ole mitään moittimista, mutta kun samaan aikaan otetaan sellaisenaan ulkomaalaisten omista kaupungeistaan esittämät luvut, jotka tehdään toisen periaatteen mukaan, on tie auki loputtomiin väärinkäsityksiin.

Tilanne on hieman sama, kuin taannoinen tapamme ilmoittaa alkoholijuomien väkevyys painoprosentteina, mikä oli sinänsä järkevää ja kemistin näkökulmasta ilmeisesti aikoa oikea tapa.

Ongelma syntyi kuitenkin siitä, että muualla maailmassa pitoisuus ilmoitettiin tilavuusprosentteina. Niinpä sotku oli valmis ja kun vielä lainsäädäntömmekin tunsi vain painoprosentit ja ulkomaiset pakkaukset puhuivat tilavuusprosenteista, olisi tarvittu muuntotaulukot tai vähintäänkin laskutikku ainakin tullimiehille.

Sellaisia ei jaettu ja koko hommaa leimasi epämääräinen sekavuus. Lienee tapahtunut oikeusmurhia, väärinkäsityksiä ja suuriakin tragedioita, en tiedä.

Mutta metropoleihin. Suurkaupungit syntyivät Euroopassa käytännössä vasta 1800-luvulla. Sitä ennen suurimmatkin keskukset olivat olleet vielä enemmän tai vähemmän kylämäisiä, vaikka niiden väkiluku joskus harvoin nousi satoihin tuhansiin, kuulemma jopa miljoonaan. Muualla suurkaupungit ovat syntyneet myöhemmin, tietyin poikkeuksin.

Uusista eli siis nyt jo vanhoista metropoleista onkin yhä helppo huomata, että ne ovat syntyneet kylien kasvaessa yhteen. Miten monta High Streetiä mahtaakaan olla Lontoossa? Arvelisin, että alle viisikymmentä, mutta yli kaksikymmentä. Ne ovat siis entisiä kylän pääraitteja.

Lontoo rakentuukin kaupunkipiireistä (boroughs), joita sisä-Lontoossa on 12 ja sen ulkopuolella 20. Niillä on itsehallinto ja verotusoikeus, osan tuloista ne antavat Lontoon yhteishallinnolle.

Cityn erikoisasema näkyy monesta seikasta, jopa poliisin kypärien mallista. Kuitenkin tässä ”kaupungissa” on vain noin 7000 asukasta. Pitäisikö meidän pitää sitä Lontoon varsinaisena asukaslukuna, vai otetaanko mukaan vielä muitakin borougheja ja miten monta?

Normaalisti menetellään jälkimmäisellä tavalla ja Lontoon väkiluvuksi ilmoitetaan usein jonkun verran yli 8 miljoonaa. Muistan, että sitä tuolla perusteella kauan sanottiin maailman suurimmaksi kaupungiksi, mitä se lienee ollutkin. Sitten ohi ajoi New York ja sen jäljissä yhä uudet ja uudet metropolit.

Luulen, että on ainakin monien mielestä hienoa, mikäli kaupungilla on suuri asukasluku. Senpä vuoksi maailmalla on tapana yleensä ilmoittaa sellaiseksi metropolialueen asukasmäärä, eikä ydinalueen tärkeimmän kunnan väkilukua.

Asiaa on yleensä mahdollista manipuloida lähes loputtomasti. Pariisin ydinalueen (Commun de Paris) väkiluku on vain 2,2 miljoonaa, mutta metropolialueella( Île-de-France) asuu 11,9 miljoonaa henkeä. On lähinnä makuasia, kumpaa käyttää, eri tilanteissa erilaiset luvut saattavat olla paikallaan, kuten muistakin yhteyksistä tiedämme ja ymmärrämme.

Entä naapurimme Pietari? Sen kokoa näkee usein leveällä pensselillä mainittavan milloin kuudeksi, milloin viideksi miljoonaksi. Hallinnollisen Pietarin kaupungin asukasmäärä oli tämän vuoden alussa lähes 5,3 miljoonaa. Vielä 1990-luvulla se oli notkahtanut 4,6 miljoonaan.

Mikäli siihen lisätään Leningradin alue, saadaan 1,6 miljoonaa henkeä lisää, mutta silloin luvusta tulee jo varsin mielivaltainen, koska mukana on parikymmentä kaupunkia ja laajat haja-asutusalueet. Yhtä hyvin voisimme lisätä Helsingin väkilukuun vielä Turun ja Tampereenkin ympäristöineen, jolloin saisimme kai kolmisen miljoonaa henkeä.

Mutta miksipä lisäisimme? Ehkä siksi, että saisimme taloudellisesti entistä vahvemman yksikön, jollaisiin kuulemma nykyään onkin ihan pakko siirtyä Suomessa pääkaupunkiseudun ulkopuolella, vaikka esimerkiksi Ranskassa tällaista pakkoa ei ole.

Hallinnon yhdistäminenhän ei, luojan kiitos, vielä merkitse ihmisten sullomista yhteen läjään. Se saattaisi kai merkitä myös järkevää koordinaatiota, edellyttäen, että ihmisten mahdollisuus vaikuttaa lähiympäristöönsä säilyisi.

En tiedä, miten Lontoon kunnallishallinto asukkaan kannalta toimii. Luulen kuitenkin, että se malli ainakin periaatteessa voisi yhdistää koko laajan talousalueen saman, järkevän kokonaisnäkemyksen piiriin sen sijaan, että lähes tasavahvat ”kaupungit” pitävät härkäpäisesti kiinni omista alueistaan ja veronmaksajistaan ja julistavat kärsivänsä suurta puutetta rakennusmaasta, vaikka parin kilometrin päässä olisi loputtomasti tilaa tarjolla.

Toki suurilla yksilöillä on huonot puolensa. Ellei päätöksentekoa riittävästi hajauteta, käy pienelle asukkaalle kuin Suomelle EU:ssa. Rahat kyllä otetaan, mutta pannaan ne johonkin kauas maksajan ulottuvilta. Mutta tämä ongelma lienee ikuinen.

 Joka tapauksessa metropolin yhdistämistä yhdeksi kokonaisuudeksi kannattaisi varmaankin ainakin yrittää. Kyseessähän on organismi, joka kuuluu luonnostaan yhteen. Vantaan kaupunki, joka vielä hiljattain esiintyi oikealla vanhalla nimellään Helsingin maalaiskunta, Helsinge socken, on oikeasti vain esikaupunki. Kun siellä 1970-80-luvuilla asuin, ei koko ”kaupungissa” edes ollut yhtään hotellia. Miksipä olisi ollut?

Osmo Soininvaara, joka paradoksaalisesti usein esittää järkeviä ideoita vihreästä taustastaan huolimatta, ehdotti muistaakseni, että pääkaupunkiseudun kunnat pitäisi lailla pakottaa yhdistymään.

Näin Helsingin metropolista tulisi se, mikä se on, käyttääkseni juhlallista ilmausta. Samaan aikaan asukkaiden eduista pitäisi huolehtia kaupunginosavaltuustoissa, jotka todella kantavat huolta siellä asuvista.

Mutta eihän tällaista voi käytännössä toteuttaa ja syykin on ilmeinen. Meidän demokraattisen päätöksentekomme piiriin kuuluu tuhansia ihmisiä, jotka pitävät kynsin hampain kiinni tuolistaan. Tulos on sitten mikä on ja itsehän me sen päätämme. Ei se nyt hirveän hyvä ole, mutta huonompikin voisi olla.