Sananparsia naapurin puolelta

Venäjällä sanottua

Tsaari kaukana, Jumala korkealla. Venäläisiä sananlaskuja ja sanontoja. Kääntänyt ja toimittanut Olli Hyvärinen, Nordbooks 2017, 201 s.

Venäläiset sananlaskut ovat olleet monessa käytössä. Kun vahvat talonpoikaiset juuret omaavassa kulttuurissa pitää löytää vakuuttava perustelu jollekin asialle, voi aina pyytää kansanperinnettä apuun. Sieltä löytyy perusteita, selityksiä ja muuta viisautta joka asiaan, myös keskenään ristiriitaisia.

Tilanne on siis vähän samanlainen kuin meilläkin. Sanaparret ovat yleensä vahvasti talonpoikaisia ja myös vetoavat niin sanottuun talonpoikaisjärkeen ja pitkään kokemukseen elämästä herrojen alaisena ja Jumalan armoilla. Jos jälkimmäinen siunaa runsaalla sadolla, niin kyllä edellinen sen pian huomaa ja vie parempaan talteen.

Sanaparsia on tietenkin koettu myös systematisoida ja tislata niistä se erikoislaatuinen viisaus, jonka monet ajattelijat ovat arvelleet asuvan juuri Venäjän kansassa. Samalla ehkä päästään myös yleispäteviin totuuksiin.

Onhan venäläinen Dostojevskin sanoin vsetšelovek eli kaikki-ihminen, eikä vain yhden kansan rajoittunut edustaja. Samoin hän on jumalankantajakansan (narod-bogonosets) jäsen, paradoksaalisesti juuri kaikessa kurjuudessaan.

Suuri sananparsien kerääjä oli 1800-luvulla elänyt tanskalaissukuinen Vladimir Dal, joka myös laati parhaan venäjän kielen sanakirjan. Dal on myös tämän kokoelman tärkein lähde.

Neuvostoliiton arvoitusta pohtivat tutkijat olivat aikoinaan myös kiinnostuneita sananparsista, sillä kaikesta Venäjää koskevasta lähdemateriaalista oli pulaa sikäli kuin asia koski neuvostoyhteiskuntaa. Sehän väärensi tietojaan siinä määrin, ettei kukaan ilmeisesti enää tiennyt totuutta, jos nyt uskalsi sitä etsiäkään.

Viime aikojen merkittävistä yrityksistä löytää venäläisyyden ydin sanaparsista viitattakoon Stepan Šulakšinin opukseen, jota olen jossakin blogissa käsitellyt.

Vaikka venäläisten sanalaskujen synnyinsijat ovat elämänmuodoltaan meille yhtä tutut kuin venäläisten ulkoilmamuseoiden esineistö, on itse aineistossa epäilemättä paljon myös omaperäistä. Vai mitäpä sanottaisiin siitä sananlaskusta, jonka mukaan pieksetty mies on kahden veroinen? Tässä kirjassa esitetyn version mukaan rasvattu akseli ja hakattu mies eivät kitise.

Sehän viittaa vanhaan venäläiseen tapaan opettaa ja kouluttaa kansaa. En tiedä, pitäisikö tässä yhteydessä puhua miesvihasta. Feministithän puhuisivat tietenkin naisvihasta, mikäli feminiini olisi kyseessä.

Meillä yhteiskunnalliset traditiot poikkesivat naapurin maailmasta. Mutta kaikki on suhteellista. Kyllä maailman vajavaisuus esimerkiksi oikeudenmukaisuuden, onnellisuuden ja muidenkin asioiden kannalta meilläkin hyvin tunnettiin ja ymmärrettiin ja talonpojat kertoivat havaintonsa sananparsissaan.

Venäjällä moni asia kuitenkin tuntuu ikään kuin kärjistyneemmältä, ehkäpä osaltaan heijastaen myös yhteiskunnan luonnetta. Toki itse talonpoikainen elämänmuoto oli niin samankaltainen, että löydämme myös samanlaisia sananparsia rajan molemmin puolin.

Joskus sananparret tuntuvat heijastavan ajatonta viisautta, joskus ne tuntuvat muuttuneen vitsikkäiksi yhteiskunnan muututtua.

Mihin kategoriaan nyt mahtanevatkaan kuulua vaikka seuraavat:

-Lyö omiasi, vieraat alkavat pelätä.

-Sydämessä ei ole ikkunaa.

-Älä vieraaseen luostariin vie omia sääntöjäsi.

-Älä lakia pelkää, pelkää tuomaria.

-Teidät jalosukuiset synnytti piru, meidät syntiset Jumala loi.

-Kukaan ei ole pirua nähnyt, mutta kaikki sitä kiroavat.

Entä onko nyt juuri nimenomaan ja vain Venäjä se maa, jonne sopivat seuraavatkin viisaudet:

-Älä Luoja päästä valtaan soopeliturkkista maaorjan poikaa!

-Laaja on pyhä Venäjänmaa, vaan totuudelle (oikeudelle) ei missään sijaa.

-Venäjälle, Luojan kiitos, on varastoitu sadaksi vuodeksi hölmöjä.

-Hus koira, älä syö sotilasta. Sotilas on itsekin koira.

Sukupuolittuneet, vai mitä ne taas olivatkaan, sananparret kuvastivat vanhan yhteisön tarpeita vai onko niissä sittenkin myös iättömämpää viisautta? Itse asiassa talonpojalla oli valtaa vain kovin vähän, sitä rajoittivat niin tilanherra, pappi, piru kuin akkakin. Niistä kaikista tehtiin sananparsia ja letkauksia, sehän on aina sorretun viimeinen keino:

-Missä kaksi akkaa, siellä kokous. Missä kolme, siellä mellakka.

-Ei vielä ole syntynyt miestä, joka tuntisi naisen luonnon.

-Naisen kyyneleet eivät ole vettä vaan nuotta.

-Minne piru ei kerkiä, sinne se lähettää akan.

Sanottakoon varmuuden vuoksi, että paitsi niitä sanaparsia, joista myöhempinä aikoina on tietyissä piireissä keksitty ruveta kollektiivisesti loukkaantumaan(?), on kaikista aihepiireistä myös jotakin myönteistä sanottavaa, olihan elämällä ennenkin puolensa ja puolensa. Esimerkiksi monet naisihmiset näyttävät olleen noina menneinä aikoina kovin voimaantuneita, ehkäpä jopa kohtuuttomasti:

-Parempi koiraa on härnätä kuin eukkoa.

-Ei tytön ja nauriin ohi noin vain kävellä.

-Mies kepillä, vaimo kielellä.

-Kun mies juo, palaa puolet talosta, kun nainen, koko talo.

Akka oli kuitenkin kapakan ja saunan ohella se, mikä teki elämästä elämisen arvoista. Nuorilla kaunottarilla oli omat puolensa, mutta niin oli muillakin:

-Luinen liha makeampi, vanhana vaimo armaampi.

-Emäntä kodille on kuin hunaja letulle.

Ja iätöntä viisauttahan talonpojilla riitti loputtomasti. Monet asiat ovat urbaanissa elämässä samalla kannalla kuin ne joskus olivat talonpoikaisessa kyläyhteisössä:

-Hauska olisi paratiisiin päästä, vaan synnit sen estävät.

-Seitsemän hoitajaa -lapsi heitteillä.

-Hyvä on matkata omalla ruoskalla ja muiden hevosilla.

-Kahdesti ihminen on tyhmä. Vanhana ja nuorena.

-Ketä loukkaamme, emme pahalla muista.

Tämän kirjan sananparret ovat sekä suomeksi että myös venäjäksi, minkä takia ei ole kohtuullista ruveta niuhottamaan käännösongelmista. Ellei käännös tyydytä, niin lukeepa sitten alkuperäisen. -Jaa, ettäkö pitäisi ensin kieli opiskella.

Niinpä tietenkin, mutta eihän sitä ilman työtä saa edes ruutanaa lammesta. Ja pitäisi vai? Valita nyt sitten siinä.