Villiä vappua!

Villinä ja vapaana

Nykysuomalainen ajatusmaailma näyttää panevan villeyden eteen ilman muuta positiivisen etumerkin. Siinä on romantiikkaa, joka ilmeisesti viime kädessä periytyy tuolta J.-J. Rousseaun ajatusmaailmasta. saakka Villi on jalo, koska hän on turmeltumaton. Hän on myös vapaa, koska häntä eivät koske enempää lait ja uskonnot kuin sovinnaisuudet ja moraalisäännöt. Siinä meille mallia!

Luulen, että muutos vanhan luonnonläheisen elämänmuodon jälkeen on tässäkin ollut suuri. Muistan hyvin, miten agraarisen 1800-luvun arvot aikanaan omaksunut mummoni suhtautui petoeläimiin: niskat nurin ja sillä siisti.

Ehkä hieman paradoksaalisesti maanviljelys oli nimenomaan taistelua luontoa vastaan, tietenkin jälkimmäisen asettamissa rajoissa. Joka tapauksessa talonpoika jos kuka ymmärsi mitä Stalinin lempibiologi Mitšurin tarkoitti sanoessaan, ettei luonnolta kannata odottaa armopaloja, sitä on väännettävä väkisin se, minkä ihminen tarvitsee.

Tässä agraarisessa maailmassa mikään villi ei ollut jaloa vaan päinvastoin edusti sitä elementtiä, joka koko ajan tunki päälle ja yritti viedä takaisin sitä, mitä siltä oli onnistuttu valloittamaan: rikkaruohot, petoeläimet ja tuholaiset olivat vitsauksia siinä kuin taudit ja hallat.

Tämän menneen maailman sankari oli se ahertaja, joka muokkasi eli kultivoi villin luonnon mielensä mukaiseksi ja sai ansaitsemansa palkan, elleivät korkeammat voimat tehneet työtä tyhjäksi.

Urbaanista etenkin vihreästä näkökulmasta tuo maan muokkaaja on pelkkä väkivallan tekijä, joka ahertaa ja ähertää (Linkolan termi) tarkoituksettomasti alkuperäistä, jaloa luontoa tuhoten, vaikka ruoka olisi saatavissa marketista. Harmful drudge, Samuel Johnsonia soveltaen.

Arvelin alussa, että villeyden ihailu olisi romanttista juurta, johon ilmeisesti sisältyy rousseaulaista kaunaa järjen käyttöä vastaan. Villi on vapaa ja alkuperäinen olio. Eikö hän oikeastaan mahtanekin olla se kuuluisa tyhjä taulu, jolle Rousseaun seuraajat voivat kirjoittaa haluamansa? Mikäli näin on, saattaa juuri villeydessä olla ihmiskunnan toivo. Hänhän sopiikin meille malliksi!

Jostakin syystä tämä kuulostaa minusta oudolta ja tuntui kiinnostavalta ajatella, miten villeyteen liittyvät mielikuvat heijastuvat eri kielten sanastoissa, jotka kukaties kantavat mukanaan kaukaisempaa viisautta kuin ne muodit, joiden mukaan virittäydymme puhuessamme nykyisin kulttuurista, alkuperäiskansoista ja muista arvokkaista ja arvottomista asioista.

Mieleen tulee heti, että venäjän sana diki (дикий) kantaa mukanaan aivan erilaisia konnotaatioita kuin suomen sana villi. Sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, se on vahvasti pejoratiivinen ja liittyy ennen muuta sivistymättömyyteen ja käsittämättömään typeryyteen. Ihminen, joka on villi, ei ole niinkään se suomalainen, pöydällä humalassa tanssiva tyyppi, kuin jostakin Jumalan selän takaa ihmisten ilmoille revitty ääliö, joka ei ymmärrä mistään mitään. Tosin nämä kaksi taitavat juuri tässä kyllä myös assosioitua hyvin toisiinsa.

Saksassa asia taitaa olla hieman toisin. Lützowin vapaajoukkojen toimintaa ranskalaisia aikoinaan pois ajettaessa kuvataan termillä Lützows wilde, verwegene Jagd, joka ymmärtääkseni viittaa ennen muuta hurjaan menoon suomalaisittain sanoen. Hulluushan siinä on lähellä, mutta ymmärrettynä positiivisesti, kun näet ranskalaiset olivat niitä vihollisia, joille sopikin olla muuta kuin kohtelias.

Nythän olemme viime aikoina entistä paremmin oppineet senkin läksyn, että ihminen on eläin. Sen johdosta nousee tietenkin heti kysymys, millainen eläin hänen pitäisi olla? Venäläinen ja puolalainen sana bydlo viittaavat kesytettyyn eläimeen, nimenomaan juhtaan ja se edustaa ihmisen näkökulmasta erityisesti tyhmyyttä.

Venäjän skotina taas on aika lailla samansävyinen haukkumasana kuin svin- sika. Ihmiselle ei siis ole sopivaa tulla verratuksi ainakaan karjaan, näiden kielten puhujien keskuudessa, vaikka karja toki on niin sanoakseni jossakin määrin sivistettyä.

Entä ranska? Bête on alun perin tullut latinan sanasta bestia, kuten sen sirkonfleksikin kertoo. Kun sitä käytetään ihmisestä, se tarkoittaa tyhmää. Bêtise on vastaavasti tyhmyyttä, joten latinan antama mielleyhtymä villiin eläimeen (bestia fera) on tässä tapauksessa keskittynyt kuvaamaan noiden eläinten älyllisiä kykyjä eikä sen sijaan niiden muita, ehkä hyvinkin ihailtavia ominaisuuksia. Bête noire taas muistuttaa sitä vierasta sikaa, jonka lyöminen kuuluu asiaan.

Saksassa Bestie näyttää ennen muuta viittaavan alkukantaiseen kehitystasoon, ei välttämättä älyyn ja kykyyn. Luther mainitsi pöytäpuheissaan, että saksalaiset ovat italialaisten mielestä elukoita (Bestien), mikä kaiketi viittasi tapojen ja yleensä kulttuurin kehitystasoon eli tässä tapauksessa sen puutteelliseen hienostukseen. Saksalainen renessanssi oli vielä lapsenkengissään.

Mutta keksittiinpä tuo termi ottaa myös myönteiseksi ymmärrettynä uusiokäyttöön. Jo Nietzsche kuvaili tyypin nimeltä die blonde Bestie, vaalea peto. Ranskalainen kaiketi saattoi halutessaan ymmärtää termin tarkoittavan vaaleaa (blondia) hölmöläistä, mutta romanttista raakuuden ihannointiahan siinä oli. Natseille tyyppi kelpasi ihanteeksi.

Mutta miten ymmärtääkään villeyden meidän kaikkien toinen äidinkieli eli englanti? Äkkiä mieleen tulee lähinnä mainio kappale ”Cigarettes, whisky and wild, wild women”.  Viittaukseen tuntuu sisältyvän tietty alkukantaisuus, joka kuitenkin pysyy tietyissä rajoissa tai sitten ei. Nämä kolmehan uhkaavat turmiolla sitä alkuihmistä, joka on joutunut niiden valtaan.

Villit naiset eivät tässä tapauksessa sijoitu enempää petojen kuin hölmöjenkään kategoriaan, mutta ilmeisesti eivät myöskään kuulu kotieläimiin. ehkäpä juuri he sopivat tuomaan tänne sivistyksen piiriin tuulahduksen sieltä ihmiseläimen autenttisesta villeydestä, jonka kuvaus nykyään on jäänyt lähinnä falskin kulttuurivihamielisyyden asteelle, hieman Lappeenrannan (Villmanstrand) vaakunan tapaan.

Ehkäpä näin vappuna sopii nostaa malja juuri sen alkuperäisen ja aidon, kulttuuriin sopivan villeyden kunniaksi!