tiistai 5. joulukuuta 2017

Mitä on sota Suomelle?



Suomalainen identiteetti ja sotien narratiivit

Valtion kansalaisuus on vahvimpia identiteettitekijöitä, mitä ihmisellä on. Sodat puolestaan muodostavat usein suuren osan siitä valtion ja kansakunnan tarinasta, johon ihminen identifioituu.
 Luultavasti sotien merkitys tässä suhteessa vaihtelee eri kansakunnilla, mutta suomalaisilla se tuntuu olleen keskeinen ainakin siitä lähtien, kun maa erosi Venäjästä.
Tokihan sodilla oli paljon merkitystä jo aiemmin. Suomen sota Runebergin kuvaamana ja menneisyyden sodat sekä itää vastaan, että eurooppalaisen ja pohjoisen vapauden puolesta Topeliuksen kuvaamina olivat suomalaisuuden keskeistä ainesta jo modernia kansakuntaa 1800-luvulla rakennettaessa.
Tärkeä kysymys kuuluu: kun sanotaan ”sota”, niin millaista tarinaa silloin tarkoitetaan? Onko kyseessä sankaritarina, mieletön tragedia, selviytymistarina, syyllisyyden taakka vai urotyön kunnia? Vastaus tietenkin vaihtelee ja sitä mukaa myös näkemys toisen osapuolen roolista asiassa. Komediaksi sota kuitenkaan tuskin koskaan vääntyy.
Sotia on kiinnostavaa tarkastella suhteessa entisiin vihollisiin, jotka ovat käyneet samoja sotia toisella puolella. Missä määrin nuo sodat todella ovat olleet ”samoja”? Missä määrin kertomukset niistä ovat ”keskustelleet” keskenään kansojen käsityksissä tai edes tutkimuksen tasolla? Millaisia ongelmia silloin syntyy?
Suomen itsenäisyysajan sotien historia vuosilta 1918-1945 on kuten kaikki historia, alituisessa muutoksen tilassa, kuten on sen kertojien ja kuulijoidenkin joukko.
Tärkeää on toisaalta se, kuka tarinaa kertoo ja toisaalta myös se, kuka sitä kuuntelee ja millaisten reunaehtojen varassa hän toimii. Molemmissa tapauksissa on tärkeää, millainen suhde ihmisillä tuohon kertomukseen on. Vaarin kertomukset rintamalta ulkopoliittisen tilanteen ollessa jännittynyt, saavat erilaisen kaikupohjan kuin tutkijan postmodernit keräelmät viholliskuvan rakentamisesta.
Ajallinen välimatka, henkilökohtainen suhde tarinan toimijoihin, koulutuksen määrä ja vastaavat ihmisten valmiuksiin liittyvät seikat vaikuttavat siihen, millaisille tarinoille on tilausta. Nämä asiat ovat jatkuvassa muutoksen tilassa.
Samoin muuttuu koko ajan tutkimuksen luoma kuva tapahtuneesta sitä mukaa, kun yhä useampia asioiden puolia tutkitaan yhä monipuolisemman materiaalin pohjalta.
Poliittisen suursäätilan muutokset ja usein myös poliittis-ideologiset näkemykset ja poliittisen ilmapiirin muuttuminen antavat oman lisänsä sekä mahdollisuuksille tutkia tiettyjä asioita että tilauksen joidenkin asioiden korostumiselle. Politiikka saattaa myös suoraan vaikuttaa aineiston saatavuuteen ja julkaisumahdollisuuksiin.
Suomessa voimme todeta kansan olleen voimakkaasti kahtia jakautunut itsenäistymisvaiheessa, jolloin erimielisyydet kärjistyivät sisällissodaksi. Tuolla kahtiajakautuneisuudella oli voimkaas identiteettiä määräävä tekijä, joka säilyi sitten aina 1900-luvun lopulle saakka, ja vaikutti kaikkien itsenäisyysajan sotien tulkintoihin.
Tuo kahtiajakaantuneisuus, jolla oli punaisella puolella voimakas side myös Venäjän suuntaan, vaikutti kauan ja monella tasolla. Ulkopoliittinen tilanne oli sellainen, ettei asioita haluttu pitkään aikaan kaivaa esille muualla kuin aivan rajoitetussa piirissä. ”Vettä vihollisen myllyyn” tuskin halusi antaa edes moni punaiseen puoleen identifioitunut enää talvisodan jälkeen.
 Ulkopoliittinen varovaisuus ilmeisesti rajoitti tutkimusta ja sen käsittelyä julkisuudessa ainakin jossain määrin. Ilmeisesti näin tapahtui molemmin puolin rajaa. Tasapainoa ei haluttu horjuttaa.
Tilanne muuttui 1960-luvulla, kun hämmästyttävä ja aidosti suomalainen erikoisuus alkoi vaikuttaa koko voimallaan. Kulttuuri- ja nuorisopiireissä syntynyt kritiikitön neuvostokommunismin ihailu hävitti tietyltä ainekselta kaikki estot idän suuntaan ja nähtävästi koko identiteetti horjui etujoukkojen ytimissä.
Kunkin aikakauden radikaalit muodit: 1920-30-lukujen Suomessa se oli AKS:läisyys ja 1960-80-lukujen Suomessa neuvostokommunismin ihailu, vaikuttivat mielipideilmastoon etenkin akateemisen nuorison ja kulttuuriväen keskuudessa ja antoivat sotien tulkinnalle omat sopivuussääntönsä, joiden rikkominen ei ollut helppoa.
2000-luvulla näyttää suurta merkitystä olevan cultural studies approachin nimellä tunnetulla radikaalilla näkemyksellä, joka korostaa marginaaliryhmien ja ”matalan katseen” tärkeyttä, ja käyttää hyväkseen ns. kriittistä teoriaa, feminismiä ja muuta vastaavaa, kansan enemmistölle täysin vierasta näkökulmaa.
Tällaiset muodit vaikuttavat ennen muuta yliopistojen ja kulttuuriväen piirissä. Niiden ohella ja niistä riippumatta on olemassa ja kehittyy intellektuaalisten pretensioidensa suhteen vaatimattomampi, mutta sosiaalisesti paljon tärkeämpi alue, jolla ahkeroivat alan harrastajat kiinnittävät huomionsa sotien faktografiaan, taistelu taistelulta ja miltei hylsy hylsyltä.
Näiden ryhmien intressit kohtaavat vain ajoittain. Lisäksi on olemassa sotia tärkeänä identiteettitekijänä pitävä ja sotien narratiivin muutoksista vain vähän kiinnostuneiden joukko, joka ilmeisesti on kaikkein suurin.
Sille sodat ovat sinänsä yhdentekeviä ja joka tapauksessa jo menneisyyteen kuuluvia. Ne toimivat kuitenkin jonkinlaisena jännityskertomuksena, viihteenä ja ajoittain myös seremoniallisen kunnioituksen kohteena.
Voidaan spekuloida sillä, miksi näiden yleisöjen mielenkiinto asiaan on niinkin suuresti vaihdellut kuin on tapahtunut. Joka tapauksessa kyseessä näyttää olevan yliansallinen ilmiö.
 Ainakin Venäjällä sankarivainajiin kohdistetun uuden mielenkiinnon aalto voidaan todeta ja se liittyy selvästi maan ulkopolitiikan ja ulkopoliittisen aseman muutoksiin. Valtion aktiivinen historiapolitiikka on havaittavissa ja se vanha itä-länsi vastakohta, joka Venäjän historiassa on aina nähty, on taas voimistunut.
Suomen ja Venäjän sotien tarkastelun suuri tarina noudattelee myös Suomen puolella samaa kaavaa. Siinä on kuitenkin ilmeisen ainutlaatuinen sisäänrakennettu ristiriita.
Kun sota Venäjää vastaan oli vielä Runebergilla koko kansan asia siitä huolimatta, että feodaalisia piirteitä omaava sääty-yhteiskunta tuskin pyrki tasaamaan ns. onnen lahjoja, oli vuoden 1918 sota jo hyvin toisenlainen. Harva kehtasi sanoa sitä koko kansan vapaussodaksi.
Talvisota, ainutlaatuisessa puhtaudessaan puolustussotana oli taas jotakin aivan muuta ja ikään kuin näytti toteen ex post facto maailmansotien välisen ajan näkemyksen kansalaissodan luonteesta. Se oli tuon sodan toinen näytös, kuten Mannerheim asian ilmaisi.
Talvisodan tarina tuskin saattoi keskustella sodan toisen osapuolen tarinan kanssa sen enempää kuin totuus ja valhe yleensäkään keskustelevat. Kuitenkin myös sille syntyi oma kriitikoiden joukkonsa, joka sai vetoapua Paasikiveltä, jota myös naapurin revisionistit ryöstöviljellen hyödynsivät.
Niinpä saattoi ilmeiseen tarpeeseen tulla markkinoille sellainenkin kirja, jonka nimi oli Kansakunnan syyllisyys talvisotaan.
Jatkosota oli sitten talvisodan jatkoa ja sen toinen näytös, kuten jo sen nimi edellyttää. Koska sodan puolustuksellisuus ei enää ollut selviö, oli siihen haluttaessa helppo iskeä ja suorastaan kehitellä siitä pahanlaatuisen aggression ja imperialismin narratiivi, joka korotti pikkuvaltion samalle tasolle maailman mahtajien kanssa.
Tämä näkemys pysyi kuitenkin kauan vieraana lähes kaikissa Suomen yhteiskuntapiireissä. Myöskään naapurissa ei asioita haluttu kaivella. Suomen suunta sotien aikaan pysyi historian valkoisena aukkona.
Sodan merkitys identiteettitekijänä oli niin suuri, ettei ulkomaisten tutkijoiden näkemyksiä pitkään aikaan otettu tosissaan. Myös omalla puolella kahtiajakaantuneisuus pysyi varsin kohtuullisissa rajoissa.
Suomalaisten kannalta törkein asia oli se, jonka Yrjö Niiniluoto kiteytti kysymykseen ”Mitä on olla suomalainen”? Vastaus kuului, että se oli tavallista suuremmassa määrin kohtalo.
Se oli varsin traaginen kohtalo, mutta ei sen enempää kuin muillakaan Euroopan kansoilla. Itse asiassa se kai oli poikkeuksellista valmiutta haasteen vastaanottamiseen silloinkin, kun se inhimillisesti katsoen näytti ylivoimaisen suurelta.
Juuri se asenne mahdollisti menestyksen suomalaisuuden aatteelle, jonka Mauno Koivisto pyydettäessä kiteytti yhteen venäläiseen sanaan: vyžit, säilyä hengissä.
Tätä hienoa perintöä on joskus rienattu ja selitetty asioita tyhmyydellä, mutta hedelmistään puu tunnetaan. Itseään luultavasti fiksumpana pitäneet ovat pärjänneet huonommin menneisyyden haasteissa.
Mitä tulevaisuuden haasteisiin tulee, voitaisiin niihin vastaamisessa ottaa oppia menneisyydestä. Taistelu mielettömyyden ylivaltaa vastaan on aina mahdollista ja siinä voidaan jopa menestyä, kun uskoa ja uskallusta riittää.

32 kommenttia:

  1. "Kunkin aikakauden radikaalit muodit: 1920-30-lukujen Suomessa se oli AKS:läisyys ja 1960-80-lukujen Suomessa neuvostokommunismin ihailu, vaikuttivat mielipideilmastoon etenkin akateemisen nuorison ja kulttuuriväen keskuudessa ja antoivat sotien tulkinnalle omat sopivuussääntönsä, joiden rikkominen ei ollut helppoa."

    Eikös muuten taistolaisten, siis ainakin nimekkäimpien joukossa ollutkin melkoisesti myös entisten aks:ien jälkikasvua? Asiaahan voi aina selittää erilaisilla isäkapinateorioilla sun muilla freudismien johdannaisilla, ja lienee niissäkin nyt ainakin siteeksi perää. Mutta mielenkiintoisempi ja lähemmän tarkastelun arvoinen seikka olisi, mitenkähän suuri mahtaa olla jo ihan perimänkin osuus tuontapaisten asenteiden muodostumisessa? Taipumus mm. radikalismina ilmenevään temperamenttiin kun on käsittääkseni aika vahvasti periytyvä (genotyyppinen) ominaisuus sekin. Millaisia ulkoisia eli fenotyyppisiä piirteitä se sitten saa, määräytyy suuremmassa määrin kulloistenkin ympäristötekijöiden, kuten "ajan hengen" pohjalta.

    "Taistelu mielettömyyden ylivaltaa vastaan on aina mahdollista ja siinä voidaan jopa menestyä, kun uskoa ja uskallusta riittää."

    Tähän lienee pakko turvata, vaikka se välillä kovin vaikealta tuntuukin... Mutta tuskinpa mikään yö niin pitkä, ettei sentään päivä perästä.

    VastaaPoista
  2. Haavikon Päämaja-Suomen hovi kirjassa on hieno motto mahdottomuuden porttien edessä seisomisesta, joka ei ole siellä ollut, ei tiedä tästä maailmasta mitään.

    Sodan koomisesta puolesta. Sitä ei tosiaan juuri ole, mutta tulee mieleen Tournierin Keijujen kuninkaan omituisen sodan kuvaus Saksan Ranskan-sodasta.

    VastaaPoista
  3. Mitä on sota Suomelle?
    Suomalainen identiteetti ja sotien narratiivit

    Entäs Venäjällä? Venäjän Suuri ajattelija Vladimir Zhirinovskij oksensi joskus venäläisen Sotsis/Социс -lehteen haastattelun, jossa väitti, että venäläisten vereen kuuluu järjestää jonkinlainen sota 50-vuoden välein. Vladimir Zhirinovskij on puoleksi juutalainen, eli hänen puheitaan pitää ymmärtää oikeiksi vain puolittain. Olihan Karl Marxkin vain puolittain juutalainen ja puolittain kristillinen. Jeesus Kristus ristiinnaulettiin, jotta juutalaiset rosvot/tappajat/murhaajat pääsisivät vapaaksi.


    Siis Venäjän Suuri ajattelija Vladimir Zhirinovskij oksensi joskus venäläisen Sotsis/Социс -lehteen haastattelun, jossa väitti, että venäläisten vereen kuuluu järjestää jonkinlainen sota 50-vuoden välein.

    Vladimir/Presidentti Putinin sodat sopivat ihanteellisesti Venäjän Suuren ajattelijan Vladimir Zhirinovskijn intellektuaalisiin kaavoihin, tosin Vladimir/Presidentti Putinin sodat tapahtuvat kuitenkin paljon tiuhempaan tahtiin.

    Vladimir/Presidentti Putin oppi varmaankin Karl Marxilta että sodan pitää olla permanenntinen.

    VastaaPoista
  4. Tätä kirjoitusta piti lukea hartaudella ja miettiä joka lausetta. Tämä kirjoitus on todellinen timantti. Todella tasapainoinen ja syvällisesti mietitty analyysi. Yksi kirjoittajan parhaimpia. Ja minulla sentään on aika kattava kokoelma kirjoittajan teoksia hyllyssäni.

    VastaaPoista
  5. Juhlikaa juntit. Maailmankuva avartuu kummasti! (Menen Roomaan)

    ps. Esson baarissa kerrottiin Abu Dhabin suurlähettilään tiedustelleen ylipormestari Jan Vapaavuorelta voisivatko he valaista Helsingin rautatieaseman omilla väreillään kansallispäivänään.

    VastaaPoista
  6. Serlachius-suvun perijätär kertoo tänään HS:ssa suvun kantaisän rahoittaneen runsaskätisesti mm. Gallen-Kallelaa.

    Tuusulan taideyhteisö (Sibelius, Halonen ym) syntyi sekin samoihin aikoihin "metsästä" teollisuuden rahoilla.

    Tuusulan nykyasukkaista tunnetaan sekä historianhoitaja Erkki Tuomioja että presidenttiehdokas Paavo Väyrynen. Nyt onkin somessa pohdittu mistä löytyi rahat Paavo Väyrysen äkilliseen nousuun ehdokkaaksi maksetun lehtikampanjan kautta?

    Eräs pitemmän uran kansainvälisessä järjestössä tehnyt suomalainen hymähti minulle Roomassa kerrottuani palaavani Suomen työelämään, että ennen luulisi vaikka puraisevan syanidikapselia.

    "Omaisuusarvot - edellä" politiikka pitää korvata lopulta myös Suomessa "ihmisarvot edellä" - politiikalla." Siihen aikaan vielä luulin, että se voisi olla Suomessa mahdollista.

    VastaaPoista
  7. Lento Roomaan lähtee vasta illan hämärissä, joten kommentoin vielä Mauno Koivistoa jonka historian tutkija Matti Majander kirjoitti eläneen todeksi työläisen unelman.

    Somessa on heitetty ilmaan ajatus Suomesta pohjoismaisen hyvinvointiyhteisön työläisosastona. Se ainakin selittäisi miksi miljoona Ruotsiin muuttanutta suomalaista on jättänyt sikäläiseen kultuuriin aivan mitättömän vähän jälkiä- Kulttuurin hiljainen hiljainen hautautuminen elävältä näyttäisi siellä todellisuudelta.

    Toisaalta eihän kulttuuri nykykäsityksen mukaan olekaan poliittinen vientituote, paitsi tänään Colosseumin värityksessä.

    Kulttuurin kaupallisuus taas on kuluttajan päätettävissä, niinpä Ruotsin tv on lopettanut valtiollisen tv:n ilmaislähetykset Suomeen. Rahalla niitä saa nyt ostaa eri palvelijoilta.

    VastaaPoista
  8. Juhlapuhe, jossa pitäydytään tosiasioissa, vaikka henkeä nostatetaankin, on harvinainen. Samoin on harvinainen sellainen juhlallinen kirjoitus. Hatunnosto rohvessorille!

    Sotien erilainen luonne tuntuu vaikuttavan pitkään kansakuntien historiassa.

    Kuuntelin 20-vuotta sitten Vilnassa ällistyneenä Liettualaisten suurvaltahistoriaa tilaisuudessa, jossa piti käsittelemän pisnisasioita. Seinälle heijastetulla kartalla liettualaisten ja puolalaisten imperiumi ulottui Itämereltä Mustalle merelle. Myöhemmin tajusin, että myöhemmän historian ymmärtäminen on mahdotonta ilman tätä taustatietoa.

    Valloitussotiin liittyvä kokemus ja imperiumin hallitsemisen aikana kehittyneet ajatusmallit sekä käytännöt lyövät leimansa kaikkien suurvaltojen identiteettiin vielä vuosisatoja suurvalta-ajan päättymisen jälkeen. Tsaariaikaisen hallintotavan muotojen ulottuminen kaksituhattaluvulle asti on oma käytännön todistuksemme tradition voimasta ja vaikutuksesta.

    Valloitussotaan lähteminen on aina riskialtis päätös. Primitiivisissä ihmisyhteisöissä sellaiseen ryhtymisen vaarat tiedostetaan, siitä keskustellaan ja siitä ollaan montaa mieltä. Sen sijaan hyökkäyksen kohteeksi joutuva yhteisö puolustautuu useimmiten epäröimättä, jollei joudu yllätetyksi. Tämän takia hyökkäys alkaa nykyäänkin usein Mainilan laukauksilla kulttuurista riippumatta.

    Suomalaisissa gallupeissa suhtautumisero näkyy reaaliaikaisena. Natoon liittyminen samoin kuin yhteiset sotaharjoitukset koetaan jo ensi askeleena valmistauduttaessa hyökkäyssotaan. Sen sijaan varsinainen puolustautumiseen valmistautuminen eli puolustusvoimien saama kannatus kääntää luvut. Tuntemattoman sotilaan rosvoretki eroituksena puolustussodasta on yhä osa monen identiteettiä. Waldemar Erfurthin muistelmat vuodelta 1941 vain syventää käsityksen oikeutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Seinälle heijastetulla kartalla liettualaisten ja puolalaisten imperiumi ulottui Itämereltä Mustalle merelle."

      Puolan tragedia on siinä, että aina kun se ei ole ollut suurvalta, se on saanut havaita olevansa Berliini-Moskova-akselilla ja sitä on lyöty kun vierasta sikaa. Aina kun muistelen Puolan historiaa, ajattelen, että Suomi ei sittenkään ole maantieteellisesti pahimmassa paikassa: on niemi, josta ei johda maayhteyttä mihinkään.

      Poista
  9. "Niinpä saattoi ilmeiseen tarpeeseen tulla markkinoille sellainenkin kirja, jonka nimi oli Kansakunnan syyllisyys talvisotaan."

    Kyseessä oli Hannu Rautkallion kirja vuodelta 2002. En ole lukenut. Olettiaisn. ehkä tehden Rautkalliolle vääryyttä, että kyseessä oli olkiukkojen polttamista.

    MafH

    VastaaPoista
  10. Olen huomannut hyödylliseksi, joskaan en erityisesti mieltä rauhoittavaksi seurata Johan Bäckmanin blogia. Seuraava kertoo Venäjän valtion tv-dokumentista Unohdettu sota eli talvisota. Olisi ehkä hyvä, jos myös prof. Vihavainen vosi resensoisa sen.

    https://kohudosentti.blogspot.fi/2017/11/


    Tässä kerottiin Trotskia kuvaavasta TV-sarjasta: Trotski verenhimoinen peto, Venäjän hävittäjä.




    https://kohudosentti.blogspot.fi/2017/11/trotski-verenhimoinen-peto-venajan.html


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bäckman ei kuulu suomalaisille verkkosivuille. Vaietaan isänmaan petturi kuoliaaksi.

      Poista
    2. "Vaikka inhoankin mielipiteitänne, taistelen kuolemaani asti sen puolesta että saatte ne esittää."

      Voiltaire

      Poista
  11. Suomen naivia länsimyönteistä eliittiä nöyryytettiin niin talvi- kuin jatkosodassakin. Nyt 70 vuotta myöhemmin nuo kovat opetukset on jälleen unohdettu ja sama typeryys ollaan jälleen toistamassa.

    Uskokaa jo että se Tarton rauhan raja oli aivan liian lähellä Pietarin suurkaupunkia. Jopa Saksan Ludendorf sen havaitsi vuonna 1918.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Uskokaa jo että se Tarton rauhan raja oli aivan liian lähellä Pietarin suurkaupunkia."

      Euroopassa tällaisia pääkaupunkien ja rajojen läheisyyksiä on pilvin pimein. Mutta Venäjä ei olekaan Eurooppaa, se on Bysanttia. Kun Tarton rauha solmittiin vuonna 1920 asialla ei ollut mitään ongelmaa. Bolshevikit luottivat siihen, että maailmanvallankumous nielaisee Suomen Maailman Neuvostoliittoon. Toisin kävi. Lapuan Liike sai aikaan kommunisminvastaiset lait ja SKP kiellettiin.

      Silloin bolshevikkien kellojen äänet muuttuivat ja Tarton rauhan rajoista tulikin hirren kokoinen silmätikku. Kommunismin vastaista taistelua oli vuosi 1918 ja Talvisotaa osattiin odottaa Mannerheimin linjan muodossa ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton muodossa.

      Poista
    2. "Suomen naivia länsimyönteistä eliittiä nöyryytettiin niin talvi- kuin jatkosodassakin. Nyt 70 vuotta myöhemmin nuo kovat opetukset on jälleen unohdettu ja sama typeryys ollaan jälleen toistamassa."

      Ehkä se pienen kansan ongelma on sama kuin pienen koiran: aina joutuu isomman koiran nuuskittavaksi ja tekemään muita alistumisen eleitä. Niitä olemme aina joutuneet tekemään milloin Tukholman, Pietarin, Berliinin ja Brysselin suuntaan. Puhe omalla pohjalla seisomisesta on kaunista juhlapuhetta, hädän hetkellä se ei toimi. Suomi joutuu taas kerran valitsemaan - tai sen passiivisena ollessa joku toinen - nopein - valitsee sen puolesta.

      "Tarton rauhan raja oli aivan liian lähellä Pietarin suurkaupunkia." Ei se olisi jos naapurina olisi joku muu kuin vainoharhainen naapuri. Stalin taisi sen sanoa verraten suoraan 1939 jotenkin niin, että emme usko Suomen yksinään hyökkäävän, mutta emme luota siihen, ettei joku toinen valtio käytä Suomen aluetta hyökkäykseen.

      Poista
    3. "Mutta Venäjä ei olekaan Eurooppaa, se on Bysanttia."

      Mutta miksi Venäjä ei olekaan Eurooppaa ja miksi se on Bysanttia?

      Tämähän onkin jo tuhatvuotinen kysymys. Länsierooppalainen lainsäädäntö perustuu latinankielisen Itä-Rooman Justinianuksen lakikodeksiin 500-luvulta, jossa omistussuhteet olivat etusijalla. Kodeksi käsittää 3000 sivua A4-tekstiä, josta edelleenkin tehdään implantteja nykyiseen lainsäädäntöön.

      700-luvulla latinankielisestä Itä-Roomasta tulikin kreikankielinen Bysantti. Justinianuksen kodeksi käännettiin kreikaksi, mutta siitä jäikin vain viisisataa A4-sivua, kaikki muu oli heitetty mäkeen.

      Konstantinopolista tämä Justinianuksen kodeksin tynkä siirtyi sitten kreikankielisenä Venäjälle kreikkalaiskatolisen eli bysanttilaisen ortodoksisen uskonnon myötä.

      Putinin ajan omistussuhteet ovat omalaatuiset: laki suojaa yksityisomaisuutta, mutta ei voi sitä taata. Kaalipiirakoiden katumyyjät eivät kuulu joukkoon. Kysymys on ennen kaikkea oligarkeista, suuromistajista eli Putinin lähipiiristä. Aikoinaan Jeltsinillakin oli oma kullattu lähipiirinsä. Jos oligarkki ei tottele Putinia, sille käy huonosti. Sitä on jo nähty.

      Tilanne on sama kuin Iivana Julman aikoihin, jonka käsikassarat eli opritshnikit tuhosivat Venäjän ylimystön. Tilalle Iivana Julma loi uuden säädyn dvorjanstvo, aateliset, jonka elinikäisenä tehtävänä oli sotapalvelus eli saada Venäjälle lisää alueita. Palkkana oli suuret tilukset orjineen päivineen. Jos sotapalvelus loppui, omaisuus otettiin pois.

      Näin ollen Venäjästä ei koskaan tule eurooppalaisen laillisuuden oikeusvaltiota.

      Poista
    4. "emme usko Suomen yksinään hyökkäävän, mutta emme luota siihen, ettei joku toinen valtio käytä Suomen aluetta hyökkäykseen."

      Jos Stalin olisi saanut Suomen haltuunsa, niin silloin olisi syntynytkin jo uusi dialektinen uhka: "emme usko Ruotsin yksinään hyökkäävän, mutta emme luota siihen, ettei joku toinen valtio käytä Ruotsin aluetta hyökkäykseen."

      JNE. JNE.

      Poista
    5. "emme usko Suomen yksinään hyökkäävän, mutta emme luota siihen, ettei joku toinen valtio käytä Suomen aluetta hyökkäykseen."

      Toisin sanoen Venäjä luottaa ainoastaan siihen, että Suomen alue on totaalisessa Venäjän hallinnassa.

      Poista
    6. Sellaisia ne on, mustasukkaisia kuin pirut.

      Poista
    7. Piru voi olla rationaalinenkin. Stalinia kiinnostivat Suomenlahden rannikot, "savokarjalaa" Venäjällä on omasta takaa aivan riittävästi. Tämä ei tietenkään yritä olla puolustus (esim. Mainilan laukauksille) vaan lähtökohta selitykselle. -jussi n

      Poista
  12. "suomalaisilla se tuntuu olleen keskeinen ainakin siitä lähtien, kun maa erosi Venäjästä."

    Se on ollut keskeistä siksi, että sodissa 1939-44 oli kysymys kansankunnan olemassaolosta (vyžit). Kuolemanvaara tahtoo niin ihmisryhmässä kuin -yksilössäkin synnyttää pitkäaikaisen trauman. Pienen kansan sodat kun tuppaavat olemaan taistelua olemassaolosta kun taas suurvalloilla ne yleensä ovat oman mahdin ja elintilan laajentamisen rosvoretkiä.

    Sodan häviämiseen liittyy joskus pakko hyväksyä myös voittajan tulkinta, miekan totuus. Sitä saimme opetella 1944 lukien 1980-luvun Gorban kauteen saakka. Hyvä esimerkki tuosta "totuudesta" on blogistin ja kumppanien kirjassa Varjo Suomen yllä oleva Ždanovin puhe Eduskunnan johtajille sotasyyllisyysoikeudenkäynnin välttämättömyydestä. Siitä näkyy alaston neuvostonäkemys, jota meidän oli pakko noudattaa.

    VastaaPoista
  13. Mitä tulee Talvisotaan niin kuvaavin ja rehellisin näkemys tuli tuoreeltaan Mannerheimiltä 30.11.1939 kun tämä hurjistuneena oli todennut:

    "Ulkoministeri Erkon pitäisi mennä metsään ja ampua kuula kalloonsa."

    Suomen eliitti ja eteenkin naivia Erkkoa vedettiin nenästä kun se luuli että muut maat rientävät Suomen avuksi. Saksalla ja Kremlillä oli huomattavasti realisempi kuva mitä todellisuudessa tulee tapahtumaan. Talvisodan jälkeen naivius laitettiin 50 vuodeksi koipussiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mannerheimiltä 30.11.1939 kun tämä hurjistuneena oli todennut"

      En tunne Mannerhaimin ja Erkon sukujen suhteita, mutta kyllä Mannerheim, tuntien hyvin venäläisen sielun, tiesi realistisesti mitä todellisuudessa tulee tapahtumaan. Muutenhan Mannerheimin linjaa ei olisi rakennettu eikä olisi pidetty hyvää huolta tulevista sotilaista.

      Sen jälkeen kun kommunistinen vallankumous Suomessa tuli mahdottomaksi Otto Wille Kuusisen toiminnan ja Leninin vuonna 1919 perustaman Kommunistisen Internationalesta huolimatta, Stalinin salaisen lähettilään salaiset neuvottelut Erkon kanssa aluevaihdoksista olivat pelkkää silmänlumetta. Kaikki vaihtoehdot aluevaihdoksista sisälsivät kohdan, että Neuvostoliitolle tulisi kuulua 15% Mannerheimin linjasta.

      Naiivi гаспадин Matias luulee varmaankin että marsalkka ja ylipäällikkö ei ollut tietoinen salaisen Jartsevin salaisista neuvotteluista.

      Poista
  14. "Mitä tulevaisuuden haasteisiin tulee, voitaisiin niihin vastaamisessa ottaa oppia menneisyydestä."

    Toivottavasti uusia "Mannerheimin linjoja" on rakennettu niin, että hakkerit ja hyberhyökkäjät eivät pääse läpi.

    VastaaPoista
  15. Mannerheim totesi syyskuussa 1944 että "Suomen on ymmärrettävä lopettaa puolustautuminen itää vastaan ja puolustauduttava vain länttä vastaan". Hän jatkoi: "Olen vakuuttunut että kaikki puolustuslinjat Neuvostoliittoa vastaan ovat hyödyttömiä ellei suhteet siihen ole kunnossa."

    Mannerheimin näkemyksistä olisi syytä tänäkin päivänä ottaa oppia sillä ne eivät olleet mitään syyskuun 1944 konjunktuuria vaan geopolitiikkaa myös tälle ajalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mannerheim totesi syyskuussa 1944 että "Suomen on ymmärrettävä lopettaa puolustautuminen itää vastaan ja puolustauduttava vain länttä vastaan". Hän jatkoi: "Olen vakuuttunut että kaikki puolustuslinjat Neuvostoliittoa vastaan ovat hyödyttömiä ellei suhteet siihen ole kunnossa."

      Mannerheim totesi tämän puhuessaan Valvontakomission johtajan Zhdanovin kanssa, ja sehän toimi Suomessa 1944-1947. Zhdanovin päämääränähän oli järjsetää Suomessa "Tshekkoslovakian tie". Projekti epäonnistui, koska alkoi kiertää huhuja, että Zhdanov aiotaan murhata, ja tämän piti supistaa roimasti tapaamisensa suomalaisten kansalaisten kanssa.

      Suhteet Venäjään voivat olla aidosti kunnossa vasta sen jälkeen, kun Venäjästä tulee oikeusvaltio, joka huolehtii omien kansalaistensa hyvinvoinnista. Rukoilkaamme Jumalaa tämän puolesta!

      Poista
    2. "kun Venäjästä tulee oikeusvaltio, joka huolehtii omien kansalaistensa hyvinvoinnista."

      Nykymenolla Venäjä pitää huolta ainoastaan oligarkeista eli Putinin lähipiiristä, kansa syököön vähemmän:

      «Закон Роттенберга» (компенсации из бюджета российским бизнесменам их потерь в связи с санкциями Запада.)
      http://www.ng.ru/economics/2015-01-12/4_rating.html

      "Rottenbergin laki" eli oligarkit saavat sanktioiden takia menetetyt tulonsa Läntisiltä markkinoilta hyvityksenä suoraan Venäjän valtion kassasta. (hehehehehe)

      Poista
    3. «Закон Роттенберга»/"Rottenbergin laki"

      Eikö tämä ole lakisääteistä korruptiota?

      Poista
    4. "Mannerheimin näkemyksistä olisi syytä tänäkin päivänä ottaa oppia sillä ne eivät olleet mitään syyskuun 1944 konjunktuuria vaan geopolitiikkaa myös tälle ajalle."

      Tässä puhuu varmaankin "Vapaa Suomi" -lehden ja järjestön päätoimittaja/pääsihteeri.

      -- Suomen pitää olla vapaa läntisestä sivilisaatiosta!

      -- Suomen pitää olla vapaa Euroopan Unionista!

      -- Suomen pitää olla vapaa Euroopasta!

      -- Suomen pitää olla vapaa omasta historiastaan!

      -- Suomen pitää ottaa ainoastaan se, mitä sille on Kremlissä suunniteltu!

      Poista
  16. "Suomalainen identiteetti ja sotien narratiivit"

    Se joka seuraa uutisia muistaa miten Iranin uskonnollinen johtaja paasasi Jerusalem-asiasta: "Nyt on lopetettava Israelin onnelliset päivät!" Iranin suurin ystävä Venäjä omii samanlaisen ideologian: siksihän Neuvostoliitto hajosikin!

    VastaaPoista
  17. Tietääkö parahin blogisti ja historiaa laajasti tunteva professori Vihavainen vastausta kysymykseen: Mikä on lähde tähän Mannerheimin sanomaksi väitettyyn lauseeseen?

    "Erkon pitäisi mennä metsään ja ampua kuula kalloonsa"

    Näin kerrotaan Mannerheimin todenneen vihaisena 30.11.1939.

    Lähteeksi on esitetty tätäkin kirjaa, mutta sieltä en sitä löytänyt! Toisinpäin kyllä löytyy aika suoria kuvauksia Mannerheimista Erkon sanomana.


    Juhani Suomi: Mannerheim
    Viimeinen kortti? (s. 27 ja 733)

    Luku: Pitkä tie kansakunnan johtoon

    s. 27:

    "Mikään Mannerheimin ihailija Erkko ei ollut, kuten hänen myöhempi kommenttinsakin osoitti: Mannerheim on täysi ryssä, eikä hän koskaan siitä taudista parantunutkaan", viite 2

    Viite 2: (sivulla 750)

    Manninen Ohto - Salokangas Raimo: Vaikenematon valtiomahti, 2009, sivu 486 ja Juhani Suomi: Urho Kekkonen 1936-1944 Myrrysmies, 1986, s.357-358.

    Luku: "On olemassa vain yksi Suomen Marsalkka"

    s.733:

    "Happamasti marsalkkaan suhtautunut Eljas Erkko ilmaisi saman asian paljon suorasukaisemmin: Mannerheim on täysi ryssä, eikä hän koskaan siitä taudista parantunutkaan", viite 57

    Kaikki ko. Juhani Suomen kirjan nimiviiteluettelon sivut E. Erkkoa koskien on tarkistettu. Niistä EI löydy "kuula päähän" -neuvoa.

    Parissa kohtaa (s. 27 ja s. 733) Suomi viittaa Eljas Erkon elämänkertaan, sivut 358-359 Manninen Ohto - Salokangas Raimo: Vaikenematon valtiomahti, 2009


    Taitaa olla tässä kirjassa se lähde tähän "kuula päähän" - juttuun. Minä olen tuota kähdettä etsinyt jo liki 10 vuotta ja kohta on Myrrysmieskin käsillä, kuten Erkon elämänkertakin.

    Juhani Suomi: Urho Kekkonen 1936-1944 Myrrysmies, 1986, s.357-358.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.