keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Kieliparkamme on vaarassa


Se tulee jo tuolla

Eräästä laatulehdestä luin hiljattain, että Venäjän laivastolle on tulossa uusi alus, nimeltä Prinssi Vladimir.
No se kyllä minusta jo kuulosti ikävältä ja pahaenteiseltä.
Laiva nimeltä Ruhtinas Vladimir olisi minusta ollut normaalimpi ilmiö vaikka vihaankin kilpavarustelua ja pidän sitä suurimpana typeryytenä, mihin Venäjä saattaa langeta. Krimin toheloinnin jälkeen siis.
Ei siinä sinänsä uutta ole, ettei suomen ruhtinas- sanaa ymmärretä asettaa sille kuuluvalle paikalle käännöksissä. Takavuosinahan seurapiiripalstoilla seikkaili jatkuvasti prinsessa -eikä siis ruhtinatar- Radziwill, sikäli kuin saatoin huomata. Eihän niitä palstoja tullut kovin tarkoin seurattua.
 Lähtökielenähän oli ilmeisesti tuolloin vielä ranska (princesse) tai sitten jo englanti (princess). Mutta kyllä ruhtinaat seisoivat seurapiirisivujen ulkopuolella yhä tukevasti jalustoillaan.
Nyt kuitenkin alkaa jo tuntua siltä, että ruhtinaat alkavat tästä maailmasta hävitä, kun prinssit painavat päälle. Tämä on tietenkin vain oire siitä, ettei meillä osata enää muita vieraita kieliä kuin englantia ja tästä seuraa se, että myös suomea osataan yhä huonommin.
Englannin ja ranskan kielissähän ei ole erikseen sanaa ruhtinas, joka siis viittaa paitsi jonkinlaiseen hallitsijaan, myös sellaisen suvun miespuoliseen jäseneen, joka voi laskea polveutuvansa hallitsijoista. Venäjäksihän sana on knjaz. Suomalaisille se taitaa tässä muodossaan olla tutuin pohjoisessa sijaitsevasta paikasta nimeltä Knäsö -Knjažaja guba, ruhtinaan lahti.
Hallitsevan monarkin pojathan olivat Venäjän keisarikunnassa suuriruhtinaita ja se koski myös veljenpoikia. Aiemmin nimitys oli koko Venäjän hallitsijalla.
Joka tapauksessa niin venäjän kuin suomen kielessä ovat erikseen olemassa sanat ruhtinas ja prinssi ja sama koskee myös saksaa ja ruotsia (Furst, Prinz). Englannissa ja romaanisissa kielissä tällaista eroa ei ole, mikä avaa tien selkoselälleen väärinkäsityksiin.
Kun Suomi oli aikoinaan suuriruhtinaskunta jo Ruotsin yhteydessä, ei siirtyminen uuteen valtioyhteyteen ollut kielellisesti suuri harppaus, se tapahtui vain Storfurstendömet Finlandista Velikoje knjažestvo Finljandskojeen.
Saksa, joka oli suosittu kieli molemmissa maissa, noudatteli samaa mallia: Grossfürstentum Finnland. Saksalaisten rakastamaa tuplaässää käyttäen siis Großfürstentum.
Ranska oli tietenkin sen ajan kansainvälinen kieli ja siellä Suomi oli Grand-Duché de Finlande. Englantia harvemmin tarvittiin, mutta sehän seuraili ranskaa ja siellä me olimme Grand Duchy of Finland.
Kyllähän tämän seikan tänäänkin päivänä käännöksistä yhä useammin tapaa suomenkin kielessä…
Siinä siis kävi sillä tavalla, että suuriruhtinaasta tuli tässä yhteydessä ranskaksi ja englanniksi sananmukaisesti sanoen suurherttua (Duc, Duke= herttua), jollaisia muuten suomen kielen mukaan on ollut vain Itävallassa (Erzherzog), jossa se oli perintöruhtinaan arvonimi.
No, lienee myönnettävä, että aika sotkuista tämä arvonimien kääntäminen on ja siinä merkittävimpänä vedenjakajana on romaanisten ja germaanisten kielten välinen ero. Englanti, jossa normannit aikoinaan olivat ainoat prestisiöösin kielen puhujat, on seurailtu ranskaa.
Mutta monimutkaista se on maanosamme historiakin, mitä yhä heijastaa se lähes uskomaton kirjo erilaisia kirjoitustapoja ja erikoismerkkejä, joita kaikki kielet ovat halunneet ottaa omakseen, tälläkin tavalla kai muista erottautuakseen.
Mutta meillä on siis joka tapauksessa tämä ikioma sanamme, ruhtinas, jota olisi sääli uhrata latinan princepsille ja sen johdannaisille. Knjazia ei olekaan taidettu liikoja käyttää eikä furstiakaan.
Onko ruhtinaalla kuitenkaan tulevaisuutta? Onko realistista odottaa, että tulevaisuuden koululaiset edes ymmärtävät, että meidän kielessämme on sanoja ja sanontoja, jotka eivät noudattele englantia? Miten se olisi mahdollista? Väärinkäsityksiä tai järjen köyhyyttä kenties?
Luulenpa, että sellaisten sanojen kohtalona on tulla poispyyhkäistyiksi. En hetkeäkään ihmettelisi, mikäli näkisin seuraavan päivän laatulehdessä kerrottavan Suomen suurherttuakunnasta, jossa Venäjän prinssit pistäytyivät mikä milläkin asialla.
Kaamein kohtalo saattaa meidänkin kieessämme olla vieraskielisten sanojen translitteroinnilla. Luulen, ettei ole realistista odottaa, että nykykoululaiset jaksaisivat edes käsittää sellaista seikkaa kuin kunkin kielen oma translitterointijärjestelmä.
Sen sijaan käytetään aivan häikäilemättä englantilaista, toivottoman sekavaa ja epäloogista transskribointia, joka on oman selkeän ja helpon järjestelmämme vastainen.
Myönnän toki, että asialla on omat käytännön etunsa. Englantia puhuva kun näet on yhtä ymmällä suomalaisen oikeinkirjoituksen kanssa kuin sen mukaisen translitteroinninkin kanssa. Venäläiset tolkuttomat translitteroinnit venäjästä latinitsaan varoittavat.
Mikäli jonkun mielestä on aivan oikein ja virheetöntä kirjoittaa sanan Helsinki sijasta Khel’sinki, hän voinee pysyä rauhallisena ja tyytyväisenä. Mutta ennustan, että kyllä tämä riekkuminen vielä häntäkin potkaisee.
Euroopan Unionin pitäisi kyllä tehdä myös jotakin järkevää, kun se kerran on olemassa. Ehdotan, että se kehottaa ottamaan kaikissa kielissä käyttöön ISO 9-translitterointistandardin. Vaikka sillä kirjoitettu kieli näyttää rumalta kaikkine aksentteineen, sillä pärjätään kirjastoissakin erinomaisesti. Verrattuna englantilaiseen systeemiin se on aivan ylivertainen.

14 kommenttia:

  1. On kysymys sinänsä, olisiko korjattava ilmeinen virheellisyys ja ruvettava puhumaan vaikkapa Walesin tai Condén ruhtinaista? ehkei kannata yrottää liikoja. Quieta non movere.

    VastaaPoista
  2. Keisarihymnin suomenkielisissä sanoissakin puhutaan ruhtinaasta.

    Laulettiinkohan muuten keisarihymniä Suomessa aina vanhalla Englannin kansallislaulua muistuttavalla melodialla vai sillä uudemmalla jota Venäjäksi käytettiin?

    VastaaPoista
  3. Valitettavasti Vihavaisen kirjoituksessa oli ainakin yksi selvä virhe. Siinä sanottiin, että suurherttua olisi ollut ainoastaan Itävallassa, jossa se oli kruununperillisen arvonimi. Ei pidä paikkansa. Luxemburgin hallitsijan arvonimenä on nykyisinkin suurherttua (Großherzog).
    Sen sijaan Itävallassa ainakin keisarikunnan viimeisinä aikoina kruununperillisen, esimerkiksi vuonna 1914 murhatun Frans Ferdinandin arvonimi oli arkkiherttua (Erzherzog), ei suurherttua. Ennen kuin Itävalta vuonna 1806 muutettiin keisarikunnaksi, arkkiherttua oli ollut Itävallan hallitsijankin arvonimenä.

    VastaaPoista
  4. Eikö sanoilla ruhtinas ja prinssi ole se aivan selvä merkitysero, että ruhtinas on joidenkin pienten maiden (nykyisin ainakin Liechtensteinin) hallitsijan arvonimi, kun taas prinssi tarkoittaa hallitsijasuvun jäsentä, varsinkin kuninkaan tai keisarin poikaa, joka ei itse ole hallitsija (ainakaan vielä; kruununprinssistä kyllä tulee sellainen aikanaan). Vai olenko aivan väärässä?
    Tiesin kyllä, että Venäjällä suuriruhtinas on ollut myös joidenkuiden keisarisuvun ei-hallitsevien jäsenten arvonimenä, mutta eivätkö hekin samalla olleet määritelmän mukaan myös prinssejä, koska he olivat hallitsijasuvun jäseniä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän me sen suomessa ymmärrämme. Mutta terminologia nyt tosiaankin on se, ettei prinssi-sanaa käytetä ruhtinaista.

      Poista
  5. Rosmo Soininvaara on kovasti sitä mieltä, suomi on tyhmä, ilmaisukyvytön ja muutenkin kaikella tavoin vältettävä asia:

    http://www.soininvaara.fi/2018/12/03/aallon-taloustieteen-laitos-tahtaa-opetuksen-jattiloikkaan-uusi-englanninkielinen-kandiohjelma-lahjakkaille-opiskelijoille/

    VastaaPoista
  6. Jeesustakin on joskus kutsuttu rauhan ruhtinaaksi. Kuulostaa uskottavammalta kuin rauhan prinssi.

    VastaaPoista
  7. Joskus tuntuu siltä kuin blogisti nimettömine seuralaisineen olisi jonkin konsernin leivissä.

    Mutta helppo on Roomasta käsin huudella,kun ei makaaa karhu vieressä, saatetaan sanoa.

    Italialaisen kulttuurihegemoniakritiikin mukaan kansankielen omasta sanastosta löytyy sopiva sana ilmaisemaan jokaista ilmiötä, esim. keskitettyä valtaa jota yhdet sanovat vapahtajaksi, toiset pelastajaksi ym., ja meidän suomenkielessä tähän aikaan sopivin poliittinen sana on minusta konserni. Pertti Salolainenkin on todennut kaikkien puolueiden olevan yhtä mössöä.

    VastaaPoista
  8. Ihana teksti! Kiitos ja niiaus.

    Vihavainen: "Onko ruhtinaalla kuitenkaan tulevaisuutta? Onko realistista odottaa, että tulevaisuuden koululaiset edes ymmärtävät, että meidän kielessämme OLI sanoja ja sanontoja, jotka eivät noudatELLEET englantia?"

    Korjasin tikkukirjaimilla.
    Minun mielestäni tämä on selkeä yksinkertaistamisen agenda.
    (Saavutettu?) tavoite on (cultmarxilainen) tyhmentäminen.

    Kaunokirjoitusta on yksinkertaistettu tekstaukseksi. Minun aikana kaunokirjoittaminen koukeroineen saattoi olla hankalaa oppia. Piti pitää kieli ulkona keskellä suuta, ja varsinkin rasittaa harmaita rasvapoimujaan. En ole asiantuntija, mutta siinä lie jotain aktivoitunut pääkopassa.
    Tämä vaara on väistetty. Oppiminen käy sen SILIÄN tien.

    Jaksan aina jurnuttaa siitä hiton poikkiviivasta numerossa seitsemän. Tahallani, nykykielellä provoan.
    On aika karskia käsittää, miten ihmisiä ei kiinnosta laajempi kuva. Alkaa aivan järjetön kiivastuminen ja kiukku. "Minusta Ainakaan sillä ei ole väliä, että se otettiin pois ja sitten otettiin takaisin."
    Juuei, mutta kun kyse ei ole pelkästä poikkiviivasta.
    Jos kelle on epäselvää, että mistä muusta, pohtikoon tykönään; edistyneemmille, että miksi piti pohtia.

    Samaa olen huomannut kuin mistä Vihavainen kirjoittaa. Pahinta on ollut tajuta, että (vuosientakaisen) alkuärtymyksen jälkeen asiaan alkoi turtua, ja sitten siitä on tullut ihan ok.
    Tottuminen johonkin on äärimmäisen vaarallista etenkin, jos asia on muka vähäpätöinen. Omana itsepäisenä harjoituksena luen digiuutisia enkä siedä ollenkaan yhtään virhettä, vaan ärisen ääneen ja kaikille. Veri kiertää ja olen terve kuin sarvipääpukki. Mikäs sen pahan tappaisi, sanottIIn.

    Tuo mitättömästä kirotusviheestä äriseminen on eri hauskaa sitä taustaa vasten, että nykyaikana on kaikki selitettävä nätisti äärimmäisen yksityiskohtaisesti ketään loukkaamatta, ja tarkasti keskusteltava yksityiskohdista. Vaan auta armias, kun ärisee yksityiskohdista, on ikävä ja pikkumainen ihminen.
    Siinä on sitten kaksi keskinkertaisuutta: virhe ja sen kommentoijan kommentoija.

    Huipuinta on tivata, että mitennii muka ei ole huonoa suomea, eikä vastavänkäri osaa selittää, miksi ei ole huonoa suomea.
    Tämä on erityisen yleistä suvakeissa. He ymmärtävät toisia kulttuureja, kun taas Leso ei, koska Leso ymmärtää ne väärin.

    Nykyään ihmiset eivät osaa yhdistellä asioita.
    Uutta ei yhdistetä jo olevaan omaan tietoon.
    Kuinka voi muka olla, että rakkain esimerkkini Minä Ite oppi ennen internettiä itsekseen kaikenlaista lueskelemalla, että prinssi tai ruhtinas = engl. prince?

    Onko niin, että koska "kaikki tieto on klikkauksen päässä", ajatellaan, että tarkistaMpas tuon "joskus"?
    "Joskus" on Godot.

    Aikoinaan piti MUISTAA, mitä oli lukenut tai ainakin, niin kuin tavattiin sanoa, piti tietää, mistä tieto hakea = osata suunnata tiedonlähteelle, josta siis piti olla jonkinlainen "haju".

    Piti pystyä arvioimaan, onko tämä lähdeteos pätevä ja kannaltani tarpeellinen ja minkä "sävyinen", tarvitsenko tätä jatkossa, joten hankinko tämän lähdeteoksen kirjahyllyyni.
    Nyt opetetaan kouluissa(?), että "mediakriittisyyttä" on plarata miljoona hakutulosta ja arvata, missä on asiaa.
    Väärin menee, jos tieto on opetetun vastainen.
    Niin ja ainoa media on internetti. Mediakriittinen?

    Entä jos vakuuttavimman lähteen kirjoittaja on joviaalin välinpitämätön ja näpyttää prinssi vaikka pitäisi olla ruhtinas? "Äsh, kyllä ne ite huomaa selvittää ja/tai korjaan 'joskus'."

    Lainaukseen sen verran, että realistisinta lie odottaa, että asialla ei ole tulevaisuudessa mitään merkitystä.
    Vielä realistisempaa: koska nykykehitys, miksi olisikaan?

    - Leso -

    VastaaPoista
  9. Sotahistoriassamme on iät ja ajat kirjoitettu, että Ruotsinsalmessa 1790 tappion kärsinyttä venäläistä laivastoa komensi Nassau-Siegenin prinssi. Olisiko hänenkin tittelinsä sitten oikeammin ruhtinas. Kun en osaa venäjää en voi tarkistaa mitä venäläiset arvonimeksi kirjoittavat.

    VastaaPoista
  10. Kyllä se oli prinssi. Sitä sanaa käytettiin myös ruhtinaskuntien perintöruhtinaista, vaikka ruhtinaan titteli ei olisikaan ollut kuningas. Vrt. Hessenin prinssi Friedrich Karl tai Badenin prinssi Max.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.