Rautateiden
romantiikkaa
Jenni Stammeier,
Suomalaiset junapummit. Kulkureita ja kerjäläisiä Amerikan raiteilla.
Docendo 2019, 293 s.
…They call me a bummer and a gin-sot
too
but what cares I for praise?
I wander around from town to town
just like a rovin’ sign
and people all say, there goes Tom
Moore
from the days of forty-nine
Amerikka oli
tunnetusti tasa-arvon ihmemaa kaikille eurooppalaisen sääty-yhteiskunnan
orjuuttamille työtätekeville. Neekeriorjia asia ei koskenut, mutta jossakinhan
se raja oli.
Se, että oltiin
uudessa maailmassa, näkyi jo siitä, miten ihmistä kohdeltiin: jokaista herroiteltiin
ja ovi oli aina auki myös ns. paremmalle puolelle, jos vain rahaa oli.
Mutta sitten kun
raha loppui, tulikin totinen paikka.
Lamakausina,
joita amerikkalainenkin kapitalismi poti säännöllisin väliajoin, joutui suuri
työvoimareservi aina tuuliajolle. Jotenkin oli elää keploteltava ja mikäli
toimeentulo perustui kerjuuseen tai pikku näpistelyyn, oli syytä olla koko ajan
liikkeellä. Vanha viisaus kertoo, ettei kerjäläisenkään kannata mennä kahdesti
peräkkäin samaan taloon.
Niinpä
Yhdysvaltain ja Kanadan rautatiet täyttyivät hoopoista (hobo), joille
kiertäminen oli elämäntapa. Usein tarkoituksena oli etsiä edes jonkinlaista
tilapäisyötä tai vaihtaa kurjasta paikasta parempaan. Monille elämäntapa kuitenkin
jäi niin sanotusti päälle, etenkin kun työttömyydestä tuli kroonista.
Hobot,
eli suomalaisittain hoopot olivat työtä etsiviä ja niitä vaihtelevia
kulkureita, trampit taas työtä karttavia kulkureita ja pummit (bums)
niitä, jotka eivät kyenneet enempää tekemään töitä kuin kiertämäänkään.
Oli tietenkin
selvää, että tämäkin alakulttuuri kehitti oman mytologiansa ja hierarkiansa.
Sellaisethan tunnetaan muun muassa Venäjän ns. varkaiden (vory) kulttuurista.
Oikea hoopo
oli tässä mytologiassa tietenkin kelpo sankari ja esikuva. Itse asiassa
hoopojen oma ammattiyhdistys loi jopa varsin ylevän käyttäytymiskoodin alan
miehille.
Suomalaisia
tässä porukassa oli tuhansittain ja heidän joukostaan löytyi myös joitakin legendaarisia
hoopoja, kuten englanniksi vaikuttanut laulunikkari T-bone Slim alias
Matti Huhta tai Juho Rautell, joka oli
myös taidemaalari ja kuului päättäneen päivänsä peräti parkkilaivan kapteenina.
Rautell peräti
valittiin hoopojen kuninkaaksi, mutta tällaisista arvonimistä ei kannata luulla
liikaa. Melkoinen kunnianosoitushan se toki oli.
Kaiken kaikkiaan
hoopojen osa oli varsin ankea, siinä liikuttiin toimeentulon rajoilla ja alituisessa
hengenvaarassa. Sen sijaan löytyi kyllä paljon tuota ylistettyä vapautta, sikäli
kuin asia ei tarkoittanut mahdollisuutta hankkia asioita rahalla. Sitähän ei
ollut.
Kiinnostavasti
näyttää hoopojen parissa tosiaan kukoistaneen myös politiikka. Tunnettu radikaali
ammattiliitto IWW oli erityisesti hoopojen suosiossa ja siitä oli usein hyötyäkin.
Suurin osa
suomalaisista ei hoopoillut ja moni Amerikkaan muuttajista asui omalla
paikallaan elämänsä loppuun saakka. Niinpä siellä oli kahden kerroksen väkeä,
joista toiset sitten innostuivat tukemaan Suomea talvisodassa ja toiset taas Kuusisen
hallitusta… Kuten tunnettua, USA:n kommunistipuolueen jäsenistä jopa suurin osa
oli etnisiä suomalaisia.
Kun suuri
lamakausi tuli, kallistivat monet ymmärrettävästi korvansa sille
Neuvostoliitosta tulevalle propagandalle, joka lupasi työtä ja
oikeudenmukaisuutta. Tarina koko karuudessaan alkaa kai nykyään jo olla
yleisesti tunnettu. Sen klassisena esityksenä voi yhä suositella Reino Keron
kirjaa Neuvosto-Karjalaa rakentamassa. Suomalaiset tekniikan tuojina.
Se päättyy juuri ennen vainojen alkua, mutta niistä on paljon muita kirjoja.
Kiertelevä ja
satunnaistöillä elävä köyhälistön edeltäjä oli puhdasoppisesta marxilaisesta
näkökulmasta khimaira ja kauhistus. Hän ei ollut oikea proletaari (se osa oli
tässä jargonissa varattu suurkapitalisteista riippuvaisille palkkaorjille),
vaan niin sanottu Lumpenproletar -ryysyköyhälistön edustaja.
Marxin
partakarvojen halkojille tällaiset erot olivat äärimmäisen tärkeitä: vain tehtaan
kattilassa keitetyn proletaarin tietoisuus kehittyi aidosti
vallankumoukselliseksi. Ryysyköyhälistön edustajat olivat sen sijaan
moraalittomia ja lahjottavia ja saattoivat jopa asettua oikean proletariaatin
pyrkimyksiä vastaan. Tästä voi lukea lisää esimerkiksi Marxin kirjasesta ”Ludvig
Napoleonin Brumaire-kuun kahdeksas”.
Neuvostoliittolaisen
logiikan mukaan paljasjalkaisia kulkureita eli bosjakkeja ei kelpuutettu
oikean proletariaatin edustajiksi ja esimerkiksi Maksim Gorkia vastaan
yritettiin hyökätä juuri tällä perusteella. Myöskään esimerkiksi satunnaistyötä
tekevät kantajat ja lastaajat eivät kelvanneet kastiin.
Amerikkalaiset
olivat moisesta erottelusta ihmeissään, kuten muustakin neuvostolan
meiningistä. Kuten Poika Tuominen kertoo, heitä hämmästytti se, miten
Neuvostoliiton rautatielläkin oli suuri määrä luokkia. Amerikassa taas oli vain
lyöty rahat pöytään ja ajettu komeasti Pullman-vaunussa. Jos rahaa nimittäin
oli.
Toki
hoopopiireissä piletillä matkustavaa nuorta miestä ei pidetty yhtään minään.
Rahansa voi käyttää parempaankin.
Kun aikoinaan
lueskelin 1920-30-luvun kommunistipuolueen arkistoja, pisti silmääni muuan
tapaus leningradilaisesta ”Nuori kaarti”-lehdestä. Sinne oli nimittäin joku
amerikansuomalainen kirjoittanut nimimerkillä ”Kulkuri”.
Asiasta nousi
jonkin sortin skandaali. Eihän sosialismia rakentavassa ja sen kohta
saavuttavassa maassa mitään kulkureita enää ollut eikä tarvittu.
Mutta tämä toki
oli teoriaa.
Kun
Neuvostoliitossa aloitettiin koko maan myllääminen uuteen uskoon ensimmäisen
viisivuotissuunnitelman aikana 1928-1932, oli muuan uusi ilmiö nimenomaan
valtava liikkuvuus, jota kuvattiin myös juoksuhiekkayhteiskunnan
nimellä.
Paitsi, että
ihmisiä ajettiin kodeistaan uusille asuinsijoille, he myös liikkuivat vapaaehtoisesti
parempia ja erityisesti helpompia hommia katselemassa.
Tällaiselle
periaatteettomalle kiertäjälle keksittiin heti oma nimikin -letun.
Sanahan tarkoittaa lentäjää ja luulen, että idea on sama kuin sanassa lentojätkä.
Kun palkat
tuohon aikaan parisen vuotta olivat joka tapauksessa olemattomia, kannatti
käydä katsastelemassa, missä olisi muuten parhaat olot. Vastuuta töistä taas ei
halunnut kukaan.
Tälle menolle
oli pantava loppu ja se tehtiinkin jo vuosina 1930-1931. Mutta se on jo eri
tarina.
Venäjällä oli oma
kulkuriperinteensä, joka ulottui hengellisistä etsijöistä ja pyhiinvaeltajista
(strannik) aina varkaiden (urkat, španat jne.) erilaisiin
alaryhmiin saakka. Jälkimmäisiä eivät edes Neuvostoliiton häikäilemättömät voimakeinot
saaneet lopulta kukistetuiksi. Tästä maailmasta kertoo yhä laaja lauluperinne
(ns. blatnyje pesni).
Meillähän
tunnetaan amerikkalaisia hoboja ylistävä Hiski Salomaan Lännen lokari. Salomaa
itse ei kuitenkaan kuulunut alan miehiin, mutta eihän Hj. Nortamokaan mikään
merimies ollut.
Paralleeli
amerikkalaiseen hobojen kulttuuriin siis joka tapauksessa löytyy myös Venäjältä,
mutta ei tietenkään kannata kuvitella yhtäläisyyksien olleen suurempia kuin ne
olivat.
Aika karua oli joka
tapauksessa elämä pahimmillaan molemmissa paikoissa.
Luin tuon kirjan tuoreeltaan. Muistan pienenä poikana, että elokuva: Emperor of the north teki minuun suuren vaikutuksen. Ostin sen hiljattain dvd:nä ja pitää myöntää, että se kaikessa karuudessaan on vieläkin vaikuttava.
VastaaPoistaTuon kirjan lukemisen jälkeen etsin vielä netistä musiikkia. Kannattaa kuunnella "Popular wobbly" juutuubista, jos aihepiiri kiinnostaa.
Minä olen laittanut portinpylvääseen muka huomaamattomaan paikkaan hobojen pahan miehen merkin. Näyttäisi toimivan.
VastaaPoistaPyörisikö teillä muutoin paljonkin hoboja nurkissa?
PoistaLiettualaisia "eksyneitä turisteja", Romanian mustalaisia yms. oli yhteenaikaan vaivaksi asti.
PoistaMuistinko radioesitelmästä oikein? Oskari Tokoi eli vuoden tai kaksi hobona.
VastaaPoistaMontrealisat oi pitkä junkeli, jossa hobot asuivat. Oli tiettytoverikuri, jopa ankarakin. Kuningas oli tän yhteisön vaaleilla valittu johtjaa ja arvostettu hobo.
Juu, hän kertoo siitä muistelmissaan. Wällärikin oli vähän aikaa.
Poista"varkaiden (urkat, španat jne.) erilaisiin alaryhmiin saakka. Jälkimmäisiä eivät edes Neuvostoliiton häikäilemättömät voimakeinot saaneet lopulta kukistetuiksi."
VastaaPoistaMinusta Solzenitsyn antaa ymmärtää, että 1920-30-luvuilla rikollisia pidettiin "sosiaalisesti läheisinä" ja käytettiin vankileireillä apuna poliittisista syistä tuomittujen alistamiseen, mutta 1945 jälkeen linja muuttui ja näitä alettiin tuomita leirien sijasta vankilaan, joka mursi varkaiden kulttuurin.
No se on suhteellista. On se vieläkin olemassa.
Poista"Meillähän tunnetaan amerikkalaisia hoboja ylistävä Hiski Salomaan Lännen lokari."
VastaaPoistaTuo perinne jatkui vielä nykylaulaja Topi Sorsakosken "Kulkukoirissa", joka ilmiselvästi kertoo hoboista, vaikka sitä on suomalaistettu.