Virusrintaman etulinjasta

Raportti siitä itsestään

Maaliskuumme ensimmäisellä viikolla tuli käytyä Tbilisissä ja sieltä käsin hieman lähiseuduillakin. Koronasta oli jo alettu maailmalla hälyytellä, mutta Gruusia oli niitä harvoja paikkoja, jossa sitä oli tuskin lainkaan.

Niinpä käytimme matkan, joka oli jo hyvissä ajoin ostettu (Ks. http://timo-vihavainen.blogspot.com/2020/03/pyhan-yrjon-maassa.html ).

Gruusiassa ihmiset elelivät normaalisti mutta viranomaiset näyttivät jo kovin hermostuneen päätellen siitä, että jok’ikinen teatteri oli koronavirukseen viitaten suljettu ja sama koski museoita. Ravintoloissa tietysti käytiin normaaliin tapaan, pitää kai nyt ihmisten sentään syödäkin, ainakin Gruusiassa.

Paluumatka tapahtui Istanbulin kautta ja muutamat ihmiset, etenkin itämaalaiset siellä kentällä käyttivät hengityssuojaimia, missä nyt ei mitään kummallista ollut. Osa kiinalaisista on niitä käyttänyt aina ja kaikkialla niin kauan kuin muistan.

Suomeen palattua saattoi havaita, että hysteria alkaa kehittyä. Erilaisia suosituksia riitti joka lähtöön ja kovin moni tietenkin alkoi epäillä flunssaansa koronaksi. Suuria ihmisjoukkoja ei haluttu terveyskeskuksiin kuormittamaan vähäistä näytteenottokapasiteettia ja niinpä lehdet ohjeistivat, että sinne ei ole asiaa, ellei ensinnäkin ole tiettyjä oireita ja toiseksi ole saapunut riskialueilta: Kiinasta tai Pohjois-Italiasta.

No, me emme täyttäneet kumpaakaan kriteeriä. Toki jonkinlainen vaisto sanoi, ettei nyt kannata yleensäkään sekaantua ihmisjoukkoihin, koska sieltä saattaa saada sen viruksen, joka suurella todennäköisyydellä joka tapauksessa on itse kullekin tulossa, mutta ei mielellään nyt ihan kaikille samaan aikaan.

Parin terveen päivän aikana kävin Tampereella lunastamassa musketin, joka oli roikkunut siellä kaupassa jo kuukausia. Lausuin myös seuraavana päivänä sovitusti muistosanat eräälle hienolle kollegalle Historiallisen seuran pienessä kokouksessa.

Kun tapanani on yleensäkin pysytellä parin metrin päässä muista, enkä harrasta julkista aerosoliköhintää, pidän todennäköisenä, ettei näissä yhteyksissä virusta muualle levitetty, vaikka se kuulemma voi levitä myös oireettomalta.

Jostakin se joka tapauksessa oli jo iskenyt. Mitään selvää mahdollista paikkaa emme myöhemminkään pystyneet kuvittelemaan, mutta ehkäpä Istanbulin valtavalla lentokentällä oli joku päästellyt pöpöjä ympärilleen.

Sen jälkeen joka tapauksessa sitten tulivat minulle harmillisesti flunssan oireet, juuri kun olisi pitänyt siirtyä vapaa-ajan asunnolle. Olin muutaman päivän kohtalaisessa kuumeessa (ei yli 38) ja oloa pahensi päänsärky.  Olo oli hieman tavanomaista flunssaa surkeampi, mutta ei nyt ihan painajaismainen.

Kuoleman portteja ei kolkuteltu, mikäli saattoi havaita. Muutaman päivän kuluttua kuume hellitti ja tein jopa perinteisen voimisteluohjelmanikin. Sitten oireet palasivat taas viikoksi.

Niitä hillitsin aspiriinilla, koska syön sitä muutenkin veren hyytymisen estämiseksi. Ei kannattane sekoitella eri rohtoja. Verenohennuslääkkeet jätin parina päivänä pois, koska jotkut pelottelivat keuhkorakkuloiden verenvuodoilla. Tässä ylenpalttisessa lääkinnässä oli ymmärtääkseni se pahin riski.

Keuhko-oireet jäivät joka tapauksessa aika maltillisiksi. Aluksi tuntui vähän hapensaanti vähäiseltä, mutta kysymys lienee ollut ennen muuta liian vaakasuorasta makuuasennosta. Kuiva ja omituisesti pihisevä yskä ei estänyt hengittämästä, mutta on kumman sitkeä, eikä lähtenyt edes kuumeen myötä.

Koko homma kesti hieman vajaat kaksi viikkoa. Kuumeen hävittyä kävin jo päivittäin lenkillä, mikä tietenkin paransi oloa.

Pari päivää minun jälkeeni sairastui vaimo ja hänellä oireet olivat rajummat: melkoisen kuumeen lisäksi ankara väsymys ja mahaoireet, makuaistin häviäminen ja paha ja jopa kivulias yskä liittyivät tähän. Panadol ja imodium auttoivat, minkä auttoivat. Tarpeellisiahan ne ovat oireisiin. Molemmat otimme myös yliannoksia C-vitamiinia, jota kiinalaiset olivat mainostaneet.

Kyllähän mieleen tuli, että nyt tässä kyseessä saattoi olla myös tämän päivän suuri nimi eli korona. Asia olisi ollut kiinnostavaa selvittää, mutta eihän meitä haluttu testiin, kun piti käsitellä ne, joilla riski oli ilmeinen. Tosin Terveystalo mainosti testiä hintaan 295 euroa, mikä olisi voinut olla ihan kiva, jos joku olisi tullut sen ottamaan.

Tässä tulee mieleen se, miten minut joskus sijoitettiin ei-kiireellisten kategoriaaan, kun aivoverenvuodon jälkeen ensihoitaja kuuli, että pystyn irvistämään peilille. Mutta se on jo toinen juttu.

Mitä itse tautiin tulee, testihän ei sitä millään tavalla olisi parantanut ja hoitona tietenkin olisi ollut sama eristäytyminen. Tehohoitoa tarvitsevat ovat sitten joukko erikseen.

Kuinka ollakaan, vaimon työpaikalta johtaja velvoitti joka tapauksessa otattamaan testin ja sinne myös tosiaan pääsi sen tekemään. Aika rankka 850 metriä suuntaansa kävelymatka, mutta olihan asia tärkeä ja kiinnostava.

Testin tulos oli sitten positiivinen ja tässä odotellaan lisäohjeita. Arvattavasti pitää siivoilla ja desinfioida ja kukaties vieläkin välttää kontakteja. Mikäli tästä olisi seurannut jonkinasteinen immuniteetti, niin olisihan se mainio juttu.

Asiaa voinee, jos sallitaan, verrata vuoden 1956 Aasialaiseen influenssaan, jonka kymmenvuotiaana sairastin. Muistan, että se oli myös harvinaisen ikävä tauti, mutta ei nyt ihan omaa luokkaansa. Inhottavimmat angiinat eivät olleet yhtään sen mukavampia.

Myös Aasialaiseen kuoli maailmassa miljoonia ihmisiä ja sen sairastivat ilmeisesti sadat miljoonat. Silloin maailmaa ei kuitenkaan tämän asian takia pantu kiinni ja psykologia taisi olla muutenkin hyvin erilainen. Tauti nyt koettiin luonnonilmiönä eikä ihmisten omassa vallassa olevana asiana.

Nyt tässä maailmassa tehdään valtavaa Sisyfoksen työtä kuin Camus’n Ruton sankarit. Hyvä niin ja toivotaan, että tulokset ovat mahdollisimman hyviä. Voimaa työlle vaan!

Erityisen kiinnostavaa minusta tulee olemaan, miten Suomen ja Ruotsin strategiat onnistuvat toisiinsa verraten.