Kirjeitä ja twiittejä.

Pussillinen papereita

Timo Kalevi Forss, Unohtumattomia kirjeitä Suomesta. Like 2020, 268 s.

Kirjekokoelmat ovat usein mainiota luettavaa mutta kaikkihan riippuu kirjoittajasta. Mielessäni ovat esimerkiksi Mannerheimin kirjeet läheisilleen tai Tšehovin kirjeet Olga Knipperille. Ja onhan niitä kirjeromaanejakin julkaistu. Ja miten mainiota ajankuvaa ovatkaan vaikkapa espanjalaisen Angel Ganivetin Suomalaiskirjeet 1800-luvun lopulta.

Kun kirjeiden kirjoittaminen nyt näyttää vanhassa muodossaan lähes kokonaan lakanneen, tuntuu siltä, että itse tuo ala on saanut vain lisää kiinnostavuutta. Etenkin rintamakirjeitä on julkaistu ja sen lisäksi kirjeitä vaikkapa Amerikasta. Aikoinaanhan julkaistiin myös inkeriläisten karkotettujen kirjeitä Muurmannilta ja muualtakin.

Kirjeitä on erittäin paljon erilaisten julkisten arkistojen kätköissä ja yleensä ne on järjestetty henkilöiden mukaan. Myös jokaisen talon vintiltä löytyy jokunen laatikollinen vanhoja kirjeitä, jotka ovat jostakin syystä saapuneet tietylle henkilölle. Lähteneiden kirjeiden toisteita saati kopioita, enempää kuin itse lähteneitä kirjeitäkään ei sen sijaan yleensä löydy tavallisten tallaajien arkistoista. Ne on sitten kaivettava muualta, jos haluaa koko kontekstin ymmärtää.

Kirjekokoelman julkaiseminen vaatii lähinnä kantavan idean, teeman, jota kirjeenvaihto valaisee ja sitten hieman työtä itse kirjeiden kontekstin selvittämiseksi. Nykyisenä aikana täytyy tietenkin vielä huomioida, että itsekukin saattaa julistaa hengentuotteensa arkaluontoiseksi ja ainutlaatuisen arvokkaaksi ja saattaa tulla perimään sen julkaisemisesta maksua tai peräti vaatimaan rangaistusta, ellei asiasta ole ennakolta sovittu.

Niin että ei se kirjekokoelmankaan julkaiseminen ihan tuosta vaan käy. Mikäli vielä haluaa kirjalle loisteliaan painoasun, kuten tässä tapauksessa, niin saahan sen eteen töitä tehdä.

Tässä tapauksessa kyllä itse kirjan teema on kadoksissa. Julkaistut kirjeet ovat kyllä osittain Suomesta lähetettyjä, mutta eivät suinkaan kaikki. Mitä unohtumattomuuteen tulee, saattoi kyllä olla, että Hitler piankin muisteli Rytiltä saamaansa kohteliasta vakuutusta, jota oli erehtynyt pitämään valtiosopimuksen veroisena. Voi olla, että hän muisti sen päiviensä loppuun saakka, en tiedä.

Sen sijaan voi kyllä kysyä, mitä tekemistä Suomesta tulleiden unohtumattomien kirjeiden kanssa on vaikkapa Stalinin ehdotuksella YYA-sopimusneuvotteluista. Se suomalainen vastauskirjekin kun on jopa unohtunut julkaista.

Kaiken kaikkiaan noita Suomeen, eikä siis Suomesta lähetettyjä merkittäviä kirjeitä on kokoelmassa häiritsevän paljon.

Eipä silti, onhan noilla, yleensä hyvin tunnetuilla kirjeillä oma kiinnostavuusarvonsa. Kun ne julkaistaan rinnan joidenkin saman ajan yksityisten dokumenttien kanssa, niin saavathan ne niistä tiettyä taustaa ja päinvastoin.

Epäilemättä monet yksityskirjeet ovat saajalleen unohtumattomia, etenkin tietysti sellaiset, jotka ovat viimeisiä ennen kuolemaa. Hyvällä tahdolla voi myös ajatella, että kirjeiden mahdollisimman suuri eritasoisuus luo omalla tavallaan kuvaa aikakauden hengestä ja antaa lukijalle herätteitä.

Mene ja tiedä. Kirjan loppupäässä on sitten sähköposteja ja jopa twiittejä, joiden unohtumattomuuteen nähden uskaltaisin olla vähän skeptinen.

Pentti Saarikosken lyhyet pätkät kustantajalleen olisivat minun mielestäni tyypillistä unohdettavaksi tuomittua sälää, eivätkä lappuset jonkin konsertin siirtämisestä liene juuri sen merkittävämpiä -ei enempää sub specie aeternitatis kuin edes artistin oman elämän kannalta.

Tässä vaiheessa mukaan tuleekin sitten aimo annos fanipostia, joka ilmeisesti on melko lailla uusi ilmiö. Sen unohtumattomuus tai kiinnostavuus on kuitenkin kovin suhteellista.

Taaskaan posti ei tule vain Suomesta, mutta ehkäpä se jossakin määrin ainakin kertoo siitä Suomesta, jossa vielä kirjoitettiin kirjeitä.

Suomesta joka tapauksessa on lähtenyt se Sofi Oksasen mahtipontisen falski itätyttökirje Melania Trumpille, joka julkaistiin hesarissa. Ehkäpä sekin on paikallaan jonkinlaisena aikakautensa ilmiönä, taudin oireena? Vastauskirje valitettavasti puuttuu, vaikka sehän tässä kiinnostava olisi.

Pohjanoteerauksena voi pitää Arno Kotron monisivuista kirjettä opetusministeri Anderssonille ja tämän lähes yhtä pitkäpiimäistä vastausta. Asiaa tai, ei, mutta pelkään pahoin, että nuo kirjeet oli jo täysin unohdettu, kunnes julkaiseminen kirjassa nosti ne esille.

Jonkin Paula Vesalan mielipide, jonka mukaan viharikoksesta tuomittu ei voi toimia kansanedustajana, on nostettu kuolemattomien joukkoon. Onko näin haluttu tuoda esille laulajattarille kuuluvaa jokanaisenoikeutta toimia valtiosääntöjuristeina vai mitä muuta tällaisen ajatuspörriäisen ottaminen mukaan kokoelmaan merkitsee?

Aika outona pidän sitä, että kaikki kirjeet on myös sivu sivulta valokuvattu, aika laadukkaasti kyllä, sen lisäksi että ne on normaalisti litteroitu lukijan työn helpottamiseksi.

Ehkä hieman vähempi olisi voinut riittää?

Mutta onhan tässä nyt taas yksi nide aivan erilaisia kirjeitä aivan erilaisista asioista. Voi se hyvinkin olla, että jollekin tämä kokoelma on ihmeellinen ilmestys kumpujen yöstä.

Ainakaan kirjasta ei nyt tullut pompöösiä sankaritarinaa sinivalkoisesta Suomesta, kuten aluksi kuulemma uhkasi käydä. Se suuntahan nyt vain oli väärä, kuten toimittaja toteaa. Tuliko siitä sen sijaan minkäänlaista tarinaa mistään, on asia, joka taitaa jäädä lukijan vastuulle.