tiistai 20. lokakuuta 2020

Huutavan ääni

 

Filippiikki

 

Mikko Paunio (Mika Rantanen, piirrokset), Hourulan väen ilmastovallankumous, 2020, 120 s.

 

Lääkintöneuvos, dosentti Mikko Paunio on jo kauan ollut tunnettu vihreän liikkeen kriitikko. Hän on toiminut merkittävissä alansa asiantuntijatehtävissä, sekä Suomessa että Amerikassa ja julkaissut suuren määrän tutkimuksia. Netissä Paunio kommentoi ahkerasti ajan ilmiöitä oman alansa näkökulmasta ja laajemminkin.

Vihreän valheen ensimmäinen laitos ilmestyi jo vuonna 1991 ja sen jälkeen on tullut päivitettyjä versioita. Niitä voinee lähinnä nimittää pamfleteiksi, vaikka lähdeapparaatti on kyllä mukana. Niin on tässäkin kirjassa, jota yleisen sävynsä vuoksi ehkä kannattaa kutsua pikemmin filippiikiksi.

Tyylilajissa ei sinänsä ole mitään vikaa. Ei vihreiden suinkaan kannata ihmetellä sitä, että he herättävät kiukkua ja se heidän on myös syytä kestää aikuisten ihmisten lailla.

Kyllä kritiikkiä tarvitaan aina, kun kerran länsimaissa ollaan. Ei siitä osattomaksi saa jäädä edes islam lieveilmiöineen. Ja uskonnollista ajatteluahan vihreässä liikkeessäkin on runsaasti. Jos me sellaisen edessä taivumme vain nyökyttelemään, on se karhunpalvelus itse liikkeelle ja vaarallinen oire koko yhteiskunnan henkisestä tilasta.

No, Paunio ei ainakaan tähän syyllisty. Lukiessa tulee mieleen nimimerkki Tiituksen pakina Kommunistien kokous Pöllölässä, paitsi että Paunio ruoskii kohdettaan kovemmin. Aihetta kyllä riittää, molemmissa tapauksissa, mitä ei muuksi muuta se, että molemmat liikkeet ovat peräti koko maailman pelastamisen asialla.

Hieman erikoisen sävyn kirjalle antaa se, että kirjoittaja keskittyy paljolti kuvailemaan vihreän liikkeen perustajien henkilökohtaista elämää ja toimia. Joskus asia hipoo jo argumentum ad hominem tasoa, mutta ei sentään sille vajoa. Kyllä nuo henkilöhistoriallisetkin seikat ovat tärkeitä tietää, mikäli haluaa ymmärtää kyseistä liikettä.

Vihreän liikkeen juuret ovat vankasti Saksan natsimenneisyydessä ja tuo kvasirationaalinen puoluehan viljeli ahkerasti kaiken maailman humpuukia ja esoteerisiä oppeja samaan aikaan kuin se tunnusti biologismia, jossa ihmisistäkin sekä tuli että piti tulla eläimiä -vieläpä petoja.

Natsit eivät tietenkään saaneet oppejaan mistään Siinain vuorelta yhtenä lähetyksenä. Kyllä Saksassa 1800-luvun lopulta lähtien versoi erittäin runsas irrationalismin kasvullisuus, jota etenkin George L. Mosse on kuvannut jo 1960-luvulla ilmestyneessä tärkeässä kirjassaan The Crisis of German Ideology. Intellectual Origins of Third Reich.

Kaikki mahdollinen huuhaa oli jo tuohon aikaan tuossa rationalismin ihmemaassa liikkeellä, veganismista ja rokotuksen vastustamisesta hengentieteeseen, frenologiaan ja ns. tieteelliseen fysionomiaan. Uuspakanuus oli vahva virtaus ja sehän synkkasi mukavasti ”rohkeiden” esihistorian tukintojen kanssa. Rotuopit kuuluivat luonnostaan ajan biologiaan, mutta niistä kehiteltiin sitten vapaasti poliittisia tulkintoja, kun ilmapiiri oli mikä oli.

Paunio ei mene kansallissosialismia kauemmas, mutta toteaa lyhyesti, että puolueen aatteessa vihreillä arvoilla oli vahva sijansa ja sen sisärenkaasta kolmasosa oli steineristejä eli ns. biodynaamisten oppien kannattajia. Saksan vihreässä liikkeessä oli sitten keskeisiä henkilöitä, jotka siirsivät oppinsa suoraan uuteen, vihreään liikkeeseen.

No, tässähän voi nähdä jonkinlaisen successio apostolican, mutta eihän ole sopivaa leimata toista liikettä sen kontaktien perusteella (guilt by association). Ei se ole tarpeenkaan, sillä vihreä liike on ihan itse kompromettoinut itsensä mitä runsaimmin: Se, että hiilidioksiditon ydinvoima ei maailman vihreille kelpaa, vaikka se on ainoa realistinen keino vähentää hiilidioksidipäästöjä, kertoo mielestäni kaiken tämän päivän ympäristökeskustelusta toteaa Paunio. Eipähän tuohon ole mitään lisättävää.

Kuten kommunismi aikoinaan, yrittäessään vapauttaa maailman kansat kapitaalin pakkovallasta, sulki heidät sen sijaan isompiin ja pienempiin vankiloihin, niin myös rationaalista ajattelua karttava (sen ylittävä…) vihreä liike on saanut aikaan pahoja ympäristötuhoja ja olemme luultavasti nähneet vasta kehityksen alkua.

Poliittisilla päätöksillä on, kuten aikoinaan kommunistien parissa, myös vihreän liikkeen piirissä yritetty tehdä mahdotonta mahdottomaksi esimerkiksi päättämällä, että muoviroskat on kierrätettävä eikä poltettava. Seurauksena poli niiden dumppaaminen kehitysmaihin, joissa ne aikaansaivat suoranaisen tsunamin.

Nyt, kun asia on valjennut, odotamme sen pian huuhtovan omia rantojamme. Polttaminenkaan kun ei nyt vain käy laatuun. Palmuöljyn säätäminen poliittisilla päätöksillä ekologisesti kestäväksi liikenteen polttoaineeksi alkoi jo vakavasti uhata aarniometsiä ja lienee pakko pian lopettaa.

Oma lukunsa on hyökkäys Suomen metsäteollisuutta vastaan, pyrkimyksellä tehdä maamme rajojen sisäpuolinen alue niin sanotusti hiilineutraaliksi. Käytännössähän tämä palvelee vain saastumisen lisäämistä maailmassa, heti noiden rajojen takana.

Vihreän liikkeen synnit ovat monet ja sen kannattajat ovat yhtä naurettavia kuin vaarallisiakin korvatessaan ajattelun hyvesignaloinnilla. Mutta kukapa tässä maailmassa olisi täydellinen, voidaan kysyä.

Siitä ei olekaan kysymys. Asian pimeä puoli on siinä totalitaarisessa ajattelussa, jonka mukaan toisinajattelu on yksinkertaisesti estettävä, kun totuus kerran on tiedossa -kaikessa simppelissä kauneudessaan.

Paunio on saanut maistaa noiden farisealaisten ylenkatseella höystettyä sensuuria. Hänen kirjoituksiaan, jotka joskus ovat ilmeisesti olleet hyvinkin tärkeitä ja perusteltuja, on ollut vaikeaa tai mahdotonta tulla julkaistuiksi Suomessa, jossa jokainen toimittaja katsoo jo virkansa puolesta hallitsevansa totuutta.

Ulkomailla Paunio on esiin tuomiensa dokumenttien perusteella arvioiden, saattanut vaikuttaa hyvinkin merkittäviin poliittisiin päätöksiin, jotka ovat parantaneet kansanterveyttä miljoonien ihmisten kohdalla.

Kukaan ei tunnetusti ole profeetta omalla maallaan. Luulen, että kirjoittajan varsin kiukkuinen sävy liittyy siihen epäoikeudenmukaiseen kohteluun, jota hän on saanut kokea niiden taholta, jotka ovat halunneet suojata perusteettomia käsityksiään rationaaliselta kritiikiltä.

Mahtaneeko tämä kirja asiain tilaa muuttaa, en tiedä. Itse olisin ainakin valinnut toisenlaisen formaatin, vaikka hauskahan itse kirja on ja aina siitä jotakin oppii. Suosittelen sitä ainakin kaikille vihreille.

What do you want to do ?
New mail

37 kommenttia:

  1. Blogistilla on hauska tapa naljailla ns. sivistyssanoilla. Tällä kertaa piti filippiikki piti tarkistaa sanakirjasta. Sivistävä juttu muutenkin.

    VastaaPoista
  2. Olen kirjan lukenut. Täyttä asiaa.

    Mutta minustakin siinä hyvä ja perusteltu kritiikki aikalailla hukkuu valittuun melko räävittömän sorttiseen formaattiin. Mutta makuja on monia.

    VastaaPoista
  3. Kirjoitus sekin oli niin "hauska", että jaksoin sitä tasan toisen kappaleen ekaan virkkeeseen. Kehoitus lueskella kirjaa menee siinä mielessä ohi, että käytän mieluusti senkin ajan tutustumalla Grönlannin tämän hetkiseen tilanteeseen, josta voidaan todeta että puoliksihan se koko jäätikkö on menossa ja sitä kautta kautta vielä päästään sellaiseen tosielämän serenaan kellumaan että huh huh. Ainakin Helsinki on tehnyt vaatimattoman osansa julistamalla kaupunkiin ilmastohätätilan. No, tämä näistä houruiluista nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "When Al Gore was born, there were 7,000 polar bears in the wild. Today, after severe climate change, only 30,000 remain."

      https://fee.org/articles/the-myth-that-the-polar-bear-population-is-declining/

      Statistiikasta voidaan keskustella, mutta nuo söpöt ja tunteita herättävät jääkarhut eivät ole minnekään kadonneet. Hyvin niillä menee. (Ikävä kyllä.)

      Ja pitää nyt taas toistaa, että en kiellä ilmastonmuutosta, mutta paheksun tolkutonta ja valheellista p*skan puhumista ja uskonnollisluontoista hurmoksellisuutta tämän teeman ympärillä.

      Kysymys ilmastonmuutoksen hallinnassa on rationaalisesta ja kovasta luonnontieteestä, ei joukkohysteriasta ja hurmosliikkeestä.

      Joko muuten Helsingin kaupunginvaltuusto on puolittanut päiväkotilasten maitoannokset, kuten eräs valtuutettu on ehdottanut? Kiire olisi. Muuten tulva vie koko Helsingin. (Ja näyttäisihän tuo kielto niin pirun hyvältä mediassa.)

      Poista
    2. Lähteiden painoarvoista voidaan olla eri mieltä, ja ehkä myös tilanne on muuttunut lähteesi ajoista (2019). Tilanne on nimittäin tällä hetkellä se, että jääkarhut ovat menossa kohti sukupuuttoa jäämassan sulaessa. Puhdasta luonnontiedettä tämä eikä mitään sen kummempaa.

      Jos jatkossa vielä käytät epäasiallista kieltä kanssani niin tuskin jatkamme keskustelua enempää.
      Päivänjatkoa joka tapauksessa, vaikkapa tämän parissa:

      https://www.bbc.com/news/science-environment-53474445

      Poista
    3. Niin, vaikeahan se on varsinaisesti kieltää ilmaston muutosta. Paikalla, jossa nyt kirjoittelen, oli ei niin kovin kauan aikaa sitten pari kilometriä jäätä. Siitäpä tuo on hiljakseen sulanut ja sulaa edelleen, kunnes omia aikojaan suunta muuttuu ja alkaa taas kasvaa. Ja korkealla on vesikin ollut, kun kaukana sisämaassa on hylkeiden jäänteitä ja selviä rantakallioita ym. Vääjäämätöntä kiertokulkua, mutta nykyiset vihreät eivät sitä pääse todistamaan, eikä veronkorotus 20 vuotta vanhalle Corollalle auta asiaa.

      Poista
    4. Öö

      En uskonutkaan, että voisin saada viestini perille.

      Se oli liian monimutkainen tähän yksinkertaiseen aikaan, kun se ei ollut joko-tai -mustavalkoinen. Lukija joutuu hämmennyksiin ja joutuu itse päättämään, oliko se nyt musta (paha) vai valkoinen (hyvä). Tuollainen ei ole reilua lukijaa kohtaan. Sori siitä.

      Joten ok, puolitetaan nyt sitten ne päiväkotilasten maitoannokset. Eihän tästä muuten mitään tule.

      Poista
    5. No, tehdään sitten niin. Ilmastonmuutos on itselle sellainen asia, ettei siitä jaksa paljon leikkiä laskea kun tilanne on aika vakava siinä. Muuten toki huumori on kovin tärkeä juttu! Asiallisuus silti aina kunniaan asiassa kuin asiassa.

      Poista
    6. Unknown, tervehdys sinullekin. Ei nyt Corollan verotus ihan hirveästi kiinnosta taasen itseäni, matkakortilla saa ja julkisilla kulkuneuvoilla pääsee myös, usko pois.

      Poista
    7. "Julkisilla pääsee ..."

      Tämä kertookin jo aika paljon. Pääsee, missä pääsee.

      Poista
    8. Matias, tehdään toki kaikki parhaamme, että julkisilla pääsee vielä paremmin liikkelle ja perille, kun tähän kerran on lähdetty. Tähän on tultu ja tästä lähdetään! :)

      Poista
    9. Miksi ilmastoalarmisteilla ei ole halua tarkastaa primääridataa. Esim. Grönlannin sääsemien tiedot löytyvät todella helposti. Viilentynyt viimeiset 20v.
      Jäätikön paksuutta säätelee mm. sadannan määrä.

      Poista
  4. "Tohtori Outolempi" oli räävitön. Muuttiko se maailmaa? Entä Chaplinin "Diktaattori"? Tai liian kipeän historian käsittely fantasian keinoin, kuten Günter Grass teki "Peltirummussa"?

    Onko "Don Quijote" muuttanut maailmaa? Onko "Candide" muuttanut maailmaa? "Kunnon sotamies Svejk"?

    Kari Suomalaisen pilapiirrokset?

    Huumori vaikuttamisen keinona voi kompastua vain siihen, että sen ottaa käyttöönsä tosikko. Siksi itse en uskaltaisi ottaa lapsenaskeltakaan siihen suuntaan. Tosikon on pysyttävä lestissään.

    Mutta kuka tosikko on oikeasti pystynyt paatostelullaan vaikuttamaan mihinkään niin paljon kuin esimerkiksi yllä mainitut tekijät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumorin voimasta samaa mieltä. Mutta mikä tahansa huumori ei tosiaankaan toimi.

      Poista
    2. Huumori on taitolaji, sen vuoksi se pitäisi jättää todelliselle taitaja, Moliere, Voltaire ja Swift muutamia mainitakseni. Sen ongelma on siinä, että se helposti koetaan henkilöön käyväksi loukkaukseksi tai nolaamiseksi, jollaisella ei juuri pysty vaikuttamaan sen aiheuttaman torjunnan vuoksi. Ravintolassakaan iskurepliikki "oletpa ruman/tavanomaisen näköinen" ei liene paras mahdollinen, ihan objektiivisista toseasioista riippumatta.

      Poista
  5. Kyseinen teos on saatavissa äänikirjana maksutta:

    https://www.ossitiihonen.com/tag/hourulan-vaki/

    Hyvää unikuuntelemista.

    VastaaPoista
  6. "Ja uskonnollista ajatteluahan vihreässä liikkeessäkin on runsaasti."

    Luterilaisena toivoisin, että yhteiskunnallinen ja poliittinen toiminta tapahtuisi maallisen regimentin, se on järjen alueella. Tuon vuoksi vierastan Kristillista liittoa, amerikkalaista uskonnollista oikeistoa ja islamismia sekä maallista uskontoa (kommunismi, natsismi sekä äärivihreät ja -persut).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketäs ne "ääripersut" oikein ovat? En ole ennen kuullutkaan.

      Minkä puolueen yhteiskunnallinen ja poliittinen toiminta tapahtuu järjen alueella Suomessa? Mitä tulee mieleen?

      Poista
    2. SDP, Kepu, Kokoomus nyt alkajaisiksi merkittävät mainittavaksi.

      Poista
    3. "Minkä puolueen yhteiskunnallinen ja poliittinen toiminta tapahtuu järjen alueella Suomessa?"
      "SDP, Kepu, Kokoomus nyt alkajaisiksi merkittävät mainittavaksi."
      Et oo tosissas! Järki käteen!

      Poista
    4. Ok, formuloidaan uudelleen: "maallisen ajattelun ja tavoitteidenasetannan alueella" uskonnonomaisen enakkokäsityksen sijasta.

      Poista
  7. "ihmisistäkin sekä tuli että piti tulla eläimiä -vieläpä petoja."

    Niin, harvassapa taitavat olla ne liikkeet, joiden mielestä ihmisistä pitäisi tulla saaliseläimiä. Vihreiden ja vegaanien suhtautumisesta en ole varma.

    VastaaPoista
  8. Jokaisen kirjoittajan pitäisi miettiä pyrkiikö hän terapoimaan omia kärsimiään vääryksiä vai vaikuttamaan kritisoimiinsa asioihin. Toisalta cancell-reaktio ei ole paras vastaus rankkaankaan kritiikkiin kunhan ei aivan sekoiluksi mene. Varsinkin oikeista ja tehokkaista keinoista ilmastonmuutokseen vaikuttamisesta pitäisi voida käydä keskustelua, on se niin paljon jokaiseen elämään vaikuttava asia.

    Toistanpa taannoisen kommenttini:

    Ehkä tuollaisista kirjoista heijastuu nyky-yhteiskunnan tila, josta sivistynyt keskustelu puuttuu, sellainen, jossa esitetään selkeästä oma näkökulma, kuunnellaan aidosti ja kunnioittavasti toisten näkökulmat ja sitten etenevän keskustelun kautta löytää erimielisyyden syyt ja perustelut sekä yritetään löytää yhdistävä, uusi näkemys. Sen sijaan nykytilanne, varsinkin somessa, on kuurojen moninkertaista yksinpuhelua. 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän kuuroillakin olla ilmaisukanavansa. Ei kuuroja pidä väheksyä.

      Luojammekin on huomioinut kuurot mm siten, että pieru haisee, jotta kuurotkin tietäisivät.

      Poista
    2. Pois se meistä, että väheksyisimme. Sen sijaan tunnemme lämmintä inhimillistä myötäkuntoa, vähän niinkuin Saarikko Halla-ahoa: "Jussi hyvä..."

      Poista
    3. " Ehkä tuollaisista kirjoista heijastuu nyky-yhteiskunnan tila, josta sivistynyt keskustelu puuttuu, sellainen, jossa esitetään selkeästä oma näkökulma, kuunnellaan aidosti ja kunnioittavasti toisten näkökulmat ja sitten etenevän keskustelun kautta löytää erimielisyyden syyt ja perustelut sekä yritetään löytää yhdistävä, uusi näkemys. "

      Piristävän rakentavasti sanottu ja olen ihan samaa mieltä kanssasi! Näiden perusasioiden äärelle on aina hyvä palata keskusteltaessa aiheesta, joka jakaa paljon mielipiteitä.

      Poista
  9. En ole Paunion kirjaa lukenut, enkä edes kovin kiinnostunut lukemaan, koska niin sanotun "vihreän ajattelun" kognitiiviset dissonanssit ovat niin päällekäyviä ja valtavia, että on minusta päivänselvää että kyseessä on omaa eskatologiaa tarvitseva uususkonto, jolla ei ole mitään tekemistä tiedollisen ajattelun kanssa.

    Itse asiassa vihreän ajattelun psykohistoria on vain sarja vaihtuvia maailmanlopun ennustuksia, jossa on tartuttu aina uuteen tulokkaaseen silloin kun kulloinkin pinnalla oleva uhkakuva on osoittautunut heiveröisesti perustelluksi. Nyt "ilmastonmuutos" on ollut toistaiseksi yhtä todistamaton kuin kumoamatonkin, joten sen ympärillä on ollut hyvä ylläpitää viimeisen tuomion moraalipaatosta. Siis mortaalipaatosta.

    Kaiken tyhjäksi poksauttava kognitiivinen dissonanssi sisältyy siihen, että kehitysmaiden väestönkasvu jätetään moralosoinnin ulkopuolelle. Miksi? Siksi että kun tosiasiallinen motiivi on eskatologinen, ja kun maailmanlopussa kaikkein koukuttavin moraalisisältö on se, että tuhon mielikuvat koskevat "tasa-avoisesti" kaikkia, eivätkä edes rikkaat ja pahat ihmiset pääse tuhoa pakoon, maailmanlopun mielikuviin ei voida sisällyttää mitään mikä tekisi jostain suojeltavasta ihmisryhmästä syyllisen. Niinpä kyvyttömyys väestönkasvun hillitsemiseen pudetetaan kuvasta pois -- pyyhitään kokonaan olemattomiin -- ja fokusoidaan kaikki paha omalle vertaistasolle, eli länsimaisen elämänmuodon tuottamiin haittoihin.

    Eli vihreissä eskatologioissa on pohjimmiltaan kyse vain hyvinvoivan maailman omasta moralistisesta tuomitsemisesta -- ei mistään tiedollisista tosiasioista. Syvämotiivina ovat uhriajattelun mekanismit, joissa on taannuttu itsetuhon ja omankädenoikeuden asteelle. Uhrirooleihin samaistuminenhan johtaa omankädenoikeuteen.

    Sellaisia me ihmiset olemme. Olemme läpi historian tarvinneet moraalillemme tueksi jumalataruston, johon on kuulunut eskatologia. Nyt maallistumisen myötä maailman varsinaiseksi uudeksi valtauskonnoksi on noussut "talous", eli "rahaan" sisältyvä, pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma. Mutta taloususkonnolla ei ole eskatologiaa, joten sen rinnalle on tarvittu länsimaissa "vihreän ajattelun" tuottamia uhkakuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Ja "rahaa" on annettu liian monien tahojen toimesta liian löysästi näiden vihreiden kuvitelmien rahoittamiseen.

      On tutkittu jotakin hyvin kalliisti tai twhty projekteja jotka ovat hyödyttäneet eniten esimerkiksi kivihiili- tai öljyteollisuutta.

      Ja osa vihreistä on tiennyt rahan lähteen ollessaan ottamassa sitä vastaan.

      +

      Vihreiden "keksinnöillä" on hyvin vähän tekemistä oikean ekologian kanssa.

      Tämä johtuu mm. siitä että mahdollisimman ekologinen tapa elää johtaisi mm. maan uusjakoon, maan käytön uudelleen ajattelemiseen sekä suurteollisuuden tekemiseen tarpeettomaksi.

      Pienteollisuutta eli käsityöläisyyttä pitäisi suosia sekä perheviljelmiä. Juuri päinvastoin kuin nyt tehdään.

      Mm. sotateollisuuden sekä armeijoiden lopettaminen on osa tätä - ja se ei onnistu nykyisen poliittisen järjestelmän puitteissa.


      Poista
    2. Kognitiiviset dissonanssit lienevät seurausta tiedonalojen historiallisesta pirstoutumisesta "ismeiksi", jotka omine oppisanastoineen ja puhetapoineen tarjoavat yksisilmäisillekin vahvistusta antavan ja voimaannuttavan "tiedollisen auktorisoinnin" eli samaistumisen ja "identiteetin".

      Eikä heille enää voi sanoa: "Katsos, jos ajattelet tässä näin-ja-näin, et voi ajatella tuossa noin-ja-noin." Sillä he eivät näe yhteyksiä, vaan vastaavat: "Mutta nuohan ovat aivan eri asioita." -- Siksi repliikki "tämä ei liity tähän puheenaiheeseen" taitaa nykyisin olla keskustelupalstojen eniten töksytelty lause.

      Oli mahdollista että ministerit tai niin sanotut asiantuntijatkin esittivät kasvomaskien suojaavista vaikutuksista samaan hengenvetoon yhtäältä että "ne eivät suojaa käyttäjäänsä sataprosenttisesti" ja toisaalta "että ne vain saattavat estää käyttäjää levittämästä tautia" -- ja kumpikin asia esitettiin samassa äänensävyssä, jolla yritettiin siis väheksyä tuon suojavälineen merkitystä taudin leviämisen ehkäisyssä -- laskematta yhteen yksi ynnä yksi ja hahmottamatta kokokuvaa, jossa kumpikin argumentti siis toimii nimenomaan toisiaan tukien ja leviämistä estäen.

      Siinä tosiasiallisena motiivina oli tekeytyä maskien tehosta tietämättömiksi, koska ei ollut maskeja joita olisi voitu kansalle tarjota. -- Miksi ihminen sitten mieluummin antaa itsestään valheellisen kuvan varmana ja tietävänä asiantuntijana kuin sallii itselleen epävarmuuden ja älyllisen ja vastuullisen rehellisyyden?

      Maskigate voidaan nähdä koko pandemian irvokkaana pienoiskuvana. Meillä on maailmassa tauti, josta kukaan ei toistaiseksi tiedä ainoatakaan lopullista totuutta, mutta omasta suhtautumisestaan varmoja ihmisiä on sitä enemmän. Ikään kuin ihmisen olisi pakko myydä älyllinen rehellisyytensä varmuuden alttarilla -- asiat on saatava hali, poikki ja pinoon -- vaikka itse asiassa kaiken hyvän ajattelun ensimmäinen ehto on edes jonkinlainen kyky sietää älyllistä epävarmuutta.

      Poista
    3. Maskeihin liittyvä touhuilu on kuvaavaa.

      Suhteellisen vähällä vaivalla ja ihan ilman minkään aatteen silmälaseja huomaa, että paljon jätettiin sanomatta tai esitettiin mahdollisimman epäselvästi - tarkoituksella.

      Tai nyt se saattaa näyttää tarkoitukselliselta.

      Oliko vuosi sitten - tämä on ulkomuistista - kun lääkäri taisi saada tuomion (?) kun ei käyttänyt maskia kaiken aikaa ja potilas sai infektion.

      Eli tapaus oli ajalta noin kaksi vuotta ennen koronaa...

      "Tieteellisesti" pyrittiin osoittamaan että maski ei suojaisi...

      En ole terveydenhoidon ammattilainen, mutta tekniikan kanssa touhunnut koko ikäni ja käyttänyt vaikka minkälaisia suojavarusteita - myös erilaisia maskeja.

      Ei osaava ammattilainen jolla on järkeä päässä jätä suojaimia käyttämättä, vaan niitä pudetään varmuuden vuoksi.

      Niin kunnan töissäkin "lapion varressa" - hanskoja pidetään varmuuden vuoksi, jos joku sattuu näkemään.

      +

      Tilanne on erittäin politisoitunut ja siihen ei tee mieli kajota, mutta idea kai pitäisi olla että: "käytän suojainta etten vain levittäisi tätä tai etten saisi sitä ja levittäisi tietämättäni edelleen".

      +

      Meillä suhtaudutaan tieteeseen ihan liian orjallisesti.

      Jos "herra rohvessori" ei ole käsitellyt asiaa luennollaan tai väitöskirjassaan, sitä ei voi olla olemassa.

      Hyvin monet asiat tietessä ovat tulkintoja. Vain pieni osa yliopistoissa opetettavasta on todistettavissa kokeellisesti kaikki epävarmuuden mahdollisuudetkin poissulkien.

      +

      Samalla monilla aloilla törmätään ongelmiin kun joku uskaltaa kyseenalaistaa "vanhat" opit.

      Kun vaikkapa jokin fysiikan tai kemian teoria avataan, kaavat ovatkin virheellisiä tai kaavoilla kuvattu mutta mitattavissa oleva ilmiö ei tapahdukaan matemaattisen mallin mukaan.

      Taloustieteen joillakin aloilla tai joissakin sovelluksissa ollaan törmätty suuriin ongelmiin kun tiettyjä ilmiöitä ei ole voitukaan selittää.

      Niiden lähtökohta on saatranut löytyä kyllä jostakin kirjallisuudesta, mutta niitä "ei ole saanut tutkia" koska nämä ajatukset ovat poikkeavia haluttuun maailmankuvaan nähden.

      Meillä taloustieteen heikkous on ollut vielä sen täydellinen erkaantuminen esimerkiksi yritysten, julkisen talouden tai kotitalouksien arjesta.

      Huima teoria ei olekaan "totta" kun se ei tuota haluttuja tuloksia.

      +

      Historia on samaa sarjaa. Lopulta päästään oman maailmankuvan mukaisiin tuloksiin, kunhan riittävästi lähteitä jää huomioimatta.

      Tai ei haluta sanoa, että tulkinnassa saattaa olla epävarmuutta.

      -ismi -uskovaisuus paistaa todella helposti läpi ja luo mielikuvan huonosta tutkijasta tai kirjasta.

      +

      Kokonaan oma asiansa on se "moraali" jolla tiedettä käsitellään tai edistetään.

      Eli onko tutkija "leipäpappi" - virassa ollessa puhutaan yhtä ja kun eläke on tienattu ollaan mieluimmin hiljaa tai jostain syystä aletaankin puhua jotain ihan muuta kuin työuran aikana.

      +

      Monilla aloilla kyse on rahoituksesta. Kun viulut maksaa tietty taho, tulee tutkimuksesta tämän tahon tahdon mukainen.

      Ja sitä enemmän tahto täyttyy ja sitä paremmin käsitys leviää mitä enemmän rahaa on liikkeellä.

      Ahneus ja ylpeys ovat tieteellisiä syntejä - niitä kannattaisi pelätä.


      Poista
    4. AK: "Meillä suhtaudutaan tieteeseen ihan liian orjallisesti."

      Ikävä kyllä puuteistaan huolimatta tide on vähiten eäluotettava tapa saada tietoa maailmasta. Siitä huolimatta en kannata sokeaa uskoa siihen. Lisäksi tieteiden luotettavuudessa on eroa, samoin tutkijoissa. Siis yleistä uskoa nettiin ja mutuun verrattuna, mutta kriittisyyttä, joota tiedeyhteisö tuottaa parhaimmillaan suuressa määrin.

      Poista
    5. "Tämä johtuu mm. siitä että mahdollisimman ekologinen tapa elää johtaisi mm. maan uusjakoon, maan käytön uudelleen ajattelemiseen sekä suurteollisuuden tekemiseen tarpeettomaksi. Pienteollisuutta eli käsityöläisyyttä pitäisi suosia sekä perheviljelmiä...Mm. sotateollisuuden sekä armeijoiden lopettaminen on osa tätä - ja se ei onnistu nykyisen poliittisen järjestelmän puitteissa."

      Onhan noita houreita historian kuluessa yritetty: lopputulokseen ei ole päästy tai lopputulos ei ole ollut kovin rohkaiseva. Alkaen nyt siitä, että ihanko oikeasti kuvitelet, että puolue, joka lupaa (niukkaa) elämää pientiloilla ja armejan lakkauttamista pääsee demokraattisissa vaaleissa valtaan? Vai pitääkö pienen valistuneen etujoukon ottaa valta ja viedä valistumaton enemmistö "onneen" hinnasta (turvallisuuspalvelu, teloitukset, koulutusleirit) piittaamatta.

      Historiattomissa ihmisissä ärsyttää eniten se, että he kerta toisensa jälkeen tarjoavat samoja, kerran jo huonoksi havaittuja ratkaisuja.

      Poista
    6. "Nyt maallistumisen myötä maailman varsinaiseksi uudeksi valtauskonnoksi on noussut "talous", eli "rahaan" sisältyvä, pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma. Mutta taloususkonnolla ei ole eskatologiaa, joten sen rinnalle on tarvittu länsimaissa "vihreän ajattelun" tuottamia uhkakuvia."

      Jostakin olen kuulut sananparren, jonka mukaan uskonnon voi perustaa ilman jumalaa/jumalia, mutta ei ilman Paholaista. Ja kieltämättä, näin näyttäisi useimmiten olevankin, vaikka tuo paholainen voi toki sitten esiintyä myös hyvin monenlaisissa muissakin hahmoissa ja olemuksissa kuin ns. vihtahousuna. Pääasia, että jollekin/jollekulle saadaan kiskottua ne kaviosaappaat jalkaan.

      -J.Edgar-

      Poista
  10. Kaiken alku on Ihmisvastaisessa luonnonsuojeluliikkeessä joka haluaa hävittää yksityisautoilun, johon keskiluokan Elämäntapa ja arvomaailma perustuu.

    VastaaPoista
  11. Vapaus on raskas kantaa ja siksi melkoinen osa ihmisistä on synnynnäisesti totalitaristeja. Osa on kapotyyppeja niin kuin vihreiden ja vassareiden puoluepomot ja loput sitten niitä lampaita. Näiden kansa sitä oli vain pärjättävä ja pärjättiinkin, mutta nyt iso raha on liittynyt yhteen näiden kapojan kanssa ja nyt alkaa olla vaaran paikat.

    Göbbels katselisi kateellisina, näitä uuspropagandisteja, jotka älysivät demoninisoida joka vuotisesta flunssasta sellaisen pahiksen, että entisaikojen viholliskansat häviävät mennen tullen. Elämme mielenkiintoisia aikoja, josta voi pelastaa vain miehinen testoteroni ja naisellinen estrogeeni. Uskon että maailmasa on edelleenkin miehiä joilla on munaa ja naisia jotka ymmärtävät sen päälle Tämän hetken länsijohtajissa heitä ei ole, Macron Trudeau ja sen semmoiset kuuluvat näihin soijapoikien kapo-osastoihin. Trump on ainoa joka puhuu kuin mies, näyttää mieheltä joten jospa hän onkin mies. Originelli mutta mies kuitenkin. Suomessa on surkea tilanne, mutta kyllä sitä meiltäkin löytyy, jos ei miehistä, niin tolkun naisiakin piisaa.

    VastaaPoista
  12. Vain naisella/ruots. on sukupuoli – HS/Yle ratkaisu NL alkubolsujen heikomman astian esineellistämisongelmaan.

    VastaaPoista
  13. Erinomainen tiivistelmä, kiitos siitä... Suosittelen kuitenkin kirjan lukemista, Mikko Paunion on oikeiden asioiden äärellä...

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.