maanantai 12. lokakuuta 2020

Miehen tie

 Miespuolinen Nora


Arto Paasilinna,  Jäniksen vuosi. Gummerus, 1997 (1975) 182 s.


Viime kerralla tuli kajottua sellaiseen aiheeseen (henkilöön), että intohimot nousivat joillakin tahoilla jo aivan kohtuuttomiksi.  Ainahan tässä maassa jokin asia riittää rikkomaan vanhojenkin ihmisten mielenrauhan, ja sellaisia koetan välttää. Seurauksethan voivat olla vakavia, kuten kokemuksesta tiedän.

Luin siis lupsakan humoristin sepustuksen, jota minulle oli suositeltu. Sivumennen sanoen, tätä Yliopiston kirjastosta (ent. Ylioppilaskunnan kirjasto) lainattua kappaletta olivat jo monet ennen minua hyödyntäneet. Kirja oli täynnä japaniksi kirjoitettuja selityksiä ja siellä täällä oli myös merkintöjä venäjäksi ja englanniksi.

Kielellisesti kirja on helppo ja sopii siis suomen opiskelijoille, Muutama arvoitukselliseksi jäävä termi tai ilmaus sanakirjojen ulkopuolelta ei menoa haitanne. Tärkeää on opastus suomalaiseen sielunmaisemaan. Sitä paitsi kyseessä on syvällisesti filosofinen teos, kuten ranskalaiset kriitikot ovat todenneet.

Siitä näyttääkin olevan kysymys. Kun aikoinaan Ibsenin Nukkekoti löi koko läntisen maailman hämmästyksellä ja paheksunnalla, johtui asia vain siitä, että sen sankaritar, Nora muutti koko elämänsä ja muutamien muidenkin elämän hylkäämällä perheensä tuosta vain. Muutenhan näytelmä oli kovin joutava, etten sanoisi kökkö.

Noran tapauksessa kyse tietenkin oli pelkästä karkeasta paheesta ja velvollisuuksien pakenemisesta, mikäli asiaa tarkastellaan klassisen etiikan ja moraalin perspektiivistä. Mutta kun se uutuus oli, ettei enää haluttu tarkastella. Tässä uudessa maailmassa kaikki ei ollut ainoastaan mahdollista, vaan myös luvallista. Tämän sanominen teki näytelmästä vuosisadan taideteoksen.

Noran tapauksessa kaikki perustui täysin typerään ja pinnalliseen mielensä pahoittamiseen, jonka syynä oli tahaton väärinymmärrys, ei mikään pahantahtoisuus tai jylhä kohtalon käsky. Tekipähän nyt vain päähenkilön mieli haistattaa pitkät koko porukalle ja lähteä etsimään sitä oikeaa ja todellista egonsa tyydytystä, joka vain ja ainoastaan voi olla ihmisen arvoisen elämän päämääränä.

Nora ei hylännyt ainoastaan hyväntahtoista miestään, joka loukkasi häntä olemalla huomaamatta hänen diskreettejä huomionosoituksiaan. Myös pienet lapset jätettiin yksin tein. Mikäpä voisi tässä uudessa maailmassa olla pätevä syy estää nuoren naisen tarpeiden tyydytys? 

Yleisö kauhistui, mutta ihastui samalla: miten mahtavaa! Eikö kyseessä ollutkin nykyajan Medeia! Ehkä tässä oli naisellinen vastine Heinen krenatööreille: lass sie betteln geh’n, wenn sie hungrig sind –mein Kaiser, mein Kaiser gefangen!

Mutta loppuun rääkätyt krenatöörit eivät paenneet velvollisuuksiaan typerän loukkaantumisen takia, vaan pyysivät niitä lisää kunnian tähden ja se teki heistä suuria.

Pidän mahdollisena, että Heine tapansa mukaan oli ironinen kuvatessaan krenatöörien mieletöntä pyrkyä itsensä uhraamiseen, mikä samalla aiheutti myös perheelle onnettomuuden. Joka tapauksessa asetelma oli klassisen moraalin näkökulmasta jotenkin hyväksyttävä, arvostettavakin.

Mutta puhutaan nyt jo Vatasesta.

Hän oli jonninjoutavan työn tekijä, toimittaja, jonka tehtävänä oli tuottaa juttuja kaiken maailman markkinointiekonomien viihdykkeeksi. Se ei ollut ammatti aikamiehelle, joka pystyi parempaankin.

Vaimo taas oli jollakin tapaa ilkeä ja itsekäs ihminen, jolla ei ollut mitään arvostettavia pyrkimyksiä tässä maailmassa, oman surkean makunsa tyydyttämisen ohella. Hän vaihteli kodin sisustuksia ja olisi mielellään vaihtanut myös Vatasen, jos homman olisi saanut helposti aikaan.

Lapsen sijasta vaimo teki abortin ja selitti, että lastensänky olisi rikkonut sisustuksen harmonian. Kun ilmeni, että raskaus oli jonkin ulkopuolisen aikaansaannos, vaimo pilkkasi Vatasta siitä, että tämä hölmö oli mustasukkainen kuolleesta sikiöstä. Epäilemättä tuo alhainen tunne oli jonkinlainen jäänne esimodernilta ajalta.

No, Noran tavoin Vatanen jätti kaiken ja alkoi toteuttaa itseään. Vaimolleen hän ei tosin ollut mitään velkaa eikä lapsia ollut. Sikäli kenttä oli avoin, eikä Vatasen hyvettä voine vakavasti asettaa kyseenalaiseksi tämän askeleen tähden.

Tosin sitten annettiin mennä välillä aika lujaa. Enimmäkseen Vatanen hakeutui oikeisiin miesten töihin, usein erämaihin kauas ihmisistä. Joskus otettiin kunnon ryyppyputki, joka muistutti samanismia järjettömässä pyrkimyksessään pois tämän maailman rajoitusten piiristä.

Vai olivatko kyseessä sentään ennen muuta hedonismin purkaukset, ainakin kun mentiin sen nuoren naisen mukaan, jonka kanssa jouduttiin oikein kihloihinkin, kuten krapulan hälvetessä kävi ilmi. Mutta ketäpä tässä vahingoitettiin? Lukuun ottamatta nyt muuatta nuorta poliitikkoa, jota lyötiin jossakin ravintolassa. 

Nainen pääsi ainakin sinne, minne halusi ja lopulta kai myös naimisiin, kuten ihmissuvulle on määrätty.  Ehkäpä lapsiakin syntyi ja ne pääsivät hyvään perheeseen ja olivat vanhempiensa toivomia.

Kirjassa nähdään myös loppuunajetun, väheksytyn ja väärinymmärretyn miehen turhautuminen. Kyseessä on metsäpaloa sammuttava puskutraktorin kuljettaja, joka ajaa lopulta koko pillarinsa (vaikea sana ulkomaiselle opiskelijalle!) järveen. Miksei ajaisi?

Kirjan lopuksi nähdään hurja karhunajo, joka vie Vatasen aina rajan yli, Kantalahteen saakka. Sitä varmaankin voi verrata Hemingwayn Vanhus ja meri –kertomukseen tai sitten johonkin muuhun. Mies suuttuu luontokappaleelle ja pyhittää elämänsä kostolle, joka kiduttaa hänet itsensäkin kuoleman rajoille. Päämäärä sentään saavutetaan.

Sellaista elämää. Mies tekee voimallaan ja järjellään erämaan ränsistyneestä loukosta asuttavan paikan ja elää harmoniassa jäniksensä ja metsän petojen kanssa, kunnes viimein joutuu kaksintaisteluun, jossa otetaan miehestä mittaa, jos karhustakin. On tämä toista kuin typeryyksien naputtelu paperille jossakin avokonttorissa –sellaisethan olivat tuolloin vähämielinen muoti-ilmiö.

Syvällistä filosofiaa tai ei, kyllä tämä mielestäni Nukkekodin päihittää tai selättää mennen tullen. En ole varma, millaisia ilmauksia nykyään pitäisi käyttää. Ehkä sanon, että se peittoaa.

Ei siinä naisten nahka pöllyä, eivätkä höyhenet lentele, Vatanen on kaikkien kaveri, joviaali ja solidaarinen aina tiettyyn rajaan saakka. Naiset ovat pääsääntöisesti ihania, kuten oikeassakin elämässä, mutta eivät tietenkään aina. Miksipä vääristellä selvää asiaa ihan kuin se kurja aviisi, jota Vatanen aikansa palveli?

Taitaa se tosiaan olla niin, että tällä romaanilla on syvällinen filosofinen sanoma meidän ajallemme. Suomalaisessa kirjallisuudessahan se ei suinkaan ole ainoa lajiaan. Päinvastoin, tätä tavaraa meillä riittää. Ehkä sitä kannattaisi juuri nykyään nostaa esille ja tarjota kansainväliseenkin käyttöön? 

Tämä kirja on jo ollut suurmenestys. Seitsemän veljestä saattaa olla vaikeammin ymmärrettävä, mutta entäpä vaikka Lampaansyöjät ja eräät muut Huovisen mestariteokset? Kyetäänkö niitä ymmärtämään? Mitä lienevät tätäkin kirjaa lukeneet japanilaiset ja venäläisetkin ajatelleet?

12 kommenttia:

  1. Olen blogistin kanssa samoilla linjoilla. Paras tapa ymmärtää hullua nykymaailmaamme, on lukea vanhoja kirjoja. Minulla täällä Espanjassa on rajallisempi otanta, joten aloitin eilen kertaamaan Platonin koottuja. Teoshan alkaa Sokrateen puolustuspuheella ja sehän on nimien ja muiden pikkuseikkojen muuttamisella kuin kuvaus tämän päivän maailmasta. Suomessa Meletoksen nimen voisi vaihtaa vaikka Toiviaiseksi ja itse puolustuspuheen pitäjäksi vaikka Halla-ahon tai jonkun muun puhdasoppineisuuden pilaajan.

    Vatasen tapaus voi muuttua suureksi profetiaksi, jos tämä uusi normaali alkaa olemaan sellainen, miltä se vaikuttaa. Osa haikailee nuijasotaa, osa Mäntsälän kapinaa, mutta eiköhän suurin osa suomalaisista ainakin haikaile ottamaan vataset. Amerikan denmarit samoin kuin vihervassarit meilläkin ovat kovasti pyrkineet kieltämään aseiden omistusta, enkä vielä takavuosia itsekään pitänyt sitä huonona ajatuksena. Amerikan Kivääriyhdistystä pidin isojen poikien Villiin länteen tarrautumisena, mitä se varmaan osin olikin, mutta nyt vaalien jälkeinen aika voi näyttää, että kiväärejä tarvitaan oikeasti pitämään huligaanit herran nuhteessa. Siis ei mitään uutta auringon alta ja Einsteinin toteamus, että kaksi on ääretöntä maailmassa, universumi ja ihmisen typeryys, paitsi universumista en ole aivan varma, saa vahvaa taustatukea, kun lukee päivän lehtiä. Aivan sama lukeeko niitä Amerikassa Espanjassa vai Suomessa.

    VastaaPoista
  2. Nora versus Vatanen... johan tässä alkaa tuntea himpatiaa (alkup. termi himpathy = sorrettua valkoista heteromiestä kohtaan tunnettava empatia+sympatia;sortajina olemme tietenkin me naiset, joita kovin usein tunnutaan pitävän "somina pikku olioina" - sekä blogissa että miehisissä puheenvuoroissa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos sitä jouku nainen tuntee. Yleensä asenne voidaan pikemminkin pukea laulun "Riistäjät ruoskaa selkäämme soittaa sanoihin...". Tasa-arvoliike on johtanut maailmaan, jossa molemmat sukupuolet toteavat olevansa tyytymättömiä tilaansa.

      Poista
  3. "Ehkä sitä kannattaisi juuri nykyään nostaa esille ja tarjota kansainväliseenkin käyttöön? Tämä kirja on jo ollut suurmenestys." 

    Ihmeellisempänä pidän sitä, että kirja on saanut suosiota myös Ranskassa. Jotenkin se tuntuu hyvin kaukaiselta ranskalaiseen mielenmaisemaan - ellei syynä ole Jarvan ihan mukiinmenevä elokuva.

    Sinällään aiheena mies pakenemassa velvollisuuksiaan on suomalaisessa kulttuurissa hyvin yleine aihe: Seitsemän veljestä, Tulitikkuja lainaamassa, Uuno Turhapuro jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Velvollisuuksia? Vatasen tapauksessahan ehkä voidaan yleisesti olettaa, että miehen joka tapauksessa pitää olla vaimolleen kuuliainen ilman erityisiä syitä. Vai kuinka?

      Poista
    2. Ei vaan huolehtia perheestään/vaimostaan, jos sen ristin on ottanut.

      Poista
  4. Miehet on kultia (Huovista mukaillen) varsinkin uhriutuessaan :)

    VastaaPoista
  5. "kajottua sellaiseen aiheeseen (henkilöön), että intohimot nousivat joillakin tahoilla jo aivan kohtuuttomiksi."

    Mitä aihetta tarkoitetaan? Ei tässä blogissa intohimot hehku, vain somessa tyypillinen ohipuhuminen aiheen vierestä ja loputon jankutus.  

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjaa, kun ei uskota kerralla sanaa, vai kuinka.

      Poista
    2. Tosi on!

      Vakavasti puhuen odotan - turhaan (?) - etenevää dialogia. On sitäkin joskus.

      Poista
    3. Sitten sinunkaan ei pitäisi jankata eikä kommentoida hattaroita,eller hur.

      Poista

Kirjoita nimellä.