torstai 8. lokakuuta 2020

Sankarikuninkaan suoritus

 

What do you want to do ?
New mail

Vielä Kustaasta

 

Bäckströmin kirja, jota jo edellisellä kerralla kommentoin, on mielestäni raikas tuulahdus modernin historiankirjoituksen joukossa. Siitä löytää itä moninaisimpia elementtejä. Kirjan ilmeinen pyrkimys on ollut yksinkertaisesti selvittää, miten asiat joskus maailmassa olivat.

Tietenkään tämä tehtävä ei ole lainkaan yksinkertainen, luoja paratkoon. Turhan usein tämä perustehtävä kuitenkin on nyttemmin ruvettu kiertämään ja kikkailemaan sen sijaan erilaisilla metodisilla lähestymistavoilla, jotka pahimmillaan vain heittävät sumua kohteensa ylle, usein presentismin tai muun ylihistoriallisen näkemyksen hengessä.

Toki kirjoittaja lähestyy kohdettaan paljon laajemmasta kuin vain poliittisen historian perspektiivistä, mutta se joka tapauksessa muodostaa esityksen rungon ja sen mukaisestihan päätökset myös aikoinaan jouduttiin tekemään.

Kyse ei tosiaankaan ollut mistään puhtaasta uskonnollisesta taistelusta, vaan hyvin monimutkaisesta poliittisesta pelistä, jossa panoksina olivat läänitykset, kauppareitit, siirtomaat, virkanimitykset, veronvuokraukset ja niin edelleen. Osapuolia oli monia ja niiden edut ja keskinäiset suhteet olivat kaikkea muuta kuin yksiselitteisen selkeät.

Sotaa käytiin itse asiassa ympäri maailmaa. Habsburgien ja Hollannin taistelu ulottui aina Jaavalle, Hormuzin salmeen ja Brasiliaan saakka. Espanjan ja Hollannin välinen kaapparisota ei ollut sinänsä osa 30-vuotista sotaa, mutta kyllä siihen sidoksissa.

Kiinnostava on myös Venäjän rooli. Puola-Liettuan vihollisena se tunsi tarvetta lähestyä Ruotsia. Samanlainen pyrkimys oli myös Krimin tataareilla. Selkeää yhteistoimintakuviota ei sotilaallisella alalla syntynyt, mutta Venäjä ainakin myi Ruotsille viljaa ns. asevelihintaan. Tukholmaan saakka päässyt tataarien lähetystö sen sijaan joutui palaamaan tyhjin toimin.

Kustaa Aadolfin persoona on kiinnostava ja sen särmikkyys tulee esille etenkin eräissä lainauksissa kirjeistä ja muissa lähteissä. Itse asiassa olisi hyvin kiinnostavaa saada käyttöön kokoelma hänen aforismejaan ja lausahduksiaan. Venäläiset ovat koonneet sellaisia esimerkiksi Pietari Suurelta, Napoleonilta ja Aleksandr Suvorovilta.

Kustaa oli todellinen sotilas henkeen ja vereen. Paitsi, että hän uskoi syvästi asiaansa, hän myös riskeerasi toistuvasti henkensä sen puolesta. Usein hän ratsasteli erilaisilla asioilla vain pienen joukon saattamana. Suomalaiset näyttävät olleet hänen suosiossaan ja joskus myös pelastivat hänet.

Epäilemättä Kustaa, joka johti valtavaa organisaatiota, kuului alansa neroihin. Hän myös uudisti sodankäyntiä tavoilla, jotka tunnetaan yleisesti. Siitä tuli liikkuvampaa ja tehokkaampaa eli lyhyesti sanoen tuhoisampaa.

Kustaa myös kokosi Saksaan suurimman armeijan, mitä siellä koskaan oli nähty. Suurimmillaan se käsitti puolentoista sataa tuhatta miestä, joita ei tietenkään voitu koskaan koota yhteen ainoaan paikkaan. Huolto oli äärimmäisen vaikea laji ja ratkaisi usein sen, mihin sota suunnattiin.

Tuhansien ja kymmenien tuhansien miesten ja hevosten saapuminen paikkakunnalle oli yleensä katastrofi talonpojille, kuuluivatpa miehet mihin armeijaan tahansa. Julmuuksiin syyllistyivät kuitenkin enemmän keisarilliset eli imperialistit, kuten Bäckström heitä nimittää.

Toki terrorin ja armon yhdistäminen oli paras tapa pitää kansa kuuliaisena ja myös hankkia lisää sotilaita. Hyvin usein antautuneiden varuskuntien sotilaat saatiin liittymään omalle puolelle.

Mielikuvaksi joka tapauksessa jää, että tämä koski etenkin saksalaisia joukkoja. Pahamaineiset kroaatit ja vallonit sen sijaan joutuivat usein tapetuiksi.

Suuret piiritykset olivat erittäin hankalia operaatioita myös piirittäjän kannalta. Kymmenet tuhannet miehet ja hevoset tuottivat pelkästään jätettä tonnikaupalla päivässä ja kurjat hygieeniset olot aiheuttivat usein leirikuumeen puhkeamisen.

Niinpä piiritykset pyrittiin miltei aina ratkaisemaan rynnäköillä. Portteja räjäytettiin petardeilla ja muurien alle kaivettiin tunneleita miinoja varten. Räjähdyspanokset saattoivat käsittää kymmenkuntakin tynnyrillistä ruutia.

Yleensä puolustajat jossakin vaiheessa halusivat neuvotella kunniallisesta rauhasta, joka yleensä aina merkitsi ainakin polttoveroa eli korvausta siitä, ettei kaupunkia polteta, kontribuutiota sodankäyntiä varten sekä aseiden ja ampumatarvikkeiden luovutusta. Poliittisesti ja uskonnollisesti ehdot saattoivat olla hyvinkin sallivia.

Aseiden joukossa pistooleilla, yleensä rataslukkoisilla ratsupistooleilla oli huomattavan suuri merkitys.  Ratsuväki käytti niitä caracole-rynnäköissään ja laukaisi ne aivan vastustajan lähellä.

Musketit olivat yleensä lunttulukkoisia ja niiden kantama (”tarkka kantama”) oli noin sata metriä. Rihlatuilla kivääreillä se oli kaksin- ja jopa kolminkertainen ja sellaisia näyttävät käyttäneen myös tarkka-ampujat, joista ei ole säilynyt paljoa tietoa.

Tilanne oli sama vielä 1700-luvulla, jolloin rihlattuja tussareita käyttivät avojärjestyksessä taistelevat jääkärit, joiden vihreä puku oli aikansa maastopuku. Tuota nimikettä esiintyi jo 30-vuotisessa sodassa. Siellä oli myös jonkin verran käytössä piilukkomusketteja ja ihmetyttää, miksi ne eivät vielä tulleet vallitseviksi.

Tuohon aikaan, kuten vielä 1700-luvulla ja jopa 1800-luvullakin oli käytössä myös jousia, joita tässä kirjassa ei mainita. Jousihan oli ajan oloissa erittäin nopeakäyttöinen ja lyhyeltä matkalta kyllin tehokaskin.

Ruotsalaisten nahkatykit eli nahalla vahvistetut kevyet tykit mainitaan tässäkin kirjassa. Vastustajat saattoivat pilkata ruotsalaisia ja kysyä, joko nämä olivat joutuneet syömään tykkinsä, mutta kevyiden tykkien liikkuvuus oli epäilemättä yksi ruotsalaisten valtteja. Espanjalaisiin neliöihin osuessaan tykinammukset tekivät hirmuista jälkeä. Ruotsalaisten ohuet linjat olivat tässä suhteessa edullisemmassa asemassa.

Kirjoittaja tekee ohimennen selvää niistä populaarimyyteistä, joiden mukaan suomalaiset olisivat erityisesti kärsineet 30-vuotisesta sodasta ja luovuttaneet sinne kohtuuttomasti väkeä. Suurin osa suomalaisista sotilaista pysyi ”oman maan” turvana. Suomalainen ratsuväki oli kyllä kuuluisaa ja myös kuninkaan suosiossa, mutta määrällisesti se oli vain hyvin pieni osa kokonaisuudesta.

Kun ruotsalaiset nousivat maihin Pommerissa 1630, oli 14000 miehestä suomalaisia 1200. Kun Kustaalla oli alaisuudessaan 120 000 miestä vuonna 1632, oli niistä ruotsalaisia ja suomalaisia yhteensä vain 13000. Suurin osa joukoista oli saksalaisia ja brittejä.

Kustaan suoritus Saksan sodassa on miltei uskomaton. Hän otti tavattoman riskin lähtiessään pienellä joukolla sotimaan vieraaseen maahan, joka aluksi oli parhaimmillaankin penseä hänen pyrkimyksilleen. Vasta voittojen myötä ruotsalaisten arvovalta alkoi vahvistua ja hänen armeijansa oli otettava lukuun niin Wienissä, Madridissa kuin Moskovassa.

Kykyä ja onneakin Kustaalla oli, mutta sitäkin voi kysyä, toiko hän lopulta maailmaan enemmän hyvää vai pahaa? Joka tapauksessa sankarikuningas aloitti suurten sotien aikakauden maansa elämässä. Ruotsalaisuus sai koko maailmassa karskin, sotaisan kaiun, jota naapurissa ylväästi muisteltiin vielä satakunta vuotta sitten ja hieman myöhemminkin.

Mitä nykyiseen arvioon tulee, riittää mielestäni, kun käy katsomassa Tukholman sotamuseota. Sotaa lähestytään siellä onnettomuutena ja jopa enemmän tai vähemmän rikollisena raakuutena.

Sitä kai se onkin. Toki mielettömyys ei tuohon aikaan vielä yltänyt sille nykytasolle, joka ilmenee yhä pirullisempien joukkotuhoaseiden kehittelyssä. Nehän ovat vehkeitä, joille ei yksinkertaisesti ole olemassa hyväksyttävää käyttöä.

Ne sopivat hulluille pelkureille, joiden ei tarvitse kohdata vihollisen hilparia ja muskettia taistelukentällä. He voivat ylvästellä hankkimillaan aseilla paraateissa, joille yksinkertainen kansa taputtaa silmät loistaen.

Joka tapauksessa ihmiskunnan kohtalona näyttää olevan kehittyminen, mitä asia nyt sitten henkisellä alalla merkinneekään.

 

23 kommenttia:

  1. "Kykyä ja onneakin Kustaalla oli, mutta sitäkin voi kysyä, toiko hän lopulta maailmaan enemmän hyvää vai pahaa? Joka tapauksessa sankarikuningas aloitti suurten sotien aikakauden maansa elämässä...Sotaa lähestytään siellä onnettomuutena ja jopa enemmän tai vähemmän rikollisena raakuutena."

    Tässä on kysymys juuri arvojen muutoksesta. Sodan arvostus liittyi aatelisluokan arvoihin, jotka painottivat kunniaa, vaikkei sodan tuomia merkittäviä taloudellisia etujakaan halveksittu, siitä alkoi aateliston aseman nousu, joka päättyi vasta Kaarle XI:n reduktioon, jossa saadut kruunun varat hupenivat Kaarle XII:n epäonnistuneeseen suurvalta-aseman puolustamiseen Suuressa pohjan sodassa, jonka Pultavan/Poltavan taistelu 1709 päätti suurvaltakauden. Sitä seurasi Ruotsin epäonnistuneiden revanssisotien aikakausi, joka päättyi Haminan rauhaan 1809. Kun uusi hallitsijasuku hyväksyi tämän ja sai "palkkioksi" Norjan, alkoi Ruotsin parisataavuotinen puolueettomuuden ja rauhan kausi.

    Huomioon ottaen se, miten paljon Ruotsi hyötyi 30-vuotisesta sodasta, en osaa olla näkemättä sikäläisessä sotamuseossa tiettyä ruotsalaisuudelle ominaista tekopyhyyttä.

    VastaaPoista
  2. Kirja täytyy lukea, ostaa jos mahdollista - mutta katsotaan miten perunat riittävät talveksi. Tammikuussa joutuu jo syömään edellisen vuoden tuotantoa.

    Tuli mieleen kkirjahyllyn kirja: "Pohjoinen suurvalta. Ruotsi ja Suomi 1521 - 1809."
    Kirjoittaja Petri Karonen.

    On aikaa kun luin viimeksi, täytyy lukea uudelleen.

    VastaaPoista
  3. "...Suomalainen ratsuväki oli kyllä kuuluisaa ja myös kuninkaan suosiossa, mutta määrällisesti se oli vain hyvin pieni osa kokonaisuudesta."

    Lützenin tutkitussa joukkohaudassa oli 47 sotilasta, joista viisi oli skandinaavia (ruotsalaisia, suomalaisia...?) ja melkein kaikki muut saksalaisia. Tämä "Sininen prikaati" oli Kustaan huippusotilaita.

    https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0178252

    /EE

    VastaaPoista
  4. "mielettömyys ei tuohon aikaan vielä yltänyt sille nykytasolle, joka ilmenee yhä pirullisempien joukkotuhoaseiden kehittelyssä. Nehän ovat vehkeitä, joille ei yksinkertaisesti ole olemassa hyväksyttävää käyttöä."

    "hyväksyttävää käyttöä": tähänhän se koira onkin haudattuna.

    VastaaPoista
  5. Hakkapeliittojen tehokkuus perustui caracole-ravin hylkäämiseen. He laukaisivat pistoolinsa yhtä aikaa vihollista päin ja hyökkäsivät samantien miekkojen kanssa vihollisen kimppuun. Tämä taktiikka oli omaksuttu muistaakseni puolalaisilta. Mikä tähän oli perimmäinen syy? Jonkun komentajan oivallus vai oliko se pakon sanelema valinta kouluttamattomien talonpoikien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnettu asia. Karoliineilla se oli pistinhyökkäys, jonka sitten venäläiset omaksuivat. Alun perin ehkä puolalainen tapa, joka oli sinne tullut arokansoilta ja välittynyt sitten ruotsalaisille. Kenties. Pokkaahan se vaati eikä sitä kaikilta oikein tahtonut löytyä. Kulttuuriet lienevät olleet erilaisia.

      Poista
    2. Mielenkiintoinen kysymys... en ehkä osaa tyydyttävästi vastata...

      Idea on hyvin vanha. Eli hyvin kapea kärki joka hyvin pienellä alalla työntyy läpi rintamasta tai neliöstä ja levenee kuin nuoli mahdollisimman nopeasti.

      Eli Cannaen taistelun perusidea, rintamahyökkäys ja kaksipuoleinen pihti joka leikkaa vastustajan joukot irti muista joukoista ja ennen kaikkea huollosta.

      Tätähän yritetään hyvin monissa operaatioissa ja monesti osittainenkin nopea onnistuminen on johtanut taistelun tai jopa sodan voittoon.

      Tämä oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen saksalaisten ja venäläisten osittain yhdessä luoman "salamasota-taktiikan" yksi idea tai sovellus.

      Myöhemmin Ilomantsin operaatio - "mottimestarin viimeinen opetus" oli sovellus tästä ideasta.

      Israelin armeijalle ei ole ollut ongelma soveltaa "natsien" ideoita taisteluissa. Jopa heidän kalustonsa kelpasi, kuten lentokoneet - mutta ei siitä asekaupasta ehkä sen enempää.

      Tällaisen operaation on oltava nopea, koskase venyttää hyökkääjän huoltolinjat äärimmilleen ja saattaa jopa katkaista huollon, koska vastapuolien joukot voivat olla erittäin lähellä toisiaan ja hyvin "sekaisin".

      Jos tällaisen taistelun voittaa, se mielletään yleensä hienoksi voitoksi.

      Mutta se on äärimmäisen vaikea suunnitella ja toteuttaa, koska liikkuvien palasten määrä on niin suuri.

      Nykyään myös ilmavoimien, tykistön ja muiden osallistujien yhteistyö on oltava erittäin saumatonta ja se nostaa vaikeusastetta.

      Tällainen hyökkäys ei voi olla kovin pitkäkestoinen tai ulottua kovin kauaksi lähtöpisteestä.

      Se myös vaatii vahvat yksiköt jotka taistelun hiljennyttyä jollakin rintaman kohdalla etsii harhailevat omat joukot ja auttaa ne eteenpäin, että hakee vihollisen joukot ja toimittaa heidät vangin asemassaan oman rintaman taakse.

      Mitä rikkonaisempi maasto tai mitä enemmän vesistöjä tai suota alueella on, sitä hitaampi ja pahempi operaatiosta tulee.

      +

      Niin kuin kirjoitit, päällikkö joutuu pelaamaan itsellään olevilla korteilla.

      Kouluttamaton talonpoika ei osaa kaikkia mahdollisia kenraalien niksejä sotimisen suhteen - mutta toisaalta useimmat kenraalit eivät koskaan kokeneet tai ehkä edes nähneet näitä kärsimyksiä.

      Brittien kenraali Haig sai kyseenalaisen maineen pysytellesään pois rintamalta ensimmäisessä maailmansodassa.

      Kyse on siis mielikuvista, käykö kentsu joukkojensa luona ja ymmärtääkö hän sitä mitä tapahtuu.

      Osittain tämä mielikuva perustuu todellisuuteen, mutta väärä mielikuva voi olla hyvin vahva.

      Esimerkiksi täällä meillä jatkosodan hyökköysvaiheessa Talvelaa pidettiin "hyvänä" hyökkääjänä, mutta taippioluvut olivat aivan kauheita.

      Talvela oli aika vaikea ihminen ja riitaantui kenen kanssa tahansa eikä tahtonut myöntää virheitään.

      Eli tosiasiassa huono päällikkö tai johtaja - joustavuutta puuttui.

      +

      Pelkkä "tulosjohtaminen" on ollut katastrofi koko historian ajan. Myös keinot ratkaisevat.

      Tulosjohtamisella kirjoitetaan historian kauheimmat ja verisimmät luvut - juuri nyt niitä uusia lukuja kirjoitetaan nopeasti ja erittäin verisesti.


      Poista
    3. Cannaen tapaiseen tuhoamistaisteluun ei 30-vuotisessa sodassa ilmeisesti edes pyritty, ainakaan kirjoittajan mukaan. Takaa-ajo laiminlyötiin ainakin usein. Ehkä tuon idean myöhyempi suosio tosiaan periytyy Clausewitzilta.

      Poista
    4. Cannaen perusidea oli nimenomaan vihollisen ympäröiminen, erityisesti takaapäin: roomalainen tai kreikkalainen sotajoukkoja oli hyvin iskukykyinen suoraan eteenpäin, mutta jos vihollinen pääsi sivuille ja ennen kaikkea taakse, joukon liike hyytyi ja iskuvoima samoin. Antiikin taisteluissa taistelun häviäminen alkoi takarivistä: jos takarivin taistelutahto loppui ja alkoi paeta, tuo panikki levisi ja taistelu oli hävitty. Eturivin miehet eivät voineet kääntää selkäänsä ja paeta. Cannaen tuhoisuuteen roomalaisille vaikutti vielä se, että kokonaan saarretut roomalaiset pystyttiin puristamaan entistä tiiviimmäksi massaksi, joka vaikeutti omien aseiden käyttöä.

      Antiikin ja myöhemmissäkin taisteluissa ratsuväen rooli oli merkittävä juuri takaa-ajossa, joka moninkertaisti hävinneiden tappiot. Esimerkiksi Caesar ja myöhemmin Napoleon painottivat takaa-ajoa.


      Tuliaseiden käyttöönotto paransi jossain määrin hävinneen osapuolen mahdollisuutta irtaantua pienemmin tappioin taisteluista.

      Tuhoamistaistelun idean todellakin formuloi Clausewitz, mutta varmasti siihen vaikuttivat kokemukset Napoleonin sodista. Muistelen kyllä Suvorovinkin jotain asiasta lausuneen.

      Poista
    5. "Karoliineilla se oli pistinhyökkäys, jonka sitten venäläiset omaksuivat."

      Vissiin myös Fredrik Suuren preussilaiset, samoin kuin hyökkäävän ratsuväkitaktiikan. Preussi oli suurempien vihollistenympäröimä, joten sen oli pakko omaksua hyökkäyksellinen taktiikka. 

      Poista
    6. Kummallisia käsityksiä "kouluttamattomasta talonpojasta". Ei ratsumies ole kouluttamaton. Ei hevosen selässä pysy, ellei siihen opeteta ja harjoittele. Puhumattakaan siitä, että käyttäisi miekkaa tai pistoolia vauhdissa. Aivan kummallista juttua. Eivätkä hakkapeliitat edes olleet talonpoikia eli tilallisia vaan renkejä, mäkitupalaisia, nuorempia poikia tai jotain muuta turhaa.

      On myös erityisen typerää edes miettiä etteivät israelilaiset käyttäisi "natsi"-aseita. Eivät tavarat ole natseja ja miksi laadukkaita aseita ei käyttäisi? Kaikki maailman sotavoimat käyttävät haltuunsa saamia vihollisen aseita tarpeen mukaan, jos vain löytyy amuntisoonia ja varaosia. Saksalaisilla (teidän kielenkäytössänne "natseja") oli itse asiassa luettelointi- ja ohjejärjestelmä kommarivenäläisten aseisiin, joita saatiin hurjia määriä sotasaaliina. Suomalaisetkin saivat kommarivenäläisten tykistöä ja muuta rekvisiittaa ja ottivat ne käyttöön ajattelematta että tässä nyt on kommarikamaa. Voikohan sitä käyttää.

      Ihan mielenkiinnosta ja kaverin puolesta kyselen, että mitä te natsienmetsästäjät teette ku viimenenkin oikea natsi on kuollut?


      Poista
    7. Nimetön10. lokakuuta 2020 klo 9.34

      +

      Natsien "metsästyksestä"...

      Itselleni termi "natsi" tuo mieleenainoastaan kielteisiä mielikuvia.

      Jokainen armeijan sotilas ei ollut "natsi-puolueen" jäsen, mikä on hyvä muistaa. Toisaalta SS-porukoissa (koko järjestö) näitä oli kyllä riittävästi.

      Kyseessä on toinen merkittävistä "sosialistisista" tavoista katsoa maailmaa. Natsit valitettavasti pääsibät valtaan vahvalla Neuvostoliiton tuella.

      Aseista... kyse on tekopyhyydestä. Eli jonkin tahon käyttämä ja keksimä menetelmä on väärä, koska kyseesä on "väärä taho".

      Tyypillistä politiikassa, toisen puolueen idea on huono koska emme ole itse keksineet sitä.

      +

      On hyvä huomata, että molemmat tähän asti käydyt maailmansodat ja kaikki ne muut pienemmät, ovat olleet suuri bisnes, keino luoda varallisuutta kuoleman avulla.

      Samalla tämä yksityiskohta, että esimerkiksi lähi-idän valtiot ostivat toisen maailmansodan jälkeen saksalaisten tuottamia aseita ja asejärjestelmiä ja käyttivät niistä joitakin vielä vuoden 1967 taisteluissa, on mielenkiintoinen yksityiskohta joka on sinänsä helppo löytää ja siihen voi perehtyä, mutta täytyy tietää että tämä tieto on saatavilla.

      Huomasitko olennaisen? Faktoilla on merkitystä, mutta tiedon tai väitteen esittäminen ratkaisee myös.

      +

      Tähän perustuu kaikki propaganda mitä nykyään voi saada katsottavaksi tai luettavaksi.

      Valitettavasti olemme liukuneet jyvin syvälle tosiasiallliseen "facismiin".

      Eli usein tällä tarkoitetaan - ja itse tarkoitan tässä - järjestelmää jossa suurta taloudellista valtaa käyttävät tahot ottavat haltuunsa myös yhteiskunnallisen päätöksenteon sekä hallinnon.

      Näin on käynyt ja tämä kehitys vahvistuu koko ajan.

      Aseena on koko historian pahin joukkotuhoase, eli U.S. Dollari ja koko finanssiteollisuuden rakenne kaikkialla maailmassa.

      USD on ensimmäinen joukkotuhoase jota uskalletaan käyttää ja jota käytetään koko ihmiskuntaa vastaan.

      Useat tätä rakennetta toisen maailmansodan jälkeen luomassa olleet henkilöt olivat olleet "natseja" - jopa puolueen jäseniä tai "myötäilijöitä" tai siipeilijöitä jotka "noudattivat käskyjä".

      Kaikkea "facismia" on vastustettava ja omilla aivoilla on ajateltava.

      "Facismi on aina facismia oli se minkä väristä tahansa"
      - Paavo Haavikko


      Poista
    8. "mitä te natsienmetsästäjät teette ku viimenenkin oikea natsi on kuollut"

      Arvatenkin alkavat metsästämään uusnatseja ja verrautuvia - potenttiaalinen saalismäärä kasvaa suorastaan eksponentiaaalisti.

      Veikko Huovinen muutoin jo aikanaan vertasi israelilaisia saksalaisiin.

      Ei aseilla ole ideologiaa, se on niiden paras puoli - luotettavuus. Vrt Kullervon miekan loppupuhe.

      Poista
  6. Vaikkei nyt ihan tiukkaa tieteellistä tutkimusta olekaan, niin kannattaa katsoa YouTubesta sketsi: "Westphalia peace treaty".
    Kuvaa humoristisella tavalla osapuolten määrää ja erilaisia tavoitteita. Mahtoi todellakin olla hankalat neuvottelut, vaikka syy siihen ei ehkä ollut tuo sketsissä esitetty...

    VastaaPoista
  7. Jos ei tunne historiaa, ei voi ymmärtää tätä päivää,
    jossa käydään 1918 - sodan loppusotaa, naiset voittaa vanhojen omistajasukujen ja mamujen kanssa (kts. HS), miehet ja suomenkieli häviää. Kirkkoslaavi pelastuu.

    VastaaPoista
  8. Muutama detalji:

    Kustaan kiistaton etevyys ilmeni kolmessa asiassa: kyvyssä valita kyvykkäitä apulaisia, kykynä organisoida suhteellisen vähäväkisen Ruotsin tehokkaammin kuin kilpailijat sekä kykynä yhdistää Moritz Oranialaisen jalkaväen organisointi (keihäs- ja muskettimiesten optimaalinen yhdistely) puolalaistyyppisen ratsuväkitaktiikkaan. Se teki tuon ajan Ruotsista aikakautensa Israelin, jos anakronismi sallitaan.

    Tuo aikakausi oli todellakin saranakohta armeijojen miesluvun kasvussa: jos keskiaikana sotajoukon määrä oli tuhansia miehiä ja 1500-luvulla noin parikymmentä tuhatta, 30-vuotisessa sodassa se saattoi nousta 50.000 pintaan. Vuosisadan lopussa vieläkin enemmän, kun itsevaltaisesti hallitut valtiot ottivat koko voimavaransa käyttöön.

    Piirityksiä ei kai pyritty ratkaisemaan rynnäköllä, joka kulutti omiakin joukkoja vaan näännytyksellä, tykistöpommituksilla ja miinoituksella sekä ennen kaikkea tarjoamalla kunnialliset antautumisehdot. Rynnäkkö oli viimeinen keino, mutta jos siihen päädyttiin, voittaneella joukolla oli oikeus kolmipäiväiseen ryöstelyyn.

    Kuten kanssakommentoija totesi Ruotsin ratsuväen teho perustui teräasein tehtyyn rynnäkköön,joka oli omaksuttu sodissa puolalaisten kanssa. Pistooli oli lähinnä käsikähmäase. Tuo taktiikka säilyi koko suurvaltakauden.

    Tuon ajan musketit eivät olleet tarkkoja, mutta niiden vaikutus perustui yhteislaukausten haulikkomaiseen vaikutukseen vastustajan tiiviissä muodossa.

    Nahkakanuuna oli mielenkiintoinen kokeilu kevyestä tukiaseesta, mutta hylättiin pian, koska ei kestänyt toistuvia laukauksia.

    Jousi oli teholtaan, kantomatkaltaan ja tulinopeudeltaan varmaankin aikakauden muskettien veroinen ase. Syy, että sitä ei laajemmin oli varmasti koulutus: muskettimiehen koulutti suhteellisen nopeasti, mutta jousimieheksi piti kouluttaa lapsesta lukien. Jatkuvasti kasvavaan armeijaan ei olisi riittänyt tuollaisia jousimiehiä. Lisäksi Ruotsissa ei liene ollut perinteitä pitkäjousen sotakäyttöön. (Kuriositeettina todettakoon, että Venäjällä sotajoukkoihin kuuluvat kalmukit lienevät käyttäneen jousia vielä pitkään.)

    Kyllä Kustaa kieltämättä sotilaallinen nero oli, mutta voidaan kysyä kuinka suuri ilo Ruotsille - lukuunottamatta sotilasaatelia - tuosta noin 80 vuoden suurvaltakaudesta sitten lopultakin. Tulee vähän mieleen Leinon Ukri-runon loppusäkeet; kalliit olivat sotilaskunnialoulujen lunnaat.

    Joka haluaa perehtyä asiaan suomeksi tarkemmin lukekoon Montgomeryn "Sodankäynti kautta aikojen, Adarinin "Sotataidon historian" II osan ja Hannulan "Sotataidon historian" III osan.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ruotsalainen ratsuväkikin laukaisi pistoolinsa, ennenkuin otti miekan käyttöön. Myös karakuloijat käyttivät pistoolia ainakin tämän kirjan mukaan. Mitä pitkäjouseen tulee, en likein usko sitä tehokkaammaksi kuin yhtä jäntevä vastakaarijousi. Niiden käytön oppiminen ei voinut olla vaikeampaa kuin lunttulikkoisen musketin käytön. Ja ainakin Venäjän armeijan baskiireilla oli Kustaan sodassa vielä jouset.

      Poista
    2. Tuo pitänee paikkansa, taisi olla vasta Kaarle XII, joka kielsi pistoolin käytön rynnäkössä. Tehokkain ratsupistooli oi käsikähmässä, taisi Kustaa itsekin saada siipeensä.

      Vastakaarijousi on tuottaa tehoa enemmän kuin pitkäjousi, mutta sillä ammutaan vasamia, joten kantomatka on lyhyempi. Vastakaarijousen ongelma on huomattavan hidas virittäminen pitkäjouseen verrattuna. Oletan edelleen, että syy poistumiseen oli vaativa kouluttaminen ja kulttuurin puute - ellei suorastaan muoti, sillä on sota-asioissakin yllättävän suuri merkitys.

      Poista
    3. Luin vastauksen huolimattomasti varsijousena. Vastakaarijousta kai käytettiin "itämailla" (mongolit, Turkki ja ehkä Venäjä) eikä Ruotsilla ollut sitä milloinkaan käytössä eikä polkaistavissa käyttöön. Lisäksi parhaat vastakaarijouset olivat aikansa hich teachia: puusta ja luusta liimaamalla laminoituja eikä valmistustaitoa liennyt.

      Painottaisin edelleen asejärjestelmän koulutettavuutta: kun väenotossa oli otettu maalaisväestöä sotaväkeen se pystyttiin muutamassa viikossa kouluttamaan riittävän hyväksi jalkamieheksi. Jousimiehen koulutus vaati koulutusta lapsesta alkaen. Englannissa on löydetty pitkäjousimiesten jäänteitä, joiden hartioista on todettu selviä muutoksia.

      Ratsumiehen koulutus oli jalkamiestä pitkäaikaisempaa ja sen vuoksi ratsumiehet tulivat rustholleista l. ratsutiloista, jotka saivat ratsumiehen ylläpidosta verovapauden, joskus jopa aputiloja. Ratsumiehen kuolema oli katastrofi: piti varustaa uusi kallis ratsumies tai menettää verovapaus. Ratsuväen ylläpitäminen on aina ollut kallista, mutta Waterloohon 1815 saakka se on ollut armeijojen iskuaselaji.

      Poista
  9. Feodaalivaltakuntien historiaa lukiessa olisi aina hyvä olla käsillä tietoa asianomaisista ruhtinassuvuista. Tämä helpottaisi paljon syy-yhteyksien syvällisempää käsittämistä. Toivottavasti sukusidonnaisuudet otetaan näissä kirjoissa riittävissä määrin esille.

    Mielestäni Kustaa Aadolfin väliintulo uskonsodassa on niitä harvoja Ruotsin strategisesti onnistuneita ratkaisuja. On kummallista, jos sitä ei Ruotsissa käsitetä. Jos Brandenburg ja muut Saksan evankeliset olisivat luhistuneet, olisivat luultavasti olleet Tanska ja Yhdistyneet Alankomaat seuraavina vuorossa. Ruotsin yhteydet Saksaan, Alankomaihin ja kenties muuallekin olisivat siten katkenneet. Kun vielä Ranska tarjosi runsasta aineellista apua sodankäyntiä varten, oli käsillä kaikki tarvittavat perusteet onnistuneelle sotaretkelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän 30-vuotinen sota oli katolisen maailman viimeinen yritys tukahduttaa uskonpuhdistus: Böömissä se onnistui, Saksassa ja Alankomaissa ei. Westfalenin rauhassa 1648 Augsburgin uskonrauhan periaate cuijus regio, eius religio periaate hyväksyttiin lopullisesti katolisissa valtioissa. Sen jälkeen sodat käytiin valtiollisista intresseistä, ei sillä, ettei jo 30-vuotiseen sotaan olisi liittynyt niitä. Kummalla oli tärkeämpi merkitys on alan tutkijoiden kiistakysymys. Itse ajattelen, että sodan alkupuolessa uskonolliset näkökulmat olivat painavampi, sodan loppupuolella varsinkin Ranskan tultua peliin mukaan poliittiset.

      Poista
  10. "keisarilliset eli imperialistit, kuten Bäckström heitä nimittää."

    Tuohon minusta tyylirikkoon on voinut vaikuttaa se, että Bäckström on pitkää työskennellyt ulkomailla, mm Aberdeen yliopistossa. Liika englannin käyttö on johtanut tuohon, ei pitäisi korjata sitä, mikä ei ole rikki, vanhoja termejäkään.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.