Sukelluksia historiaan
Jaan Kross, Kleion silmien alla. Suomentanut Jouko Vanhanen. Moreeni 2012, 261 s.
Jaan Kross saattaa olla nykyään meillä tunnetuin virolainen kirjailija. Syytä onkin. Hänen tuotantonsa on monipuolista, mutta koko maailmassa tunnetut historialliset romaanit ovat siitä näkyvin osa.
Suurelle kansalle historia on normaalisti aina kerskailtavien urotekojen kronikka. Pienelle kansalle historiasta löytyy todistus sen olemassaolosta ja selviytymisestä -kaikesta huolimatta.
Virolaiset ymmärtävät erinomaisesti olevansa pieni kansa, jonka katoaminen historiasta on täysin reaalinen mahdollisuus, joka vielä hiljattain oli lähellä aktualisoitumistaan.
Mitä taas meihin suomalaisiin kansana tulee, taidamme olla merkillinen hybridi, jonka itseymmärryksessä yhdistyvät niin suurvaltainen huono omatunto kuin pienen kansan alemmuuskompleksi. Virolaiset ovat toisenlaisia.
Kross aloitti historiallisten aiheidensa työstämisen jo neuvostoaikana, jolloin itse asiassa lähes kaikki virolaiseen kansakuntaan eli siis nationalismiin liittyvä oli tabu. Etnografista ainesta toki sallittiin, mikä todisti kaikkein humaaneimman järjestelmän laajakatseisuudesta. Historiaa ei voinut kieltääkään, mutta sen oli syytä kertoa oikeaa tarinaa.
Krossin historialliset teokset lähtevät todella eläneiden ihmisten elämäkerrasta ja poikkeavat sikäli esimerkiksi Mika Waltarin kirjoista. Kirjoittaja on tässäkin tapauksessa tehnyt paljon töitä taustojen selvittämisessä ja kirjoissa kuvatut asiat olisivat voineet olla mahdollisia. Ne osoittavat ainakin sen, millaisia asioita kansan historiaan kuului.
Liivinmaan aateli eli Viron saksalaiset olivat Venäjän valtakunnassa aivan tavattoman hyvin menestynyt ryhmä. Moisionherrojen nimet nousevat yhä uudelleen esille Venäjän ylimmän hallinnon ja armeijan johtavien virkojen kohdalla. Mutta missä oli maarahvas eli virolainen kansa?
Vastaus kuuluu, että se eli sorrettua ja oikeudetonta maaorjan elämää aivan samoin kuin venäläiset säätyveljensäkin. Suomessa tilanne oli parempi, mutta ei sentään niin hyvä, kuin yritimme länteen suunnatussa sotapropagandassa aikoinaan esittää. Vapaus oli suhteellista eikä demokratia kuulunut yhteiskunnan todellisuuteen ennen 1900-lukua.
Nyttemmin on nostettu esille mahdollisuus kirjoittaa Venäjän historiaa niin sanotun postkolonialismin näkökulmasta. Huomiota herättänyt yritys on Helsingissä väitelleen Aleksandr Etkindin käsialaa.
Asialle on perusteita, jo kuuluisa Venäjän historian klassikko Kljutševski nimitti Venäjää itseään kolonisoivaksi maaksi.
Kolonisointi tässä tapauksessa tarkoitti aika lailla samaa kuin uudisasukkaiden harjoittama maiden valtaaminen Amerikan lännessä, mutta myös siirtomaaherruuden tapaisesta yhteiskuntajärjestelmästä oli syytä puhua.
Suuressa lännessä laajennuttiin, joskaan ei eletty, alkuasukkaiden kustannuksella. Venäjällä taas riistettynä luokkana oli oma talonpoikaisto. Herrat pyrkivät erottautumaan siitä jopa ryhtymällä puhumaan keskenään vierasta kieltä. Kuilu kansan ja herrojen välillä ei olisi voinut olla syvempi.
Vai olisiko sittenkin? Virossa maarahvas eli virolainen kansa oli myös maaorjan asemassa ja herrasväki oli muualta muuttaneiden orjuuttajien kasti, joka eli kantaväestön kustannuksella. Virolaisten historiaan ei todellakaan kuulu herrakansan rooli, se oli kokonaan varattu saksalaisille.
Meillähän on jo havaittavissa kansainvälisen muodin mukaisia yrityksiä nähdä oma historiamme jonkinlaisen kolonialismin näkökulmasta, joko sorrettuna ryhmänä tai sortajina(!). Meillähän tuotettiin tervaa orjalaivojen kylkiin…
Odottelen henkeä pidättäen, milloin ilmestyy ensimmäinen virolainen postkolonialistinen kirja, joka paljastaa sen kansan eläneenkin etelän alkuasukkaita riistämällä.
Mutta toistaiseksi joudumme siis tyytymään niihin tilityksiin, jotka liittyvät Viron todelliseen menneisyyteen.
Krossin 1500-luvun alkuun sijoittuvat kertomukset liittävät Tallinnan porvarit aikakautensa maailmanhistoriaan. Tallinna -siis Rääveli- oli hyvinvoipa hansakaupunki, mutta toistahan se oli Espanjan hovi, jossa maailmaa kiertävä kuvataiteilija Michel Sittow oli muun muassa kiertänyt. Rakkaus pysäytti hänet kuitenkin Tallinnaan, jossa yhä on hänen veistämänsä omintakeinen Pyhä Yrjön patsas. Sitä pitänee taas käydä katsomassa Nigulisten kirkossa uusin silmin...
Muuan kertomus liittyy myös Friedrich Reinhold Kreutzwaldin talonpojalta kuulemaan tarinaan suuresta kivestä, joka on Lohusalun tienoilla ja jota sanottiin Kalevanpojan (Kalevipoeg) heittämäksi. Siitäpä innostus virolaisten omaan kansalliseepokseen! Eipä ole tätäkään asiaa tullut Lohusalun venesatamassa ymmärrettyä.
Toinen kertoo suuresta kansallisesta merkkimiehestä Johann Voldemar Jannsenista, jonka väitettiin saaneen saksalaisilta lahjuksia, jotta kirjoittaisi myönteisemmin heistä. Kilpailevaa, Jakobsonin ryhmittymää voitiin sen sijaan syyttää venäläisten suosimisesta.
Jannsenin syyllisyyttä ei voitu todistaa, mutta Kross kuvittelee todisteiden itse asiassa olleen olemassa. Kun Jannsenin poika löytää ne ja suuttuu hillittömästi, selittää isä viileästi, ettei hänen poliittinen linjansa perustunut mihinkään lahjuksiin. Rahan hän otti vastaan, tukeakseen oikeaa asiaa. Tilanne oli siis samanlainen kuin kylmän sodan aikaisessa Suomen politiikassa.
Tarina kenraali Michelssonista (Michelssonen) liikkuu sekin tositapahtumien tasolla, ainakin jossakin määrin niitä tietenkin muunnellen.
Michelsson, joka muuten johti venäläisiä Porrassalmella, esitetään talonpojan poikana, joka oli omilla avuillaan ja kaikkeinkorkeimmalla suosiolla noussut yhteiskunnan huipulle. Hänen ehkä huomatuin urotyönsä oli Pugatšovin sitkeän talonpoikaiskapinan kukistaminen, josta kunnia on annettu lähinnä Suvoroville.
Hölmöjen hätkäyttäminen ja sovinnaisuuksien pilkkaaminen -èpatage- on Michelssonin maun mukaista ja kun ritarikunta järjestää hänen kunniakseen juhlat, hän tuo mukanaan juhlahuoneistoon talonpoikaiset isänsä ja äitinsä. Se on tietenkin ennenkuulumaton skandaali.
Vanhemmat ovat pojastaan ylpeitä, mutta äiti tuntee piston sydämessään. Entäpä jos talonpoikaiskapina sattuisikin Virossa? Poika voitaisiin komentaa sitä kukistamaan ja hän tekisi selvää talonpojista. Vai kuinka?
Tässäpä olisi ainesta kenraalin sosiaalisen omantunnon heräämiselle ja katumukselle oman aseman tähden. Olisiko tämä hieman samaa kuin neekeriorjan nouseminen piiskaajan paikalle?
Vai jätetäänkö nyt jo pois ne afrikkalais-amerikkalaiset vertaukset, kun on Viron historiasta puhe?
Viron kansalla, kuten myös suomalaisilla on kyllä ollut ihan oikeasti oma historiansa ja sukupolvien ketju ulottuu ja on aina ulottunut jonnekin hamaaseen ikihämärään, josta tietoa tuovat meille vain nerokkaat kosmologimme.
Konkreettista tietoa alistettujen kansanryhmien elämästä ennen muinoin on sinänsä paljonkin, mutta se tuppaa olemaan enemmän tai vähemmän yhdentekevää, verottajan, riistäjän ja rankaisijan näkökulmasta katsottua.
Krossin kansallinen merkitys taitaa olla siinä, että hän yhdistää aikoinaan ääntä vailla olleen maarahvaan elämän siihen maailmanhistoriaan, jonka kaikki tuntevat.
Ja kansallinen näkökulma ei Virossa ole kirjoittajan häpeä, vaan hänen kunniansa. Se meillä taitaa olla erona.
Jouko Vanhasen kieli on hyvää suomea ja selitysosasto on valaiseva.
Aika ennen viljelyyn siitymistä olisi vielä kiinnostavampaa, jos vain saisimme siitä tarpeeksi tietoa. Suomessahan meillä taitaa olla lyhyimmät jäljet siihen aikaan, ja Kalevalasta saadaaan varmaan aika tosipohjaiiakin viitteitä miten oltiin ja elettiin noina luomuaikoina,
VastaaPoistaSe on kuitenkin kutakuinkin varmaa, että se porukka joka eleli metsästellen, kalastellen ja ehkä vähän kauppaa käyden ja pikkuisen ryösdtellenkin ei voinut olla ihan pilipalijengiä. Suomen talvi ja lyhyt kesä pitivät huolen, etteivät heikoimmat lapset ja vanhukset kovin kauan huonontaneet kansan keskimääräistä terveys- ja kuntotasoa. Hengissä säilyneet sitten porskuttivatkin komeasti terveellisen luomuruoan ja reippaiden elintapojen ansiosta.
Olen varma, että noista ajoista on pojasta polvi huonontunut. Leipä tappaa hitaasti, ranskanleipä vähän nopeammin, mutta kun sekään ei riitä vaan kaikki marketit ovat tupaten täynnä roskaruokaa, joiden vahinkoja sitten yhtä täysien apteekkien tavaroilla yritetään korjailla.
Toisin kuin Virossa meillä ruotsia puhuvaan parempaan väkeen pääsi, kun opiskeli, joka tapahtui Ruotsiksi jolloin Heikki Heikinpojasta tulikin Henrik Henrikson. Säätykierto oli siis suhteellisen helppo verrattuna moneen muuhun maahan.
Nykyinen säätykierto perustuukin sitten kahdelle aivan eri asialle. On oikein ajattelevat ja sopeutuvat, joista saadaan hyvää materiaa valtion ja kunnan hallintoon, mutta toinen olennaisempi säätyjako tapahtuu terveysrintamalla. Ruohonjuuressa ja muissa vastaavissa asioivat terveyshörhöt ja sitten fogelholmilaiseen ns. terveyspolitiikkaan uskovat. Siis se porukka, joka esikeski-iästä lähtien kansoittaa terveyskeskuksia ja pitää apteekkilaitosta yllä.
Saas nähdä milloin terveyshörhöily kielletään, sillä terveellisillä elintavoilla muutetaan myös ajattelua terveellisemmäksi. Nythän maailmaa hallitsee sairasajttelu. Antti Heikkilähän ajettiin jo maanpakoon, ja monien lekureiden oikeuksia on rajoitettu. Feisbuukista poistetaan toisinajattelevien lääkäreiden lausuntoja, eikä niitä missään tapauksessa julkaista Hesarissa tai Ylessä. Maailma on siirtymässä uusfasismmiin ja kansa taputtaa käsiään ja kiittää hallintoa kunnon jöön pidosta.
"Hengissä säilyneet sitten porskuttivatkin komeasti terveellisen luomuruoan ja reippaiden elintapojen ansiosta."
PoistaEipä taida Affu tässäkään asiassa olla perehtynyt tosiasioihin (kirjoihin) tai edes tämän blogin kuvauksiin. Elämä noissa niukoissa oloissa oli lyhyttä, raihnaista ja sairasta lukuunottamatta lyhyitä nuoruusvuosia. Tämä jatkui aina 1900-luvulle saakka.
Sinä puhut viljelyn alk
Poistaamisen jälkeisestä ajasta, minä sitä aikaisemmasta. Huonot ja sairaat eivät silloin yksinkertaisesti pärjänneet ensimmäisenkään talven yli. Sitten kun leivän syrjään päästiin joten kuten kiinni, monikin syntymästään kitulias pärjäsi pitkiäkin aikoja
Ok, se oli väärinymmärrys minun puoleltani, luulin sinun tarkoittaneen Suomea n 1000-1800.
PoistaKuten Harari on todennut, maanviljelys oli pitkään onnettomuus, ennen muuta siksi että se mahdollisti hierarkisen yhteiskunnan ja huononsi enemmistön ravinnon laatua. Tosin metsästäjä-keräilijöillä aikuisuutenkin päässeiden ikä ei ollut korkea.
Jotakin ovat tehneet oikein, koskapa parhaillaan rakentavat vironkielistä Viroa äidinkieli arvopohjana, ilman ison veljen kielivähemmistöä joka mielellään hoitaisi kaikkien talousasioita raha arvopohjana.
VastaaPoistaKommunismi vapautti virolaiset ns. rehellisten sielujen neuvoista nöyristellä rakentamaan omaa.
VastaaPoista"Suomessa tilanne oli parempi, mutta ei sentään niin hyvä, kuin yritimme länteen suunnatussa sotapropagandassa aikoinaan esittää. Vapaus oli suhteellista eikä demokratia kuulunut yhteiskunnan todellisuuteen ennen 1900-lukua."
VastaaPoistaEi kai meillä korostettu niinkään demokratiaa kuin sitä, että talonpojat ja muu väestö nautti lain suojaa ja saattoi turvautua tuomioistuimiin. Toki laki oli kirjoitettu yläluokkaisten hyväksi ja sitä sovelsivat yläluokkaan kuuluvat virkamiehet. Lisäksi useimmat kuninkaat halusivat suojella talonpoikia, jollei muuten niin näiden veronmaksukyvyn säilyttämiseksi. Tämä ilmeni jo 1600-luvulla kun Baltia joutui Ruotsin vallan alle. Talonpojat muistivat sen vanhana hyvänä Ruotsin aikana, saksalaissyntyiset aatelisherrat eivät niinkään. Vastaavasti näillä oli ongelmia, jos saivat läänityksiä Suomen puolelta eivätkä voineet noudattaa balttilaista hallintokulttuuria.
Ja kyllä eräänlaisena demokratiana voidaan pitää sitäkin, että Ruotsissa talonpojat olivat yksi neljästä valtiosäädystä. Muualla Euroopassa tämä oli hyvin harvinaista.
Totta maar. Kaikki pitää paikkansa. Suhteellista se oli, mutta verratapa nyt vaikka Venäjään ja Baltiaan.
PoistaIsoveli = Yhdysvallat?
VastaaPoistaKävin ensi kertaa Tallinnan Nigulistessa jolloinkin 80-luvun puolimaissa ja sittemmin lukuisia kertoja eri aikoina. Ei siellä mitään Sittowin Pyhää Yrjöä ollut. Onko tässä sekoitettu Tukholman suurkirkossa olevaan, Brunkebergin voiton kunniaksi teetettyyn jättiläiskokoiseen Sankt Göraniin, joka on arveltu voitavan attribuoida lyypekkiläisen Bernt Notken työhuoneen nimiin.
VastaaPoista(Tämä erehtymisvarauksella.)
Ei ole. Toki tämä on paljon vaatimattomampi.
PoistaVielä insisteerausta: Vuonna 2018 Tallinnassa Kumussa järjestettiin Sittowin teosten näyttely. HS:n Kaja Kunnas kirjoitti tuolloin näyttelyn kuraattorin sanoneen:
Poista"Nigulistessa on puuveistos Pyhä Yrjö ja lohikäärme. Sitä pidettiin välillä Sittowin veistoksena, ja Pyhää Yrjöä hänen omakuvanaan. Legenda elää kirjailija Jaan Krossin novellissa Neljä monologia anno 1506."
Siis "pidettiin välillä". Keskiaikaisten puuveistosten attribuoinnissa on suuria ongelmia. Meillä esim. "Liedon mestari" lienee tutkimuksessa jo todettu perättömäksi fabuloinniksi.
"Sittowin Pyhää Yrjöä" ei tunne Sirje Helmen ym. Viron taiteen historia (2000), eivät liioin mikään hallussani olevista Tallinnan (tai Viron) matkaoppaista (Kaurinkoski 2013; Piila 1992; Mäkeläinen 2019 ja, sokerina pohjalla, Kustannusliike Edistyksen matkaopas Tallinna, 1980.)
Mutta kriittisyyten pyrkivänä henkilönä pidän erehtymisvaraukseni voimassa.
No, mitäpä sanoakaan. Kirjailija itse sanoo: "On itsestään selvää, että tekijän tiedot muista kertomuksen tapahtumista, keskusteluista ja pohdinnoista ovat peräisin itse paikalla olleilta. Niin kuin aina historiallisten kertomusten sepittelijöillä". Tämä koskee Michelsonin tarinaa, mutta uskaltaisin epäillä, että sama pitää paikkansa myös Sittowiin nähden...
PoistaMuistelua
VastaaPoistaTapasin Jaan Krossin Viron toisen itsenäistymisen aikaa muutamaan kertaan ja tein isonkin haastattelun juuri ennen hänen siirtymistä politiikkaan, jota osallistumista Riigikokuun hän kyllä myöhemmin katui.
Kross oli helposti lähestyttävä ja kotonaan Tallinnan Harjukadulla vaimonsa Ellenin kanssa aika kului nopeasti.
Kross vertasi usein Suomen ja Viron historian kohtaloita ja kertoi myös omasta eurooppalaisuudestaan.
Sain sellaisen tuntuman, että ihan etäisyyden takia virolaisilla on juuri Keski-Eurooppaan ollut historiassa helpommin vaikutteita imevä kulttuurielämä, kunnes neukut pistivät rajat kiinni.
Voi vain kuvitella, miltä tuntui miehestä elää nuoruudesta asti tavoitellen korkeaa sivistystä ja joutua Vorkutin hiilikaivoksiin mielipiteidensä takia, palata sieltä ja nousta maailmalla arvostetuksi kirjailijaksi, jolle 2000-luvun alussa Nobeliakin veikattiin.
Kross osasi kirjoittaa historiaa niin, että neukkusensuurikin sen päästi läpi. Syvyydessä teoksessa on oikein oiva tarina tunnustajasta, joka kuvaa hyvin asennoitumista hirmuvaltaan.
Krossilla oli hyvin monipuoliset yhteydet Suomeen, kuten tänne Kajaaniinkin.
T.
Pekka Kymäläinen
Krossin suomennetun tuotannon kokonaisuudessaan lukeneena sallittaneen muutama reunahuomautus:
Poista- Kross itse kiisti monesti haastatteluissa kirjojensa olevan poliittisia allegorioita (näin myös vuoden 1991 jälkeen).
- "Hirmuvallasta" puheen ollen: Vielä enemmän Krossin inho tuntuu kohdistuneen natsiaikaan Virossa 1941 - 44.
- Esim. Salokannel tekee Sivistystahdossa Krossista virolaista "reservinupseeria", jos kaikki olisi mennyt toisin. Krossin Mesmerin piirin alkukohtaus Pätsin järjestelmää pilkkaavine ylioppisspekseineen ei lainkaan viittaa sellaisiin taipumuksiin Krossilla; hän tuntuu vieroksuneen militarismia ja auoritaarisuutta kaikissa muodoissaan.
- Kross karkotettiin sodan jälkeen vuosikymmeneksi itään, mutta Rakkaista kanssavaeltajista ei saa kuvaa, että kyseessä olisi ollut alinomaisesta repressiivisestä näännytyksestä. Meni uusiin naimisiin ja hankki itselleen Siperiassa jopa oman talon.
Kaikkiaan Kross tuntuu olleen suuri humanisti ja humaani, katkeroitumaton ihminen. Juuri siinä tuntuu olevan hänen suuruutensa lähde myös kirjailijana.
-
Saksalaiset Virossa
PoistaTotta on, että Kross muisteli todella katkeruudella saksalaisten toimia Virossa, erityisesti natsiaikana.
Hän käytti keskusteluissa joskus sanaa ”yli-ihmiset”, josta pystyi kyllä aistimaan. Toisaalta hän kehui Saksaa synkän historiansa syvällisestä läpikäynnistä.
Samaa mieltä olen ehdottomasti hänen humaanisuudestaan. Kertojan kyvyt olivat ja ovat kirjoissa edelleen näkyvissä.
Historian hämärästä nostettua
VastaaPoistaIhan äsken.
Ihan äsken TV-ohjelmassa sukurikas kommunistiaatelin edustaja Heikki Tuomioja väitti, että Ruotsi on kiinnostunut Suomen sotilaallisesta koskemattomuudesta.
Kyllä kommunistit tietää mikä kuuluu kaikenlaiseen sotilaallisen koskemattomuuteen.
Heikki Tuomiojalla on näköjään oikeus puhua ruotsalaisten kommnistien valtuutuksella Suomen sotilaallisesta koskemattomuudesta
"Ruotsi on kiinnostunut Suomen sotilaallisesta koskemattomuudesta."
PoistaEdellytyksellä, että se ei maksa Ruotsille henkilöuhreja. Krister Wahlbäckon uudessa kirjassaan sanonut sen hyvin.
Ps sinänä hyvät argumenttisi olisivat vieläkin parempia, jos luopuisit alatyylisestä nimittelystä. Erkki Tuomioja on (vasemmisto-)sosialidemokraatti, samoinkuin viittaamasi ruotsalaiset. Kommunisteja ruotsalaiset ovat vain siinä mielessä, että he toteuttivat (demokraattisesti) sen kommunismin, mitä sen oppi-isät tavoittelivat - niinkuin M. Gorbatsovin kerrotaan lausuneen siellä käydessään.
Suomesta voisi sanoa, että ilman sosiaalidemokraatteja olisimme josssain vaiheessa ajautuneet Tsekkoslovakian tielle.
Pakko jakaa modernina eurooppalaisena heti, koska keksin ihan itse eilen: suomalaisuudelle niin ominaiset 1800-luvun herätysliikkeet on keksitty herättämään kansa toistamalla ja uudelleen toistamalla ruotsalaiseksi! Sehän koettiin tarpeelliseksi maamme jouduttua/päästyä Venäjän valtakunnan osaksi jolloin pelättiin "kasakan vievän jos on löysästi kiinni"
VastaaPoista