Saimaata

 Komea kompilaatio

Ari Manninen, Saimaa. Koko tarina. readme.fi 2020, 821 s.

Täytyy sanoa, että tartuin tähän järkäleeseen melkoisen epäluuloisena. Se näytti olevan jonkinlainen ensyklopedian korvike aiheestaan, mutta oli niin sanoakseni aika kurittomasti kirjoitettu. Siellä on asiatekstin joukossa täysin henkilökohtaisia ja usein ikään kuin jonninjoutaviakin kohtia, kun blogissa ikään.

Käsitykseni kirjasta parani sivu sivulta. Suuri osa aineistosta oli minullekin tuttua, lähinnä sikäli kuin se koskee Saimaan vesistön keski- ja eteläosaa. Olen siellä vuosien mittaan jonkin verran veneillyt.

Mutta tekijä näyttää veneilleen peräti kuutisenkymmentä vuotta ja nähtävästi yleensä moottoriveneellä, jolla pääsee paremmin rantautumaan kuin minun purjeveneilläni. Muutenkin hän on paneutunut aiheeseensa todella antaumuksella. Sana intohimo taitaa olla tässä ihan paikallaan.

Kirja sisältää Saimaasta melkein mitä vain ja voisi myös sanoa yhtä ja toista tai miltei mitä tahansa. Tämä tavaton monitasoinen kirjavuus saattaa häiritä niitä niin sanoakseni reviisorimaisia lukijoita, joiden hengenlaatu enemmän tai vähemmän muistuttaa muumi-kirjoista tuntemaamme hemulia.

Lyhyesti sanoen kirjassa on useita temaattisia osia, jotka ovat osittain päällekkäisiä, kuten ensyklopediaankin kuuluisi. Siellä on Saimaan luontoa, Saimaata tilastoina, Saimaan muinaismuistoja, linnoja ja linnoituksia, alueen kuntia ja historiallisia tapahtumia, kuten vaikkapa sotien ja rajojen kuvauksia. 

Saimaan suurimpien saarten kohdalla on tehty paljon töitä, luulen, että harva tuntee moniakaan sellaisia saaria kuin esimerkiksi Sääminginsalo tai Ruokoniemi (jonka Telakanava tekee saareksi). Soisaloa kirjoittaja ei pidä saarena lainkaan.

Saimaalta löytyy suuri määrä myös sellaisia pieniä kanavia, joissa ei ole laivaliikennettä. Yleensä kai tunnetaan lähinnä Raikuu, mutta on niitä muitakin. Myös linnavuoria löytyy koko joukko. Sulkavan niin sanottu Pisamalahden linnavuori on epäilemättä komein, mutta hulppeita ovat monet muutkin.

Kaikenlaisia luonnonmuodostumia alueella riittää. Siellä on sulkavalaisten Kivikirkon, Ollin Lokson ja Rakokiven lisäksi jos jonkinlaista Kristuksen hautaa ja Ryöskänluolaa. 

Sivumennen sanoen, alueen hienoimmat ja pisimmät järkäleluolat löytyvät Sulkavan Linnavuorelta. Poikasena ryömin niiden kymmenien metrien pituisiin käytäviin joka vuosi, mutta enää en mahdu edes suuaukosta sisään. Aika aikaa kutakin.

Kirjassa on myös alueen historiaa, mutta ennen muuta tarinoita erilaisista persoonista, joita tällä seudulla on asustellut. Usein ne olivat kansanmiehiä ja –naisia, jotka ovat olleet tavalla tai toisella omituisia. Kuuluisan Kuikka Koposen polvella mummonikin kuulemma vielä istui ja tunnettu taikuri uhkasi viedä tytön Lokkilutoon, ellei hän opi lukemaan. Ongelma selvisi nopeasti kun lukeminen alkoi sujua.

Toinen minullekin tuttu henkilöhahmo on nimineuvos Kaarlo Hämäläinen, joka sai tuon alikapteenia vastaavan arvonsa Pietarin amiraliteetissa, Vallankumouksen jälkeen hän vaikutti Sulkavalla ja lähiseuduilla keräten muinaisesineitä. Hän kiinasi meilläkin ja jätti muistoksi valokuvansa, jossa komea mies univormussa ja miekan kera katsoo arvokkaasti kuvaajaa.

Alueen kartanoita on kuvattu aika vähän, mutta itse asiassa tuo varsinainen Savon kartanoalue jääkin hieman Saimaan länsipuolelle.  Siellä niitä –lähinnä sotilasvirkataloja- oli sitten sitäkin enemmän.

Uudempikin perinne Ruokolahden leijonasta lähtien on tallennettu kirjan sivuille ja muutenkin koko mahtava opus tekee hyvin päivitetyn vaikutelman. Tämän takia se joiltakin osin on sitten tietysti jo lähitulevaisuudessa vanhentunut, mutta niinhän se käy kaikille ihmisen töille.

Kirjoittaja on tietenkin hyödyntänyt laajasti myös edeltäjiään, joista merkittävin Saimaan kuvaaja on epäilemättä Aaro Nuutinen, myös vanhoja lehtiä on käytetty ja sitaatit antavat mukavan tervehdyksen omalta ajaltaan.

Jonkin verran venäläistäkin aineistoa Saimaasta ja sen alueesta, erityisesti Imatrasta on olemassa, mutta siitä voisi tehdä vaikka oman kirjansa. Kutkuttava ajatus on, että ruhtinas Barjatinskilla, joka mökkeili Saimaalla ja risteili siellä omalla laivallaan, jossa oli mukana hevonen ja rattaat, oli mukanaan myös kamera ja lehtitiedon mukaan hän kuvasi esimerkiksi Sulkavaa 1880-luvulla.

Olisipa mukava löytää noitakin kuvia. Nehän saattavat hyvinkin olla vielä olemassa, vaikkapa Ranskassa, jossa ruhtinaalla oli toinen huvila.

Kirjan suuria plussia on, ettei se pysähdy nurkkapatrioottisesti enempää pitäjän, läänin- kuin maakunnankaan rajalle, vaan kuvaa Saimaata kokonaisuudessaan.

Kaikki työmme tässä maailmassa on puutteellista, mutta kyllä tässä kirjassa harvinaisen monta tarinaa kerrotaan, vaikka tuskin nyt ihan sitä koko tarinaa.

Joka tapauksessa se ansaitsee paikkansa jokaisessa kunnan kirjastossa ja myös kunnantoimistojen matkailupuolella. Saimaan veneilijöille se on oikeastaan välttämätön. Toista se on saada tietää paikkoihin liittyvät tarinat kuin vain ällistellä omituisia nimiä.

Harmillista on, että kirjasta puuttuu hakemisto.