Euroopan naapurista

 Suhtautumisia

Kun kysyy ihmisiltä asioita, kannattaa aina miettiä, miten kysyy, jos haluaa jo etukäteen saada tietynlaisia vastauksia.

EVA esitti hiljattain suomalaisille kysymyksen, jossa ensin todettiin, että Venäjällä on omat ongelmansa ja sitten kysyttiin, onko suomalaisilla mitään syytä suhtautua maahan kielteisesti. 31% katsoi, ettei ole, mutta 50% oli sitä mieltä, että on.

Venäjän politiikasta mahdollisesti huolestuneiden –näin tulkitsen kysymyksen- määrä oli kasvanut vuodesta 2012 peräti 31 prosenttiyksikköä. Todettakoon nyt vielä erikseen, ettei kyselyssä lainkaan käsitelty suhdetta venäläisiin. Kehitys lienee enemmän tai vähemmän ymmärrettävä ottaen huomioon sen kansainvälisen konfrontaation ja pakotesodan, jossa meillekin on osoitettu paikkamme.

Iltalehti kertoo, että tuo kielteinen 30% on joka tapauksessa sama kuin eurooppalainen keskimäärä, joten ne, joilla on tässä suhteessa ollut ambitioita, voivat olla tyytyväisiä. Nato-jäsenyyttä kannatti kuitenkin vain 22% ja vastusti 45%, minkä arvaan ainakin muutamia harmittavan. Jos demokratian pääperiaatteita vähänkään kunnioitetaan, ei jäsenyyttä siis joka tapauksessa ole odotettavissa.

On aika selvää, miksi moni katsoo, että olisi vähän liikaa sanoa, ettei nykyiseen Venäjään ja sen politiikkaan olisi kerrassaan mitään syytä suhtautua kielteisesti. Mikäli olisi kysytty, suhtaudutaanko siihen kielteisesti, olisivat luvut varmaankin myös olleet aika korkeita, joskaan tuskin yhtä korkeita kuin tuolla nyt käytetyllä kysymyksellä. Pelkääminen tai vihaaminen ovat sitten taas jo aivan eri asioita.

Tässä yhteydessä on kiinnostavaa kysyä, miten Venäjällä suhtaudutaan länteen. Suomihan on ulkopolitiikassaan varsin tiukasti EU:hun sidottu.

EU:hun suhtauduttiin Venäjällä Levada-keskuksen tämänvuotisen kyselyn mukaan seuraavasti:

oikein hyvin suhtautui 5% (vuonna 2018 3%), etupäässä hyvin 44% (29), etupäässä huonosti 25% (33) ja oikein huonosti 11% (13). Sitten oli niitä, joiden  oli vaikea sanoa mielipidettään.

Suhtautuminen oli siis joka tapauksessa voittopuolisesti myönteistä: tänä vuonna yhteensä 49% suhtautui hyvin ja 36 %huonosti. Sitä paitsi muutosta parempaan päin oli tapahtunut aika lailla parin vuoden aikana.

Tätä voidaan verrata suhtautumiseen USA:han. Oikein hyvin suhtautui 4%(vuonna 2018 2%), etupäässä hyvin 38% (23), etupäässä huonosti 28% (20) ja oikein huonosti 18% (20).

Usein vihollisenakin koettu USA ei siis noussut ihan Euroopan tasolle myönteisissä arvioissa, mutta tilanne oli sielläkin merkittävästi parantunut.

Oliko Venäjällä sitten syytä pelätä Natoa kysyttiin tänä vuonna. 16% mielestä näin oli ehdottomasti, lähinnä näin olivat asiat 36% mielestä. Vastaus oli lähinnä kielteinen 12% mielestä.

Entä oliko Nato-mailla syytä pelätä Venäjää? 12% mielestä kyllä, 23% mielestä lähinnä kyllä ja 22% mielestä lähinnä ei.

Molemminpuolinen pelko oli siis ainakin jossakin määrin perusteltu noin puolesta vastaajista. Entä millainen Venäjän suhteen länteen nähden pitäisi olla?

3% mielestä se tulisi nähdä vihollisena (7% vuonna 2016), 16% mielestä kilpailijana (24), 67 mielestä partnerina (55), 11% mielestä ystävänä (4). Aika vähän siis on niitä, joiden mielestä on olemassa jokin syy näiden osapuolten pysyvälle vihollisuudelle. Ehkäpä sen idean kannattajat ovat hautoneet joitakin euraasialaisia tai muita geopoliittisia pilvilinnoja. Onhan sitä kaikenlaista evankeliumia sielläkin kansalle julistettu.

Entäpä suhde Kiinaan? Jättiläisen henkäys taitaa tuntua yhä voimakkaampana Venäjän takaraivossa, joten kysymys on varsin oikeutettu. Miten Kiinaan pitäisi suhtautua?

Vuonna 2020 12% katsoi olevan syytä suhtautua oikein hyvin, 53% lähinnä hyvin, 16% lähinnä huonosti ja 8% oikein huonosti. Kaksi vuotta aiemmin oli Kiinan rankkaus ollut hieman vieläkin parempi.

Hyvään suuntaanhan kansainväliset suhteet siis näyttävät venäläisten mielestä olevan menossa ja se on kovin ilahduttavaa. Levada-keskus on myös kysellyt laajasti ihmisten mielipidettä siitä, katsovatko he olevansa eurooppalaisia, pitävätkö he Venäjää suurvaltana ja onko muilla mailla syytä ottaa oppia Venäjästä.

Lyhyesti sanoen, enemmistö venäläisistä ei katso olevansa eurooppalaisia, yli 70% pitää Venäjää suurvaltana ja yli 50% katsoo, että Venäjä on muille jäljittelyn kohde. Yli 70% katsoo, etteivät ulkomaat toivo Venäjälle hyvää.

Muutokset ovat aika nopeita. Ei-eurooppalaisuus, johon liittyy myös kysymys siitä, haluttaisiinko liittyä EU:hun, on nopeasti kasvanut sekä Turkissa että Venäjällä. Ajatus Venäjästä taas suurvaltana on sekin aika tuore, vielä vuonna 2005 näin ajatteli vain noin 30% vastaajista.

Kukaan ei tiedä, miten monta vuotta (vuosikymmentä, vuosisataa?) mieletön sanktiosota tulee jatkumaan. Siitä on tietenkin pelkkää vahinkoa molemmille osapuolille ja Euroopalle luultavasti enemmän kuin Venäjälle.

Lohdullista on joka tapauksessa havaita, etteivät käsitykset maiden välisistä suhteista ole yksiselitteisesti ankkuroituneet päivänpolitiikkaan myöskään Venäjällä, jossa Levada-keskus näki Krimin kriisin aikoihin jo huolestuttavia hurmosilmiöitä.

Kiinnostavaa on myös havaita, ettei Suomen yleisessä mielipiteessä ole kyetty lyömään läpi ideaa Natoon liittymisestä, vaikka valtamedia on panostanut asiaan valtavasti vuodesta toiseen. Venäjä-kielteisyyttä –itse asiassa epäluuloisuutta- on sentään saatu aika huomattavasti puristettua esiin tietyllä kysymyksenasettelulla, vaikka sekin taitaa enimmäkseen asustaa vain pienessä osassa kansaamme.