Kahden aikakauden kirjoja

 Kaunokirjallisuutta

Martti Merenmaa, Vilpitön usko. Gummerus 1935, 304 s.; Veijo Meri, Sotaromaanit 1: Vuoden 1918 tapahtumat (1960), Tukikohta (1964) Otava 1961, 251 s.

Onpa jännittävää huomata, että näiden kirjojen ilmestymisen välillä on kulunut aikaa vain 25-29 vuotta. Kuitenkin ne tuntuvat tulevan aivan eri maailmoista.

Merenmaan kirja kuuluu ehdottomasti kaunokirjallisuuteen sanan alkuperäisessä mielessä. Meren kirjojenkaan tuskin voisi sanoa kuuluvan rumakirjallisuuteen, mikäli sellaista sanaa käytettäisiin, kuten oikeastaan asiaan kuuluisi. Kuitenkin niissä on aivan toisenlainen ote.

Merenmaan suku oli peräisin Itä-Karjalasta ja hän oli peräti runonlaulaja Arhippa Perttusen sukua. Nuorena hän ehti monenlaiseen puuhaan, opiskeli jopa Pietarin taideakatemiassa ja palveli sitten sisällissodassa valkoisessa armeijassa. Varsinaisen toimentulonsa kirjailija sai lehtimiehenä.

Kirjailijana Merenmaa kuului ns. Toukokuun ryhmään yhdessä Uuno Kailaan, Lauri Haarlan, L. Onervan ja eräiden muiden kanssa. Hän julkaisi myös lehteä Kauno-sanomat. Hänet laskettiin usein kirjailijoidemme eturiviin, kuten osoittaa Urho Verhon teos, jonka nimenä on Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan. Kirjailijoiden elämäkertoja.  Merenmaa kuoli vasta vuonna 1972.

Merenmaan isä oli veturinkuljettaja ja poika siis ehdottomasti tunsi sen miljöön, jota tässä romaanissaan kuvaa. Siinä päähenkilönä on muuan yksinkertainen ja puhdasmielinen poika, joka siirtyy maalaistalosta rautateiden palvelukseen ja siinä samassa modernin maailman paheiden ja intrigien piiriin.

Kuitenkin hän säilyttää uskonsa ihanteisiin, tuon raamatussa mainitun vilpittömän uskon, joka saattaa näyttää naiiviudelta ja ehkä sitä onkin. Sitä näyttäisi esiintyvän nimenmaan naissukupuolessa, mikä juuri antaa sille erityistä arvoa.

Sitä sankari etsii ja sen hän myös löytää. Uskonnollisuutta hänestä ei oikein löydy ja panettelija leimaakin hänet ateistiksi, mikä uhkaa aiheuttaa työpaikan menetyksen… Uskonnolliset intoilijat, sivumennen sanoen, osoittautuvatkin yleensä ulkokullatuiksi narsisteiksi.

Kaiken kaikkiaan tarina ei ole erityisen dramaattinen, mutta kyllä sujuvasti kirjoitettu ja sisältää paljon ajankuvausta. Syrjäisen maaseudun olojen tavaton arkaaisuus pistää silmään. Rautateiden moderni maailma ja pikkukaupungista avautuva meri on toista. Kaukomaat ovat siellä jo ikään kuin sataman takana ja rautatie johtaa lopulta sinne.

Romaanin kuvaama arvomaailma on sangen ahdashenkinen niin maalla kuin itse asiassa myös kaupungissa ja aivan erityisesti asia koskee sukupuolielämää. Mutta tämänhän voi todeta muustakin ajan kirjallisuudesta, aina Joel Lehtosta myöten. Porvarillisen ja talonpoikaisen miljöön ulkopuolelle sijoittuvat jätkät ovat sitten asia erikseen.

Veijo Meri on tietenkin Merenmaan aikalainen, mutta eri sukupolvea. Hän kasvoi kasarmiympäristössä ja tuntee siksi ainakin jonkin puolen sotilaselämästä, vaikka ei mihinkään sotaan osallistunutkaan, toisin kuin Merenmaa.

Sotienjälkeinen välisukupolvi joka tapauksessa tuotti niin sanotut vihaiset nuoret miehet, jotka yrittivät uudistaa kirjallisuutta ja saman tein koko yhteiskunnan arvomaailmaa.

Jälkikäteen katsoen heidän merkityksekseen jäi tien valmistaminen suurille ikäluokille ja niiden kulttuurivallankumoukselle, mutta kyllä hekin jo ilmensivät suurta irtiottoa siitä ikiaikaisen traditionaalisesta ja talonpoikaisesta suomalaisuuden maailmasta, joka vielä on vahvasti Merenmaan romaanin taustalla.

Meren Vuoden 1918 tapahtumille on ominaista eräänlainen kovaksi keitetty, toteava tyyli, jossa asioita ei jäädä päivittelemään eikä selittelemään. Ne vain tapahtuvat.

Absurdissa ja groteskissa ympäristössä käsittämätön ja kammottava on muuttunut normaaliksi. Kukaan ei tunnu tietävän mistään mitään, saati johtavan sitä toimintaa, joka tapahtuu. Älyttömät laumareaktiot ilmenevät tyttöpunakaartilaisten suorittaman joukkomurhana, mikä ennen pitkää takaa heidän oman teloituksensa. Valkoisella puolella joukkojen johtamista yrittävä älykääpiö tapattaa itsensä keikkuessaan juoksuhaudan reunalla pistooleineen.

Tapahtumissa on paljon selittämätöntä ja itse asiassa muuta ei oikein olekaan. Mukaan sopivat hyvin niin yllättävä puolen vaihdos ja kaverien tappaminen kuin veijarimainen hevosen huijaaminen vankileiriltä. Järjetön on muuttunut normaaliksi ja keskushenkilöiden absurdia tavoitteleva kielenkäyttö tuntuu sopivan juuri tähän kummalliseen maailmaan.

Tukikohta tapahtuu jopa selvästi ilmoitetussa ajassa ja paikassa: Kivennavan Lipolan kylässä talvisodan alkaessa. En ole selvittänyt itselleni, mitä siellä oikeasti tapahtui. Venäläinen wikipedia mainitsee kylän tulleen valloitetuksi sodan kolmantena päivänä.

Romaanissa tukikohtaan saapuu nuoria miehiä, joiden mielenkiinto kohdistuu etupäässä kylään jääneeseen opettajattareen. Varusmiesmäistä keppostelua riittää ja puheet ovat kasarmimaista hevosenleikkiä ja nokkeluutta. Naapurin puolen sotavalmisteluja ei oteta ihan vakavasti, vaan todistellaan yhä uudelleen, etteivät ne nyt ainakaan voi olla tulossa.

Kun ne sitten tulevat, ei asiaa olla aluksi uskoa, mutta pienestä joukosta tehdään pian selvää. Eiväthän miehet ole edes tulleet asentaneeksi konekivääriä ampumakuntoon ja bunkkerikin on valmistautumaton ottamaan vihollista vastaan.

Romaanille on ominaista hyvin samanlainen absurdi tunnelma kuin Vuoden 1918 tapahtumille. Kaikki tuntuu aluksi olevan vain jotenkin kummallisella tolalla, mikä kelpaa lähinnä vitsailun aiheeksi. Äkkiä se muuttuu  raa’aksi todeksi.

Tämä sodan maailma on tietenkin hyvin kaukana Merenmaan rauhanaikaisesta idyllistä. Merenmaan nuoret miehet harrastavat myös hevosenleikkiä topparoikassa ja tytöt kiinnostavat heitä kovasti, mutta puheet ovat hyvin siistejä ja ehkä jopa ajatukset…

Eivät ne puheet riettaita ole Merelläkään, mutta sodan maailma eroaa joka tapauksessa jyrkästi rauhanaikaisesta. Kuvauksen tekniikka on myös erilaista ja tuntuu, että Meri pysyttelee koko ajan tiukasti nykyisyydessä siinä kuin Merenmaan henkilöiden historia ja pyrkimykset ovat koko ajan läsnä.

Mutta miksipä verratakaan keskenään noin erilaisia kirjoja? Syy vertailuun juuri tässä ja nyt on se, että kirjat sattuivat samaan aikaan tulemaan mukaan kirjaston hyllyltä. Ja on kuin onkin kiinnostavaa ajatella sitä tavatonta eroa, joka on niin lähellä toisiaan ilmestyneillä kirjoilla.

Kyllä se sota-aika oli suuri vedenjakaja.