Rautasuden kaupunki

Pohjoinen Jerusalem

 

Habent sua fata oppida voisi ns. oppineesti sanoa Vilnasta. Se oli kaupunki, jota valloittajat eivät perustaneet, toisin kuin Tallinnaa ja Riikaa.

Asia johtui siitä, etteivät valloittajat, tässä tapauksessa ristiritarit koskaan kukistaneet liettualaisia, joiden uskontokin säilyi pakanallisena hyvin kauan: jopa suuriruhtinaan hovin tasolla lähes 1400-luvulle saakka ja kansan keskuudessa ties miten kauan. Itse asiassa ristiritarit voitettiin perin pohjin Tannenbergissa 1410 eivätkä koskaan päässeet omalla tavallaan soveltamaan Kristuksen oppia Liettuassa.

Liettuan suuriruhtinaskunnan pääkaupunkina Vilnasta tuli suuri pohjoinen keskus ja renessanssikulttuurin kehto vain pitäisikö sanoa ahjo. Siellä menivät naimisiin myös Juhana-herttua ja Katariina Jagellonica. Lublinin unionin (1569) jälkeen Vilnan asema Puola-Liettuan toisena pääkaupunkina Krakovan ja sittemmin Varsovan rinnalla kuihtui.

Mutta suurvallan perinteet jäivät. Ajan mittaan niihin sisältyi yhä enemmän puolalaisuutta ja muistammehan, että Puolan kansallisrunoelma Pan Tadeusz tapahtuu Liettuassa ja alkaakin sanoilla Litwo! Ojczyzno moja! -Voi isänmaani Liettua! Ja Vilnassa sen kirjoittajakin Adam Mickiewicz aikoinaan asui.

Vilna oli yksi niitä pääkaupunkeja, joiden asukkaista suurin osa oli vieraskielisiä. Vuoden 1897 henkikirjoituksessa kaupungin asukkaista juutalaisia oli 40% puolalaisia noin 31%, venäläisiä 20% ja liettualaisia 2,7%.

Vuonna 1923 puolalaisia oli asukkaista noin 60%  ja juutalaisiakin oli 33%, mikä yhä antoi kaupungille sen epävirallisen tittelin Pohjolan Jerusalemina. Se oli maailman suurimpia juutalaiskeskittymiä.

 Varsinaisesti liettualaisia ei sitten joukkoon enää paljon mahtunutkaan ja kaupunkikin kuului ensimmäisen maailmansodan jälkeen uudelleen syntyneeseen Puolaan siihen saakka, kun neuvostomiehittäjät myötäjäisinä liittivät sen jälleen Liettuaan vuonna 1940. Vilnan takia Liettua ei voinutkaan koskaan osallistua sellaiseen reunavaltioyhteistyöhön, jossa Puola oli mukana.

Nuo luvut saattavat kaivata hieman tulkintaa ja epäilemättä moni liettuankielinen ilmoittautui puolankieliseksi. Väestönlaskijatahon intressitkin on syytä huomioida, mutta selvää joka tapauksessa on, ettei Vilna kovin liettualaiskansallinen ollut noina aikoina.

Sivumennen sanoen, Helsinkiinkin tuli suomenkielinen enemmistö vasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Kolmas esimerkki vieraskielisestä pääkaupungista voisi olla vaikkapa Tbilisi (Tiflis), jossa armenialaisuus oli vallitsevana. Vuonna 1803 armenialaisia oli kaupungin väestöstä peräti 92,6 prosenttia. Vuonna 2002 gruusialaisia kuitenkin jo sentään oli noin 84 prosenttia ja armenialaisia enää vain 7,6 prosenttia.

 Venäläisiä laskettiin Tbilisissä olleen vuonna 2002 vain kolmisen prosenttia. Enimmillään heidän osuutensa oli lähennellyt kolmasosaa, mutta vähentynyt jo neuvostoaikana. Tärkeänä taustatekijänä eri kansallisuuksien osuuden muutoksille niin Vilnassa, Helsingissä kuin Tbilisissäkin oli kaupungin voimakas kasvu.

Helsingissäkin oli venäläisten osuus 1800-luvun puolivälissä samaa luokkaa kuin(suomenkielisten) suomalaistenkin. Puolentoista miljoonan metropolissa he ovat jo pieni vähemmistö.

Vilnassa kaupungin juutalaisväestö murhattiin kaikkien tuntemassa Shoahissa. Liettualaisia on Vilnan asukkaista nyt 67%, puolalaisia 15,4%, venäläisiä 9,7%, valkovenäläisiä 2,7% ja ukrainalaisia 0,8%. Lisäksi tulee muutama prosentti tarkemmin määrittelemättömiä.

Koko Liettuassa on laskettu juutalaisten määrän vuonna 2016 olleen vain 2700 henkeä ja laajemman määritelmän mukaan 6500 henkeä. Suurin osa heistä asuu Vilnassa.

Vilnan rooli Pohjolan Jerusalemina on kuitenkin nyt peruuttamattomasti historiaa, omassa lajissaan sangen kiehtovaakin historiaa. Sitä ei ole mahdollista hävittää väkivalloin.

Vilna on yhä kaupunki, jota varmaan hyvällä syyllä voi yhä nimittää monikulttuuriseksi. Muualla Euroopassa kehitys näyttää yhä useammin johtavan kotimaisen aineksen vähittäiseen syrjäytymiseen tulijoiden tieltä. Vilnassa, kuten muuallakin Baltiassa trendi on ollut toisenlainen.

 On kiinnostava kysymys, kuinka kauan tämä jatkuu ja mikä merkitys sillä on. Ainakin voidaan havaita, että liettuan kieli on Vilnassa nyt arvossaan eikä sen rinnalle pääse enempää puola kuin englantikaan, venäjästä puhumatta. Tallinnassakin voi vapaalla kädellä tehdyn arvion mukaan havaita tilanteen olevan toinen, Suomesta en tässä yhteydessä puhukaan.