Näin taas naapuria

 

Pikakäynti Tukholmasssa

 

Vuosikymmenten mittaan sitä havaitsee milloin minkin asian tässä maailmassa muuttuvan, siis oman itsensä ohella. Tukholma on paikka, josta olen aina tykännyt. Nähtävää ja koettavaakin siellä on aina riittänyt. Ei se nyt mikään Pietari ole, mutta silti sekin on sen verran erilainen kuin kotimaa, ettei sinne tunne turhaan tunne menevänsä.

Helsingistä tulevien laivojen oleskeluaika kaupungissa tuntuu lyhentyneen ja kun hiljempaa ajaa, säästyy polttoainetta. Risteilymatkustajalla jää perillä kuitenkin sen verran vähän aikaa, ettei siinä ehdi juuri yhtä museota enempää, ainakin mikäli vielä syö kaupungilla, mikä yleensä aina kannattaa. Ruoka on siellä aina ollut parempaa kuin vaikkapa Etelä-Euroopassa keskimäärin.

Mutta yllättäen naapuri näyttää nyt omaksuneen kummallisia tapoja, jotka liittyvät jokapäiväisen elämän hankaloittamiseen. Viisas turisti varaa toki aina mukaansa aina hieman käteisvaluuttaa siltä varalta, ettei maksukorttia hyväksytä. Kieltäytyminen ottamasta vastaan seteleitä on se sijaan jo outoa.  Sehän oli laitonta ainakin Suomessa vielä hetki sitten ja lienee vieläkin.

Suomen raha näet oli/on maassamme ns. laillinen maksuväline ja jokaisesta maksusta oli kaikkien suostuttava ottamaan vastaan Suomen pankin seteleitä siitä arvosta, kuin niihin oli painettu, vaikka itse paperin arvo lähenteleekin nollaa. Näin estettiin keinotekoisten kurssien syntyminen esim. kovan/metallirahan ja paperirahan välille. Meillä ei myöskään koskaan ole ollut niitä pimeitä dollarimarkkinoita, jollaiset olivat kaikissa ns. kaalimaissa virallisen rahan pakkokursseineen.

Mutta nytpä törmäsin kylttiin, jossa luki non-kontant magasin, kyseessä taisi olla pieni leipäkauppa Östermalmin hallin lähellä. -No, eihän tämä ongelma ollut, kun meikäläisellä modernina setämiehenä on ollut pankkikortti/luottokortti jo vuosikymmenet.

Mutta periaate oli outo. Vielä oudommalta se alkoi näyttää, kun Värtasatamassa meneillään olevilla messuilla ei kortti sitten kelvannutkaan missään, ei edes ovella. Itse asiassa se kelpasi vain kuppilassa, jossa oli asiasta kertova kyltti.

Messuille sisään oli sen sijaan mentävä käyttämällä kännykän maksuäppiä, jollaista minulla ei ollut. Ostokset  taas oli tehtävä ainoastaan ja vain käteisellä. Asiasta meinasi jo tulla ongelma, mutta sain armon ja euroni hyväksyttiin jonkinlaiseen kurssiin useammassa paikassa, valitettavasti niitä vain oli kovin vähän.

Kännykällä maksaminen on Ruotsissa ollut pakollista esimerkiksi busseissa jo iät ja ajat ja olen senkin joskus onnistunut tekemään. Takseissa eivät kaikki kuulemma kuitenkaan hyväksy korttia, joten käytin itse tuota maanmainiota Uber-sovellusta, jonka kanssa ei rahaa tarvitse käyttää eikä myös pelätä tulevansa huijatuksi. Se on sitä paitsi vielä halpaakin.

Maksuäppi kuuluu olevan meilläkin kovasti tulossa käyttöön eikä se varmaan hullumpi systeemi olekaan. Itse asiassa taksien soisi myös ryhtyvän käyttämään jotkin yhteistä äppiä, mutta ei kai siitä mitään tule. Suomen taksihomma pilattiin kertaheitolla yhden markkinauskovaisen ääliön toimesta.

Joka tapauksessa normaalit arkirutiinit sentään saatiin sujumaan, vaikka välillä saikin vähän raapia takaraivoa. Yllätys on kyllä se, ettei käteinen aina kelpaa -mutta eipä korttikaan. Ehkä ne joskus saavat asian päätettyä ja tämänkin asian standardisoitua. Ruotsihan oli aikoinaan esikuvallinen maa monessa suhteessa, kunnes hysteeriset obskurantit saivat kehitettyä sinne rinnakkaisyhteiskuntia, joiden kanssa elämisestä tulee heille riesaa vielä vuosisadoiksi.

Muuten, menneiden vuosisatojen historiaan Tukholmassa kannattaakin aina tutustua ja tilaisuuksia siihen on monissa paikoissa.

Kuten tiedetään, noihin vanhoihin muistoihin liittyy aina myös Suomi tavalla tai toisella, vaikka se oudon systemaattisesti unohdetaankin. Kyseessä on jokin kovin mystinen refleksi, joka muistuttaa meikäläistä historiattomuutta, presentismiä. Siellä historia on kyllä paljon esillä, toisin kuin miellä, mutta Suomen historiasta Ruotsin osana tiedetään siellä vielä vähemmän kuin meillä Ruotsin tuon ajan historiasta ja se on todella vähän se.

Jotenkin luontevalta tuntuu tässä yhteydessä, että kun kerrotaan vaikkapa nyt Kaarle Knutinpoika Bonden kolminkertaisesta kuninkuudesta, jätetään mainitsematta hänen asemansa Viipurin linnanherrana. Myöskään keskiaikaisten kirkkojen kohdalla ei mainita Suomea, eikä kyllä muussakaan yhteydessä.

Viikinkien osalta asia onkin ymmärrettävämpi, vaikka viikinki-sana lieneekin tarkoittanut pikemmin liikkuvaa rosvoa kuin tiettyä kansanryhmää. Rosvoja toki mekin maailmalle lähetimme ja Sigtunan poltti joku ilmeisesti suomalainen heimo, mikä on maininnan arvoinen suoritus. Karjalaiset ja virolaiset ovat olleet kiinnostuneita tästä kunniasta.

Mutta mitäpä tästä. Muut museot saivat nyt ajan puutteen takia jäädä ja pistäysin vain Hedvig Eleonoran kirkossa, jossa oli menossa useamman vauvan kasteseremonia. En nyt päässyt kunnolla havainnoimaan, onko tässä kirkossa merkkejä siitä sekularisaation huimasta etenemisestä, jonka ruotsalaisissa kirkoissa on viime vuosikymmeninä voinut havaita yhtä hyvin kuin sikäläisissä kuolinilmoituksissa, joissa risti olisi kuvituksena sensaatio.

Seuraavan kerran täytynee mennä Tukholmaan pitemmäksi ajaksi, ainakin yhdeksi yöksi. En oikein tiedä, onko siellä katsomisen arvoista teatteria, mutta luulen, että on syytä ainakin kokeilla, niin sittenpä jotakin tietää. Kun Pietari nyt on poissa laskuista, on tullut käytyä Virossa ja Liettuassa ja kokemukset ovat olleet hyvät.

Tuli muuten mainittua tuo Östermalmin halli, joka on usein kuulunut käyntikohteisiini. Se oli hiljattain remontissa ja nyt se näyttää olevan parempi kuin koskaan ennen ja hyvähän se on ollutkin aina.

Tätä sopii verrata Helsingin vanhan kauppahallin ja kauppatorin alennustilaan. Ilmeisesti suurten risteilymatkustajien ryhmien tarpeisiin tori on nyt täynnä pelkkiä rihkamakauppiaita ja sekundamättöjä tarjoavia kojuja. Kauppahallissa on sama alamäki havaittavissa, vaikka sieltä sentään vielä saa edes kalaa, torillahan ei ole sitäkään…

Nuo risteilymatkustajat taitavat olla meillä yhä harvinaisempia. Pietari oli maailmanluokan nähtävyys, jonka takia kannatti jo lähteä risteilemään ja käydä siinä matkan varrella vaikka Helsingissä. Nyt saamme taas unohtaa sen Pietarin potentiaalin ties miten pitkäksi aikaa.

Hakaniemen hallissa en ole sen uuden avautumisen jälkeen käynyt, joten parempi olla puhumatta siitä kovin paljon. Sen olen sentään kuullut, ettei Reinin liha enää jatka siellä ja se kuulostaa kyllä pahaenteiseltä. Orwellilaiset torijäljitelmät, kuten Ruoholahden mikä lieneekään hallikäytävä, myyvät valmiina pakattua eli silputtua tavaraa, joihin yritetään assosioida oikean hallin tunnelmaa asettamalla esille oikeita juustokiekkoja ja lihapaloja.

Stockmann ylpeilee englanninkielisellä ruokamarketillaan, joka mukamas on ensimmäinen maassamme. Missähän suhteessa? Kaikkialla on samaa tavaraa, lihaa ja kalaa, joka on erotettu luista ja ruodoista, juusto on silputtu ja pakattu ja niin edelleen.

Kiinalaisilla on tuhatvuotinen gastronominen perinne ja vanha se on gruusialaisillakin. Moniin sikäläisiin ruokiin kuulu ehdottomasti mukaan myös luut. Mistä sellaisiin saa tässä maassa edes raaka-aineet?

Entäpä tavallinen kunnon hernekeitto, johon pannaan savupotka sekaan? Entäpä tavallinen perinteinen lihakeitto?

No, enpä viitsi jatkaa. Saatan erehtyä, mutta minusta tuntuu, että vähittäiskaupan monopolit meillä ovat onnistuneet tuhoamaan perinteisen keittotaidonkin perusteet.

Kun kunnollista perinneruokaa ei mistään ole saatavissa, alkavat uudet sukupolvet uskoa, ettei se koskaan ole hyvää ollutkaan ja jauhavat sen sijaan kaiken maailman jonninjoutavaa rehua, joka sitä paitsi maksaakin tolkuttomasti. Olisiko Ruotsi gastronomiassa paremmalla kannalla kuin Suomi. Saatuani taas aivan satunnaisen välähdyksen naapurin ruokamaailmaan olisin kyllä taipuvainen vastaamaan kysymykseen myöntävästi.