Sekasortoista aikaa

 

Väkivallan asiamies

 

Pavel Malkov, Kremlin komendantin muistelmia. Edistys 1964, 340 s.

 

Nimikuulu Sosialistisen opiskelijaliiton Musta kirja koostui sitaateista, joita pidettiin neuvostovastaisina. Se ilmoitti olevansa todistusaineisto imperialismin ja äärioikeiston vaikutuksesta Suomen korkeakouluopetuksessa.

Älylliseltä tasoltaan tämä aineisto oli pelkkää wokeilua, siinä ei edes yritetty argumentoiden osittaa, mikä vika esitetyissä lainauksissa mahdollisesti oli. Riitti, kun ne suhtautuivat kriittisesti siihen tarinaan, jota brežneviläinen Neuvostoliitto omasta itsestään ja maailmasta esitti.

Erään tuossa kirjasessa esitetyn lainauksen mukaan R.R. Palmerin uuden ajan historiassa oli sanottu: vuonna 1918 kommunismi merkitsi kaaosta, mutta vuonna 1945 se oli hyvin järjestetyn suurvallan elämäntapa.

Kirjasen kokoajille näytti olevan itsestään selvää, ettei mitään kaaosta koskaan ollut eikä voinutkaan olla, moinen puhe oli siis pelkkää rienausta.

Olihan itse Vladimir Iljitš jo etukäteen kuuluisassa artikkelissaan Pystyväkö bolševikit pitämän valtiollisen vallan? selittänyt vakuuttavasti perustellen, että kansan oma valta oli tavattoman helppo perustaa, eikä edes tarvinnut mitään erityistä suojelua väkivaltakoneistojen taholta -omaa valtaahan se oli ja sellaiseksi ymmärrettiin. Silloin toteltiin innolla ja vapaaehtoisesti.

Että tapahtuisi, mitä kirjoitettu on, selostettiin vallankumousajan tapahtumat historiankirjoituksessa juuri tässä hengessä. Suomeksi oli saatavissa lähinnä pari panegyyristä teosta Suuren Lokakuun ihmeellisistä päivistä ja kansan verenimijöistään saavuttamasta voitosta.

Tietenkin kaikki tapahtui viime kädessä väkivalloin, sillä tieteellinen ajattelu edellytti, että väkivalta oli yhteiskunnallisen taistelun korkein muoto ja kaiken edistyksen kätilö. Se ratkaiseva ero entiseen valtaan oli, että nyt kaikki tapahtui kansan toimesta ja kansan hyväksi. Mallikelpoisen järjestyksen säilymisestä tuyoss prosessissa ei Marxismi-leninismin opiskelijalla ollut epäilystäkään.

Sanomattakin on selvää, että se kirjallisuus, jota neuvostoaikana julkaistiin Suuresta Sosialistisesta Lokakuun Vallankumouksesta, joka nyt on jo kauan sitten tunnustettu vallankaappaukseksi, oli tarkoin sensuroitua eli lyhyesti sanottuna väärennettyä.

Sen tarkoituksena oli legitimoida bolševikkien vallananastus ja vähintäänkin jättää kertomatta sellaiset asiat, jotka eivät sopineet kauniiseen kuvaan. Tarpeen vaatiessa keksittiin uuttakin aineistoa.

Joskus sentään lipsahti kustantajalta, jopa tuolta poikkeuksellisen puisevalta aja oikeaoppiselta Edistykseltä sellaisiakin kirjoja, joissa oli ainakin jotakin sen kaltaista totta, joka paljasti heti historiallisten kiiltokuvien falskiuden.

Sellainen kirja oli Smolnan ja Kremlin komendanttina palvelleen matruusi Pavel Malkovin muistelmat. Niistä käy hyvin ilmi se kaikkialle levinnyt anarkia, joka vallankaappauksen jälkeen vallitsi Venäjällä. Valta oli sillä ja vain sillä, jolla oli takanaan asevoimaa. Vähintään tarvittiin revolvereita ja mausereita, enimmillään konekivääreitä ja jopa tykkejä. Itse asiassa talonpoikia vastaan jouduttiin käyttämään jopa lentokoneita ja taistelukaasuja.

Näissä talonpoikaista kansaa vastaan suunnatuissa hommissa kunnostautui nouseva tähti, Mihail Tuhatševski mutta nuo merkittävät operaatiot tapahtuivat vasta pari vuotta Suuren Lokakuun jälkeen. Sama väkivallalla hallitsemisen perinne kuitenkin oli ollut vallalla jo kauan.

Anarkian asteesta kertoo vaikkapa se, että itse uuden hallinnon päällikkö Lenin ryöstettiin yöllä Pietarissa ja hänen komea autonsa otettiin rosvojen haltuun. Ei siinä auttanut, että herra ilmoitti olevansa Lenin. Vastaukseksi tuli: Ole sinä vain Levin, mutta minä olen Ivanov ja hallitsin Pietaria yöaikaan!

Anarkian vallitessa nousivat aktiivisiksi tietenkin myös varsinaiset aatteelliset anarkistit ja Malkov kertoo siitä, miten näitä oli nujerrettava aseellisesti. Kuitenkin aateveljet ainakin tuolla kertaa päästettiin vapaaksi ja annettiin jonkin pitää vielä edes yksi revolveri, suuri määrä aseita kuitenkin takavarikoitiin.

Kuten Max Weber on esittänyt, valtiolla täytyy olla alueellaan väkivallan monopoli, muuten se ei ole des valtio. Tuollaista monopolia ei Venäjällä vuosien 1917- 1918 vaihteessa ollut vielä kenelläkään. Bolševikkien käskettävissä oli vain joukko latvialaisia, jotka ties mistä syystä olivat säilyttäneet sotilaskurin ja tottelivat esimiehiään. Lisäksi oli tšekan joukkoja, muun muassa kiinalaisia ja suomalaisia ja asetettiinhan niitä miliisejäkin. Matruuseissa oli myös jonkin verran luotettavaa väkeä.

Mikäli jokin määräys piti panna toimeen, lähetettiin asiaa hoitamaan aseellinen joukko. Joskus kuitenkin kävi niin, että hallitusta edustaville aseellisille joukoille tuli keskinäistä erimielisyyttä ja Malkov kuvaa, miten miliisit ja tšeka aikoivat jo tosissaan käyttää konekiväärejä toisiaan vastaan. Vasta viime hetkessä saatiin rauha aikaan.

Järjestys oli muutenkin aivan olematonta. Kuten tunnettua. Lenin kansankomissaareineen majaili entisessä aatelityttöjen oppilaitoksessa, Smolnassa (Smolnyi institut). Se on pitkä rakennus ja hallituksen ja sen palveluskunnan lisäksi siellä asusteli aluksi vielä muitakin.

Malkov kertoo, miten joskus havaittiin jonkin kovin herrasmiehen näköisen tyypin hiippailevan Smolnaan. Oliko kyseessä vakooja? Kuulusteluissa ilmeni, että rakennuksessa majaili naisten ns. kuolemanpataljoonan entisiä jäseniä, jotka olivat henkensä pitimiksi alkaneet harjoittaa prostituutiota. Juuri niiden asiakkaaksi herrasmies oli menossa ja kiitteli noiden hienojen naisten palveluksia Malkovillekin.

Tämä ongelma oli helposti ratkaistavissa ja kuului juuri Malkovin alaan: ylimääräiset asukit häädettiin kansaa -sitä oikeata kansaa- edustavan hallituksen päämajan rakennuksesta… Kyseessä olivat sitä paitsi rappeutuneen riistäjäluokan edustajat.

Vaikeampi kysymys nousi esille, kun Talvipalatsiin tunkeutunut kansa huomasi, että sen kellareissa oli tuhansia litroja viiniä ja muuta alkoholijuomaa.

Sinne virtasi nyt kansa ja joi itsensä sikahumalaan keisarin parhailla viineillä. Järjestystä pitämään lähetettiin sotilaita, kaiketi noita harvoja uskollisia latvialaisia, mutta ennen pitkää hekin olivat täydessä hutikassa ja hirveä meno ja mellastus valitsi Nevan rannoilla, jonne väkeä tulvi pilvin pimein.

Kyseessähän oli epäilemättä ja kiistämättä itse kansa, joten joukkoampumistakaan ei oikein voinut julkisesti suorittaa. Niinpä esitettiin ajatus, että ainakin parhaat juomat pelastettaisiin ja vietäisiin Smolnaan. Malkov torjui ehdotuksen kauhuissaan: kansan hyökyaaltoa itse vallankumouksen päämajaan ei silloin voisi estää mikään.

Niinpä komendantti uskollisineen lähti Talvipalatsiin ja alkoi särkeä pulloja. Viini lainehti kellareissa ja sitä pumpattiin Nevaan palokunnan pumpuilla. Ihmiset yrittivät vielä juoda kaikkea, minkä käsiinsä saivat, mutta ennen pitkäähän aine loppui.

Näin pelastettiin ainakin bolševikkien valta kansalta, joka oli nyt hallituksensa kanssa eri mieltä. Nyt näytettiin, kuka on kuka. Vielä hiljattainhan kansa oli innolla täyttänyt Leninin tunnusta: ryöstäkää ryöstettyä! (Grab nagrablennoje!), eli ottakaa takaisin se, minkä lurjukset ovat tieltä ottaneet.

Malkovin puheita kuolemanpataljoonan prostituoiduista ja monesta muustakaan asiasta ei kannata ottaa ihan täydestä. Kuitenkin nuo lukuisat kertomuksen siitä, miten määräysten toimeenpano oli aina varmistettava aseella uhaten, ovat hyvin uskottavia ja saavat vahvistuksensa lukuisista eri lähteistä.

Todennäköisesti ruumiitakin tuli noissa yhteyksissä paljon, mutta sitä komendantti ei kerro. Hänellä ja hänen kustantajallaan oli tälle syynsä.

Jopa suomeksi oli siis kyllä olemassa aineistoa, johon tutustumalla aktiiviset opiskelijanuoret olisivat voineet koetella sellaisia järjettömiä väittämiä, joiden mukaan Suuren Lokakuun vallanottoa muka olisi seurannut hyvä, proletaarinen järjestys.

Mutta kaikille uskontoa muistuttavien ideologioiden kannattajille on ominaista, etteivät he halua koetella ideologiansa perusteita.  Näin on ollut ja näin in aina oleva.