Anakronismeja ja aivokummituksia

 

Olemassa olemisen kysymyksiä. Suomi ja Savo

 

Kysymys siitä, mitä olemassa oleminen on/tarkoittaa ja mitä ei, on aina ollut filosofeille läheinen. Keskiajalla puhuttiin realisteista ja nominalisteista, joiden kiistat koskivat yleiskäsitteiden olemassaoloa tai sen puuttumista. Eksistentialistit keksivät vuorollaan tuon tuoreen aihepiirin ja onhan niitä sen kaivelijoita ollut maailman sivu. Tärkeähän asia on.

Historian populaaritulkinnoissa ja vähän muissakin törmää usein kysymykseen siitä, oliko Suomi jossakin tietyssä historian vaiheessa olemassa vai eikö ollut. Kiivaimmat nominalistit (vai realistit?) väittävät, ettei mitään Suomea ollut eikä voinut ollakaan ennen kuin sen virallisten paperien maailmassa voidaan todeta saaneen poliittisen olemassaolon.

Mainittakoon tässä yhteydessä, että tunnettu venäläinen kirjallinen hahmo Kozma Prutkov (joka oli ja on kirjallisena olemassa, vaikka hänen kerrotaan päättäneen maallisen olemassaolonsa muuttumalla musteläiskäksi) on eräässä kuolemattomassa mietelmässään sanonut, että todellisuuden ytimeen voi päästä vain valtion palveluksessa.

Ehkäpä voimme siis viitata kintaalla puheille sellaisesta Suomesta, joka olisi ollut olemassa ennen vuotta 1809? Vai voimmeko itse asiassa ottaa viralliseksi syntymävuodeksi 1917? Eikös tässä hiljattain juuri kaikkialla kerrottu, että Suomi täytti sata vuotta? Vai eikö muka täyttänytkään?

Toki jo 1500-luvulla tuli Ruotsin kuninkaiden titulatuuriin Suomen suuriruhtinaskunta, joka ei rajoittunut Juhana-herttuan aikaiseen Suomen herttuakuntaan, vaan ulottui idässä aina Rajajoelle saakka ja pohjoisessakin kenties jopa Jäämerelle saakka.

Myös Suomen menneisyydestä kertovat Suomen kronikat1600-luvulla (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=suomen+kronikka )puhuivat jo paljon suuremmasta Suomesta kuin varsinaisesti siitä läntisestä alueesta, josta maa oli saanut nimensä. Vastaava kehityshän tapahtui kaikkialla: Viron käsite tuli Virumaan pohjalta, Saksa Saksin ja niin edelleen. Britannian (Grande-Bretagne) nimitys lähti Bretagnesta (Brittany) ja niin edelleen.

Ainakin jo 1600-luvulla ymmärrettiin Suomella Ruotsin valtakunnan sitä aluekokonaisuutta, joka oli Pohjanlahden itäpuolella ja 1700-luvulla osattiin jo huolestua sen pysymisestä valtakunnan yhteydessä. Poliittinen heräily Suomessa oli tosiasia.

Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 Ruotsin todettiin luovuttavan Venäjälle osan Suomen suuriruhtinaskunnasta. Myöhemminhän Venäjällä -ja Suomessa- otettiin sitten käyttöön käsite Vanha Suomi, johon tuokin alue kuului. Haminan rauhassa ei sen sijaan puhuttu Suomesta, vaan tiettyjen läänien luovuttamisesta, mikä oli tietenkin tarkempi juridinen ilmaus.

Sitä paitsi Suomi oli tuolloin jo kahtia jaettu, joten ei ollut edes korrektia puhua sen pilkkomisesta. Ne alueet, jotka vuosien 1721 ja 1743 rajanvedoissa jäivät Venäjän hallintaan, eivät yhtäkkiä muuttuneet pelkäksi Venäjäksi enempää kuin Ruotsin puolelle jäänyt osa Suomea olisi ollut pelkkää Ruotsia eikä Suomea lainkaan.

Toki ennen Haminan rauhaa Suomella ei ollut edes autonomista valtiollista olemassaoloa, oma keskushallinto muutti sitten tilannetta olennaisesti, mutta eihän se Suomen olemassaolon kaikinpuolista alkua merkinnyt.

Kysymystä siitä, mitä käsite Suomi merkitsi erityisesti 1700-luvulla, on aika paljon tutkittu, vaikka kysymys on viime vuosikymmeninä jäänyt melko epämuodikkaaksi. Puhuminen Ruotsi-Suomesta on toki  anakronismi, sillä mitään valtioliittoa ei ollut. Tanska-Norjakin on tässä suhteessa ilmeisesti asianmukaisempi käsite.

Mutta eihän se juridinen puoli kaikkea tässä maailmassa merkitse muille kuin Kozma Prutkoville ja hänen koulukunnalleen. Ei kaikki tässä maailmassa ole virallisiin papereihin kirjoitettu ja asianmukaisesti vahvistettu ja silti se saattaa olla ihan tärkeää.

Ajatelkaamme Savoa. Historiallisen pyrrhonismin edustaja voi todeta, että todella Savo ilmestyi aikoinaan virallisiin papereihin ja vieläpä sitten jakaantui eri yhteyksissä Suur-Savoon ja Vähä-Savoon eli Pien-Savoon. Sen jälkeen se niistä hävisi.

Onko meidän nyt mahdollisesti sitten ajateltava, että vaikka Savo joskus oli, ei sitä enää ole? Ja kuin Savo joskus oli, oliko sitäkään olemassa yhtenäisenä entiteettinä? Mikä, jos mikään, nyt lopultakin yhdisti Pien-Savoa ja Suur-Savoa?

Tuskin voimme tänäkään päivänä puhua yhtenäisestä Savosta. Kuopiolaisten kotkotukset eivät mikkeliläisiä hetkauta millään tavalla, paitsi yrittäessään syrjäyttää eteläsavolaisten edut vaikkapa soteasioissa. Puhuttu kielikin on molemmilla seuduilla kovin erilaista.

 Missä sitä paitsi olisivat Savon rajat? Sellaisia rajoja ei ole olemassa ja sikäli kuin on, ne ovat keinotekoisia eivätkä merkitse juridisesti mitään. Etnologisestikin erilaiset perinteet ja sanontatavat näyttävät vaihtelevan pitäjänrajoista riippumatta.

Ehkä meidän on siis otettava lusikka ns. kauniiseen käteen ja todettava: mitään Savoa ei ole olemassa. Mikäli pitäydymme kriittisessä asenteessa myös historiaan nähden, voimme lisätä tähän: eikä ole koskaan ollutkaan.

Siitä huolimatta puhumme kyllä Savosta aivan luontevasti jokapäiväisessä kielenkäytössämme ja näyttää siltä, että moni kuvittelee ainakin asuvansa Savossa ja olevansa savolainen tai sitten kieltäytyy ehdottomasti tästä kunniasta. Molemmissa tapauksissa hän olettaa Savon ja savolaisuuden todelliseksi.

Sama se oli tuon Suomenkin kanssa: sen rajat eivät olleet selkeät, saati ikuisesti samat, se ei ollut yhtenäinen alue eikä poliittisesti toimivaltainen yksikkö, vaikka sillä kyllä oli Ruotsin valtiopäivillä edustajansa, jotka vaalivat myös sen yhteisiä intressejä.

Silti kyseessä oli käsite, jonka kaikki tunsivat ja jota kaikki käyttivät. Se oli hyödyllinen ja jopa välttämätön ja siis olemassa, ei pelkkä aivokummitus, jota mikään reaalimaailman entiteetti ei olisi vastannut.

Tämän asian kieltäminen, jota nykyään näyttää paljonkin esiintyvän, kaipaa sen sijaan selitystä? Mistä tämä ajattelutapa oikein tulee ja mitä se palvelee. Jotakin olennaista aikamme suomalaisuudesta se ainakin näyttää kertovan.