Novorossijan luoja

 

Suuri manageri

 

Simon Sebag Montefiore, Ruhtinas Potemkin ja Katariina Suuri. Suomentanut Ari P. Koskinen, WSOY 2006, 639 s.

Potjomki (потемки) on monikollinen sana, joka venäjän kielessä tarkoittaa pimeyttä. Potjomkinin nimi olisi siis suoraan suomennettuna esimerkiksi Pimentolainen. Paino on viimeisellä tavulla, joten kirjain ”e” ääntyy ”jo”:na ja olisi kyllä myös syytä siten kirjoittaa.

Mutta eihän nimi miestä pahenna. Grigori Aleksandrovitš Potjomkin (1739-1791) teki nimestään maailmankuulun toimiessaan Katariina II:n vaikutusvaltaisena hallitusmiehenä, jonka ansioksi hyvin monet tuon monarkin merkittävät aikaansaannokset on luettava. Kyse oli voittoisasta imperialismista.

Potjomkinilla oli jo eläessään sellainen lauma vaikutusvaltaisia kadehtijoita ja vihamiehiä, että hänen todellinen vaikutuksensa uhkasi jäädä ilkeämielisten huhujen varjoon. Koulukurssista monelle lienee tuskin hänestä jäänyt muuta mieleen kuin hänen nimeään kantavat kulissit, joita rakennettiin Katariinalle, joka halusi tutustua Venäjän uusiin alueisiin.

On tietenkin selvää, että tällaisia kulisseja rakennettiin niin paljon kuin ehdittiin. Samoinhan tehdään nykyäänkin ja olisi jopa hallitsijaa loukkaavaa esitellä tälle takapihoja ja puutteita, joista ei uudisraivatuilla alueilla voinut olla puutetta.

J.L. Runeberg runoelmassaan Nadeschda esitti myös tarinan Potjomkinin rakennuttamista kulisseista, joiden takana ei olisi mitään. Tosiasiassa siellä oli hyvinkin paljon. Myöhemmät suurkaupungit, kuten Odessa, Herson, Mariupol, Sevastopol, Nikolajev ja monet muut luotiin mahtikäskyllä ja kasvoivat uskomatonta vauhtia Potjomkinin aktiivisuuden ansiosta.

Koko Novorossija oli yhtä valtavaa työmaata, jonne väkeä haalittiin kaikkialta maailmasta (ks. Vihavainen: Haun novorossija tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ). Sinne muutti niin saksalaisia talonpoikia, hollantilaisia mennoniitteja, ukrainalaisia, uusia juutalaisia alamaisia ja muita vapaaehtoisia uudisasukkaita kuin myös pakkosiirrettyjä, muun muassa Hiidenmaan ruotsalaisia. Gammalsvenskbyssä osataan vieläkin ruotsia.

Lienee Katariinan ansiota, ettei siellä päin puhuta suomea, vaikka Potjomkin keskusteluissaan Curt von Stedingkin kanssa Värälän rauhan jälkeen ehdottikin tuolloisen raja-alueen eli Savonlinnan-Kymijoen linjan tekemistä autioksi siirrättämällä väki sieltä Venäjän uusille alueille. Myös muuan tunnettu skotti Andrew Swinton ehdotti Katariinalle inkeriläisten siirtämistä Krimille.

Potjomkin ei tuossa asiassa laskenut leikkiä, vaan esitti asian parikin kertaa ja valitti, että siihen suhtauduttiin vitsinä. Itse asiassa Potjomkin oli suuri kansojen siirtäjä, joka ansaitsee jäädä historiaan nimenomaan sellaisena, yhdessä Stalinin kanssa.

Vapaaehtoisille Novorossijaan muuttajille oli tarjolla jopa kymmenen vuoden verovapaus, ilmaista maata ja jopa karjaa ja maataloustyökaluja. Vapaaehtoisten ohella oli niitä, jotka pakotettiin siirtymään alta pois, zaporogikasakoista tataareihin ja Kaukasian kansoihin saakka. Myös uudisasukkaita, maaorjia, tietenkin siirrettiin alueelle myös hallinnollisilla määräyksillä. Jälki muodostui hyvin kirjavaksi.

Suurten joukkojen siirtäminen paikasta toiseen yhdellä kertaa on aina vaikea logistinen toimi, joka yleensä vaatii paljon uhreja. Tämä nähtiin Venäjällä vielä 1930-1940-lukujen suurissa pakkosiirroissa, jolloin paikallisviranomaisten kirjeistä paistaa yhä uudelleen hätä sen takia, ettei tulijoille ollut mahdollista antaa yhtään mitään. Niinpä heitä kuoli kuin kärpäsiä.

Väestön pakkosiirrot ovat muuan suuri venäläinen perinne siinä kuin vapaaehtoinen asutustoimintakin. Pietarin rakentaminen mahtikäskyllä on tunnetuin esimerkki tällaisesta hallintotavasta. Toki myös Helsinki perustettiin aikoinaan mahtikäskyllä, mutta mittasuhteet ja metodit olivat naapuriin verrattuna aivan amatöörimäisiä.

Stalinia on nykyisessä historiankirjoituksessa kutsuttu suureksi manageriksi. Sitä hän todella oli ja nimenomaan perivenäläiseen tapaan. Kun miljoonia ihmisiä siirreltiin, syntyi valtavia väestökatastrofeja, kun teollisuutta ja asutusta luotiin keskusjohtoisilla mahtikäskyillä, tehtiin paljon hukkatyötä, mielettömyyksiä ja näennäistoimintaa.

Mutta kyllä jälkeäkin syntyi. Montefiore, joka on sangen monipuolisesti perehtynyt Potjomkinin toimintaan, arvostaa hänen työtään suuresti. Pakko onkin myöntää, että koko Mustanmeren pohjoisranta ja Krim ja vielä Kaukasiakin muuttivat perin pohjin muotoaan tavattoman nopeassa ajassa ja jopa muutaman vuoden aikana.

Kun näin valtavia töitä tehtiin, lenteli myös ns. lastuja, kuten Lenin ihmisuhreja nimitti. Itse asiassa koko tuon alueen hankkiminen oli aivan tavattoman veristen taistelujen tulosta. Katariinan haaveilema uusi kreikkalainen imperiumi Bysantin paikalla jäi syntymättä, mutta tungettiinhan ainakin muhamettilainen valta pois Mustan meren pohjoisrannalta, jonne Potjomkin loi voittoisan laivaston ja sille tukikohdaksi Sevastopolin.

Potjomkin oli todellinen sybariitti, joka kilpaili antiikin Crassuksen ja Luculluksen kanssa. Häntä viihdyttivät jatkuvasti suuret orkesterit ja teatterit, jotka koostuivat maaorjista. Parisataa miestä saattoi sellaisessa orkesterissa soittaa kukin yhtä ainoaa ääntä, joita orkesterinjohtaja sitten hallitsi kuin urkuja ikään.

Potjomkin rakasti naisia, herkkuja ja taidetta, mutta ei ollut mikään vetelys. Nautinnonhalu ja tuhlaavaisuus yhdistyi hänessä suureen ahkeruuteen ja terävään järkeen. Dissoluutti irstailija hän ei ollut, vaan tässä suhteessa verrattavissa Katariinaan, jolle hän hyvässä yhteisymmärryksessä järjesteli nuoria rakastajiakin.

Katariina oli sangen tyytyväinen sankariinsa ja hänen aikaansaannoksiinsa. Pietarissa sijaitseva Taurian palatsi (Tauria=Krim) oli lahja Potjomkinille, joka valtavien velkojensa takia joutui myymään sen takaisin valtiolle, saadakseen sen taas takaisin.

Katariina näyttää uskoneen, että hänen valtakunnassaan jokaisella talonpojalla oli varaa syödä sunnuntaisin kanapaistia, elleivät he sitten pitäneet kalkkunaa parempana (ks. Vihavainen: Haun kanojen arvo ja merkitys tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com). Tämä siis muka valtavista sotakuluista ja uusien alueiden manageroinnista huolimatta.

Äitiään ja Potjomkinia vihannut Paavali teki keisariksi noustuaan Taurian palatsista ratsukaartin kasarmin, jossa Euroopan ja kai maailmankin suurinta juhlasalia käytettiin maneesina.  Palatsi on kuitenkin taas loistossaan ja yhä käymisen arvoinen. Sinne kannattaa taas sitten sodan jälkeen suunnata (Vihavainen: Haun taurian palatsi tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Kuten tunnettua, Potjomkin sai Katariinalta Taurian ruhtinaan arvonimen (Potjomkin-Tavritšeski). Hupaisana yksityiskohtana mainittakoon, että Putinin erilaisiin pilkkanimityksiin, joita netistä löytyy satoja, kuuluu myös Putin-Tavritšeski. Kunnostautuihan tämä erikoisoperaatioiden järjestelijä ensin Krimin palauttajana, mikä vetosi kansan imperialistisiin vaistoihin.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että niin Krim kuin koko Novorossija ja vielä Pohjois-Kaukasiakin ovat historiallisesti ottaen aivan hiljattain vallattua aluetta, joiden kuulumista nimenomaan Venäjälle eikä sen sijaan valtiosopimusten mukaisesti Ukrainalle on mahdotonta historiallisesti perustella (ks. Vihavainen: Haun novorossija tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Väkivaltahan se on Venäjän rajojen sijainnin ratkaissut ennenkin, joten siihen turvautuminen vielä nyt kolmannella vuosituhannella on tavallaan ymmärrettävää, jos ei muutakaan ole esitettävänä.

Potjomkin-jättiläisen sijasta asialla on nyt salaisten palvelujen varjoisessa maailmassa (v potjomkah) kasvanut hiirulainen, jonka ansioksi voidaan kyllä mainita harvinainen pokerinaama, joka vain pitää, vaikka koko hänen rakentelemansa suunnitelma on joka kohdasta romahtanut.

Kyllä Potjomkin oli eri luokkaa.