Ennen suurta onnettomuutta

 

Espanja ennen sotaa

 

Eduardo Mendoza, Kissatappelu, Madrid 1936. Suomentanut Matti Brotherus, Tammi 2012, 459 s.

 

Eduardo Mendoza on aikamme merkittävimpiä espanjankielisen maailman kirjailijoita päätellen siitä, että hän on saanut Planeta-kirjallisuuspalkinnon. Palkinto on muuten annettu juuri tämän vuonna 2010 ilmestyneen kirjan johdosta.

Kyseistä palkintoa jakaa samanniminen, Barcelonassa perustettu kustantamo, jonka liikevaihto peräti ylittää miljardin. Palkinto on rahallisesti hieman suurempi kuin Nobel-palkinto, mutta se on herättänyt tiettyä epäilyksiä siksi, että palkitut usein ovat olleet Planetan julkaisemia kirjailijoita.

Itse Mendoza on syntynyt Barcelonassa ja hänet mainitaan usein sekä espanjalaisena että katalonialaisena kirjailijana. Suomalaisen wikipedian mukaan hän on espanjalainen, samoin espanjalaisen version mukaan. Katalonialainen versio kirjoittaa nimen muodossa Eduard Mendoza i Garriga ja kertoo hänen olevan espanjan (kastilian) kielellä kirjoittava katalonialainen kirjailija (un escriptor catala en llenga castellana).

Miksei tuo käyne niinkin? Nykyään ovat monet paikallispatriootit eri puolilla maailmaa halunneet ehdottomasti omia erilaisia suurmiehiä itselleen ja nimenomaan kiistäneet emämaiden oikeuden esittää heitä ominaan. Ukraina on tästä paras esimerkki.

Tämä nyt käsiteltävä kirja joka tapauksessa sijoittuu vuoden 1936 Madridiin ja tuskin edes mainitsee Kataloniaa. Sen keskeisiä henkilöitä ovat kaupunkiin saapunut englantilainen taideasiantuntija, muuan upporikas herttua, joka omistaa ennen tuntemattoman, Vélasquezin työksi epäillyn taulun sekä kokoelma tuon ajan espanjalaisia poliitikkoja ja aktivisteja.

Kirjan henkilöt ovat suurelta osalta todellisia, alkaen kenraaleista Sanjurje, Mola ja Franco ja päätyen entisen diktaattorin Miguel Primo de Riveran poikaan, José Antonio Primo de Riveraan, joka oli fasistisen Falangin perustaja ja komea nuori hurjapää.

Keskushenkilö on kuitenkin tuo kuviteltu engantilainen, väritön taideasiantuntija, joka on kuitenkin sangen huomattava häntäheikki ja myös taipuvainen joka käänteessä vetämään ns. lärvit Pelkän punaviininkin voimalla hän hankkii yhä uudelleen kovan humalan ja krapulan.

Ajan ilmapiiri on uhkaava ja sisällissotaan ajautumisen ymmärtävät kaikki olevan tapahtumassa. Radikaalit häpäisevät kirkkoja ja tappavat vastustajiaan ja oikealla fasistit ja muutkin tahot vetävät herkästi pistoolin esiin ja antavat paukkua. Kiistatonta esivaltaa ei ole, mutta aseistautuneita ryhmiä sitäkin enemmän.

Madridissa puuhaa myös Komiternin agentti Kolja, jonka väitetään antaneen käskyn tappaa englantilainen. Itse asiassa koko juttu taitaa kuitenkin olla lavastus.

Joka tapauksessa taideasiantuntijan ympärillä paukutellaan aseita innokkaasti ja koko episodi päätyy siihen, että José Antonio heitetään tekosyyllä Alicanten vankilaan. Siellä hänet muuten todellisessa elämässä sitten pian teloitettiin.

Joskus murrosikäisenä olin innokas salapoliisiromaanien lukija. Englantilaiset olivat silloin suosituimpia, oli SaPo-sarjaa, Cardby-sarjaa, Porkkana-sarjaa ja niin edelleen.

Nyt en ole alaa enää harrastanut vuosikymmeniin, mutta tämä kirja kyllä tuo menneet muistot mieleen. Kyseessä on jokseenkin stereotyyppinen  salapoliisiromaani, jossa juoni on täynnä jyrkkiä äänteitä ja yllätyksiä ja jossa kukaan ei taida lopulta olla sitä, miltä aluksi näyttää.

Kovin uskottavaa ei kelpo engelsmannin käytös joka kohdassa ole ja kummallisen helposti hän änkeää paikkoihin, joissa ilmeisesti ei ole muuta kuin vaaraa tarjolla, mutta sitä onkin sitten sitä enemmän.

Tämähän on tietenkin ennen muuta historiallinen romaani ja sitä kai kannattaa lukea ajatellen kuvatun aikakauden asioiden esittämisen tapaa juuri nyt.

Voin todeta, ettei mikään sisällissodan osapuli nouse muita paremmaksi, mutta mikään ei myöskään näytä olevan aivan kelvoton. Kaikilla on enemmän tai vähemmän kunnioitettavat perusteet asenteilleen ja pyrkimyksilleen ja se koskee myös falangisteja, joiden tärkein vika on heidän nuorekas naiiviutensa.

En nyt sanoisi, että tämä romaani tekee lukijaan erityisen suurta vaikutusta, mutta samaahan voi sanoa myös kovin monesta Nobel-palkitusta kirjasta.

Ainakin on hyvä, että Tammi on jaksanut kustantaa myös espanjalaista/katalonialaista ja monen muinkin maan merkittävänä pidettyä kirjallisuutta Keltaisessa kirjastossaan. Anglosaksista jonninjoutavuuttahan tulee joka tapauksessa joka tuutista. Onhan tässä maailmassa sentään paljon muutakin.