Kun Itämerellä rosvottiin

 

Kun rosvot mellastivat

 

Kun nyt tuo merirosvoteema jä päälle, niin yleisön iloksi vielä yksi vanha kirjoitelma siitä aiheesta.

torstai 25. elokuuta 2016

Kovaa peliä Itämerellä

Kovaa peliä Itämerellä

 

Lars Ericson Wolke, Kapare och pirater i Nordeuropa under 800 år. Historiska media 2014. 352 s.

 

Itämeren merirosvoista tuntenee jokainen vitaliaaniveljet ja sen, että Sören Norby piti aikoinaan hallussaan Etelä-Suomen alueita. Tuskinpa monelle on tuntematon myöskään Klaus Störtebeker, jonka kallo tänäänkin on hirteen naulattuna ihailtavissa Hampurin museossa.

Ericson Wolken teos joka tapauksessa antaa kiinnostavan yleiskatsauksen Itämeren ja myös Pohjanmeren alueen merenkulkuun kaappaussodan ja myös siihen usein liittyneen merirosvouksen näkökulmasta.

Kaapparithan olivat saaneet valtuutensa valtiolta, joten he itse asiassa olivat sotilaita eivätkä rosvoja ja sen mukaisesti heidän piti myös palvella toimeksiantajaansa. Raja merirosvon ja kaapparin välillä oli kuitenkin vähintään häilyvä ja usein kaapparit alkoivat toimia omaan laskuunsa, vaikka saattoivatkin viitata kuninkaalliseen toimeksiaintajaansa. Tällainenhan oli vitaliaaniveljestenkin historia.

Suomi oli tietyssä vaiheessa oikea merirosvojen pesä ja tämän toiminnan takana oli paikallisia suurmiehiäkin, kuten pohjolan rikkain mies ja Suomen käskynhaltija Bo Joninpoika Grip ja hänen poikansa.

Merirosvoihin on liittynyt romantiikkaa ainakin lordi Byronin ajoista saakka, jolloin näitä lurjuksia alettiin estetisoida. Toki jo Störtebeker julisti olevansa ”Jumalan ystävä ja koko maailman vihollinen Hampuria ja Bremeniä lukuunottamatta”. Viimemainittujen mainitseminen ainakin oli hurskastelua ja Hampurin porvareita ei sillä kauan petetty.

Kaapparien ja merirosvojen alukset olivat aluksi usein aika pieniä, mutta tykkejä ja hakapyssyjä oli sen verran, ettei aseistamattomille kauppalaivoille jäänyt paljon mahdollisuuksia.

Joskus miehistöt joka tapauksessa onnistuivat kukistamaan vihollisensa. Kirjassa kerrotaan tällainen tapaus, joka koskee raumalaista laivaa, jota rosvot olivat kuljettamassa pitkäaikaiseen päätukikohtaansa Gotlantiin. Kun Visborgin torni näkyi ja rosvot pilkkasivat uhrejaan, joiden sanottiin nyt näkevän tulevan asuntonsa, nämä hyökkäsivät vangitsijoitaan vastaan ja onnistuivat pelastautumaan ja viemään laivan turvallisesti kotisatamaan.

Keskiajalle oli ominaista, että rosvot saattoivat pitää hallussaan valtakuntien alueita ja tehdä ryöstöretkiä pitkin rannikoita ilman, että hallitsijat pystyivät heitä siitä estämään. Tällaisestahan Suomikin sai kärsiä useaan otteeseen.

Kansainvälinen kauppa ei keskiajalla ollut suinkaan merkityksetöntä, mutta ei tietenkään yhtä laajaa kuin sittemmin uudella ajalla. Silloin alkoi myös kaapparitoiminnan merkitys kasvaa.

Hollanti ja Iso-Britannia olivat tärkeitä toimijoita myös Itämerellä ja jälkimmäisen päästyä niskan päälle keskinäisessä kilpailussa, tuli sen laivastosta vakituinen vieras, ettei sanoisi riesa myös meidän vesillämme, mutta pääasiassa toiminta tukeutui etelään. Hanön saaren englantilainen hautausmaa muistuttaa yhä tästä ajasta. Göteborgin kannalta Englanti ja Skotlanti olivat niin läheisiä kauppakumppaneita, että kaupunkia nimitettiin joskus pikku-Englanniksi.

Tältäkin kannalta kannattaa tarkastella sitä Kustaa IV Adolfin englantilaisystävällistä politiikkaa, josta häntä on niin ylimielisesti myöhemmin moitittu.

Alistuminen Napoleonin määräämiin pakotteisiin eli mannermaansulkemukseen sisälsi Ruotsille suuria vaaroja, joiden luonteen ymmärrämme, kun muistamme, miten britit polttivat uusilla rakettiaseillaan Kööpenhaminan ja kaappasivat koko Tanskan laivaston.

Sen jälkeen Tanska-Norja joutui käymään Englantia vastaan sotaa rannikoilla, mitä varten rakennettiin suuri määrä linnakkeita tuhatlukuisine tykkeineen ja niiden ohella uusia ihmeaseita eli tykkijollia, joiden järeät tykit olivat uhkana jopa suurille linjalaivoille.

Vuonna 1813 oli Tanskassa 214 skanssia, joissa oli 900 tykkiä ja Norjassa lisäksi tuhat tykkiä. Brittien puolella sotaan osallistui vuonna 1812 96 sotalaivaa, joista 16 suuria linjalaivoja.

Kuten tunnettua, Venäjä pakotti vuonna 1809 Ruotsin mannermaansulkemukseen ja vei siltä Suomen. Ruotsi joutui myös julistamaan sodan Britannialle, mutta sitä käytiin varsin vaisusti ja ennen pitkää brittilaivasto sai taas takaisin vanhan roolinsa Ruotsin tukijana.

Venäjän osa Ranskan politiikan juoksupoikana oli sekä maan arvoa alentava, että kaupan kannalta tuhoisa. Tunnetusti myös ylimystö kantoi kaunaa keisarille siitä, että saarto vaikutti sangen ikävästi sen omaan elintasoon vähentämällä tuontitavaroita ja sulkemalla viennin.

Normaalivuosina oli 3000-5000 ulkomaista laivaa saapunut vuosittain Venäjän satamiin, mutta vuonna 1808 niiden määrä laski 996:een. Vuonna 1812 Aleksanteri sitten päätti irtautua mannermaansulkemuksesta ja Napoleon puolestaan päätti pelastaa Puolan barbaarisen itänaapurinsa kynsistä. Loput muistammekin.

Rosvo Roopen kaltaisia merirosvoja ei kyseisen Suomi-filmin jälkeen Itämerelle ilmaantunut, jos heitä nyt oli ollut aiemminkaan. Noista oikeista merirosvoista, usein hyvin ikävistä tyypeistä tehtiin kyllä Robin Hood-tyyppisiä legendoja, vaikka eväitä tälle ei liene paljoakaan ollut. Joka tapauksessa ne hahmot, jotka uskalsivat huseerata omaan laskuunsa, mahtivaltioista riippumatta, kiehtoivat ymmärrettävästi myös rahvaan mielikuvitusta.

Kaappaussota kuitenkin jatkui myös 1900-luvulla, vaikka kansainvälinen sopimus kielsi sen jo heti Krimin sodan jälkeen. Saksalaisten apuristeilijöiden seikkailut tunnetaan ja itsekin muistan joskus 1960-luvun alussa katsoneeni elokuvan Kymmenen lipun alla, joka kertoi saksalaisesta Atlantis-apuristeilijästä.

Vaikka noita uudenajan merirosvoromantiikkaan sopivia aluksia oli valtamerillä useitakin, ei niiden rooli kasvanut kovin merkittäväksi. Ensimmäisessä maailmansodassa apuristeilijät kaappasivat ja upottivat 121 laivaa, yhteensä 103 000 tonnia ja toisessa maailmansopdassa 138 laivaa ja 857000 tonnia.

Armottomat sukellusveneet sen sijaan vastasivat toisessa maailmansodassa peräti 2828 laivan ja 14 687 000 tonnin upotuksesta.

Tämä muistutti merirosvousta pahimmillaan ja siitä myös saksalaisia sodan jälkeen oikeudessa syytettiin. Jotta saksalaisten niskoille ei vieritettäisi koko vastuuta totaalisen sodan kauhuista, voi tässäkin Ericson Wolken tavoin muistaa, että saksalaisia vuonna 1919 rangaistiin saarrolla vielä puoli vuotta sodan päättymisen jälkeen, mikä vaati ainakin satatuhatta ja ehkä jopa puoli miljoonaa siviiliuhria.

Ericson Wolken kirja on kiintoisa katsaus yhteen tärkeään historian ilmiöön, jonka merkitys meillä on usein unohdettu, kun alan toimijat ovat tavallisesti sijoittuneet 60 leveysasteen eteläpuolelle. Asian vaikutus on kuitenkin myös meillä ollut hyvin konkreettinen.

Suomenkin historiasta kirjoittaneen tutkijan tekstissä huomaan pari kummallista seikkaa. Sivuilla 94 ja 95 hän luettelee vitaliaanien Suomessa ainakin ajoittain hallitsemia paikkoja, joiden joukossa ovat Raasepori, Kastelholma, Korsholma, Wartholm (luultavasti Porvoon lähellä, vaikka sen joskus on selitetty olevan Junkarsborg Karjaalla), Åborg Kuhmon ulkopuolella sen sijaan kuulostaa oudolta ja Kuhmolla tarkoitetaan tässä varmasti jotakin muuta kuin tuota Kainuun kelpo kaupunkia.

Toinen omituisuus on tieto, jonka mukaan Turun piispa Björn vuonna 1404 varoitti Räävelin porvareita siitä, että merirosvot olivat kokoontuneet tunkeutuakseen Nevalle ja Nyenin kaupunkiin vahingoittamaan venäläisiä. Sen jälkeen tiedotettiinkin heidän tehneen siellä suurta vahinkoa.

Koska itse olen aina kuvitellut, että Nyen perustettiin vasta sen jälkeen, kun alue Stolbovan rauhassa vuonna 1617 liitettiin Ruotsin valtakunnan alaisuuteen, olen tiedosta kovin hämmästynyt. Lähdeviitettä ei ole, mutta ilmeisesti tuossa kohdassa siteerataan alkuperäisdokumenttia, joten lienee pääteltävä, että jonkinlainen kaupungintapainen oli kyseessä ja ehkä sijaitsi siellä Nevan ja Ohtan yhtymäkohdassa, jonne ruotsalaiset jo vuonna 1300 olivat yrittäneet perustaa Landskronan.

Joka tapauksessa asia vaatii selitystä. Olen muussakin yhteydessä huomannut, että venäläisellä puolella on arveltu tuolla ”suomalaisella suolla” itse asiassa, vanhojen karttojen mukaan, olleen myös venäläistä asutusta. Mutta että sen nimikin jo olisi ollut Nyen (Neovia)???

Ja tässä vielä musiikkia samasta aiheesta:

https://youtu.be/eMkE_F0G2Rk