Se ei ole narri, joka narraa

 

Musta legenda ja muut narratiivit

 

Àngel Luis Cervera Fantoni, Historia naval de España. Batallas. Vida en bordo. Navegación. Personajes. Naufragios. Inventos. Sekotia 2023, 346 s.

 

Torremolinosin Eurooppa-aukiolla on aika hyvä pieni kirjakauppa nimeltä Pergamon. Sieltä tarttui mukaani tämä hieman omituinen kirja, joka on, kuten alaotsikostakin näkee, eräänlaista tik-tok -historiaa tai ehkä pikemmin Quora-historiaa.

Kirja ei nimittäin oikeastaan ole perinteinen historia, vaan järjestetty kysymysten ja vastausten muotoon, tyyppiä FAQ, siis usein kysyttyä. Vastaukset saattavat olla aika pitkiäkin, mutta koko homman ideana on näkevinään jonkinlaisen postpostmodernin tavan käsitellä asioita mahdollisimman nopeasti ja tiivistetysti. Ei kirjoja ennen näin kirjoitettu, katekismuksia lukuun ottamatta.

Selvää on, ettei tämä edesauta asioiden syvällistä perustelemista tai ymmärtämistä, mutta kaiketi sen toivotaan tuovan lukijoita myös niistä piireistä, joiden lukutaito tai kärsivällisyys ovat heikot. Ainakin teksti on helppolukuista.

Oikeastaan olin kiinnostunut lähinnä Trafalgarin taistelusta ja sen espanjalaisesta narratiivista. Kaupassa minua itse asiassa houkutteli jo toinen kirja: Derrota gloriosa eli kunniakas tappio, jossa tuota tapahtumaa oli selostettu perusteellisesti, mutta tyvestä puuhun noustaan. Narratiivinsa se on tälläkin teoksella.

Fantonin teoksesta selviää, että Englanti vastoin Amiensin rauhansopimusta hyökkäsi espanjalaisen eskaaderin kimppuun Santa Marian niemen luona vuonna 1804 upottaen yhden fregatin ja siepaten kolme muuta.

Espanjalaisilla oli mukanaan miljoonia kulta- ja hopearahoja, jotka he menettivät tuossa merirosvohyökkäyksessä. Osa saaliista, fregatti Mercedesissä olleet rahat löytyivät hiljattain ja amerikkalaiset palauttivat ne käräjöinnin jälkeen Espanjalle. 14 tonnia rahoja kuljetettiin Espanjaan kahdella Hercules-lentokoneella.

Englantilaisten epäreilussa hyökkäyksessä räjähti tuo mainittu fregatti Mercedes, jolloin 275 henkeä kuoli ja 323 haavoittui. Tämä välikohtaus oli Espanjalle Casus belli ja johti seuraavana vuonna Trafalgarin taisteluun, jossa kärsittiin tappio. Tappio oli kunniakas, mitä muden maiden historiakirjat eivät useinkaan muista mainita.

Englannin rooli Espanjan historiassa on ollut aika ikävä ja tässä kirjassa kerrotaan muutamasta konfliktista. Kuten tunnettua, Englanti sai aina välillä selkäänsä, kuten Santa Cruz de Tenerifellä 1797, jolloin 900 miehen voimalla hyökännyt amiraali Nelson menetti kätensä ja joutui antautumaan.

Santa Cruzin mainiossa sotamuseossa asiasta muistuttaa maalaus, jossa osapuolet vaihtavat lahjoja: englantilaiset saavat kaksi sammiota viiniä ja antavat espanjalaisille tynnyrin olutta. Nelsonin käden katkaisseen ammuksen ampunut tykki on rannassa esillä.

Englanti esittää mielellään keksineensä sellaisetkin asiat kuin reilu peli ja vapaakauppa, mutta kieltämättä se sovelsi niitä yleensä silloin, kun itse niistä hyötyi. Muulloin saatettiin sen sijaan olla täytin häikäilemättömiä, kuten Nelson hyökätessään puolueettoman Tanskan kimppuun ja hävittäessään sen laivaston ja päälle päätteeksi polttaessaan raketeilla Kööpenhaminan rauhallisen kaupungin.

Englanti, joka on jo kauan ollut suurin sherryn markkina-alue ja lähettää nykyään Espanjaan valtavia määriä siellä hyvin siedettyjä kaljaturisteja oli kauan Espanjan perivihollinen, mikä johtui sekä ideologisista (protestantismi), että taloudellisista ja niin sanotusti geopoliittisista syistä. Espanjan Alankomaat muodostivat pysyvän uhan Englannin ja Hollannin merenherruudelle ja siis kaupalle ja siirtomaille.

 Mikäli Espanja olisi vielä saanut tukevan jalansijan Englannista, olisi kanaalin merenkulku ollut sen valvottavissa. Tähän pyrki kuuluisa Suuri armada vuonna 1588. Tuon mahtavan laivaston virallinen nimi oli Felicísima Armada y Exército de S.M. eli hänen majesteettinsa kaikkein onnellisin laivasto ja armeija. Nimitys voittamaton armada perustuu tuntemattomaan lähteeseen, eikä esiinny ajan dokumenteissa.

Fantoni kirjoittaa, että tähänkin asiaan liittyy niin sanottu musta legenda (Leyenda negra), joka sisältää keksittyjä valheita, yhteyksistään irrotettuja asioita, liioittelua ja todisteiden hävittämistä, Sen perusidea on, että espanjalaiset olivat/ovat historian todistuksen mukaan tavattoman julmia, suvaitsemattomia, tyrannimaisia, harhaisia, fanaattisia, ahneita ja petollisia.

Armadan lähettämisellä Filip II halusi lopettaa protestanttisen Englannin ja sen kaappareiden jatkuvat ja puoliviralliset hyökkäilyt omistuksiaan ja kauppaansa vastaan Länsi-Intiassa.

Armadaan piti kuulua myös maavoimia 55000 miestä ja 1200 hevosta. Koko miesmäärän piti suunnitelman mukaan olla peräti 94000. Tosiasiassa se jäi siitä kolmannekseen, mutta olihan laivastolla sentään silti noin 150 alusta ja 2340 tykkiä.

Suureksi ja ehkä ratkaisevaksi onnettomuudeksi tulivat tietenkin sairaudet, jotka tuon ajan laivastoissa saattoivat nopeasti ja tuhoisasti levitä.

Suuren armadan 30000 miehestä kuoli noin 20000. Vain 1500 meni taisteluissa, 8500 haaksirikoissa ja 2000 murhattiin (asesinados) Irlannissa. Loput 8000 vei tauti.

Espanjalaisilla oli huonoa tuuria, mutta myös taitamattomuus ja koordinaation puute vaivasivat. Joka tapauksessa lopputulos oli katastrofi, mutta englantilaisten ansiot sen aikaan saamisessa näyttävät kirjan perusteella olleen varsin mitättömät.

Espanjan onnettomuudesta innostuneina englantilaiset lähettivät jo seuraavana vuonna matkaan vasta-armadan (Contra armada). Siihen kuului 180 laivaa ja 27000 miestä, joten suuruusluokka oli sama kuin Espanjan epäonnisella armadalla. Heidän tarkoituksensa oli hävittää jäljellä olevat Espanjan laivat, valloittaa Lissabon ja nostaa oma suosikki Portugalin valtaistuimelle sekä päästä hallitsemaan Azoreita ja niiden avulla Amerikan-liikennettä.

Englannin vasta-armada oli täysi katastrofi. Galiciassa he kärsivät tappion ja siirryttyään sen jälkeen Azoreille, oli tulos samanlainen. Sen jälkeen laivasto-operaatiota johtanut Sir Francis Drake joutui epäsuosioon ja Elisabeth I määräsi koko operaatiota koskevat asiakirjat salaisiksi.

Salaisuuksilla on taipumus aina tulla joskus päivänvaloon ja kyllähän nämäkin asiat kaikkialla tiedetään. Toinen asia on sitten, kenen narratiivi jää elämään ja perii voiton historiografisessa maailmansodassa, joka jatkuu ajasta aikaan.

Fantonin mukaan sitä hallitsee ulkomailla niin sanottu musta legenda, joka alussa jo mainittiin. Legenda kertoo, että Espanjan ja protestanttien välisessä taistelussa oli kyse vapauden ja valistuksen taistelusta tyranniaa ja obskurantismia vastaan ja selittää, että espanjalaiset olivat Amerikassakin käsittämättömän julmia ja hävittivät kokonaisia intiaanisivilisaatioita. Inkvisition esitetään muka kiduttaneen ja polttaneen roviolla intiaaneja ja ajan lentokirjasissa esitettiin tästä muka kertovia kuviakin.

Itse asiassa, kertoo kirjoittaja, nimenomaan espanjalaiset veivät uuteen maailmaan sivistystä ja perustivat sinne satoja kaupunkeja ja kymmeniä yliopistoja, joita protestantit eivät perustaneet alkuasukkaille lainkaan. Espanjan siirtomaissa ei ollut orjuutta eikä inkvisitio koskaan vainonnut alkuasukkaita. Intiaanikansat kyllä kärsivät demografisen katastrofin, mutta se johtui taudeista eikä suinkaan julmuuksista.

Itse asiassa juuri protestantit olivat siirtomaaorjuuden perustajia, espanjalaiset sen sijaan pitivät uusia alueita osana omaa maataan. Orjuutta siellä ei tunnettu.

Tämä tarina on kyllä ihan tuttu myös anglosaksisista lähteistä, mutta aina se espanjalainen narratiivi on alakynnessä ja taitaa siellä pysyäkin.

 Protestanttisen pohjolan ja katolisen etelän välinen taistelu ei toki ollut niin selkeästi hyvän ja pahan tai taantumuksen ja edistyksen välinen, eikä edes uskontojen välinen kuin se meillä oin tullut tavaksi esittää. Reaalipolitiikka ja jopa röyhkeä häikäilemättömyys ovat aina näytelleet suurempaa roolia, kuin voittajat kehtaavat tunnustaa.

Siitä huolimatta julma, petollinen ja ahne pohjoinen, kuten asia Espanjasta käsin nähdään, edusti myös omalla tavallaan tärkeää ja historiassa lopulta voittoisaa prinsiippiä: yksilön ja ajattelun vapaus kasvoi rehevästi juuri siinä lannassa.