Kaupunkiin

 

Kun herraksi leivottiin

 

A.H. Tammsaare, Koulutie. Totuus ja oikeus II. Suomentanut ja saatesanan kirjoittanut Juhani Salokannel. Otava 1981, 575 s.

 

Viron kansallisromaani Totuus ja oikeus on itse asiassa sikermä romaaneja, jotka liittyvät toisiinsa vain löyhästi.

Tässä niteessä yksi Vargamäen poika jättää taakseen karun talonpoikaistalon ja lähtee Tarttoon kouluun. Koulu, joka on eksentrisen rehtorin ylläpitämä yksityislyseo ja internaatti, valmistaa yliopistoon. Opetus on tuohon aikaan venäjäksi, ei enää saksaksi eikä vielä viroksi.

On usein todettu, että Suomesta puuttuvat oikeastaan kouluromaanit. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun koulua on kyllä käsitelty kymmenissä, ellei sadoissa muistelmissa ja fiktiivisissäkin esityksissä.  Varsinainen romaani koulumiljööstä puuttuu ainakin 1800-luvun osalta.

Usein nuo koulut ovat tunnistettavissa, siellä on Hämeenlinnan lyseota ja Norssia ja Itse asiassa Savonlinnan lyseokin näyttää pilkistävän joukosta. Poikkeuksetta kuvauksen keskipisteeseen nousevat opettajapersoonallisuudet, etenkin peruukit, joiden hajamielisyys ja omituisuudet tekevät heistä oppilaiden naurun aiheen, vaikka siihen liittyykin pelonsekainen kunnioitus.

Nuo koulut olivat Suomessa jo usein suomenkielisiä, mutta virossa oli toisin. Viron ja Suomen kansallisuusaatteen ja modernisaation kehityksellä oli paljon yhtäläisyyksiä, mutta myös eroavuuksia. Ruotsinkieliset eivät Suomessa olleet samassa asemassa kuin saksankieliset Virossa, jossa kieliraja merkitsi myös luokkarajaa. Saksalaiset eivät Viroon tunkeutuneet maata viljelemään vaan orjuuttamaan.

Moni virolainen, joka pyrki yhteiskunnassa ylöspäin, halusi kokonaan unohtaa äidinkielensä ja muutti nimensäkin saksalaiseksi. Tämän kirjan sankari ei kuulu noihin katajasaksalaisiin, vaikka kirjasta ei voi havaita mitään intohimoista virolaista nationalismiakaan.

 Joka tapauksessa virolaisille antavat itsetuntoa sellaiset henkilöt, kuin painija Lurich, joka kukistaa jokaisen saksalaisen ja venäläisen, joka tohtii asettua kilpasille. Saksaa ja venäjää on joka tapauksessa opittava.

 Virossa ei ollut mitään Suomen vuoden 1863 reskriptiä vastaavaa asetusta, jonka mukaan viron kielestä olisi tuleva tasa-arvoinen ruotsin rinnalla. Vaikka kirjassa eletään aikaa vuoden 1900 molemmin puolin (taitelija Kölerin kuolema), ei mitään selkeää lupausta oman kielen tulevaisuudesta ole olemassa.

Opinkäynti oli myös Suomessa erittäin tärkeä ilmiö ja erityisen kiinnostavaa siinä oli se talonpoikaisaines, joka lähti opin tielle, vähäisiä virkoja tavoittelemaan. Muita herran paikkojahan ei yhteiskunnassa ollut.

Ilmiö tietenkin räjähti 1900-luvulla, jolloin modernisoituva yhteiskunta vaati yhä enemmän korkealle koulutettua väkeä ja tilojen pirstoutumista koetettiin estää lähettämällä jokunen sisaruksista kouluun, millä kuitattiin hänen saamisensa pesästä.

On itse asiassa outoa, ettei Väinö Linna kuvaa koulutielle lähtemistä. Koskelan Akselin veljistä olisi ainakin voinut jättää toisen tappamatta ja lähettää hänet johonkin lyseoon. Vähintäänkin Akselin pojan olisi pitänyt mennä kouluun ja ruveta herraksi. Hänen perspektiivinsä kotimökkiin olisi ollut kiintoisaa luettavaa.

Vargamäen talouden kuvaus tämän romaanisarjan edellisessä niteessä on itsekylläisen isännän ja hänen naapurinsa välien kuvausta. Mitään modernisaatiota itse työmenetelmissä tai taloudessa yleensä ei tapahdu, vaikka eletään jo ihan 1800-luvun loppua, jolloin Suomessa aikalaisetkin tajusivat suuren mullistuksen olleen tosiasia.

Pieni tila ei ehkä tarvinnut niittokoneita eikä separaattoreita eikä meijeriin saanut hankalien matkojen takaa lähetettyä maitoa Oli miten oli, tietty pysähtyneisyys oli Vargamäelle ominaista.

Indrek-poika -josta koulussa tulee Heinrich- sen sijaan siirtyy kuluun mennessään aivan uuteen maailmaan, joka kyllä sekin on kovin irrallaan ajan suurpolitiikasta ja murhanhimoiset nihilistitkin saavat osakseen aika pinnallista mielenkiintoa.

Kuitenkin siellä opitaan uudenaikaisen eurooppalaiset sivistyksen virtaukset, Nietzscheä ja Darwinia myöten. Oppi Jumalan kuolemasta ja yli-ihmisestä tulee Vargamäen pojalle lihaksi ja vereksi hänen omien kokemustensa kautta.

Totuutta ja oikeuttahan pojan piti koulussa opiskella, mutta itse asiassa hän heti sinne saavuttuaan saa oppia, että elämässä ei saa olla rehellinen, pitää viekastella, ettei joutuisi toisten eteismatoksi.

Vargamäellä sisaret saavat pettyä siihen, ettei veli ole oppinut mitään vastauksia tärkeisiin kysymyksiin, kunhan vain lopottaa latinaa ja kreikkaa ja muita kieliä, joilla ei ole mitään käyttöä.

Mutta on siellä ainakin opittu kovimman kautta jotakin tärkeää tästä maailmasta. Indrek kirjoittaa vimmoissaan koulun lehteen tekstin, jossa hän ainakin omasta mielestään ensimmäisenä Virossa kertoo kaikille, että Jumala on kuollut. Tämä vakaumus tulee siitä, että hänen suuri rakkautensa, rehtorin tytär on kuollut keuhkotautiin.

Mutta kun hän julistaa samaa evankeliumia naapurissa, jonka rampa tytär uskoo Jumalan vielä antamaan hänelle kävelemisen lahjan, on lohduton reaktio enemmän kuin hän pystyy kestämään.

Nyt onneton Indrek luopuu jumalkapinastaan ja lohduttaa tyttöä kertoen, että on se Jumala sittenkin olemassa ja vielä parantaa tytön. Tuon onnen elähdyttämänä tyttö oppii kuin oppiikin yhtäkkiä seisomaan omilla jaloillaan.

Ehkäpä Indrekin mieleen tässä tuli Immanuel Kantin käytännöllinen järki. Siitä ei kirjassa mainita.