Pienissä ympyröissä

 

Pariutumisongelmia

 

Mats Traat, Inger. Vuosi saarella. Suomentanut Jyväskylän yliopiston suomen kielen ja viestinnän laitoksen työryhmä fil.lis. Toivo Kuldseppinn johdolla. Arvi A. Karisto 1981, 217 s.

 

Menneinä aikoina tapahtui usein, että kirjailija otti henkilöikseen tyyppejä, jotka oivat erilaisia kuin hän itse, saattoivatpa olla ihan toista sukupuoltakin. Samoin saattoivat iskelmälaulajat ja kaikki muutkin ihan silmää räpäyttämättä laulaa lauluja, jotka selvästikin oli tehty kuvaamaan toisen (vastakkaisen) sukupuolen tunnelmia.

Olen ymmärtänyt, ettei nykyinen sukupolvi tällaiseen enää pysty, mutta vanhemmassa kirjallisuudessa on siitä paljon esimerkkejä. Kauppis-Heikki on muuan parhaimpia naistyyppien kuvaajia kirjallisuudessamme (vrt. Vihavainen: Haun kauppis-heikki tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)) ja onhan niitä vastaavia tapauksia muitakin.

Pidän Mats Traatia aika hyvänä virolaisena kirjailijana (ks. Vihavainen: Haun traat tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)), joka jopa neuvostoaikana pystyi käsittelemään arkaluontoisiakin aiheita kiinnostavasti. Sellainenhan oli esimerkiksi syntyvyyden jyrkkä väheneminen virolaisten keskuudessa.

Myös tässä kirjassa aiheena ovat tekijät, jotka estävät nuoria naisia perustamasta perhettä, vaikka se olisi heidän suuri unelmansa ja biologinen tehtävänsä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat jollekin kuvitteelliselle saarelle, joka ilmeisestikin on Hiidenmaata pienempi, mutta Pranglia isompi. Nuorille opettajattarille ei oikein löydy haluttua miesseuraa. Tarjokkaita on, mutta ne eivät kelpaa.

Syykin sanotaan kainostelematta: epäsäätyisyys. Kouluja käyneet opettajattaret eivät löydä yhteistä aaltopituutta merimiesten kanssa. Autonkuljettajan kanssa sänkyhommat onnistuvat täydellisesti, mutta tarkemmin ajatellen huomaa sitten, ettei muista asioista olekaan puhuttu mitään eikä sellainen kai kiinnostaisikaan.

Itse tarina on lähinnä lyhennetty saippuaooppera, mutta kirjassa on myös kiinnostavia yksityiskohtia aikakaudesta. Koulumiljöö on nuorisolle tietenkin tärkeä oman kehityksen kannalta ja lisäksi portti eteenpäin elämässä. Opettajan valta ja vastuu ovat suuret ja oppilaiden yksityiselämääkin valvotaan tiukasti.

Kiinnostavaa kyllä, kirjan henkilöt tekevät moottoriveneellä retkiä lähisaareen, jossa myös vietetään öitä teltassa. Rajavartijat vain mainitaan, mutta valvontatornit eivät pääse esille, tietenkään. Pariutumistahan tälläkin retkellä yritellään, mutta ei se oikein onnistu.

Suomessahan syrjäseuduille yleensä jäävät peräkammarin pojat, joilla on asuinpaikkakunnillaan kova puute naisista. Tässä tilanne on päinvastainen. Itse ongelma, pariutuminen, kuuluu aikamme perusproblematiikkaan.

Mutta tässä kuvataan jo yli sukupolven takaista elämää ja sitä paitsi toisenlaisessa yhteiskuntajärjestelmässä. Se antaa kirjalle runsaasti lisää kiinnostavuutta.

Mitä yksittäisiin toisen aikakauden ilmentymiin tulee, kiinnitti huomiotani muuan irrallinen repliikki: viskin kanssa käy suolasiika paremmin.

Neuvostoaikana jouduin silloin tällöin ylenpalttiseen ruokapöytään, jossa juomana saattoi olla pelkkä viski tai konjakki, jotka tuntuivat sopivan mihin makuun tahansa. Olivathan ne sen verran kalliita herkkuja. Aikojen kuluessa makukin näyttää muuttuneen.

Tuon ajan Virolla oli omat ongelmansa eikä niistä vähäisimpiä ollut se demografinen kehitys ja virolaisen kansallisuuden asema, joihin tunnettu Neljänkymmenen kirje juuri tuohon aikaan puuttui.

Kuvitteellisella saarella ei mitään tuollaisia asioita tullut esille eikä kirjailijan tarvinnut niitä esille nostaa. Suomalaisen yliopiston opiskelijatkin saattoivat tämän kirjan parissa harjoitella kollektiivista työtä uhraamatta ajatustakaan eteläisen naapurin mahdollisille yhteiskunnallisille ongelmille.