Rauhoittukaapas jo.

 

Rauha teille!

 

Tässä viimeisten parin vuoden mittaan on tullut useastikin ajateltua rauhaa ja sitä tavatonta aiheellista, henkistä ja moraalista tuhoa, jota sota on merkinnyt.

Kun stalinistinen utopia oli vallassa, sai sieltä tuleva puhe rauhasta aivan erityisen sävyn. Se kuulosti yleensä hurskastelevalta hölynpölyltä, joka oli vain tarkoitettu enemmän tai vähemmän edesauttamaan sotavarusteluja.

Rauha on venäjäksi mir (мир). Sana merkitsee myös maailmaa ja kyläyhteisöä. Vitsiniekat tietenkin käsittelivät neuvostoliittolaisia iskulauseita tätä seikkaa hyödyntäen. Kun siellä sanottiin ”Me tarvitsemme rauhaa” (Nam nužen mir), lisättiin siihen jatko: ves mir! Siis tarkemmin sanoen olikin tarkoitus sanoa: tarvitsemme maailman ja vieläpä koko maailman!

Sana mir on mukana myös jokaisen tuntemassa komentosanassa smirno! (asento!). Silloin ei siis tarkoiteta, että sotamies jätetään omaan rauhaansa, vaan päinvastoin hänet rauhoitetaan, hieman samoin kuin ala-asteella sanotaan lapsille ” rauhoittukaa”!

Rauhassa tuntuisi siis venäläisittäin olevan jotakin pakotettua ja siinä suhteessa siellä lienee jo ammoin ymmärretty sellainenkin moderni asia, kuin ns. rauhaan pakottamisen idea.

Kun mielisairas riehuu holtittomasti, pannaan hänet pakkopaitaan, joka venäjäksi on smiritelnaja rubaška eli rauhoituspaita. Sen jälkeen henkilön siis ajatellaan jättävän ympäristönsä rauhaan.  Sen sijaan se ei merkitse, että jätettäisiin riehuja herran huomaan eli omaan rauhaansa.

On rauha venäjäksi myös pokoi. Se viittaa lepoon ja hermoilijalle voidaan sanoa, spokojno, ota nyt rauhallisesti (ole rauhassa) ja sen päälle vielä ne pereživaj, älä hermoile eli älä vatvo mielessäsi asioita. Ikuisesti lepäävää vainajaakin kutsutaan nimellä pokojnik: lepääjä tai rauhanhenkilö.

Mitä tulee tuohon kuuluisaan käsitteeseen rauhanomainen rinnakkaiselo, se oli venäjäksi mirnoje sosuštšestvovanije eli rauhallinen yhdessäolemassaoleminen.

Mikäli sen sijaan sanottiin mirnoje sožitelstvo, viitattiin jo yhteiseloon, sen kaltaiseen kuin vaikkapa avioliitossa. Kaikesta viattomuudestaan huolimatta asia koettiin moniaalla vaaralliseksi ja vastenmieliseksi.

Mutta ajatelkaamme vielä komentoa smirno! (asento), jossa siis käsketään rauhoittumaan. Sen vaihtoehtona on volno! (lepo), jonka kantana on volja, vapaus, joka merkitsee myös tahtoa. Sotamies saa sen kuultuaan vapaasti toteuttaa tahtoaan, sikäli kuin asia koskee käsien ja jalkojen pientä asettamista mukavampaan tilaan.

Kuuluisaa venäläistä rajoittamatonta riehuntaa, johon 1990-luvulla viitattiin sanalla bespredel eli rajattomuus, on aikojaan saatossa kuvattu juuri tuolla sanalla volja. Esimerkiksi kapinapäällikkö Pugatšov julisti olevansa tuomassa kansalle vapautta (volja). Myös 1800-luvun narodnikit perustivat järjestön Zemlja i volja -maa ja vapaus, jonka radikaali siipi otti sitten nimen Narodnaja volja eli kansan tahto tai kansan vapaus (tehdä mielensä mukaan).

Svobodalla sen sijaan alun perin viitattiin järjestyneeseen, vastuulliseen vapauteen, mutta vuonna 1917 nuo asiat sekoittuivat täydellisesti ja svobodasta tuli kurittoman riekunnan synonyymi, kuten eräässä Alfred Tannerin kupletissa esitetään.

Silloin, kun ollaan rauhoittuneita eli seisotaan smirnaassa, on sen sijaan oltava kuin seipään niellyt ja pakkopaitaan puettu. Silloin tahto on komentaja taskussa.

Samaahan se on joka maassa, en suinkaan tarkoita, että venäläisillä olisi tässä jotakin erityisen hirmuista kulttuurissaan tai että he ajattelisivat ihan toisin kuin me ja että kukaties emme voisi toisiamme edes ymmärtää.

Ei tässä siitä ole kysymys. Rauhaa voidaan myös haluta ja siihen pyrkiä tuntematta lainkaan sanan etymologiaa.

Tästä tulikin mieleen, että mihinkäs se oikeastaan suomen kielessä liittyykään, mistä juontuu moinen sana?