torstai 30. toukokuuta 2024

Pukki paratiisissa

 

Naiset, kaikki heidän naisellisuutensa

 

Arto Paasilinna, Kymmenen riivinrautaa. Eroottinen farssi. Romaani. WSOY 2001, 247 s.

 

Arto Paasilinna (1942-2018) oli Suomen merkittävimpiä kirjailijoita, kuten WSOY:n kotisivu toteaa. Kun hengen maailmassa liikutaan, pitää sama itse asiassa sanoa preensissä: hän on yksi merkittävimpiä kirjailijoitamme.

Merkittävyyden osoittaa jo suosio. Paasilinna kirjoitti kolmekymmentäviisi romaania ja lukuisia muita teoksia. Hänen teoksiaan on käännetty yli 40 kielelle ja myyty maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Jopa Sariolan saavutukset jäävät varjoon tämän rinnalla.

Paasilinna on suosittu eli populaari, mikä usein mielletään vähäarvoisuudeksi. Kuitenkin Ranskassa häntä on pidetty nimenomaan vakavana kirjailijana. Toki hänen teoksistaan puuttuu se usein pyhää kunnioitusta herättävä puoli, jota kutsutaan nimellä soul searching, eikä niistä tulisi emieleen etsiä sitä, mitä Eino Kaila nimitti syvähenkisyydeksi, mutta koko käsitehän on unohdettu jo vuosia sitten.

Lukutapa määrää sen, miten kirja ymmärretään. Toiselle jokin teos saattaa merkitä jännityskirjaa ja toiselle elämänarvojen pohdintaa. Dostojevskikin kirjoitti myös jatkokertomuksena salapoliisiromaanin, Karamazovin veljekset, joka varmastikin sai myös tästä alasta kiinnostuneita lukijoita, vaikka paljon muitakin.

Ainakaan Paasilinna ei ole poliittisesti korrekti, mikä luultavasti myös takaa suosion. Paasilinnan populaarisuus ja voisi sanoa populismi, näkyy tässä kirjassa harvinaisen selvästi. Päähenkilö on rasvanahkaisen rahvaan joukosta ponnistanut mies, joka on menestynyt teolllisuudessa, tuotteiden valmistajana eikä huijarina, ja on nyt upporikas.

Hän laukoo aina välillä valittuja mielipiteitään, muun muassa herranketkuista, jotka ovat pelkällä koulutuksella hankkineet itselleen leveän leivän, mutta eivät itse asiassa osaa mitään eivätkä saa mitään aikaan. Suorittajaporras se tässä maailmassa lopulta kaiken suorittaa.

Joka tapauksessa 60-vuotispäiviään viettävällä miehellä on nyt millä mällätä ja merkkipäivän johdosta käteen on jäänyt valtava määrä kukkia ja erilaisia herkkuja kaviaarista hanhenmaksaan ja samppanjaan.

Kukat on vietävä jonnekin, kun vaimo on allerginen, eikä kukaan pysty kaiken maailman herkkujakaan syömään ja juomaan. Niinpä niitä ruvetaan jakamaan sympaattisille tuttaville, jotka kaikki jostakin syystä ovat naisia.

Kiertue venyy päiviksi ja siitä tulee suuri keihäsmatka. Kaikkien kymmenen kanssa päästään sänkyyn ja kohtaukset ovat toinen toistaan miellyttävämpiä molemmille osapuolille. Kateellinen nuorempi mies, taksikuski kysyy sentään: entäs kun tulee se yhdestoista?

Viagran voimalla koko joukon loppupääkin hoidellaan kunniakkaasti ja paluu rakkaan vaimon luo sujuu sekin mallikkaasti. Hurjien seikkailujen jäljet on saatu peitellyksi.

Kuusikymppinen kirjailija varmaankin tunsi myös omakohtaisesti ne tunnot, joita tuo ikävaihe herätti. Ennen puhuttiin viidenkympin villityksestä, mutta vanha viisikympinenhän on uusi kuusikymmentä.

Moinen alan atleettisuoritus on tietenkin pelkkää fantasiaa, mutta epäilemättä juuri tässä fantasiassa näkyy jotakin todellisuudesta.

Mies pyrkii levittämään geenejään mahdollisimman laajalle ja kaikki naiset kiehtovat häntä, ani harvoin poikkeuksin. Kyseessä on tuo kuuluisa Goethen esittämä ikinaisellisuus, Das Ewig-Weibliche, jonka miehet kokevat vastustamattomana voimana.

Mies voi ihan oikeasti rakastaa samanaikaisesti monia naisia ja olla mielessään kaikille uskollinen. Naisen laita on toisin.

Nainen etsii biologisen tehtävänsä mukaan lapsilleen parasta isää, joka huolehtii hänestä ja lapsista. Miehet yleensä ja sellaisenaan eivät ole kiinnostavia, mutta tietyt erityiset miehet sitäkin enemmän. Näistä alfauroksista on kova kilpailu toisten naisten kanssa ja niinpä uskollisuuden vaatiminen mieheltä on syvällä naisen luonnossa.

Kun naisen biologinen tehtävä lajinkehityksessä on myös olla portinvartija, joka päästää miehiä luokseen vain hyvin valikoidusti, painottuu hänen psykologiansa yksilöitä luotaavaksi. Argumentum ad hominem on naisellisen ajattelun keskiössä ja edustaa sen korkeinta astetta. Naisen silmissähän miehet ovat keskenään hyvin eriarvoisia, kuka sika, kuka aivan ihana.

 Mies taas on taipuvainen niin sanoakseni seksuaaliseen ymmärtäväisyyteen ja antaa naiselle anteeksi melkein mitä tahansa. Olennaista on vain tuo mystinen vetovoima, joka vie kohti naisellista lämpöä ja läheisyyttä, joka huipentuu yhdynnässä.

Tässä tietenkin yleistetään ja niin on tarkoituskin. Ilman yleistämistä ajattelu jää konkreettiselle eli primitiivisele tasolle, mikä on erityisen ominaista juuri naisille ja lisää heidän hurmaavuuttaan miesten silmissä.

Tässä kirjassa ainakin näyttää toteutuvan tuo yllä luonnosteltu kuvio. Päähenkilön kymmenen tai oikeastaan, vaimo mukaan lukien yksitoista naista ovat hyvin heterogeeninen galleria: nuoresta äidistä 70-vuotiaaseen entiseen seurapiirikaunottareen, siivoojasta ja hitsarista kenttäpiispan leskeen ja juoppoon toimittajaan.

Yhteiset hetket on kuvattu ilman joutavia detaljeja, jollaiset kiinnostavat murrosikäisiä. Coituksestahan ei edes juuri jää muistijälkiä, joten kirjoittajan kannattaa keskittyä psyykkiseen puoleen. Toki fyysinen tyydytys käy henkisen kanssa käsi kädessä.

Kohtaamiset ovat hyvin nopeita, mutta asiaan mennään luontevasti ja harmonisesti. Kaikenlaiset häirintähöpinät jäävät tämän idealisoidun maailman ulkopuolelle ainakin siihen saakka, kun naiset saavat tietää toisistaan.

Tämä uusi informaatio asettaa kaiken uuteen perspektiiviin ja muuttaa rakastetun sankarin naisten silmissä siaksi, jolle janotaan kostoa. Tosiasiassa, kun sitten taas tavataan, vanha suola janottaa, eikä kukaan todella toivo pahaa anteliaalle ja ihanan mieskuntoiselle huoripukille.

Mitä opimme tästä? Mene ja tiedä. Ainakin sen, että tässä on esitetty hyvin myyvä fantasia, joka on myös innoittanut elokuvantekijöitä. Luulen, että sen suosio perustuu ainakin osittain sen suorasukaiseen rahvaanomaisuuteen, jossa rehellisyys edes fantasioita kohtaan nousee falskin uusmoralismin yläpuolelle.

 

17 kommenttia:

  1. "Soul searhing",
    Suomenkieliparka, mitä pahaa olet tehnyt että sinua noin rääkätään?

    VastaaPoista
  2. ᴴ ᵃ ʳ ᵐ ᵃ ᵃ ˢ ᵘ ˢ ᶥ
    - 𝙣𝙞𝙞𝙞𝙞𝙞-𝙞𝙣, mitäpä opimme tästä?

    Siunattu olkoon tämä nykyrahvaan sekä sisä- että ulkolukutaidottomuus ja etenkin rivienväliin kirjoitettujen näkemysten näkemättömyys.
    Muutenhan tämä kävisi hyvinkin ristiinnaulitsemisalustaksi.

    𝙐𝙧𝙩𝙯, 𝙪𝙧𝙩𝙯.

    VastaaPoista
  3. Ehkäpä ranskalaiset näkevät Paasilinnan teksteissä "deuxiemie degre:en" oli sitä tai ei.
    Vihavainen tuntuu suomalaistapaan jääneen sille ensimmäiselle kun rupesi heti wokeltamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Ja Vihavainen uskoo, että niin teki Paasilinnakin.

      Poista
    2. Tiedä häntä, upporikas muttei huijari jne.

      Poista
  4. "mitä Eino Kaila nimitti syvähenkisyydeksi, mutta koko käsitehän on unohdettu jo vuosia sitten."

    Tälle ajalle tyypillistä taitaa olla tyypilllistä matalamielisyys.

    VastaaPoista
  5. Blogistin analyysi osuu tyhjentävästi mielestäni hauskimpaan A.Paasilinnan kirjaan "Parasjalkainen laivanvarustaja".

    VastaaPoista
  6. Wikipedian mukaan jo kirjoitusvaiheessa oli selvää että tästä tehdään elokuva/tv-sarja.

    VastaaPoista
  7. Vähemmän syvähenkistä:

    "Pukki paratiisissa." Mmm... Noin 60-luvun puoliväli ja "ensi opetus" (tässä: ei Gallen-Kallela!) murrosikäiselle. Sitä jatkoivat jokin "Seitsentoistavuotias" ja "Jag är nyfiken gul". Kaikki siis vain teoriassa ja isojen poikien puheissa. Kunnes "opetuselokuva Kärlekens språk", jota olin jo katsomassakin, kuten "kaikki" siihen aikaan, räjäytti tajunnan. Parhaiten jäi mieleen se, kun ns. kohtausten aikana täysi, pimeä sali oli aavemaisen äänetön, kunnes kansanvalistajien taas jatkaessa jutusteluaan kankaalla yleisön salpautunut hengitys purkautui voimakkaana yhteishuokauksena.

    Ja kun aiheena oli kirjallisuus, niin myös Salingerin "Sieppari" kodin pihakeinussa luettuna vissinlaisia tuntemuksia. Kunnes paljon myöhemmin ilmeni, että Saarikoski oli tapansa mukaan falskannut alkutekstiä suuresti "parantamalla".

    VastaaPoista
  8. Minä luin Paasilinnan kirjoja joskus sopivassa iässä eli ala-asteella. Sen jälkeen en ole niihin koskenut. Jos suosio on merkittävyyden tae, niin Käärijä on parempaa musiikkia kuin Beethoven. Blogisti jaksaa hyökätä "häirintähöpinää" vastaan. Mikähän niissä on höpinää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siellä, ainakin alkupäässä, kirjoja joissa on käsitellään isoja asioita huumorin varjolla(Jäniksen vuosi, Ulvova mylläri, ...).

      Poista
  9. Onneksi meillä on menestyneitäkin kynäniekkoja, elossakin. Mauri Kunnas on myynyt yli 10 000 000, mualimalla.

    Toki hameväellä on bioloogiaan perustuvaa valtaa, mutta vain sivistysmaissa. Suurin osa klopaaleista henkilövuosista on eletty oloissa, joissa naiset ovat kauppatavaraa. Toisaalta sekin korostaa naisen arvokkuutta: turhakkeelle ei muodostu markkinahintaa, naiselle kyllä, korkeakin.

    Länsimaissa nainen saa itse tuon hinnan, itselleen, jos on viksu.

    VastaaPoista
  10. ”Pukki paratiisissa”

    Ensimmäinen tärkein arvio, joka liittyi hyvin tunnettuun kysymykseen ”Who is mister Putin?” tuli saksalaiselta kanslerittarelta Putinin vierailun jälkeen. Arvion mukaan Putin ei ole tästä maailmasta. Logiikan mukaan Putin kuluttaa siis Venäjän rahoja erilaisten maailmojen vahvistamista/kehittämistä varten. No onhan Venäjä sentään, hitto vieköön, maailman rikkain valtio!

    Ei ole mikään ihme, että Macronkin oli kiinnostunut Putinin maailmoista ja juoksenteli tämän luokse vähän väliä keskustelemaan. Puhelintakin käytettiin.

    Mutta sitten, yks kaks, Putin olikin julistettu maailman rikolliseksi/murhaajaksi/tappajaksi/ryöväriksi, jota halutaan Gaagiin. Venäjän kansalaisille Moskovan propaganda selitti, että se johtuu siitä, että kaikki ovat kateellisia siitä, että heillä ei ole niin hyvää valtion johtajaa kuin Venäjällä.

    Ajatelkaapas, mitä olisi voinut tapahtua, jos olisi voinut tapahtua, jos V.V. Putin olisi hyväksytty NATO:on, mihin Putin pyrki oikein kiihkeästi, taikka hyväksytty Euroopan Unioniin, mihin Putin pyrki myöskin oikein kiihkeästi.



    VastaaPoista
  11. "Argumentum ad hominem on naisellisen ajattelun keskiössä ja edustaa sen korkeinta astetta. Naisen silmissähän miehet ovat keskenään hyvin eriarvoisia, kuka sika, kuka aivan ihana."

    Niinpä, kaikenlaiset objetiviteettiin liittyvät (oikeus)periaatteet ja sen sukuiset asiat ja näkökulmat taitavat mitä ilmeisimmin olla miehiseen ajattelutapaan pohjaavia juttuja. Yleistyksissä pitää tietysti noudattaa riittävää varovaisuutta, mutta feminiineillä (ja varsinkin -nisteillä) huomattavasti hallitsevampaa näyttäisi olevan tuo ns. pärstäkerroinajattelu; joku mielisuosiota nauttiva mies saattaa saada vuolastakin ihailua, ymmärrystä ja puolustelua melkoisen törkeistäkin kolttosista (vankilabändärit...), siinä missä joku vähemmän fanitettu miesoletettu saattaa saada passituksen suorastaan alimpaan helvettiin huomattavasti vaatimattomammistakin synneistään. "No mutq sehän on Ihan Eri Asia"! Niinpä kai sitten... Oikeat Ihmiset kun saavat tehdä myös vääriä asioita, mutta ne Väärät eivät edes niitä oikeitakaan.

    Huolestuttavammaksi asian kylläkin tekee sen seikan käsilläolo, että tuo ominaispiirre tuskin on ainakaan tyystin vaikuttamatta sellaisiinkin asioihin, joissa ei pitäisi, tai ei suorastaan edes saisi olla mitään erityisempiä henkilökohtaisiin mieltymyksiin tai antipatioihin liittyviä elementtejä mukana. Tuskinpa nyt menee kovinkaan kauaksi pois oikeasta olettaa, että esim. huoltajuusriidoissa, joissa miehen oikeusturva on kauniistikin sanottuna huomattavan kyseenalaista laatua, tällaisillakin seikoilla saattaa olla jopa huomattavaa merkitystä lopputuloksen kannalta. Sosiaalityöntekijöistäkin kun selkeä enemmistö on naisia... Ja samaan suuntaan taitaa olla kehitys menossa myös juristeista puhuttaessa, joten silläkin mitä todennäköisimmin tulee olemaan erinäisiäkin seurauksia. Politiikasta nyt sitten vielä puhumattakaan, mutta se on jo oman epistolansa aihe sinänsä.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin ja joopa joo.
      Käytännössä tuo mainitsemasi "naisettuminen" pitkällisen vuosisataisen prosessin jälkeen vaikutti ensin ihan auvoiselta, radikaalilta uudistumiselta, mutta että se sitten muutamassa vuosikymmenessä on antanut kuvan itsestään ummehtuneesta yksinapaisuudesta.

      Ankarasti epäilen että jossain nomenklatuuran syvässä päässä yhä vaan kannatetaan ja delegoidaan neuvostokultuurin helmeä:
      Syyllinen tiedetään heti. Sitten vaan perustetaan Toimeenpaneva Komitea pohtimaan ensin ao:n Rikosta ja sitten Rangaistusta.

      Käsittelyyn joutuvan räytyneen mieshunsvotin ei missään tapauksessa kannata lähteä uimaan vastavirtaan - sillä tyhmyydellä saa vain "kovennettua".

      🐺 ᴴ ᵃ ʳ ᵐ ᵃ ᵃ ˢ ᵘ ˢ ᶥ

      Poista
  12. Naisen biologinen tehtävä lisääntymistä ajatellen, on ollut tämän vuosituhannen ajan ja kauemminkin, valita tuleville lapsilleen sopiva viikonloppuisä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.