Pukki paratiisissa

 

Naiset, kaikki heidän naisellisuutensa

 

Arto Paasilinna, Kymmenen riivinrautaa. Eroottinen farssi. Romaani. WSOY 2001, 247 s.

 

Arto Paasilinna (1942-2018) oli Suomen merkittävimpiä kirjailijoita, kuten WSOY:n kotisivu toteaa. Kun hengen maailmassa liikutaan, pitää sama itse asiassa sanoa preensissä: hän on yksi merkittävimpiä kirjailijoitamme.

Merkittävyyden osoittaa jo suosio. Paasilinna kirjoitti kolmekymmentäviisi romaania ja lukuisia muita teoksia. Hänen teoksiaan on käännetty yli 40 kielelle ja myyty maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Jopa Sariolan saavutukset jäävät varjoon tämän rinnalla.

Paasilinna on suosittu eli populaari, mikä usein mielletään vähäarvoisuudeksi. Kuitenkin Ranskassa häntä on pidetty nimenomaan vakavana kirjailijana. Toki hänen teoksistaan puuttuu se usein pyhää kunnioitusta herättävä puoli, jota kutsutaan nimellä soul searching, eikä niistä tulisi emieleen etsiä sitä, mitä Eino Kaila nimitti syvähenkisyydeksi, mutta koko käsitehän on unohdettu jo vuosia sitten.

Lukutapa määrää sen, miten kirja ymmärretään. Toiselle jokin teos saattaa merkitä jännityskirjaa ja toiselle elämänarvojen pohdintaa. Dostojevskikin kirjoitti myös jatkokertomuksena salapoliisiromaanin, Karamazovin veljekset, joka varmastikin sai myös tästä alasta kiinnostuneita lukijoita, vaikka paljon muitakin.

Ainakaan Paasilinna ei ole poliittisesti korrekti, mikä luultavasti myös takaa suosion. Paasilinnan populaarisuus ja voisi sanoa populismi, näkyy tässä kirjassa harvinaisen selvästi. Päähenkilö on rasvanahkaisen rahvaan joukosta ponnistanut mies, joka on menestynyt teolllisuudessa, tuotteiden valmistajana eikä huijarina, ja on nyt upporikas.

Hän laukoo aina välillä valittuja mielipiteitään, muun muassa herranketkuista, jotka ovat pelkällä koulutuksella hankkineet itselleen leveän leivän, mutta eivät itse asiassa osaa mitään eivätkä saa mitään aikaan. Suorittajaporras se tässä maailmassa lopulta kaiken suorittaa.

Joka tapauksessa 60-vuotispäiviään viettävällä miehellä on nyt millä mällätä ja merkkipäivän johdosta käteen on jäänyt valtava määrä kukkia ja erilaisia herkkuja kaviaarista hanhenmaksaan ja samppanjaan.

Kukat on vietävä jonnekin, kun vaimo on allerginen, eikä kukaan pysty kaiken maailman herkkujakaan syömään ja juomaan. Niinpä niitä ruvetaan jakamaan sympaattisille tuttaville, jotka kaikki jostakin syystä ovat naisia.

Kiertue venyy päiviksi ja siitä tulee suuri keihäsmatka. Kaikkien kymmenen kanssa päästään sänkyyn ja kohtaukset ovat toinen toistaan miellyttävämpiä molemmille osapuolille. Kateellinen nuorempi mies, taksikuski kysyy sentään: entäs kun tulee se yhdestoista?

Viagran voimalla koko joukon loppupääkin hoidellaan kunniakkaasti ja paluu rakkaan vaimon luo sujuu sekin mallikkaasti. Hurjien seikkailujen jäljet on saatu peitellyksi.

Kuusikymppinen kirjailija varmaankin tunsi myös omakohtaisesti ne tunnot, joita tuo ikävaihe herätti. Ennen puhuttiin viidenkympin villityksestä, mutta vanha viisikympinenhän on uusi kuusikymmentä.

Moinen alan atleettisuoritus on tietenkin pelkkää fantasiaa, mutta epäilemättä juuri tässä fantasiassa näkyy jotakin todellisuudesta.

Mies pyrkii levittämään geenejään mahdollisimman laajalle ja kaikki naiset kiehtovat häntä, ani harvoin poikkeuksin. Kyseessä on tuo kuuluisa Goethen esittämä ikinaisellisuus, Das Ewig-Weibliche, jonka miehet kokevat vastustamattomana voimana.

Mies voi ihan oikeasti rakastaa samanaikaisesti monia naisia ja olla mielessään kaikille uskollinen. Naisen laita on toisin.

Nainen etsii biologisen tehtävänsä mukaan lapsilleen parasta isää, joka huolehtii hänestä ja lapsista. Miehet yleensä ja sellaisenaan eivät ole kiinnostavia, mutta tietyt erityiset miehet sitäkin enemmän. Näistä alfauroksista on kova kilpailu toisten naisten kanssa ja niinpä uskollisuuden vaatiminen mieheltä on syvällä naisen luonnossa.

Kun naisen biologinen tehtävä lajinkehityksessä on myös olla portinvartija, joka päästää miehiä luokseen vain hyvin valikoidusti, painottuu hänen psykologiansa yksilöitä luotaavaksi. Argumentum ad hominem on naisellisen ajattelun keskiössä ja edustaa sen korkeinta astetta. Naisen silmissähän miehet ovat keskenään hyvin eriarvoisia, kuka sika, kuka aivan ihana.

 Mies taas on taipuvainen niin sanoakseni seksuaaliseen ymmärtäväisyyteen ja antaa naiselle anteeksi melkein mitä tahansa. Olennaista on vain tuo mystinen vetovoima, joka vie kohti naisellista lämpöä ja läheisyyttä, joka huipentuu yhdynnässä.

Tässä tietenkin yleistetään ja niin on tarkoituskin. Ilman yleistämistä ajattelu jää konkreettiselle eli primitiivisele tasolle, mikä on erityisen ominaista juuri naisille ja lisää heidän hurmaavuuttaan miesten silmissä.

Tässä kirjassa ainakin näyttää toteutuvan tuo yllä luonnosteltu kuvio. Päähenkilön kymmenen tai oikeastaan, vaimo mukaan lukien yksitoista naista ovat hyvin heterogeeninen galleria: nuoresta äidistä 70-vuotiaaseen entiseen seurapiirikaunottareen, siivoojasta ja hitsarista kenttäpiispan leskeen ja juoppoon toimittajaan.

Yhteiset hetket on kuvattu ilman joutavia detaljeja, jollaiset kiinnostavat murrosikäisiä. Coituksestahan ei edes juuri jää muistijälkiä, joten kirjoittajan kannattaa keskittyä psyykkiseen puoleen. Toki fyysinen tyydytys käy henkisen kanssa käsi kädessä.

Kohtaamiset ovat hyvin nopeita, mutta asiaan mennään luontevasti ja harmonisesti. Kaikenlaiset häirintähöpinät jäävät tämän idealisoidun maailman ulkopuolelle ainakin siihen saakka, kun naiset saavat tietää toisistaan.

Tämä uusi informaatio asettaa kaiken uuteen perspektiiviin ja muuttaa rakastetun sankarin naisten silmissä siaksi, jolle janotaan kostoa. Tosiasiassa, kun sitten taas tavataan, vanha suola janottaa, eikä kukaan todella toivo pahaa anteliaalle ja ihanan mieskuntoiselle huoripukille.

Mitä opimme tästä? Mene ja tiedä. Ainakin sen, että tässä on esitetty hyvin myyvä fantasia, joka on myös innoittanut elokuvantekijöitä. Luulen, että sen suosio perustuu ainakin osittain sen suorasukaiseen rahvaanomaisuuteen, jossa rehellisyys edes fantasioita kohtaan nousee falskin uusmoralismin yläpuolelle.